Valittuja Runoja Kokoelmista 'guitarr Och Dragharmonika', 'nya Dikter' Ja 'räggler å Paschaser' 554d56

The Project Gutenberg EBook of Valittuja runoja, by Gustaf Fröding

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net

Title: Valittuja runoja Kokoelmista 'Guitarr och Dragharmonika', 'Nya Dikter' ja 'Räggler å Paschaser'

Author: Gustaf Fröding

Editor: Kasimir Leino

Translator: Yrjö Weijola

Release Date: April 11, 2008 [EBook #25052]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VALITTUJA RUNOJA ***

Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.

Valittuja runoja

Kokoelmista "Guitarr och Dragharmonika" "Nya Dikter" ja "Räggler å Paschaser"

Gustaf Fröding

Suomentanut Yrjö Weijola

Tarkastanut ja lyhyellä luonteenkuvauksella varustanut Kasimir Leino

Ensimmäisen kerran julkaissut Kustannusosakeyhtiö Otava 1895.

[Toimittajan huomautus: Otto Mannisen suomennos Jos oisin on jätetty pois kokoelmasta tekijänoikeudellisista syistä.]

Valittuja Runoja.

Gustaf Fröding.

Lyhyt kuvaus hänen runoilijaluonteestaan.

Puoli kymmentä vuotta sitten ei Ruotsinkaan kirjallinen yleisö tiennyt mitään Gustaf Fröding nimisestä runoilijasta. Yliopistossa muisteltiin kyllä sen nimisen kivulloisen miehen muutamia vuosia laiskotelleen, vaan hänen opinnoistaan ei koskaan tolkkua tullut ja ennen pitkää hän katosikin muihin toimiin. Pienen maaseutukaupungin, Karlstadin, paikallislehdessä oli hän sittemmin tavallisella sanomalehtimiehen työllä jonkun aikaa ansainnut leipänsä, mutta lehdellä oli pieni lukijakunta ja vaikea lie ollut senkin aavistaa kaikellaisten pikku pätkäin takana miestä, joka muutamia kuukausia myöhemmin oli äkkirynnäköllä kohoutuva Pohjoismaiden nykyään etevimpäin lyyrillisten runoilijain joukkoon.

Fröding on jo pitkät ajat ollut kivulloinen ja mietiskelevä mies ja omatekemässään elämäkerrassa hän vakuuttaakin, ettei hän oikeastaan ole koskaan ollut mikään »nuori runoilija»[1]. Kun hän v. 1890 julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa nimeltä "Guitarr och Dragharmonika", hämmästytti hän sentään kaikkia mitä reippaimmilla, kansanomaisimmilla ja tuoreimmilla »Vermlantilaisilla lauluilla», joissa muodoltaan erittäin luonteva ja vallaton, sisällykseltään oikein tarttuvan humoristinen iloisuus kävi käsikädessä tosirunollisen tunteen kanssa.

[1] Siinä allekirjoittaneelle osotetussa kirjeessä 7 p:ltä viime lokakuuta, jossa hän erityisellä ilolla antaa suostumuksensa näiden runojen suomentamiseen, pahoittelee hän, ettei hän osaa suomenkieltä, "nyt kun suomalainen kirjallisuus jo on käynyt niin arvokkaaksi". Elämäkertaansa ei hänellä sitten v. 1893 ole suuria lisättävänä. "Olin kauhean kipeänä koko viime vuoden ja vielä tämänkin alulla, vaan olen nyt kummallisesti parantunut, siinä kaikki, mitä voin sanoa. Runoileminen on luonnollisesti ollut laimeata tämän surkeuden ja murheen aikana, mutta toivon vielä pääseväni uuteen vauhtiin, "du kommer däk", kuten norjalaisen isäntäni on tapana sanoa tyynellä talonpoikaismurteellaan". — Gustaf Fröding oleskelee nim. tätä nykyä Norjassa, Lillehammerin pienessä kaupungissa terveyttänsä hoitamassa.

Hermostunut ja pessimistinen aikamme kaipaa juuri tuollaista runoutta, joka luonnon tuoreudellaan vaikuttaa tunteisiimme kuin kylpeminen raittiissa merivedessä väsyneeseen ruumiiseen. Senpä vuoksi huomattiinkin tässä kokoelmassa melkein yksinomaisesti tuo kansanlaulujen tapainen runo-osasto. Siitä piti suuri yleisö ja sitä juuri esim. Georg Brandeskin kiittävässä arvostelussaan erityisesti ylisti.

Sille joka tahtoo saada oikean käsityksen Gustaf Frödingin todellakin

sisällysrikkaasta ja lahjakkaasta runoilijaluonteesta, ovat mielestäni sentään nuo toiset osastot, »Griller och grubblerier», »Stämningar och stämningsbilder» sekä »Likt och olikt» melkein tärkeämpiä kuin »vermlantilaiset laulut». Sillä nämä ovat ainoastaan hänen kehityksensä tulostuotteita, jota vastoin noista muista näemme, mitä tietä hän on joutunut kansanlauluja tapailemaan.

Ensistäänkin huomaamme heti kohta, ettei Fröding ole mikään itsetiedoton kansankirjailija, joka luontonsa vaistosta vain on tarttunut käsiharmoonikaan soitellakseen noita reippaita kansansäveliä, sillä todellakin olemme kuulevinamme sävelet noiden musikaalisten, rytmikästen runoelmain takana. Hän sovittaa sanansa sellaisella taidolla, että hän suorastaan pakottaa lukijan hyräilemään niitä jollakin kansanlaulun sävelellä.

Mutta mikäli voimme hänen muista runoistaan päättää, johtaa häntä tässä itsetietoinen taiteilijan äly liittyneenä tietysti syvään runolliseen tunteeseen. Fröding on runoelmistaan päättäen paljo kärsinyt, paljo miettinyt ja seisoo kerrassaan aikansa sivistyksen kannalla. Hän on hänkin ollut pessimisti, hän on sairasvuoteella katsonut kuolemaa silmiin (katso runoa »Döden»), hän on muiden mukana tehnyt hänkin nuo kolme vastaamatta jäänyttä kysymystä: mistä? minne? ja miksikä? ja hän on nähnyt entisten ihanteiden ja lapsuuden uskon pala palalta murenevan tutkivan järjen edessä. Ja kaikkea ivaava sekä ilkkuva Mefisto, joka tällaisia henkilöitä oikein ahdistaa palveluksillaan, on hänellekin käynyt tarjottelemassa silmälasiansa, joiden läpi katsottuna maailmassa

— — — "allt är dumt och dåligt. och allting lytt och fult — — — och alla ljus, som prisats, äro dankar. och glädje är en lögn och kärlek fal. och vishet är en bakfram lek med tankar".

Mutta samalla miehekkäällä tavalla kuin hän vastaa ystävilleen, jotka joutavilla loruilla ovat lohduttelevinaan häntä sairasvuoteella (»jag vill ha rätt att ensam genomlida Mitt eget kval — jag vill ha tröst af ingen») samalla lailla karkoittaa hän ilkkuvan hengenkin luotaan, sillä hän pyrkii sopusointuun maailmaa kanssa, hän tahtoo nauttia elämästä ja laulaa muihinkin elämäniloa:

"jag vill, jag vill, jag skall, jag måste ut och dricka lif, om blott för en minut, jag vill ej långsamt kväfvas bakom gallret".

Hän ei luule sentään koskaan pääsevänsä tuon rauta-aidan läpi, joka oikeastaan on hänen luonteensa surumielisyys ja kivulloisuus. Mutta hän taistelee kuitenkin ja sellaisesta lannistavasta maailmankatsomuksesta huolimatta kuin se on, joka niin mestarillisen lyhyesti ja kuvaavasti on esitetty runossa »Världens gång», on hänen kuitenkin onnistunut läpäistä tuo pessimistisyyden rauta-aita ja kirjoittaa elämäniloa ja vallatonta huumoria uhkuvat »vermlantilaiset laulunsa», myöhemmissä "Uusissa runoissaan" (v. 1894) tuo kaunis kokoelma »Från Värmland» sekä vihdoin nuo lystikkäät, naurattavat juttunsa "Räggler och Paschaser" (v. 1895), joissa hauska kielimurrekin osaltaan vaikuttaa kuvausten tuoreuteen.

