Kirkkovuoden Saarnat, 2.vsk.: Hamasta Iankaikkisuudesta Huomiseen g2f2q

Hamasta iankaikkisuudesta huomiseen Kirkkovuoden saarnat, 2. vsk.

Johdanto

Jos kuvataiteilijalta kysytään kuinka kauan on häneltä mennyt tämän teoksen maalaamiseen, hän luultavimmin vastaa tähän tapaan. Minulta on mennyt tämän teoksen valmistamiseen koko tähänastinen elämäni. Teoksen synnytyksen loppuvaiheeseen, teoksen maalaamiseen, olen käyttänyt noin yhden viikon elämästäni. Se on elämäni tähänastisen prosessin kirjaamista kuvataiteen keinoin. Minulle tuli aika ”maalata” elämäni tähänastinen prosessi, ja kirjata se näppäimistön eksaktilla, mutta laajalla siveltimellä, tulkittavaan muotoon. Kuvataiteellisen elämäni kirjaamisen olen laittanut hetkeksi sivummalle. Olen pohtinut omaa suhtautumistani elämän suuriin kysymyksiin. Huomaan tämän askaroinnin edelleenkin kutisevan sydämessäni. Olenko tosikko, kun en yksinkertaisesti anna asioiden vain kulkea omalla painollaan entiseen malliin? Mutta kun… Ei voi yliarvioida sen kulttuuritaustan, sosiaalisen kentän ja uskonnollisten yhteisöjen, joiden kanssa olen ollut jollakin tavalla dialogissa, tai kuuntelulla, suurta merkitystä. Vaikutus on huomattava sekä positiivisessa että negatiivisessa katsannossa, jos näin voidaan edes määrittää. Kaikki mikä on ollut, on, ja tulee olemaan, kuuluu tähän ihmisenä elämiseen tässä Jumalan valtaisassa rakkausapparaatissa. Elämän nykyinen vallalla oleva tulkinta on horisontaalista, ihmislähtöistä taikauskon kaltaisten uskomuksien hokemista, jonka ei enää kuulukaan tyydyttää ajattelevaa uskovaa ihmistä. Jeesus tietoisuus on paljon lapsellisuutta avarampaa lapsenkaltaisuutta. Elämä kaikkeuden osana, ihmisenä, Jeesuksen veljenä ja

sisarena, avaa tänään oven Jeesus heräämöön, havahtumiseen tietoisuuteen elämän todellisemmasta olemuksesta. Ovi havahtumiseen teologisista ihmisviisauden värittämistä rakennelmista elämän kokonaisvaltaisen ymmärryksen laajentamiseen aukeaa saranat kirskuen, ja valo alkaa virrata hämärään holviin. Ihmisen elämään ymmärrän Jumalan koodanneen elämän kulun, tehtävän ja tarkoituksen, sekä kyvyn ja voimavarat vastoinkäymisten selättämiseen. Elämän kuuluu tulla koetelluksi. Oman elämäni hiljaisen tarkoituksen, olen etäällä vilkkuvan majakan valon tavoin aistinut hamasta nuoruusvuosistani alkaen. Majakkani valo on ollut osin häilyvä elämääni sallituista ja ehkä tarkoitetuistakin tekijöistä johtuen. Pimeiden karikkojen ohitse on kuitenkin taivaallinen navigaattori kulkuni ohjannut. Hiljainen sisäinen pyyntö, vaatimuskin, talutti minut näppäimistön äärelle. Koska Jumala on Henkeeni koodannut tietyt asiat ja tehtävät suoritettaviksi, antaa Hän lupauksensa mukaisesti myös sopivan laatuisen kyvyn ja rohkeuden niiden suorittamiseen. Kirjoitusprosessin aikana on minulle tapahtunut lukuisasti, paljon, sellaisia tulkinta ja perspektiivi muutoksia, joista en ole ollut lainkaan tietoinen, ennen kuin ne sitten vaan ”tulivat”. Nuoruusvuosistani alkaen mieltäni askarruttaneet suurten kysymysten tulkinnat, joita en kyennyt hengessäni hyväksymään, saivat ylhäältä tulokulman, joka sai sydämeni ja henkeni liekkeihin. Olin löytänyt, tai saanut, viimeinkin vastaukset kysymyksiini, ja levon hengelleni ja sielulleni. Jumalan minulle tarkoittama, koodaama, elämä oli tältä osin päässyt maaliin. Evankeliumia tahdon kuuluttaa uniikilla alkuperäisellä Jeesus tajunnalla, jossa on mahdollisimman vähän teologista ihmistulkintaa. Lopulta kaikki jää kuitenkin tulkinnaksi, kunnes näemme Hänet kasvoista kasvoihin, ja saamme vastaukset kysymyksiimme. Kun usko on vaihtunut näkemiseen, silloin kysymykset ovat jo saaneet vastauksen. Ilmaisutavaksi valitsin yhden kirkkovuoden saarnojen kirjoittamisen kirkkovuoden saarnatekstit pohjana. Tämä menettely tuntui minulle sopivimmalta, kun kirjoitin muun työn ohella silloin, kun aika antoi myötä.

Koska minulla ei ole ollut mahdollisuutta työskennellä pitkäjänteisen kokonaisuuden rakentajana, niin saarnat lyhyinä esseinä tuntuivat minulle sopivimmalta muodolta ja tavalta. Olen harmillisen hyvin tietoinen kirjoittamani tekstin puutteellisuuksista, sekä eri saarnoissa esiintyvistä samankaltaisten asioiden toistoista. Sallin tämän kuitenkin useasta syystä. Hyvä lukija. Onko mitään parempaa ja huikeampaa kuin tämä elämä, kun sen oikein oivaltaa. Hmm. En malta olla itse vastaamatta tuohon kysymykseen. Saman veroista voi olla oikein oivallettu kuolema.