Kirjallisuushistoriasta voimme selvästi nähdä, kuinka eri aikakausien hienommat runoilijaluonteet, todellisuuteen kyllästyneinä, ovat etsineet mieleistänsä mielikuvituksen ravintoa milloin uskonnon helmasta, milloin vanhemmilta, runollisemmilta ajoilta, milloin taas pelkästään oman aatepiirinsä ihannemaailmasta. Kaikkia näitä keinoja näyttää myöskin Gustaf Fröding käyttäneen. Hän laulaa syvällä tunteellisuudella ja yksinkertaisuutensa kautta vaikuttavasti uskonnollisista aiheista ja pieni koruton sä'e liikuttaa meitä enemmän sekä puhuu paremmin ihmisrakkauden puolesta kuin pitkät, pontevat saarnat. Vapauden ja rakkauden evankeliumia hän julistaa ja kärsimysten keskellä kituvalle Saulille antaa hän Davidin harppunsa säestyksellä laulaa, kuinka paljo maailmassa sentään on hyvää ja kuinka — »efter natten kommer

alltid dag, och såret läks och sorgen har en ände». Vanhempia aiheita tapaamme myöskin sekä Ruotsin että ulkomaan historiasta (Den svenske Celadons klagovisa, Herr Lager och Skön fager, En fattig munk från Skara, Sigurd Jorsalafar, Tersites, Apelles i i Abdera, Till Publius Pulcher, Förrädarn, y. m.), mutta kaikista näemme, että hän käyttää niitä vain voidakseen niissä esittää omia tunteitaan ja ajatuksiaan.

Pitkän ja ankaran kamppailunsa kautta on hän saavuttanut sopusointuisen ja rakkauteen perustuvan maailmankatsomuksen. Enkä luule sitä pelkäksi sattumaksi, että juuri tuo tällaista katsantokantaa parhaiten todistava runo »En fattig munk från Skara» on tekijän ensimmäisen kokoelman viime runoksi joutunut. Se on mielestäni pidettävä jonkunlaisena kuvauksena Frödingin omasta sielunkehityksestä. Hän on matkoillaan kärsittyään, revittynä ja verissään palannut takaisin kotiinsa, mutta toivo on hänellä tallella, että »det som brister och felas, kan ännu lagas och helas». Ja elämänilonsa on hän niinikään säilyttänyt samoin kuin halun nauttia luonnosta ja sen ihanuuksista.

"Men suset i skogen och forsens röst och morgonens sken, som gär upp i öst, och regn, som i hösten gråter, de gåfvo mig kärleken åter".

Täten on hän saavuttanut sen, mikä ehdottomasti on välttämätöntä voidakseen oikein kuvata luontoa ja herttaisella huumorilla esittää kansanelämää, nimittäin rakkauden kuvattavaansa. Kaikki nuo luettelemamme eri runo-osastot osottavat meille, mitä teitä hän on tälle kannalle tullut, ja me näemme hänen käyneen saman kehityskulun, jonka melkein jokainen hienotunteinen, kehityskykyinen ja runollisella vaistolla varustettu kirjailija tekee. Kadotettuansa lapsuutensa illusioonit todellisuuden suhteen, etsii hän parannusta sairaalle, pettyneelle sielulleen kaukaisemmilta mailta (Jag ville jag vore i Indialand) ja ajoilta, joissa hän saa vapaalla mielikuvituksellaan mieleisekseen muovata henkilöitään ja ympäristöään. Mutta jos hänessä samalla asuu se tosirakkaus luontoon ja kanssaihmisiin, jota paitsi eheää, sopusointuista maailmankatsomusta ei voi olla,

palaa hän parantuneena, laajempisieluisena ja hellempänä takaisin todellisuuteen, missä hän nyt näkee paljo enemmän hyvää ja oikeutettua kuin ennen, sillä nyt on hän selvillä kaikkeuden välttämättömistä kehityslaeista ja kokonaisuutta johtavista, yhtenäisistä perusaatteista.

Parhaimman lääkkeensä on Fröding sairaalle sielulleen löytänyt luonnossa ja parhaimman oppinsa antaa hän meille saattamalla meidät niin hyvin hienoissa luonnonmaalauksissaan kuin kansanelämän humoristisissa kuvauksissaan lähemmäksi kaikkien kehitysten alkua ja loppua, luonnon elämää. Hän ei ole Oscar Levertinin, Verner von Heidenstamin tai Axel Lundegårdin tavalla hienontunut elegantiksi ylimystörunoilijaksi, jotka varsinaiselle kansalle aina tulevat pysymään vieraina, vaan on hän terveen runoilijavaistonsa avulla käynyt kehityksensä itsetietoon, palatakseen takaisin luonnon lähteiden alati pulppuaville hetesuonille.

Tässäpä juuri onkin Gustaf Frödingin erikoismerkitys ja tämä se myöskin selittää, miksi hermostunut ja ylenpalttisesti hienontunut kulttuuri-ihminen voi lukea hänen runojansa yhtä suurella nautinnolla kuin rahvaan mies. Luontaiseen vaistoon ja runolliseen ihanteellisuuteen on nyt liittynyt vakaumus, taiteellisempi silmä ja laajempi, sydämmellisempi rakkauden tunne, joka juuri antaa myötätuntoisen viehkeytensä vähäpätöistenkin henkilöiden elämänvaiheille (esim. Elin i Hagen, Lars i Kuja, Landsvägsmaja, Gamle Skam, Bärgslagstroll, Jäntblig, Mordet i Vindfallsängen, I valet och kvalet, En nyårslåt, Säf, säf susa, Skalden Vennerbom y.m.). Niinikään ei nautintomme hänen kauneissa luonnonkuvauksissaan suinkaan häiriy siitä runollisen tunteen kannattamasta ja vertausten verhoamasta filosofiiasta, jolla hän »Metsässä», »Lahden rannalla», »Suolla» ja merellä liikkuessaan antaa tunteidensa vaikutuksille laajemman ja syvemmän taustan. Siten on hän vain ajatuksilla runoseppeleensä solminut ja senpä vuoksi on ajatteleva lukija tuon yksinkertaisen, musikaalisella rytmillä mukaansa tempaavan muodon takana löytävä niistä paljo enemmän kuin mitä ne ensi silmäyksellä sisältävän näyttävät.

Gustaf Fröding on täydellisesti omituisen, etsivän ja pessimistisen aikansa lapsi ja runoelmistansa päättäen on häntä vaivannut sama hajanaisuus, epäilys ja haparoiminen, mikä koko vuosisadalle on luonteenomaista. Mutta hän on ainakin osaltaan viitannut siihen, mitä tietä muutos terveempään, sopusointuisempaan elämään on tästä tilasta mahdollinen. Ja siinä suhteessa on hänen vermlantilaisia laulujansa ja kuvauksiansa pidettävä käännekohtana Ruotsin nykyisessä runoudessa enkä luule erehtyväni, jos ennustan hänen vielä saavan monta aljetun ladun jatkajaa.

* * * * *

Meillä täällä Suomessa on luonnollisista syistä pysytty toistaiseksi jotenkin vieraana ulkomaiden kirjallisille virtauksille eikä kaunokirjallisuutemme ole menettänyt todellisuuden maaperää enemmän kuin runouskaan. Myöskin on kansan elämän ja olojen kuvauksilla kirjallisessa tuotannossamme ehkä suurempi sija kuin minkään muun maan runoudessa. Niin että mistään palautumisesta luontoa lähemmäs ei meillä voi juuri olla puhettakaan. Mutta siitä huolimatta pitäisi sellaisen omituisen ja itsenäisen runoilijan kuin Gustaf Fröding on, saavuttaa meilläkin kylläksi lukijoita, sillä varsinaista humoristista runoilijaa ei meillä ole, vaikka huumoria muuten pidetään huomattavana ominaisuutena suomalaisten luonteessa.

Meidän on siis mielestäni oltava kiitollisia hra Yrjö Weijolalle siitä, että hän on saattanut suomenkielisenkin yleisön nautittavaksi pienen kokoelman näitä tuoreita, heleitä säveliä, joita lukiessa vanhakin nuortuu.

Mitä runojen valikoimiseen tulee, on suomentaja siinä nähtävästi seurannut yksinomattain subjektiivista mielitekoansa: mikä on häntä miellyttänyt, sen on hän kääntänyt. Mitään periaatetta ei siis pidä valinnan suhteen vaatiakaan.

Allekirjoittaneen tehtävänä taas on ollut suomennosten muodollisen asun tarkastaminen[1] ja sitä olemme hra Weijolan kanssa koettaneet saada niin alkukieltä vastaavaksi ja rytmiltään sointuvaksi kuin suinkin olemme voineet. Työtä ja vaivaa ei kyllä ole säästetty, mutta Frödingiä tunteva lukija on luultavasti oleva kanssamme yhtä mieltä siitä, että hänen runonsa ovat mitä vaikeimpia kääntää vieraalle kielelle. Jos olisimme sentään onnistuneet niinkin hyvin, että lukija voisi pahemmin häiriytymättä nauttia näistä suomennoksista ja saada niistä edes jonkunlaisen käsityksen Frödingin omituisen alkuperäisestä runottaresta, niin olisimme tyytyväisiä työhömme.

[1] Kaikkien muiden paitsi runojen "Paimen ääniä" ja "Jos oisin mä" sekä parin murrejutun, jotka kaikki on otettu kokoelmaan semmoisina kuin ne on jätetty ulosantajille.

Helsingissä, marraskuussa 1895.

Kasimir Leino.

Gustaf Frödingin omatekemä biografiia.