T S Hämäläinen

Lukijalle

TÄMÄ ON SE PÄIVÄ JONKA HERRA ON TEHNYT Iloitaan siitä, ja viritetään kiitos elämän Herralle. TÄMÄNKIN PÄIVÄN HERRA ON TEHNYT iloitaan ja kiitetään siitä, että nyt saamme alkaa avaamaan antamaasi elämän lahjaa. TÄMÄNKIN PÄIVÄN HERRA ON TEHNYT iloitaan ja kiitetään siitä, että tänään voimme avata reppumme, ja ihmetellä leivisköjä jotka olemme matkaamme saaneet. TÄMÄNKIN PÄIVÄN HERRA ON TEHNYT iloitaan ja kiitetään siitä, että sinulta saamme rohkeuden elää täyttä elämää ja käyttää antamiasi lahjoja. TÄMÄNKIN PÄIVÄN HERRA ON TEHNYT iloitaan ja kiitetään siitä, että olemme saaneet syntyä juuri tähän hetkeen, perheeseen, ja kulttuuriin jossa saamme elää. TÄMÄNKIN PÄIVÄN ON HERRA TEHNYT iloitaan ja kiitetään siitä, että parannat meidät irti niistä kulttuurimme kahleista, jotka sulkevat elämää. TÄMÄNKIN PÄIVÄN ON HERRA TEHNYT iloitaan ja kiitetään siitä, että annat rohkeuden elää juuri sitä elämää, minkä olet itse kullekin koodannut tämän elämän optioksi. TÄMÄNKIN PÄIVÄN ON HERRA TEHNYT

Iloitaan ja kiitetään siitä, että Sinä herätät meidät kulttuurimme uneliaasta ystävyydestä pro-aktiiviseen elämään, joka kumpuaa kaiken elämän solisevasta lähteestä. TÄMÄNKIN PÄIVÄN ON HERRA TEHNYT iloitaan ja kiitetään siitä, että annat rohkeuden astua tuntemattomaan, avaamaan latua sinne, missä olas ei ole hankea ennen piirtänyt. TÄMÄNKIN PÄIVÄN ON HERRA TEHNYT iloitaan ja kiitetään siitä, että opetat meitä ymmärtämään, että kaikki mitä etsimme, on jo meissä. TÄMÄNKIN PÄIVÄN ON HERRA TEHNYT iloitaan ja kiitetään siitä, sinä sytytät meihin Pyhän tulen, joka polttaa vankilamme muurit, jotka ovat kahlinneet elämämme perinnäissääntöjen ja käsitysten hämärään holviin. TÄMÄNKIN PÄIVÄN ON HERRA TEHNYT iloitaan ja kiitetään siitä, että Sinussa, ja Sinun kauttasi, saamme ottaa vastaan tuon kaiken ajattelun ylitse menevän vapauden ja ilon elämäämme, ja kertoa siitä kohtaamillemme ihmisille.

Tästä hetkestä lähdemme kirkkovuoden mittaiselle matkalle tutkimaan itseämme ja käsityksiämme ihmisestä, maailmasta ja ihmisen kokoisesta maailmankaikkeudesta. Tavallisimmin katselen näitä saarnatekstien nostamia asioita, en niinkään yksilön tunteiden ja henkilökohtaisten kokemusten lävitse, vaan analysoiden tekstiä siitä Jeesus heräämöstä käsin, jonka koen olevan minun osuuteni ja vaatimaton tehtäväni tässä Jumalan valtakunnan valtaisassa rakkausapparaatissa.

TERVETULOA MUKAAN ELÄMÄN LÖYTÖRETKELLE

Kirkkovuoden saarnat

Alkaen 1.12.2013 2. vuosikerta

1. Adventtisunnuntai

Evankeliumi

Mark. 11: 1–10

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.” Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: ”Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?” He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat: - Hoosianna!

Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa

Saarna 1.12.2013

Pyhä Jumala. Kiitos kaikesta.

Tämä kiitos, olisi pelkästään saarnaksi riittävä. Olemme seuraavat kaksitoista minuuttia ääneti Isän edessä, ja annamme Hänen läsnäolonsa laskeutua henkeemme ja tietoiseen sekä alitajuiseen mieleemme, jotta sinä, hyvä kuulija, voit sydämessäsi yhtyä kaikkeen siihen mitä Hän tahtoo sinun Henkeesi välittää. Tässä Hän ratsastaa aasin selässä. Maailman luoja. Hän tuli omaan maailmaansa juuri oikealla hetkellä. Tämä hetki oli ajastettu jo ennen maailman luomista. Sinutkin on luotu jo ennen maailman luomista. Onko tämä yllätys sinulle? Elät nyt tätä ainutkertaista elämää, joka ei kuitenkaan ole ensimmäinen eikä ainoa. Jokainen elämä on kuitenkin uusi ja ainutkertainen. Tämä ymmärrys asuu kyllä meissä jokaisessa, mutta usein miten vielä kukkaan puhkeamatta. Tämä tietoisuus on kuin siemen roudan maassa, joka odottaa lämmittävää hengen sädettä noustakseen kasvuun, ja löytääkseen loistonsa. Kun Jeesus ratsasti kohden Jerusalemia. Ihmiset hurrasivat ja iloitsivat Messiaan tulosta. Juutalainen kansa odotti maallista pelastaja Messiasta. Orjuutta ja nöyryytystä toisten vallan alla oli jo riittävästi. Vapauttaja Messiasta oli ennustettu jo vuosisatoja. Juutalaisten uskon Jumalalla ei kuitenkaan voinut olla Poikaa, joka

astuisi omaan maailmaansa. Heidän ei ollut mahdollista ymmärtää, että tämä Jumalan Poika Messias oli heidät luonut, ja kuljettanut heitä lähes kädestä pitäen halki historian hämäryyden kohden kirkkaampia aamuja. Heidän ei kuulunutkaan tätä nyt ymmärtää. Kristus oli valmistautunut tähän hetkeen alusta alkaen. Ennen luomistyötä oli Isän kanssa kaikki jo sovittu ja päätetty. Nyt Hänen katsellessaan hurraavia ihmisiä tien reunustoilla, Hän näki heitä katsoessaan heidän kehityshistoriansa sieltä luomisesta, ja maa elämän alkumetreiltä alkaen. Koko kehityshistorian vaiheet olivat hänelle avoinna. Tämä on tietenkin saarnaajan olettamus. Tiedämme Jeesuksen näkökyvyn ulottuneen elämän läpi sen ytimeen saakka. Siksi tämä olettamus on mielestäni todellisuutta vastaava. Muutaman päivän kuluttua, asioiden todellisen laidan alkaessa selvitä, samaiset ihmiset huusivat ristiin naulitse, ristiinnaulitse. Vapauttaja osoittautuikin pahaiseksi luiksi, joka sillä hetkellä kun olisi pitänyt alkaa toimia, antoi vangita itsensä ilman taistelua. Syttyi viha, kun odotettu tuleva vapaus karkasi kuin huokaus myrskytuuleen. Ristiinnaulitse. Rakkaus on se valtaisa, rakentava ja koossa pitävä voima, joka ulottuu maailmankaikkeuden koossa pitävästä mahdista aina ihmisyksilön tunneelämään saakka. Nyt tämä Jumala on syntynyt rakkaudesta sinuun ihmiseksi. Hän ratsastaa Jerusalemiin, jossa Hänen on määrä kuolla ristinkuolema. Sinun edestäsi annettu ja vuodatettu. Hän ratsasti vaatimattomalla aasilla läpi elämän ja tuonelan välisen portin. Tämän suurempaa draamaa ei ole olemassa. Se on dokumentti. Se on rajuin dokumentti koko maapallon historiassa. Rakkaus rakentaa ja kuljettaa elämää Isän Jumalan käsikirjoituksen mukaisesti. Juutalaisten odotuksille ja toiveillekin tuli täyttymys. Vapaus. Ei kuitenkaan niin, kuin he odottivat. Tämän kokonaisuuden ymmärtämistä on yritetty avata kaksi vuosituhatta melko kepein tuloksin. Ruohonjuuria tutkimalla saadaan toki arvokasta tietoa, mutta kokonaisuus ei helposti avaudu tällä metodilla. Oppi joka kertoo ihmisen syntyvän yhden kerran maailmaan, ei ole Raamatullista, eikä totta. Se ei ole Jumalasta. Kristus on luonut jokaisen meistä ennen maapallon syntyä, ja kuljettanut meitä läpi historian useiden elämien kautta tähän hetkeen. Jokainen meistä on myös piipahtanut Helvetissä

pienempää tahi suurempaa puhdistusta saamassa. Helvetti on tärkeä ja hyvä paikka. Sanon näin, koska siitä on vain pelottavia kuvaelmia tarjolla. Jumalan rakenteissa ei ole mitään, joka ei olisi ohjaamassa jaloon päämäärään. Jumala on rakkaus. Ihmisen tarkoitus on maaelämien kierroissa löytää oma elämänsä, jossa sielu tulee Hengen kirkastamaksi. Löytää todellinen identiteettinsä oman Hengen syvyydestä. Antaa Hengen lävistää sielu kuoliaaksi. Ei tätä prosessia ihmissanoin pysty paljonkaan kuvailemaan. Luopuminen, uudestisyntyminen, ja uuden syvyysnäkökyvyn saaminen, ei ole ihmiselle omin neuvoin saavutettavissa. Siksi Kristuksen oli määrä tuoda, kun aika on kypsä, Jumalan valtakunnan elämä ja näkökyky maapiiriin ihmisille annettavaksi. Kukaan ei sitä voi ottaa tahi ansaita, vaan Jeesus antaa sen lahjaksi juuri oikealla hetkellä. Jeesus ratsasti aasin tamman varsalla kohden Jerusalemia, ja ihmiset hurrasivat ja levittivät vaatteitaan ja lehvänoksia tielle ja huusivat Hoosianna, Hoosianna. Ja sitten, Ristiinnaulitse. Jumalan rakennelmiin ei kuulu mitään salamyhkäistä. Ihmisen on lupa ja myös määrä tutkia kaikkeuden asioita. Tämä kuluu Jumalan ihmistä koskevaan suureen suunnitelmaan. Isä Jumala osaa kyllä pitää tarpeellisen etäisyyden, eikä meidän tarvitse pelätä astuvamme kielletylle alueelle, kun puhtaalla sydämellä Häneltä asioita tiedustelemme. Hyvät ja rakkaat seurakuntalaiset. Tämä oli tämän kirkkovuoden ensimmäinen saarna, jossa hieman avasin uutta, mutta ikivanhaa näkökulmaa Jumalan valtakunnan todellisuuteen, ja ihmisen elämän monivivahteiseen matkaan täällä maailmankaikkeudessa. Nyt alkaneen kirkkovuoden aikana jatkan joka viikko evankeliumitekstien mukaisesti Jeesus sanoman avaamista, ja pois oppimisen opettamista perinnäiskäsitysten ja sääntöjen halvaannuttamasta ihmisoppien kristillisyydestä.