Olen yli 33 vuoden[1] enkä niin muodoin ole juuri mikään »nuori runoilija», vaikka minua siellä täällä on niin kutsuttu. »Nuori runoilija» en ole koskaan ollut, ja siitä olen iloinen, sillä mahtaa olla vaikeata säilyttää tasapaino kirjallisen turhamielisyyden markkinoilla, kun ei vielä ole kehittynyt itsearvostelemisen asteelle. Kirjoittelin tosin lauluja silloin tällöin kasvavana nulikkana ollessani — enimmäkseen parodiioja ja ylioppilasmaisia toverilauluja, jotka laadultaan eivät

olleet erittäin »ylösrakentavia». Mutta vasta kun lähestyin 30 vuotta ja pysyväinen tauti erotti minut muusta maailmasta, satuin kyhäämään kokoelman runoja[2] kylliksi suuren julkaistavaksi. Se olisi luultavasti saanut vaeltaa samaa tietä kuin monet vertaisensa, ellei runojen joukossa olisi ollut pöllömäinen positiivirenkutus »mister Johanssonista».

[1] Tämä kirjoitettiin ennen joulua 1893.

[2] Sen jälkeen kun tämä kirjoitettiin, on Fröding julkaissut uuden runokokoelman "Nya Dikter" ja juttukokoelman "Räggler å Paschaser" Vermlannin murteella.

Positiivimaku on nyt kerran kaikkiaan yleisimmin levinnyt, ja minun kirjastani tuli kansalle niin mieluinen, että siitä saattoi ilmestyä toinen painos. Mister Johansson on tuottanut minulle kosolta kunniaa — muun muassa tulin mainituksi kandidaattina Ruotsin Akatemiaan niinkuin »runoilijakuningas» Ahlstrand ja »runoilijanuorukainen» Chronvall.

* * * * *

Minun elämäni vaiheet eivät ole olleet erittäin runolliset. Olin sangen laiska ja saamaton koulupoikana, sangen laiska ja leväperäinen ylioppilaana. Ainoa opinnäyte, jonka olen suorittanut, oli muuan tutkinto professori Svedeliukselle, joka tutkinnon aikana ääneen lausui mielipiteensä minun persoonastani. »Tuosta ei minun nähdäkseni tule opintähteä; — tuo oli varmaan eilen juomingeissa, hänhän vastailee nurinpäin kuin kävisi unissaan» j. n. e. Me nauroimme

molemmat, kun puristimme toistemme kättä erojaisiksi, ja toivoimme kohtaavamme toisemme tutkinnossa, josta ei tullut mitään. Vanha professori oli muutama vuosi sen jälkeen laskenut kummallisen, mutta rehellisen päänsä lepoon, ja minä olin joka tapauksessa sitä ennen lähtenyt yliopistosta räätälilaskujen ja vuokravaatimusten ahdistamana.

Sen jälkeen on olemmassaoloni ollut sangen epäsäännöllinen, osaksi olen toiminut kirjallisena köyhimyksenä osaksi aputoimittajana Karlstadstidningissä, joka on minua aina kohdellut sangen sävyisästi, niin vallaton, epätasainen ja laiska kuin kynäni on ollutkin.

Sanomalehtimiehenä olen saanut kärsiä useita kovia kolauksia. Kerran sekoitin hullun talonpojan lapsenruokkojuttuun oikeusosastossa. Tuo hullu talonpoika tuli vaatimaan korvausta, mutta meidän onnistui lepyttää hänet, niin että hän tyytyi nöyrään oikaisuun. Kerran olen keksinyt historiantakaisen veneen kivikaudelta, joka sittemmin havaittiin nykyaikaiseksi vesialtaaksi. Vähintäin kolme kertaa olen kirjoittanut nekroloogin Stanleysta, joka elää vieläkin. Kerran olen käynyt Arvikassa ja arvostellut seuranäytelmää — sillä seurauksella, että paikkakunnan lehti uhkasi minua selkäsaunalla, jos vielä näyttäytyisin heidän kauppalassaan.

Nykyään valmistaudun Karlstadin kaupungin juhlarunoilijaksi ja olen jo kirjoittanut pitkän ja ikävän proloogin eräisiin teaatterin avajaisiin. Samoin olen minä sangen käytetty albumirunoilijana — erittäin hauska toimi!

* * * * *

Niin, tässä se olisi se pyydetty omatekemäni biografiia, paras, jonka toistaiseksi voin saada aikaan. Kun ennätän tulla kyllin kuuluisaksi ja ihmisviholliseksi, kirjoitan minäkin minun »Beichte eines Thoren».

VALITTUJA RUNOJA JA JUTELMIA

Kaunista säätä.

Taivas kirkas, lahti tyyni, Päivä paahteinen. Honkalassa vellikello Soittaa ruuallen. Harjun kirkko loistaa niinkuin Helykruunuin morsian. Päällä Ohmon koivumetsän Niinkuin harso herrasneidin Pilvi taivahan.

Ja kuin vankat lautamiehet Kihlakunnan käräjäin Tummat vaarat seisoo tuolla Veljellisnä vierettäin. Ja kuin juhlivaiset laivat

Uivat saaret Sorsamaan, Keulan päässä kuuset huojuu, Keskiteljoillansa koivut, Männyt perätuhdollaan.

Vanha Luoti tuvan eessä Mäkirinteellään; Ehkä vanhass' sydämmessään Loistaa päivä, loistaa toivo Lämpimämmin entistään. Vanha Luoti, vanha Luoti Miettii ehkä laillain hän: Suloista on elää sentään, Mikä ihmeen kaunis ilma, Ilma päivän selkeän.

Mitä siellä, tirske kuuluu Kautta niemien ja saarten? Mikä riemu raikuukaan? Lahden pohjassako immet uivat

Vaiko soutaa Immet venhollaan? Kymmenkunta hattupäätä Puljahtaapi kaislikosta Salmen suusta keikkuen, Kymmenkunta neittä mulle Nauraa ilkkuen.

Mokomakin naurutulva! Suutunko vai huolin viis! Soudan sentään lähemmäksi, Sillä onhan joukoss' itse, Itse ainoinen Alice. Ja mä venheessäni nousen, Haparoiden lakkihini Tartun neuvoton, Ja mä punastun ja lausun: »Äärettömän kaunis ilma, Kaunis ilma tänään on!»

»Sangen totta, nerokasta, Hyvä, hyvä, hahhahhaa, Runollista, nerokasta, Runollista, hahhahhaa». Tytöt mulle ilkkuaa, Viskoo vettä niskahani, Armotonna muiden lailla Sydämmettä myös Alice! Hämilläni hoiperrellen Lankeen polvillein ja lausun Surkeesti kuin Cæsar: »Siis Sinä myöskin, sinä myöskin, Sinä myös Alice!»

Kävi maantiellä tanssi.

Kävi maantiellä tanssi, ol' lauvantai-ilta, Soi nauru ja soitto sen seutuvilta, Oli hih, oli huh, oli hei! Ja pelmanni Niilosen soi vetopeli,

Tuon hupsujen hupsun, mi kaikkein on veli, Hei heisuli, heisuli, vei!

Oli tanssissa Takkulan uhkea Lotta, Hän on sorja ja viini, mut köyhä kuin rotta, Hän reipas ja veikeä on. Oli Kirstikin kulkija rohkea, hurja, Oli Kalselan Riitta ja Malviina kurja, Hupa Liisakin Kantiomon.

Oli Topsalan Kusti ja Pietari Nasta, Nepä heilakka poikia tanssissa vasta Kyliin tyttöjä nostelemaan. Oli torppari Matti ja Mustolan renki Ja rekryytti Pyssy ja Paltainenki Ja räätäli Autiomaan.

Oli heillä kuin liekkejä vaatteissansa, Kuin sirkkaset hyppeli Pekkalan kansa, Kivet, anturat vaan salamoi.

Ja liepehet lensi ja liinaset leiskui Ja lettiä leijui ja helmoja heiskui, Peli vinkui ja vonkui ja soi.

Pajupehkoissa, lehdoissa, leppien alla Kävi nyt puhe lemmekäs kuiskaamalla Ja hälveni pensaikkoon. Ja louhikko kangas se leikistä raikui, Ja soitimen naurusta metsiköt kaikui. — Jos huolit sä, tässä mä oon!

Ja kirkkahat tähdet ne taivaalla loisti, Kuvat tuikkivat tyynehen pintaansa toisti Sydänlammikko pienoinen. Oli tuoksua hurmaavaa apilaissa, Havutuoksua hulmusi männikkömaissa Yli seutujen leijaillen.

Repo yhtyi soittohon riemuisahan, Huu! huuteli huuhkain laulantahan,

Sitä huomattu, kuultu nyt ei. Huu! toisteli kaikukin tuntureihin Ja vastasi Niilosen heisuliveihin Hei, heisuli, heisuli, vei!

Ohmon Elli.

Tuoll' Ohmon tölli on rinteen alla, Asunto Anteron harmajan. Mä muistan, tyttönsä ainut Elli Kuin kulki kaitsien kankahalla Livertäin aamusta iltahan.

Iloisin ain' oli iloisista, Tansseissa, leikeissä parahin, Kot'-töissä nopsa ja riihess' uuras. — Mut usein kuihtuvi kukkasista Kauneimmin kasvava, lupaavin.