Nousemme nyt tunnustamaan yhteisen uskomme: Minä uskon Jumalaan…

2. Adventtisunnuntai

Evankeliumi

Luuk. 12: 35–40

Jeesus sanoo: ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen! Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

Saarna 8.12.2013

Hei ystävät! Olemme nyt toisena Adventtisunnuntaina kokoontuneet katselemaan Jeesuksen muassaan tuomaa sanomaa ennen kokemattomasta vapaudesta. Siitä vapaudesta olivat ihmiset haaveilleet, ja saaneet myös lupauksen, jo reilun tuhannen vuoden takaa silloisessa ajanlaskussa. Hän sanoo, älkää antako tämän maailman hämätä itseänne. Katsokaa minuun. Kun kolkutan, niin avatkaa. Tulen palvelemaan teitä. Ystävät. Julistan päivitettyä evankeliumia, ja tahdon karistaa entiset

ihmislähtöisten perinnäiskäsitysten kuonat evankeliumien tulkinnoista mahdollisimman vähiin. Hedelmäpuistakin kuivuvat ja karsiutuvat alimmat oksat luonnollisella tavalla pois puun kasvaessa kohden korkeutta, koska alempien oksien saama valo vähenee. Juutalaisuuden piirissä tiedettiin, että jokainen elämä on ainutkertainen. mutta ihminen on useita kertoja maailmaan syntyvä Jumalan luoma taideteos. Jeesus luonnollisesti tiesi tämän myös. Se ei tietenkään ollut mikään sanoma, jota Hän olisi toitottanut. Se oli selviö siihen aikaan. Sanoma oli jotakin aivan muuta. Hän tuli tuomaan Jeesus viestin, joka osoittaa tien, totuuden ja elämän, pois tästä kierrosta, Isän ja Hänen suunnitelmansa mukaisesti. Vasta kristillisyyden valtiollistamisen alkumetreillä tapahtui se, mikä lähes aina tapahtuu kun jokin asia virallistetaan. Teologisella määrittelyllä tapettiin Hengellinen totuus. Tilalle otettiin ihmisen määrittelemä totuus. Silloin niitattiin tai kopautettiin nuijalla pöytään päätös ihmisen yhdestä alusta ja yhdestä elämästä, ja sitten on kaikki siinä. Tätä voi melkeinpä sanoa armollisen elämän pois sulkevaksi näkökulmaksi. Joka ei tätä nyt sovittua oppia hyväksy, joutuu tietenkin iankaikkiseen, milloinkaan loppumattomaan Helvettiin. Nyt tänään meidän on helpompi käsittää, kuinka anti Jeesus oppeja nuo käsitykset ovat. Tässä vankeudessa kristikunta kuitenkin edelleen pyristelee, kuin onnenlintu häkissään. Teologit puhelevat mieluusti salaisista mysteereistä, joita voivat vain tarpeeksi oppineet ymmärtää. Niin historiallisesti kuin tänäänkin, näillä jutuilla pyritään pitämään kansa kuuliaisena ja uskossa kirkkoon. Tänään kuitenkin kirkossa saarnataan sillä kielellä, jota kansa ymmärtää. Ennen se oli toisin. Tähän ihmistulkintaan on kristikuntaa psyykattu vajaat pari tuhatta vuotta. Hyvin onkin onnistuttu. Melkein koko porukka on samassa harhassa. No, ei tämä Jumalaa hetkauta, varsinkaan kun tämä kaikki on tapahtunut mitä suurimman viisauden sallimuksessa. Jokin merkitys silläkin tietysti on, vaikka se ei nyt tätä kertoessani kylläkään minulle avaudu. Tänä päivänä on kirkon pappien auktoriteetti, jolla he ovat historian saatossa seurakuntalaisilla kilpeään kiillotuttaneet, kadonnut mielistelyn untuvapeitteen alle.

Hurskaanoloiset humanistiset puheet ja saarnat eivät tuo evästä kaipaaville sieluille, jotka janoavatt Hengelleen ravintoa maailman erämaassa. Nostakaa päänne, sillä vapautuksenne on lähellä, kuuluu Luukaksen sanoma. Mistä ihmisen tulee vapautua? Vapautua omasta minuudesta, ja sielumme itsekkäästä hallinnasta elämässämme. Vapautua kulttuurin tuomista salakavalista kahleista, jotka ovat teljenneet meidät vankeuteen ihmisriippuvuuden, pelon, ja maallisen kunnianhimon kahleilla. Vapautua maanpiirin hallitsijan, ja hänen palvelijoidensa oikeudesta elämäämme. Kun Jeesus avaa sisikunnan näkemään ihmisen syvyyteen, Henkeen saakka, asettuu kulttuurissa opitut arvot ja opit uuteen järjestykseen, ja niiden hallintavalta päättyy. Silloin voimme vyöttää itsemme, ja sytyttää oman lamppumme palamaan. Olemme löytäneet vapautuksen. Olemme löytäneet oman elämämme, joka on koodattu Henkeemme. Valtiollisen kristillisyyden alkumetreillä ihmispäätöksiin on mahdollisesti ollut vaikuttamassa, tietoisesti tahi tiedostamattomasti, kateus itäkulttuurien pidemmästä ja syvemmästä kulttuuriperinteestä, ja siitä rakentuva alemmuuskompleksi. Nyt uuden opin volyymilla uskottiin astuttavan kerta heitolla askeleen ohi itäisten ”kerettiläisten” uskomusten. Idän opit sisältävät omat epätodet sieluperäiset karmeat juttunsa kylläkin. Siellä kuuluukin olla omat kulttuuriset ja sielulliset ihmistekoiset rakennelmansa.. Jeesus kutsuu ja kehottaa meitä elämään katse suunnattuna siihen elämään joka tulee ylhäältä, ja joka odottaa ihmisen vastausta ja vastaanottavaa sydäntä ja henkeä. Ihmisellä on kahdenlaista elämänlähdettä. Aineellinen ruumis ja sielu saavat elämänsä maallisesta energiasta ja elämäntarkoituksesta. Se on hyvä ja tärkeä lähde, jonka ravintoa ovat aineellinen leipä ja abstraktimmat kulttuurintuotteet sekä tietysti valtaisa ja merkitykseltään suuri kulttuuriperintö, johon saamme kasvaa. Kaiken elämän perusta on Henki. Henki on niin ihmisessä kuin kaikessa