Mies vieras Ohmoon sai kiertäväinen, Käy metsäss' seurana paimenen. Mut juorut ilkeät kylää kulki, Tul' Elli raukasta hourupäinen. — Keväällä tappoi hän lapsosen.

Mä muistan, kuinka hän vangittihin, Ei itkenynnä, vaan valkeni. — Hän neljä vuotta sai vankeutta — Niin Ohmo murheella mustattihin. Ken sinne mennä nyt hennoisi!

Ja vanha Antero, ukko parka, Hän hakkaa käyränä halkojaan, Hän ennen ain' oli naurusuinen, Van nyt on katseensa synkkä, arka, Hän tarkkaa työtään ja jalkojaan.

Hän välttää ihmisten katseloita, Ei puhu koskaan, ei kellekään;

Hän riutuu, sielua tuska kalvaa, Hän väistyy vastahan kulkijoita, Ja itkee ollessa yksinään.

Kuijan Lassi.

Perk'kankaalla, Hallalan tiellä On Kuijan Lassilla mökki siellä. Muistaakseni Hallalan tiluksess' On Lassilla muijinensa Osa yks'satakolmansi kymmenes Sen maista ja niityistä satoinensa.

Mut niitty on annolle niukka, Ja maa on laiha ja työ on tiukka, Ja, kaikki, mi kasvaa, on kiveä, Ja kivist' ei ees elä Kuija. Mut Lassill' on käsiä, sääriä, Ja sitkeä, saita on muija.

Hän raataa ja kaivaa ja kyntää maan, Ja muijallaan On lisänä rikkakin rokassaan. Ja pettua pistävi Kuija. Ja ruunu se ryöstää saataviaan, Mies raataa, akka se säästää vaan, Ja vaikkei Lassilla paitaakaan, Niin Lassi se kestää toivossaan Ja niin myös Lassin muija.

Maantien Mari.

Ja ilta kun päättyi pilvehen Yli kankaan korsien kuihtuvien, Mä ryysyt ja kiiltävän silmäparin Näin Maantien Marin, Tuon Korpselän hullun tyttösen.

Hän hyppeli liikkehin särmäisin Ikivanhoin laulellen sävelin: »Hei tuuti vaan Nyt Tuonelaan, On meillä siell' lepo vihdoinkin».

Muka lasta hän kuiville rinnoilleen Nyt viihdytti, i syömmelleen: »Hei tuuti vaan, Nyt Tuonelaan, Me päästään multahan lämpöiseen».

Sen kietoi vaippahan kurjimpaan: »Nyt vaappuvat vainajat Tuonelaan!» Hän mättään istua sai kanervasta Ja soudatti lasta Näin rauhaan parhailla lauluillaan.

Soi, soi, kaisla!

Soi, soi, kaisla, Laineet loiskikaa! Pien' Aune, immyt puhtahin, Nyt missä taivaltaa?

Hän huus kuni ammuttu sorsa, kun hukkui hän, Ol' aika kevään viherjän.

Maailma hälle nurja ja aina armoton Se koski mieleen hentohon.

Maailma hälle nurja vuoks' aarteiden, Ja lempensä vuoksi keväisen.

Ne silmäterään pistivät okahan, Ne heittivät liljan lokahan.

Siis murhe-, murhevirttä nyt

Te aallot laulakaa, Soi, soi kaisla, Laineet loiskikaa!

Uudenvuodenlaulu.

On murhe kullai, On murhe mullai, On kurjuus vuodella kullakin. Kun madot söivät, Ja rakeet löivät, Sai tyhjäks' aittakin viljavin. Mut ällös itke, mun tyttö pieni, Kaikk' kyllä kääntyvi parhain päin! Ens' uunnavuonna, ens' uunnavuonna, Ens' uunnavuonna, mun ystäväin!

Mut paloi talo — Ja onnen valo? Sen synkkä sammutti korpimaa!

On karvas hätä, Ei ystävätä, Ei löydy köyhällä auttajaa! Viis nälästämme, mun tyttö pieni, Taas käymme työhön me rynnistäin! Ens' uunnavuonna, ens' uunnavuonna, Ens' uunnavuonna, mun ystäväin!

Ruot'-Jussi.

G. Frödingin kokoelmasta "Räggler å Paschaser".

(Jääske haasti viisii jääskentänt U. T. S.)

Muistaha mie Ruot´-Jussi.

Hää ol´ ruot´ukko siell Rouheelass ja muuttel´ tallost talloo ympäŕ vuotta — oleksel´ enimittäi vaa suuriss talośs, pienemmiss senku vaa pistäikse. Monjaiss paikośs eijj ollt ku neljätoist päivää eikä missää hää oikee kotteitunt.

Enimmäksee hää sai assuuksee huonoḿmass sopess, mikä hänele vaa voitii löytää — hää ku ol´ nii ilkijä ja ruokoto, jott ei häntä ihmisiss voitu kärsii. No en — herra varjele! — oo näht rähnäsempää ruumista! Ol´ semmone tutiseva, viistoo mänevä, koukkuselkäne ja vääräsäärine mies. Pää ol´ vinokieross ja nenä ol´ pitkä ja levijä, silmät kassoit haapaa ja alaleuka ol´ suur ja neliskolkkane. Käśvarret riipottiit pitkält alas polvii ja nyrkit olliit ku sontatarikot.

No ei häntä justii ihmise näköseks osant sannoo — enemmä hää ol´ kallallee vieritety närreekanno ja oikee sanimalise — näköne ja sielustaa hää ei justijaa olit enemmä eistynt ku vanha rähnäne suś, mikä eijj ennää mihikää kelpaa.

Ei sitä oikee tient, mitä hänest pitt´ ajatella, ku ens kerr näk tuleva maantietä myöte. Parraite sitä arvel´, jott se ol´ vanha piru isse: siin riippu paikka paikast seläss ja koiviss. Kurottel´ ja vääntel´ issijää joka askeleell, ku otti. Pitkä harmaa tukka riippu silmill ja leuvvall ja suumällist tirsku veś yynää.

Jos hänelle siitt tek hyväpäivä, ni hää käännäis pois ja sylkäś ikkää ku ilkkuuksee. Kuul ain, ku hää mäń ja syleks ja haukkuu mutiś nii kauvva, ku hää luul kuuluva.

Ei hää taas osannt niittää tehä ruuvvastakkaa, minkä hää sai — eikä hää sunkaa koittantkaa. Ku hää ol´ viel nuoŕ, ol´ häntä lyöt kepill, jott saaha työhö. Sev verra se autto, jott hää saatii hakkaamaa vähä halkoi nii kauvva, ku jokkuu kasso päält, mutt ku hää vaa jäi taas isseksee, viskaś hää kirvee hiitee ja mäń luhtii ja vettäiś pitkäksee. Nii jott se selkäsauna, minkä hää sai, tek häne vaa häjyks ja jänist siitt ihmisii yynää — yhtä laiska ja issepäine ol´ hää ja jäi ennallee.

Ainuva, minkä hää pit´ jonkuu verosen, ol´ ruoka — puuro, maito ja pannupaisti — vot siin ol´ se korkei, mitä hää maailmass ties ja tuns. Mutt jumala armaha! — jos vaa puuro ol´ pohjaa palant, sillo hää viskas puurokupi pitki lattijaa ja alko syleksii ja noituu. Niinikkää ol´ hää hyvi kärkäs näpistelemmää ja varastammaa, minkä vaa tapas ja puhtaast häijjyyvestää vaa.

Monet tuumasiit, jott´ei se ruoja ollt ruokajaa väärt — ei moise otukse oiś pitänt saaha ellääkää. Ei hää millokaa ees kiittänt kaikest siint, mitä ihmiset hänelle ol ´liit tehneet ja kaikk häness ol´ ilkijää ja katteellista.

Mut mie oo tuumant niinikkää, jott ku jokkuu jo alkujaa o´ viinnoo kiertyrit ja kokkoo kolhittu ruumiiltaa ja sielultaa, ni ei herra nähköö ookkaa helppoo ellää ihmisiks, voiha se Ruot´-Jussi olla paras mikä hänest missää tappauksess tulla voi. Se o´ liijjaks vaajittu, jott alkujaa sokija pittää nähä, kuuro kuulla ja ramma kävellä — ja eikhä sekkii lie mahotonta, jott semmone, joka o´ ilkijän syntynt, tuliś hyväks.

Toiseksee ni kyll Ruot´-Juhanass ol´ hyvvyyttäkkii ja yks ystävä hänell ol´ koko maailmass, vaikk se vaa ol´kii vanha, ihmisille vihane rakkikoira, joka maleks ympäŕ Hämälälä puolell pitäjää. Kaikkii ihmisii se haukku ja ku kiin pääś, ni kyll se puŕ — mutt Ruot´-Jussi ja hää ol´liit hyvvii ystävii. Ukko varastel´ makupalloi koiralle ja tää ol´ ukolle ratoks ja seuraks — hyö ol´liit ikkää ku kaks veljestä.

Monta kertaa oom mie näht höijjä molempii laiskoi elukkoihe makkaava messäliepeell — ja miu mielestäi ol´ yhtä mahollista, jott siin makaś kaks pahaks

potkittuu rakkikoiraa, ku kaks vanhaa ränsistynyttä ruot´ukkoo. Hyö eivät olleet missää kotonnaa täss maailmass ja kumpanekkii hyö ol´liit ihmisvihol´lissii koko maailmaa kohtaa ja sentakkee hyö pysyttel´liit yhess.

Peki-Saska herrosskäynt.

G. Frödingin kokoelmasta "Räggler å Paschaser"

(Jääske haasti viisii jääskentänt U. T. S.)

Peki-Saska ol´ hyvi selvä vetelemmää sirmankkaa ja soittelemmaa violii. Ku millo vaa potattitalkoiss tanssittii ja muuta lystii kyläpojat pit´tiit, ol´ hää ain auttamass, jott´ei vaa ikäväks käis. Kyll häne pel´värkissää ol´ monelaisii äänii — ol´ jumalissii ja ol´ taas hullukurisiikii. Oikee herrasmiehetkii ol´liit kärkkäitä kuulemaa, ku hää soittel´, ku hää istu ja vinguttel´ pel´värkkijää tuvass ja messäpenkereell.

Ja siitt hää ol´ nii eriskummane ja äkomane monell viisii: ei hää asustant missää huoneiss niiku muut ihmiset, mutt maantiell ol´ kotonnaa. Kesäll makaś messäss ja talvell sai maataksee tuvauuni raviss, mut ei hää millokaa maannt yhtä yötä enempää yhess paikkaa ja mihi ikkää hää tul´ sai hää yhe vero syyvväksee, ku soittel´, mitä osaś ja ku ihmisill ol´ synti hänt kurjaa rahjusta. Ei höill olit antaa hänelle rahhaa eikä se Peki-Saska paljo siint piitantkaa, hää ku nääs luul, jott se isse »musta» o rahass. Mutt tupakast ja viinast hää hyvi tykkäś ja otti mielellää, ku hänele tarjottii.

Kyll sen jo näk päältpäi, jott´ei hää olit oikee järissää. Enimmäksee hää kävel´ paljai jaloi ja pääss hänell ol´ vanha kirkkohattu, mikä ol´ enne olit ihka musta, mutt ol´ luopunt hyvi ruohottavaks ja ol´ hyvi kokkoo ryttäitynt sekä eest ett takkaa. Sannoit, jott Saska oiś varastant sen jostakii variksepelättimest, mutt mie vaa luule, jott rovastvaarilt hää ol´ sen saant. Ja päällää hänell ol´ paltto, mikä ol´ hyvi ränsistynt tuuliss ja satteess ja sitä hää pit´ nii päiväll ku yölläi, kesin sekä talvin ja siin ol´ sekä häne aittaase jott konttiise, hää ku nääs ol´ ratkont auk taskuompeleet, njott koko nuttu ol´ ikkää ku yks tasku. Ja siin hää siit säilytel´ kaikkii mitä ikkää hänell ol´ irtonaista ja kiintijää.

Ja häne naamase se ol´ hyvi ilkijä nähä. Häne partaase ja hiukseesa riippuit yynää pörröllää häne ympärillää ja nii ol´ hää musta ikkää ku mustalaine konsanaa. Ja hää kassel´ tuijjottel´ hiuksii alt ja ol´ hyvä lyhytpuhheine ja äksy käänteissää. Uśjatkii häntä vähä pölästyit, ku äkkiistää messäss näkkiit, mutt muute ni hää ol´ hyvi sävysä ihmine eikä tahtont kellekää mittää pahhaa.

Yhe kerr mie tuli ruukille yhten helatorstain, ku alko jo hämärtää. Peki-Saska istu siilo mylly ojall sillakorvall´ ja soittel´ sirmankkaijjaa — sitä säveltä, mitä hää ain yksinnää ollessaa ruukkaś soitella. Se ol´ teht yhe vanha lystillise ralli mukkaa, mikä alko täll viisii:

»Kuulkaas pojat ja kuulkaas pojat, miks työ ootta nii ilkeitä».

Mie nyökäyti hyväpäivä hänelle ja istahi vastapäätä kuuntelemmaa. Nuoŕ

patruuna tul´ kävel´ siihe siitt ja.

»Hyväpäivä Saska», sano hää, »se ol´ hyvi kaunista tää».

»No kohtalaista», sano Peki-Saska ja kassel´ toiseeppäi. »Kyll mie ossaa monta parempaa säveltä» ja alko siit:

»Istui ranna kivellä ja lui lainehia».

»Se ol´ hyvä se», sano patruuna, »Saska pitäś tulla mei kans hovvii ja soittaa vähä mei kuullakseena. Siell o´ muutama nuorii ryökkinöi, mitkä ovat kuulleet Saskast ja mielellää tahtosiit kuulla Saska soittava».

Saska ei virkkant sannaakaa, mutt pist soittovärkkiisä kainaloo ja alko tulla mukan. Hää ei ruukannt millokaa kieltää, ku häntä pyyvvettii soittamaa.

Mie mani peräst, mie ku pelkäsi, jott Saska tekiś jottai hulluutta, jott tarvissiś appuu.

Ja nyt tietäät kaikk, minkälaista väkkii se herrasväk yl´päätää on. Niili ejj oo justii paljo tekemistä ja siks niitä huvittaa nähä semmośta, mikä o´ semmośta

kummallista ja erinäisempää.

Ja ku jokkuu vanha raukka o´ moukkamaine tahi o´ teht jottaikkii pahhaa tahikka o´ eriskummane jollaikkii muull viisii, ni sillo ne semmoset ihmist vast ilośsoot laskemall leikkii häne kansaa ja näyttämäll muille, mite lystilline aśja höill o´ käsill. Ja nii kauvva ku jokkuu o´ kylliks ihmeelline, ovat ne hyvillää ja ku parraimmat eriskummallisuuvvet ovat tapahtunneet, aijjaat ne ulos. Isse mie oo ollt samass peliss yhe kerr ja samall viisii se käi Peki-Saskallekkii.

Het ku myö tultii perille ryytmaaha, miss ryökkinät ol´liit ja patruuna sano, jott se ol´ isse Peki-Saska, ku hänell ol´ muvassaa, ni alkoit hyö lyyvvä käsijää polvii ja virnistellä ja tul´liit oikee intoheese. Patruuna anto hänelle yhe lasi konjakkii ja käsk siitt istumaa ja ryökkinät alkoit kysellä hänelt, mist hää ol´ kotosi ja mikä häne vanhempiisa niin ol´ olit ja miss hää ol´ oppint soittamaa.

»Mikä höi nimmeesä ol´, sen taitaat tietää tuoll toisell puole tähtii ja mie asusta siell, miss revot kuleksiit ja soittamaa mie oo oppint paholaiselt isseltää — njott nyt työ sen tiijjättä», sano hää ja ol´ hyvi kummallise näköne. Monet hullut, jott Saska eijj ollt semmone mörökölli, ku miks hää tekkeity ja jott hää haastel´ semmośta koiruutta pilol´laa vaa.

Ryökkinät virnistel´liit ja vikisiit ja kasseliit toisijaa ja patruuna sano, jott »ompas siull hyvvää seuraa».

»Niihä se o´» tuumaś Saska — »se o´ hyvi huonoo herrasväkkii koko liuta».

»Mie tahtosi maalata hänet», sano yks ryökkinöist, »hää o´ mainio malliks».

»O-juu — mutt siitt pitäś hää kammata vähä paremmi», sano patruuna.

»Ei — justijaa tuommone pitäs häne olla», sano ryökkinä — »mutt soita Saska parasta, mitä ossaat», tuumaś siitt.

Siilo otti Saska esille sirmankkaase ja alko iskii jalkaa ja soittaa pel´värkillää pitkii, metkukkaisii sävelii ikkää ku lukkaŕ enne ku virre alkaa. Ja siitt hää alko soittaa »Sotilaspoikaa» ja »Meill pohjolan lumine» ja monta sentapasta herraslauluu.

»Jaa — kyll se o´ hyvä tuo, mutt tuota sie et oo oppint vanhalt paholaiselt — tuo myö ollaa kuultu enne, mutt soita jokkuu semmone, mikä o´ tähtii toiselt puole».

Sillo käänäisii Saska höist ikkää ku ois hävennt ja soitti vanha viisu, minkä mie oli monta kertaa kuullt mammai laulava, yhest rinsessast, joka ol´ yksi vieraall maall ja suŕ isseesä pahapäiväseks. Kyll se kuulost oikee hyvält ja kauniilt, arveli mie, mutt ryökkinät ja patruuna nauroit, jott veet silmiss, hyö ku ol´liit tottumattomat kuulemaa semmosta sirmankall soitettava.

»Ku aurinko laskoo, tulloo ilves iloseks», sano Peki-Saska, hänell ol´ ain sanapars varul´l, mutt ne eivät olleet mittää oikeita sanalaskui, mutt ol´liit semmosii omatekosii.