muussakin luodussa olemisen perustus ja ydin. Henki saa ravintonsa kaikkeuden Isältä, Jumalalta. Henkemme on olemisemme ytimessä, syvyydessämme. Aineellistuessaan ensi kerran maan kamaralle ihmisen Henki sisälsi itsenäisen sielun option, joka materialisoitui näkyvään muotoon ensimmäisessä maallisessa eksistenssissä. Todella huikean jakson jälkeen olemme tänään tässä, ja kiitämme Jumalaa elämästämme. Eikä suotta. Upeaa tämä elämä on, kun sen oikein oivaltaa. Maallisen elämämme tarkoitus on itsenäinen oma riippumaton sieluidentiteetti. Hengen on määrä kirkastaa sielumme sisältä päin taivaskelpoiseksi. Kun Henki valtaa sielumme, se on sielun kuolema. Sieluidentiteetti on pseudoidentiteetti. Kun Henki valtaa sen, se syntyy uuteen elämään. Sieluidentiteetti ja todellinen ytimessämme oleva elämämme keskus, Henki, yhtyvät kirkastetuksi kokonaisuudeksi. Tämä ei kuitenkaan onnistu ilman taivaallista apua. Kaikki elämä on rakenteeltaan itseään suojeleva ja omastaan kiinni pitävä. Muutoin elämä eikä sen kehitys ole mahdollista. Näin ihmisellä ei myöskään ole mahdollisuutta luopua itsestään ilman ulkopuolelta tulevaa apua. Jeesus tuli meidän maailmamme elämään hetkellä, jolloin meistä jokainen oli tehnyt taivalta jo monen elämän verran. Hän kutsuu nyt meitä katsomaan ja kuulemaan sitä viestiä, jonka hän tuli tuomaan. Maallisen elämän tarkoituksella on nyt mahdollisuus saavuttaa se päämäärä, jonka Isä Jumala oli sille määritellyt viisaudessaan. Sielun pelastus. Paavali sanoo, että teidät on kutsuttu tähän pelastukseen jo ennen maailman perustamista. Jeesus kehottaa valvomaan. Häntä odottava ihminen ei täytä elämäänsä tavoittelemalla näkyviä arvoja, eikä asioita, vaan hänen sydämensä on kutsuttu katselemaan taivaallisia. Kun Jeesuksen kutsu saavuttaa hänet, niin hän on valmis vastaanottamaan Jumalan valtakunnan elämän sydämensä ja Henkensä valtiaaksi. Hän tulee hetkellä jota et aavista, sanoo Herra. Usein on niin, että ihminen johdatetaan hänelle sopivaan ahdinkoon, jolloin oma maailma tuntuu konkreettisesti romahtavan ja olevan kuilun partaalla. Silloin ei tule mieleenkään odottaa Herraa saapuvaksi. Tämän maallisen sielullisen elämän tulee ajautua

jollakin tapaa umpikujaan, jotta elämästään irti päästäminen on ihmiselle mahdollista. Kahta Herraa ei voi palvella. Kun Jeesus saapuu Hengen ja sydämen Herraksi, fyysinen elämä jatkuu jotakuinkin ennallaan, mutta silmälasit joilla tätä maailmaa katsellaan, antavat aivan uudenlaisen hurmaavan ilon näköalan. Ennen Jeesuksen maanpäällistä elämää kukaan ei voinut astella tästä elämästä Jumalan valtakuntaan. Ihmiskunta, meistä jokainen, oli elänyt jo ennen maailman perustamista. Useiden kehitysvaiheiden jälkeen, lähes suunnattoman pitkän ajanjakson jälkeen, tuli Isä Jumalan ja Pojan suunnitelmassa hetki, jolloin Kristuksen oli määrä astua alas, ja syntyä ihmiseksi. Siitä alkoi kotiinpaluu. Kukin vuorollaan. Viimeisenä Jumalan tärkein apuri, jälkipään valvojanakin toimiva Kristuksen nuorempi veli Lusifer. Ystävämme Saatana. Ystävät. Meidän on usein vaikea nähdä metsää puilta. Monesti vaikea käsittää ja nähdä Jumalan valtakunnan logiikkaa, koska olemme prosessissa itse mukana. Olemme liian lähellä, koska olemme Hänessä. Hän on meissä. Pahuutta ei ole lainkaan olemassa. Saatana ei ole paha. Se mitä tarkoitamme pahuudella, kivulla ja ahdistuksella, on ihmisen tulkinta kasvukivuista. Ei ole kivutonta suostua kasvuun ja muutokseen. Jos sielu ei siihen halulla taivu, niin… Uudet korpeen raivatut tiet ja linjaukset tulee tarkistaa, ja sillat koe ponnistaa. Se on Saatanan tehtävä. Maailmankaikkeuden rakkausapparaatti jauhaa alati hyvää hedelmää tavalla ja toisella. Elämän Herra kolkuttaa ovella ja odottaa hetkeä milloin Hän saa täyttää sydämesi.

Noustaan tunnustamaan yhteinen uskomme: Minä uskon Jumalaan…

3. Adventtisunnuntai

Evankeliumi

Matt. 11: 11–19

Jeesus sanoi: ”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen. Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla. Jolla on korvat, se kuulkoon! Mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: ’Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.’ Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: ’Hänessä on paha henki.’ Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!’ Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan!”

TAI

Joh. 1: 35–37

Seuraavana päivänä Johannes oli Betaniassa, ja hänellä oli kaksi opetuslasta seurassaan. Jeesus kulki siitä ohi, ja osoittaen häntä Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa!” Kun opetuslapset kuulivat hänen sanansa, he lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Saarna 15.12.2013