Mut patruuna ja ryökkinät nauroit yhä enemmä, ku näkkiit, jott Saska ol´ raivośsaa.

Siilo hää pist »Saksapolkaks», jott vinku ja vonku ja siitt hää äksyst lopetti ja rupes lähtemää.

»Vuotas vähä Saska», sano patruuna ja män hattu kääss ryökkinöi luo ja pyys höijjä kokkoomaa lahja Saskalle. Hyö ottiit ja antoit jokkaine kymmene pynnii ja siit pist patruuna kymmene niinikkää ja ojens hatu Saskalle. Mutt hää vaa käänäiś seli ja sano »hui».

»Sie taijjat olla kopija, luulem mie», sano patruuna, »kas täss o´, ota nyt», sano hää ja tyrkytti hänele hattuu. Mutt Saska löi läimäytti hattuu, jott lantit lensiit ympäriisee ja pist pel´värki kainaloo ja läks tiehee.

»Senkii konna», sano patruuna ja käänäis ryökkinöihi ja sano: »siin sen nyt näkköö, mite se käyp, ku o´ ystävälline mokomille ihmisille».

Mutt ku mie tuli sillalle takasii istu Saska silla reunall ja soittel´ vanhaa laulujaa.

Mie kysyi hänelt, miksei hää tahtont ottaa lanttiloi, hää ku ol´ nii köyhä ja sanoi, jott hää ol´ käyttäytynt siivottomast.

»Se kuka ottaa rahhaa pellaamisest, se o´ paholaiselle myöty», sano Peki-Saskaja alko vejellä taas:

»Kuulkaas pojat ja kuulkaas pojat, miks työ ootta nii ilkeitä».

Sen koommi hää eijj oo ennää missää herrośs käynt.

Ystäville sairasvuoteella.

Puhutte sanoja kuin taivahasta, Soitatte kyökkimoraalilla suuta. Teill' lahjat on — jo laatkaa saarnaamasta! — Ne teitä lohduttaa, ei ketään muuta! Mut kielenne, mä pyydän, sitokaa,

Ja viisautenne keuhkot tukkikaa, Pois mahtisuus, se kellekään ei sovi! Mä tahdon rauhaa, suunne tukkikaa! — Kun sielu sairastaa, ei fraasit sovi. Pois virsienne hälinä, Ja vanhain manaustenne tuttu pärinä, Mi käskee: lennä! vaikka siivet kuoli! Pois sormet haavoista, ne vuotaa verta, Mä yksin tahdon täysin tuta kerta Mun oman tuskain — lohtua en huoli!

Maailman meno.

Myrsky mertä myllerti, Lainehet vyörivat syvyyksiin. »Mies laivasta suistunut kapteeni!» Vai niin.

»Viel' auttaa voitte te, kapteeni!» Myrsky mertä myllerti.

»Voi vielä hän tarttua renkaisiin!» Vai niin.

Lainehet vyörivat syvyyksiin. »Hän upposi hyrskyhyn, kapteeni!» Vai niin. Myrsky mertä myllerti.

Mikä on totuus?

»Pilaatus kysyi silloin: mik' on totuus?» Ja kaiku vastasi — profeetta ei. Ja mykkänä sen suuren selityksen Mies Natsaretin hautaan kanssaan vei.

Jumalan kiitos, ett' on oppineita: Ne muka tietoon tulleet etsittyyn; On legioona, sillä heit' on monta, Kuin Rooman miehen vastaa epäilyyn.

Kuitenkin oudoksun, kun yksi totuus Voi muuttaa muotoaan ja karvoaan; Mi Jeenassa ja Berliiniss' on totta, On Leipzigissä pahaa pilaa vaan.

On niinkuin Hamlet prinssi pilvilöistä Poloniusta ivais lausuen: »Minusta näyttää pilvi kärpäseltä, — Ei, kameelin se onkin näköinen».

Niin puhui Zarathustra.

Mutta koska ehtoo tuli, menivät Zarathustra ja hänen opetuslapsensa vuorelle tarkastamaan tähtiä.

Ja koska he vuorella istuivat ja ylös taivaasen silmänsä nostivat tai alas laaksoon katsoivat, jossa metsä kasvoi pitkin jyrkänteitä, painoi Zarathustra alas päänsä ja vaipui ajatuksiinsa.

Sen jälkeen kohotti hän taaskin päänsä, puhui ja sanoi:

»Kuinka usein en ole teille sanonut nämät sanat: paetkaat hyvää ja ahkeroitkaat sitä, joka pahaa on! Sillä te tiedätte, että siveys on tyhmien orjien puhe ja paha sille hyvä on, joka pahan herra on ja ei sen palvelija. Ja kuinka en ole kehoittanut teitä rakastamaan ja edistämään teitänne ja ei teidän lähimäistänne! Sillä elämä on lyhyt ja se, joka tekee toisen tekoa ja ei hänensä, hän on oleva kuivan puun kaltainen ja se kuiva puu ei koskaan tule olemaan tarvepuuna siinä sillassa, joka yli-ihmiseen johtaa.

Mutta konsa olen minä teille sanonut, että teidän pitää sitoman ihmiset kahleilla, että te itse vapaina olisitte? Se on orjien kaltaista, jotka valtaan tulleet ovat. Tai koska olen minä teille sanonut, että teidän on lyöminen ja polkeminen niitä, jotka teidän kanssanne vallasta kilvoittelevat? Se on orjien tapa.

Kääntäkäät katseenne alas metsän puoleen, kussa monet latvat yli toistensa kohoovat! Tuleeko korkea puu korkeammaksi, jos matalat puut alaslyödään? Eli nostakaat silmänne ylös tuhansia, aina satoja tuhansia tähtiä kohti, jotka avaruudessa tuikkivat! Luuletteko te, että tähti Sirius loistaa kirkkaammalla valolla, jos muut tähdet sammuisit? Se on pilttien usko.

Niin kavahtakaat orjien tapaa ja pilttien uskoa, kun te annatte yli-ihmisen teissänne kasvaa! Ken tietää, jos hän, joka hänensä suurimmaksi luulee, on suurin? Ja eikö se vielä vähäkasvuinen, jolla suuri kasvuvoima on, ole suurempi kuin jo suurikasvuinen, jolla vähemmin voimaa on syntymästä ja jo on täyttänyt kasvamisensa mitan? Niin antakaat jokaisen kasvaa ja loistaa oman laatunsa ja kykynsä mukaisesti ja älkäätte olko alhaisia! Se, joka voimakkaimmin loistaa ja suurin kaikista on, koska kaikki on täytetty ja täydellisyydessään, hänen siemenestänsä ja väkevyydestänsä on yli-ihminen nouseva!»

Niin puhui Zarathustra ja opetuslapset ihmettelit suuresti.

Nuoruudessa.

Joki tuikkivi kauniisti välkkyellen, Ja lauluja raikuvi kuusi. Kuin turmeltu lapsi mä laiskottelen, Nukun, maaemo, mairitteluusi. Maa laulaa ja tuoksuu ja hymyilee, Ja taivahat loistaen riemuitsee.

On kuin mulle tuulonen viestejä tois, Ilon päivä on valkenemassa. Veri rauhaton on, tääkö lempeä ois? — Kehen? — Kaikkehen maailmassa! Jospa taivas ja maa mun rinnoillain Tytön muodossa hetkisen uinuis vain!

Mefisto.

Hän tekeytyy, hän on kuin ystävä. Tahtoisin roistost' olla osatonna. Nyt mene helvettiin sen vietävä! — Ei kuule hän, vain virnistää se konna.

Näin pukinkavion jo lapsena, Sielt' ajoi mun, miss' oltiin riemukkaina. Mun kietoi viekkahilla pauloilla Tuo henki katkera, mi kieltää aina.

Hän mua varjon lailla piirittää, Pahaksi kaikki näyttää murhaavasti, Rammaksi, rumaks', sen, mi räikeää, Hän osoittaa ja nauraa kamalasti.

On suuruus kuorta vaan, hän todistaa, Kiitetty valo vain on päreen tuike,

Valett' on riemu, rakkautt' ostaa saa, On viisaus ajatusten hullu huike.

Kun väsynyt mä olen kaikesta Ja tahdon murheitani kertoella, Ne saada sointuun, muotoon muovata Ja luulen osaavani runoella,

Ryppyihin otsansa hän kurtistaa, Viisaihin niinkuin Rooman Senecalla, Traagillisesti maita osottaa, Ja lausuu paatoksella suurimmalla.

Kun sattuu sanomaan kuin »turhaa, oi!» »Oi kauvan sitten», »haavat taisteluisi», Niin pilkkaa nauraen, hän vaikeroi Ja niistää, rykii niinkuin tukehtuisi.

Häll' ääni tyrehtynyt itkusta

Ja joskus kimakasti piipattaapi, Ivaten heittää hatun sulkia Ja teatraalisesti kumartaapi.

Jos hermostun, jos mielein raivostuu, Jos isken runoissain', ett' terät sinkuu, Hän virnuu, että leuvat nurjahtuu, Ja nauraa, että niveleissään vinkuu.

Tuo kettu silmää iskee minulle. — Mä ymmärrän — oon vallan neuvotonna — Mun huonokuntoisille iskuille, Ei isketyille naura hän, se konna!

Ja viekas ääni hirnuu kimakka: »Hyvästi kirjoitit, se kohta paina!» Suus kiinni otus, väisty saatana! — Hän jääpi vain, hän mua seuraa aina!

Pieni Aune.

Pieni Aune, Aunosein, mull' laulele sa, Niin yksin on sieluni maailmassa, On murhe mulla pohjassa rinnan. Pieni Aune, Aunosein, mull' laulele sa, Se soipi mulle onnea, se soipi lohtua Niin lempeänä yössä mun linnan.

Pieni Aune, Aunosein, mull' laulele sa, Mun puolen valtakuntain sen annan sulle ma Ja kullat kaikki säilöistä linnan. Mun lempeni on kultani kalliit linnassain, Ja puoli valtakuntain on puoli murheestain. Sä peljännetkö murhetta rinnan?

Metsässä.

Sydänmetsien varjostossa

On tyyntä ja rauhaisaa, Kylän kuiskehet viestinä sinne Suvituulonen tuudittaa.

Ja pilviä viertävi tuuli Ja päivän ne himmentää Ja lintujen lakkaa laulu Ja painava, raskas on sää.

Mitä kuiskivi kuusissa tuuli, Sitä tiedä ei ainoakaan, Näät huokaavaa humukieltä Nuo metsät taitavat vaan.

Se uusia töitäkö hornan Nyt rotkoissa kuiskailee Ja vilppiä taisteluvimmaa, Joka ihmiset villitsee.

Surumielinen murheenharso Se peittävi hongat nuo, Purot, lähtehet synkiksi käyvät, Kun tuulonen viestejä tuo.

Vihakatseita peikkojen luulis Joka pensaasta ilkkuavan, Salaviekkaat askelet tuntuu Ihan taakseni tassuttavan.

* * * * *

Mä rastahan tunsin, mi lauloi Koko aikansa armaalleen, Kanervan- sekä puolukanvarret Ne nyökkäsi laululleen.

Sen lemmenhehkua säistäin Sinikelloset nurmella sous,

Ja tähdikön silmyet loisti, Puna mansikan poskelle nous.

Mut siipienräpsettä kuului Ja rastahan rintahan Löi kyntensä haukka — ja laulu Kuol' lempivän laulajan.

* * * * *

Ja mairehin metsänlampi, Niin kirkas ja hiljainen, Se päivyttä heijastaissaan Lepäs ihmeitä uinaillen.

Sen pintahan aarteena päilyi Värivaihtelut, valkeus, Ja metsän ja vuorien kesken Suli sointuhun kaikkeus.

Avaruuksien auhtoja maita, Ikiloistoa uinaillen Näki tanssissa tahdikkaassa Ikimaalimat tähtöisten.

Nyt kaihi jo metsän silmän Ikipäiviksi peittänyt on, Tuo kuollut ja kiilloton pinta On saaliina sammalikon.

* * * * *

Oli orava latvassa kuusen, Alas katseli vaieten, Näki jäntevän, kaunihin hirven, Joka käyskeli ylpeillen.

Oli parhain soitimen aika,

Oli siksi hän uskalias. Näät viettien mahtava kuohu Kävi suonissa voimakas.

Kuninkaisella ryhdillä kantoi Harasarvisen kaunihin pään, Mut pensahan suojasta tähtäs Sala-ampuja pyssyllään.

Tomun helmahan heilahti kruunu Tuon voihkivan ruhtinaan, Ja kaatunut kanervan kukkiin Vuos hurjoa hurmettaan.

* * * * *

Tuo rohkea mänty, mi nostaa Päin taivasta latvoaan, Mä tiedän sen ylpeän riennon

Ja toivonsa voimakkaan.

Sä luulet, taivahan tähden Tuon kaunihin nouset sä luo, Sata vuotta jos kohtakin kestäis Väkikaihosi uskova tuo.

Ja turvassa taivaan tähti Sun oksilla keijuileis, Ja latvasta lakkapäästä Valo lempeä tuikkaileis.

Ja voimakkaana sä nouset Noin toivosi korkeuteen, Sä raivaat tietä, sä kasvat Niin varmaan ja vitkalleen.

Mut kuolo sun runkoa kalvaa, Syö juuresi hiljalleen,

Ja tähtesi häipyy, häipyy Niin varmaan ja vitkalleen.

* * * * *

En huoli mä kulkea tuolla Mun vanhassa metsässäin, Eron hetki on tullut meille, Sen tunnen, sen vasta mä näin.

On metsäni lempeä vielä, Myös hertas ja hellä se on, Mun ääneni vaan ei soinnu Tuon metsän laulelohon.

Mun mietteissä turmeltuneissa Hyvä luontokin turmeltuu, Havutuoksuhun, lauluhun kuusen Sorasointuja sotkeutuu.

Kylätielle mä taaskin tahdon, Vihavimmahan, taisteloon! — Myös katkerat mietteet siellä Elon sointuvat soitantoon.

Talvilaulu.

Mä surra, mä surra, mä surra voin vaan, Niin kylmät ovat tähtöset taivahallaan. On maailma kolkko, kylmä jäässä. Ja ihmiset ne hangissa kamppailevat, Ne käyvät ja kulkevat, kuolevat, Te minne käytte, mit' on matkan päässä?

Ne virvatulen huomaavat eksyessään, On kiire heillä itseään lämmittelemään Ja taloon, jossa ystävät ovat. Jos sattuu joku tielle, se maahan poljetaan,

Ne taintuu sitten itse, ei herää konsanaan. Oi, älkää olko ihmiset kovat!

Publius Pulcherille.

Kun sinun pöydälläs tuo Kreikan vaahtosa viini, Lesbon ja Kiioksen rypäleet korukristalliloissa Loisti fasaanien kanss' sekä pronssien hehkuva ryhmä Loi valon hurmaavan, min säihkyäviss' sätehissä Marmori loisti,

Kun sua houkuttivat nuo Memfin untuvapatjat Helmaansa uinumahan sybariittien kaunista unta, Tuudittaess' unehen sua Attikan viehkeät huilut, Laalage hurmasi sun, kun mattoja tanssien lensi, Hurmasi viini,

Silloin kiittelivät sua patriisit imarrellen, Silloin senaattorikin hymysuin sun viiniä nautti,

Silloin ystävät nuo sadottain sua kerskuen kiitti: Rooman oot suurin mies, mies suurin Laatsiuminkin, Publius Pulcher!

Kolkko on nyt talo sun ja pöydällä tyhjällä yksin Viinisi murhehtii sun atrias kelvottomuutta, Köyhän leipää vaan sekä köyhän huonoa ruokaa. Tyhjä on sun asumus, niin valju ja kolkko se on kuin Kaaprean vuoret.

Varjo on vieraasi nyt, se vanhana veljenä aina Istuvi vieressäs, ja tuimana ääneti nyökkää. Kaikki on hiljaa nyt ja veikkojen ääniä kaipaa. — Autio on talo sun, on mykkä ja ääntä et kuule Tuttua missään.

Saapuva kerran on toki päivä se, jolloin sä toivot Kurjahan pirttiisi taas, joka nyt niin tyhjältä tuntuu. Kattoa etsit — suojaa ei saa särkevä pääsi, — Nöyränä turvatteis käyt vielä sä vanhojen luona

Kerjäten leipää.

Mieroa kulkien kun matalaiseen krouvihin joudut. Aiheena pilkaksi oot, jota laskevat portot ja roistot, Kenties tuhlaamas tuhatmääräsi Laalage muistain Tarjoo juopunehin sekä kuivettunein käsivarsin Viiniä sulle.

Älkösi sentään surko, jos aika sun onnesi käänsi, Ystävies sokas silmät, ne etteivät sua tunne, Tyhjensi aarteet sun, sinut orjan arvohon painoi! — Naamarin heittänyt on elämäs, nyt helpommin sulle Aukeaa Haades.

Petturi.

Kas, yössä tuikkii valo Loiren rannalla. On krouvi, tanssitalo

Loiren rannalla.

Suuvuoron vaatinunna On Guy de Montcontour. Ja ylös kavunnunna On Guy de Montcontour,

Jo hiljaa varrotahan Hän mitä laulelee, Nyt tarkkaan kuunnellahan Hän mitä laulelee.

»Siis tuomitkaa Bretagne, Provence Ja Ranska velkansa, Häll' oli kyllä »gaye science», Mut möi sen kullasta.

Ja laulunsa hän palkasta Möi valheen käytäntöön,

Siis tuomitkaatte armotta Guilbert du Mont de Meune!

Soi lauluns' ylväs nuorena, Ei siipisatoinen, Hän kasvoi miessä uljaana Ja lauloi riemuiten.