Terve Jeesuksen ystävä, tahi sinä joka kaipaat läheisempää tuttavuutta Hänen kanssaan. Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta. Saarnatekstissä Jeesus ampuu sellaisella latingilla suoraan valtakunnan totuuden ydinsuoneen, että siinä teologiat varisevat kuin syksyn lehdet eletyn kesän jälkeen. Johannes on uudelleen syntynyt Elia. Tämä lause romuttaa kristillisen käsityksen ihmiselämän yhdenkertaisuudesta. Jokainen elämä on ainutkertainen. Tämän Herramme lausuma on aikaan saanut moninaisia itse keksittyjä teologioita, joilla on selitetty senat sakaisin, jotta perusteologia saataisiin pysymään itse valitulla kanavalla. Pieninkin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin Johannes Kastaja, Elia. Tämä kertoo, että elämänkierrosta ei ennen Jeesusta ole ollut pääsyä taivasten valtakuntaan. Tämä elämä jota nyt elämme, on äärettömän arvokas ja ainutkertainen, mutta ei suinkaan ainoa. Jokainen on elänyt jo monesti. Jeesuksen jälkeen ei kierto välttämättä enää jatku. Juuri siksi Jeesus tuli keskellemme, ja avasi polun taivaallisiin. Tässä hetkessä tahdon sanoa sinulle hyvä kuulijani, että ymmärrän hyvinkin kuinka vaikea on sallia perittyjen käsitysten muuttua omassa sydämessä. Etenkin kun puhutaan ihmisen perimmäisistä kysymyksistä. Ihmiselle on turvallista lukita päätökset elämässään niin, ettei niitä tarvitse enää miettiä, eikä siten voi myöskään helpolla horjuttaa. Näin rakentuvat perinnäissääntökokoelmat ihmissydämessä ja kulttuurissa. Itse olen joutunut, tahi saanut, kipuilla ja taistella tällä saralla sydän vereslihalla. Ensin kipuilla oman sydämen raastavan epäilykivun kanssa, ja myöhemmin sen kanssa mitä uusi tulkinta aiheuttaa kuulijoissa ja lukijoissa. Näin se elämä kuitenkin vaan menee. Elämä on muutosta. Saarnaan Jeesuksen evankeliumia sellaisena kuin se minulle on avattu. Toimin Jeesus on tie, totuus ja elämä, perimmäisen ja alkuperäisen evankeliumin välittäjänä. Herrani myös otti minulta pois taakan sanoman mahdollisesti

aiheuttamasta sydämien hämmennyksestä ja tunnereaktiosta. Muutosvastarinta on ihmissydämessä raju ja erilaisiin tekoihinkin provosoiva. Kaikki ovat kuitenkin Jumalan kädessä ja harteilla. Saamme jättää kaiken kokoiset ja näköiset taakkamme Hänen hoitoonsa. Juutalaisuudessa tiedettiin, että uudelleensyntyminen on elämänkierron luova järjestys, ja jumalallinen totuus. Jeesus sanoi Johanneksen olevan Elian. Se ei ollut mikään yllätys. Yllätyksen voimme havaita siinä, että olisi odottanut juutalaisten lukuisten profetioiden perusteella tunnistavan Johanneksen Eliaksi. Kristinopista heitettiin roskakoriin tämä hyvin merkittävä osa elämän todellisuutta. Ajoiko se silloisten, ja ehkä nykyistenkin, uskonnollisten vallanpitäjien etuja. Pelolla on helppo hallita, varsinkin kun pelottelu saadaan ympättyä Jumalan sanan joukkoon. Tämä uudelleensyntymiskierto ei ole meille kovinkaan tuttu. Raapaisen hieman pintaa väärinymmärryksien välttämiseksi. Ihmisen Henki luotiin Jumalasta ennen maapallon syntyä. Samalla tavalla syntyi koko luomakunta. Sitten materialisoitui ensimmäinen ihminen, ja hänelle vaimo. Heidät tunnemme nimillä Aatami ja Eeva. He saivat hengen ruumiinsa ympärille sielun ja aineellisen ruumiin, joka on tihentynyt sieluruumis. Uudelleensyntymien välisenä aikana karsitaan pois Hengen yhteyteen sopimaton aines. Tämä tapahtuu Helvetissä. Helvetti on välttämätön ja hyvä paikka. Ihmisen henki ja hyvä saalis edellisestä elämästä, joka on sitoutunut Henkeen, syntyy uudelleen, ja aloittaa uuden elämän lapsen kehossa. Ihmiskunnan kulttuurin kehittyminen valtaisan pitkän historian aikana mahdollistuu kahdesta syystä, joista molemmat ovat tärkeitä. Ensiksikin maallinen kulttuurien kehitys ja kehityksen jatkumo on tärkeä, ja toiseksi uudelleen syntyvät sielut ovat aina hieman kehittyneempiä kuin edellisessä elämässä. Tavoitteena on ihmisyyden oppiminen. Ihmisyyden ominaisuudet kirkastetaan, kun Jumalan Henki sielun läpäisee panssarin, ja yhtyy Jumalasta lähtöisin olevaan ihmisen Henkeen, ja näin sielu kirkastuu sisältä päin. Tämän mahdollistamiseksi Jeesus syntyi ihmisruumiiseen. Tämä on evankeliumin ydinsanoma. Ihmishenkeen, joka luotiin ennen maailman perustamista, on koodattu geneettinen ohjelma aivan kuten ihmisten lisääntymisessäkin syntyvä lapsi saa geneettisen perimän vanhemmiltaan. Hengellinen minuus ihmisessä on se todellinen katoamaton minuus, joka ei katoa milloinkaan, eikä voi myöskään