Hän hiipi hovin luolahan Pois laulun vuorilta, Möi itsensä — ja kunnian Hän osti valheella.

Hän silkkivaattein laulelee Nyt kultatuoleilla, Ja katse sammuu, raukenee, On laulu onttoa.

Se imarrust' on imelää

Tuo laulu tarmoton. On puku kyllä eheää, Vaan sielu rikki on.

Tuo mies on myynyt sielunsa, On tyhjä kuori vaan, On tuhkaa kultalippaassa Ja orja loistossaan.

Näät, itsensä hän palkasta Möi valheen käytäntöön, Siis tuomitkaatte armotta Guilbert du Mont de Meune!»

Rukoushuoneessa.

»Voi! Kuolema on synnin seurausta, On syntins' suur', on tarvis rukousta, Tuo meidän veli raukka Andersson,

On langennut, hän mailman lapsi on».

Vaeltaissamm' synnin teitä Herra laupias armahda meitä!

»Hän armon runsaan kyllä taivahisen Tää Barnabamme, lahjan ihmeellisen Sai sanan voiman — moist' ei pappia, Ja käänsi monta, enin naisia. Hän suloinen kuin Joosef tottamaar, Myös häntä pyysi rouva Potifaar. Voi nuorukaiset, vaara suuri on! Me luultiin sentään, vahv' on Andersson, Hän taistelee ja voittaa pirun hän — Mut pirun näimme voivan enemmän».

Oi, Ischabod, oi, Ischabod, Viel' liha synnin kahleissa oot.

»Me hänet naitimme, sai vanhan lesken, Jonk' kanssa eläissänsä kahden kesken Hän suojaa saisi pauloiss' saatanan Ja lihan viettelyksiss' sekä maailman. Sai eukon hartaan, hiljaisen ja aimon, Sai vahdiksensa hurskaan, hellän, vaimon, Mi joka hetki oli varuillaan Ja Anderssonin jäljess' ainiaan. Mut turhaa ompi viisaus maailman, Kai seurakunt' on kuullut varmahan: On Amerikkaan mennyt Andersson Ja Fiia Bergman mukanansa on!»

Voi synnin hätää, tuskia, On murheen laakso tämä maailma!

Hyvät ja jalot.

En tahdo olla hyvä, en olla jalokaan! Kas jalot, hyvät itse he laittaa patsaitaan,

Ne nostaa pylvähille ja valoon kauniimpaan Ja omat mainetyönsä myös niihin uurretaan.

He siinä sitten seisoo ja nauttii kuvastaan: Voi kuin on jalo katse ja hellä luonniltaan — Ne miettii sydämmessään: kas kuin on oivaa tää! Mut taampana on Hiisi ja heille irvistää.

Syksy.

Jo pyökkimetsän kattaa syksyn puna, Kuin sairaan, joka kuoloon kallistuupi: Sen posket ohimennen ruskottuupi, — Ne ruusut kohta ovat mullattuna.

Kuin puro sulattaen vuoren lunta Niin äänetönnä hiipii alankohon, Niin hiipii veikko kuolinkammiohon, Hän ettei ryöstäis elon viime unta.

Tääll' löytää murheellinen lohdutusta, On luonto kesän nähnyt pilvettyvän, Ja riemun jäätyvän ja kellertyvän; Ja kuulee valittaen valitusta.

Hosianna!

Laita korkeiksi portit ja laajoiksi ukset Sido vihreät köynnökset muureihin! Tytär Siionin tehkösi kaunistukset, Että käy kuninkaasi Kuin kunnian kuningas Kuin kunnian kuningas kaupunkihin!

Soita harpuilla, huiluilla riemuiten kansa Laske tiellensä palmuja, vaatteita, Salli kansasi palvella kuningastansa Soiden riemun ja laulun,

Riemun ja laulun, Soiden laulun ja riemun Herraansa!

Hunajasta ja viinistä hällä on valta Sotajoukkoineen yllä pilvien. Tänne lemmen Herra käy köynnösten alta! — Soi, soi: Hosianna! Soi: Hosianna! Hosianna, Daavidin Jälkeinen!

Se on täytetty!

Suru kattanut suurin On templin ja muurin Ja raskaana vierivi ukkonen, Ja maan yli kertovi myrskyjen seura, Nyt Juudaan jalopeura On naulittu ristihin pilkaten.

Ja kautta myrskyn äänet räikeet raikuu Kuin itkijöiden huudot taivohon, Ja hurjaan lännet sekä idät kaikuu: Se mennytt' on! Se mennytt' on!

Nyt se on täytetty, kuin kirjoitettu, Taas elo pimeyteen on pakotettu, Googille, Maagogille alennettu, Taas mailma vaipui orjan arvohon!

Suru kattanut suurin On templin ja muurin, Avaruus suree poikaa ihmisen, Ui pilvet raskaina taivaan selkää Ja ihmiset pelkää Ja raskaana vierivi ukkonen.

Paimen-ääniä.

Kuuletko kellot ja laulun kirkkaan Kaitsevan, eksyvän kaitsiessaan? Lehmät ne ammuu, kiirevilkkaan Hölkkää seuraten paimentaan.

Kuule kuin kankahat vastahan soi: Lilja — mun Liljani — lehmäni hoi! Vuorten äyrähät kaikuja loi, Kunnahat kumajaa Hongikot humajaa: Lilja — mun lehmäni — hoi!

Kalkatus kellojen uupuvi, toipuu, Lehtien liipotus raukenee, Metsä jo vaijeten unteloks voipuu. Paimenen hoilotus, Kutsuva loilotus Yksin nyt korpia kiertelee.

Usvia huokuvi lammikon pinta,

Yö on ja päiväkin karkuhun saa. Kas kuin tummeni metsikön rinta, Varjot taajat sen verhoaa!

Uinuvi mänty ja uinuvi kuusi, Koski vain yltyvi kuohussaan. Kaukana helkkyvä nais-ääni huusi, Kaitsevi, eksyvi kaitsiessaan.

Sisällys.

Sivu. Gustaf Frödingin omatekemä biografiia……….. 1. Kaunista säätä……………………………. 9. Kävi maantiellä tanssi…………………….. 13. Ohmon Elli……………………………….. 16. Kuijan Lassi……………………………… 19. Maantien Mari…………………………….. 21. Soi, soi kaisla!………………………….. 23. Uudenvuodenlaulu………………………….. 25.

Ruot'-Jussi (suoment. U. T. S.)…………… 27. Peki-Saska herrosskäynt (suoment. U. T. S.)… 32. Ystäville sairasvuoteella………………….. 41. Maailman meno…………………………….. 43. Mikä on totuus?…………………………… 45. Niin puhui Zarathustra…………………….. 47. Nuoruudessa………………………………. 50. Mefisto………………………………….. 52. Pieni Aune……………………………….. 56. Metsässä…………………………………. 58. Talvilaulu……………………………….. 67. Publius Pulcherille……………………….. 69. Petturi………………………………….. 74. Rukoushuoneessa…………………………… 78. Hyvät ja jalot……………………………. 81. Syksy……………………………………. 82. Hosianna!………………………………… 84. Se on täytetty!…………………………… 86. Paimenääniä (suoment. R. Roine)…………… 88. Jos oisin (suoment. O. M.)……………….. 91.

End of the Project Gutenberg EBook of Valittuja runoja, by Gustaf Fröding

*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VALITTUJA RUNOJA ***

***** This file should be named 25052-0.txt or 25052-0.zip ***** This and all associated files of various formats will be found in: http://www.gutenberg.org/2/5/0/5/25052/

Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from public domain print editions means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project Gutenberg is a ed trademark, and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. They may be modified and printed and

given away—you may do practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

*** START: FULL LICENSE ***

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase "Project Gutenberg"), you agree to comply with all the of the Full Project Gutenberg-tm License (available with this file or online at http://gutenberg.net/license).

Section 1. General of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. "Project Gutenberg" is a ed trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works even without complying with the full of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg-tm electronic works if you follow the of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenbergtm electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is in the public domain in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project

Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will the Project Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the of this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily comply with the of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the of this agreement before ing, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country outside the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net

1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived from the public domain (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional imposed by the copyright holder. Additional will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm License from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full of the Project Gutenberg-tm License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.net), you must, at no additional cost, fee or expense to the , provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided that

- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

- You provide a full refund of any money paid by a who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the of the full Project Gutenberg-tm License. You must require such a to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm works.

- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.

- You comply with all other of this agreement for free distribution of Project Gutenberg-tm works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm electronic work or group of works on different than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread public domain works in creating the Project Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic works, and the medium on which they may be stored,

may contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial to provide volunteers with the assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state's laws.

The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered throughout numerous locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email [email protected]. Email links and up to date information can be found at the Foundation's web site and official page at http://pglaf.org

For additional information: Dr. Gregory B. Newby Chief Executive and Director [email protected]

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide spread public and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit http://pglaf.org

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: http://pglaf.org/donate

Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.

Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer .

Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our Web site which has the main PG search facility:

http://www.gutenberg.net

This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.