vahingoittua. Tämä hengen koodisto sisältää ja määrittelee ihmisen elämän matkan ja päämäärän. Jumalan valtakunta on todellisesti ihmisen Hengessä, sisällisesti ihmisessä, kuten Herramme sanoo. Ihminen tulee uskoon kun Jumalan Henki läpäisee sielun ihmisen henkeen saakka. Syntyy yhteys luodun ja Luojan välille. Henki alkaa läpäistä ja kirkastaa sielua sisältäpäin. Hengen koodisto sisältää ymmärryksen elämän kulusta ja rakenteista. Perinnäissäännöt ja sosiaalinen pelko estävät usein hengestä kumpuavaa ymmärrystä realisoitumasta sielun tasolle. Valheet ja sieluntason keksinnöt eivät näin hevin paljastu. Pelko ja väärä auktoriteettien kunnioitus latistaa hengen luonnollisen pro-aktiisuuden, jonka tulisi pitää kanavat puhtaina. Varmaan meistä kukin mielessään pohtii miksi Jumala on sallinut kristillisyyteen tällaisen perustavaa laatua olevan valheen juurtua syvälle perimmäisiin käsityksiin. Hänen viisauteensa luottaen pyrin hyväksymään sen tapahtuneena tosiasiana. Olemme Hänen lapsiaan, joita Hän kärsivällisesti kasvattaa ihmisyyden aikuisuuteen, kuten mekin pyrimme omia lapsiamme johdattelemaan täysipainoiseen elämään. Meidän kasvatusopeissamme ja ymmärryksessämme olemme lähi aikoina ehkä hyväksyneet näkökulman, että lapselle kerrotaan elämästä se totuus mikä meillä on, eikä narrata kertomalla kauniita tai julmia satuja elämästä. Kuulijan kehitystaso huomioiden totuuden kertominen on parasta ja rakentavinta. Arvelen Jumalan kasvatusmetodin kristillisissä kulttuureissa kulkevan edellä, ja ihmisen aivoituksien seuraavan jäljessä. Ehkä vääristynyt opetus ihmiselon matkanteosta on pian tehnyt sille tarkoitetun tehtävän, ja voimme alkaa saamaan vahvempaa ruokaa maidon lisäksi. Herramme on tie, totuus ja elämä.

Nousemme tunnustamaan uskomme…

4. Adventtisunnuntai

Evankeliumi

Matt. 1: 18–24 (1. vuosikerta)

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.” Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut: - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Saarna 22.12.2013

Tervehdys ystävät.

Saamme iloita siitä, että joukkomme kasvaa kerta kerralta. Evankeliumitekstimme puhuu Mariasta ja Joosefista, sekä alkaneesta raskaudesta. Jeesus toimintansa aikana puhui lapsenkaltaisuudesta. Lasten kaltaisten on Taivasten valtakunta. Mitä Hän tarkoitti? Tarkoittiko Hän, että seurakuntalaisten on otettava vastaan heille kerrottu sanoma sellaisena kuin se kulloinkin julistetaan? Tarkoittiko Hän, että kristillisen historian aikana ihmisten lukitsemat tulkinnat nielaistaan pureskelematta sellaisenaan? Kun aloin kysellä lapsenkaltaisuusasiaa Herralta, niin Hän avasi asiaa minulle seuraavasti. Lapsellisuus ja lapsenkaltaisuus ovat kokonaan eri asioita, kuten tiedämmekin. Lapsenkaltaisuutta ei ole lapsellinen usko kerrottuihin tarinoihin, vaan pikemminkin tarinan purkaminen ja tutkiminen, ja sitten sen pitäminen minkä näkee hengen silmien intuitiolla oikeaksi. Se mitä sanoillani tarkoitan, on aikuinen lapsenkaltaisuus, joka sisältää itse löydetyn totuuden kyseisestä asiasta. Itse löydetyn niin, että oma henkeni ja sydämeni todistavat asian olevan niin. Kannettu vesi ei pysy kaivossa, ja vaikka pysyisikin, se ei ole kaivon omaa vettä. Kristilliseen opetukseen uskominen luo usein uskonnollisuuden, joka ei ole halkaissut luita ja ytimiä, eikä kestä koettelemusta. Aikuinen lapsenkaltaisuus katselee elämää hengestään ja sydämestään käsin. Tällöin Jumalan Henki kulkee sielun lävitse ja palaa ihmisen hengen kautta sielun ja ymmärryksen lähteeksi. Tämä on aikuinen lapsenkaltainen usko. Tämä kuvattu prosessi sotkeutuu pahasti kun kyseessä on ihminen. Ihmissielu sisältää niin paljon kulttuurin tuomia ja opettamia perinnäissääntöjen sieluun lukitsemia kahleita, että Hengen kautta saapuva sanoma kuitataan luetuksi, vaikka viestiä ei ole tutkittu, eikä ehkä luettukaan. Pelko, laiskuus ja elämän haalea tiskivesi ovat tekijöitä, jotka vesittävät täydeksi tarkoitetun elämän sopulivaellukseksi tunturilta toiselle kohden kuolemaa. Meillä ihmisillä on suuri taipumus rakentaa ympärillemme lapsellisia suuria ”pyhiä” kultteja, joihin sitten saamme tuijottaa sielumme silmillä. Pikku epäjumalia ovat sielun nurkat täynnä. Ihmeet kiehtovat aina. Ihmeiden perässä on juostu kautta historian. On julistettu pyhäksi ja autuaaksi sitä ja se. Aikuinen lapsenkaltaisuus on ollut tipotiessään. Tämä on korvattu lapsellisen

pyhittämisellä, jotta se saa enemmän uskonarvoa. Aikuinen lapsenkaltaisuus katselee, kuten sanottua, tapahtumia ja maailmaa taivastenvaltakunnan tietoisuudesta käsin kupeet vyötettynä totuuden sanalla. Sielullinen kermavaahto on kaavittu pois elämän leivän päältä. Aikuinen lapsenkaltaisuus on sitä Abrahamin uskon lapsenkaltaisuutta, jolloin sydämessä on varmuus, ja näkymätön on ikään kuin näkyvä. Näkyvä hengen silmin. Kun tutkimme tekstiä Marian raskaaksi tulosta, on selvää ruisleipää, että hän tuli siitetyksi Isän Jumalan ja Pojan Kristuksen ennen aikoja laaditun suunnitelman mukaisesti Pyhän Hengen toimesta. Kristus oli järjestelemässä itselleen kehoa maallisen elämän ajaksi. Eikö olekin hauskaa tämä aikuinen lapsenkaltaisuus. Tässä ei tarvitse uskoa joulupukkiin, vaan katsella asioita sellaisena akuin ne ovat. Todellisuus on niin kiehtova ja valtaisa, että siinä riittää ihastelemista ja kerrottavaa ylitse kaiken. Koska Jumalan luoma ihmiskehon järjestelmä on niin käsittämättömän taitava ja ihmeellinen kokonaisuus, niin ei Hän toki käytä mitään hokkus pokkus juttuja järjestäessään Pojalleen maallista kehoa maapallon elon suuressa taitekohdassa. Marian munasolu hedelmöittyi kehon normaalin järjestelmän mukaisesti. Eräs merkittävä ero kuitenkin oli kokonaisuudessa. Maria ei yhtynyt miehen kanssa saadakseen siittiösolun tuoman hedelmöityksen. Jumala ei tee tässäkään asiassa minkäänlaista taikatemppua. Marian munasolu ei hedelmöittynyt ilman siittiötä. Pyhä Henki siirsi siittiön Marian munasoluun. Siittiöt Hän otti Joosefilta, joka oli Daavidin sukua ja Marian kihlattu. No niin. Siinäpä se nyt sitten on. Jeesukselle oli keho valmistumassa. Tulossa oli täysi ihminen ja täysi Jumala maan kamaralle. No kuinka se nyt voi sillä lailla siirtää siittiöitä, saatat ajatella. Saat toki näin kysellä ja ajatella. Ihmissilmin näkymättömässä maailmassa ympärillämme on paljon paljon tapahtumia alituisesti, joista meillä ei juuri ole tietoa eikä käsitystä. Siittiön siirtäminen on todella pikku juttu. Jumalan luoma lisääntymismenetelmä on upea ja sitä Hän käytti myös Marian hedelmöityksessä. Jos tohdimme hieman kiikaroida mitä kaikkea hokkus pokkusta ihminen onkaan tämän tiimoilta keksinyt ja ”pyhittänyt”, niin huh huijaa. Ei niistä sen enempää, vaikka aineistoa olisi paljon enemmän kuin valtavasti. Jumalanvaltakunnan todellisuus ja ihmeellisyys on pienelle ihmismielelle

valtaisaa löytöretkeä läpi elämän. Aikuinen lapsenkaltaisuus ei tarvitse hengellistä sokerikuorrutusta. Aikuisen lapsenkaltaisuuden ei tarvitse lukita johtopäätöksiä ns. totuuksiksi, vaan se voi elää ovet avoinna tästä päivästä huomiseen. Mutta kuinka vaikea ihmiselle onkaan tämä ”avoin yksinäisyys”. Se on valtaisan rikasta ja sitten myös kipeää. Ehkä jo ymmärrämme, että Jeesuksen elämä oli tätä avoimen yksinäisyyden elämää. Hän ei provosoitunut ihmisten mistään ketkuiluista. Hänellä oli selkeä päämäärä lapsesta alkaen, ja tarkentui vuosien karttuessa. Asuihan Hänessä maailmankaikkeuden kakkosmiehen Henki, jos näin voidaan järjestyksestä sanoa. Toimintansa alkaessa Hän oli vapautunut kaikista ihmissäännöistä. Kun ajattelemme Hänen elämäänsä, niin tajuamme kuinka totaalisen yksin Hän oli ihmisten keskellä. Ei ainuttakaan sielunkumppania, jonka toveruus olisi tuonut vertaistukea kipujen keskellä. Tahi sitten ilon keskellä. Hän oli ihmisten keskellä opettaja maailman alakoulussa, jossa Hän oli ainoa opettaja. Inhimillisestä yksinäisyydestään huolimatta mahtoi Hänellä olla mahtava ilo nähdessään ja tajutessaan nyt toteutuvan historian merkittävimmän käänteen. Ei Hän kuitenkaan aivan yksin ollut. Hänellä oli on line yhteys taivaallisiin joukkoihin, ennen muita Isään. Koska Hän oli myös ihminen, joutui Hän varmaankin kokemaan kipeänä ihmisen yksinäisyyden. Aivan yksin Isä jätti Jeesuksen ainoastaan kuolinhetkellä ristillä. Tämän täytyi olla näin, koska Jeesuksen oli määrä ilman taivaallista apua astua lunastajana kuoleman rajan yli taivaallisiin. Jumalani Jumalani miksi minut hylkäsit, sanat tihkuivat Hänen huuliltaan juuri ennen kehon kuolemaa. Tästä hetkestä avautui ihmiskunnalle polku takaisin kotiin taivaallisiin. Tämä ei ole ystävät mitään kuvakieltä, vaan konkretiaa. Isän helmasta olemme lähteneet, ja takaisin sinne olemme matkalla. Palatessamme meillä on henkemme, ytimemme, joka oli meillä taivaasta lähtiessämme, sekä maallisissa rakentunut sieluruumis. Pyhän hengen läpäisemälle kirkastetulle sielulle on taivaanportti avoinna. Kun sielu on hengen kirkastama, ovat Henki ja sielu sulautuneet yhdeksi kokonaisuudeksi, ja päämäärä on saavutettu. Ihminen, Jumalan kuva.

Nousemme nyt tunnustamaan yhteisen uskomme…

Jouluevankeliumi

Evankeliumi

Luuk. 2: 1–14

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: - Jumalan on kunnia korkeuksissa,

maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Saarna 24.12.2013

Jokaisen Jumalan luodun Hengessä, olemisen ytimessä, persoonan syvyydessä, asuu ihmisyyden ydin. Tässä ytimessä asuu lapsenkaltaisuus, jota Jeesus tarkoitti. Tämä henki, ydin, pääsee persoonassa hallintavaltaan, kun evankeliumin sanan vaikutuksesta Pyhä henki läpäisee sielun panssarin. Tämän yhteyden kautta ja voimasta henki alkaa hallita persoonaa. Käytän siitä nimeä aikuinen lapsenkaltaisuus. Ihmisen sielulliset silmät katselevat ja arvioivat elämää maallisin argumentein, ja koettavat usein korvata aikuisen lapsenkaltaisuuden lapsellisilla uskomuksilla. Hengellinen minä katselee maailmaa ja elämän kokonaisuutta silmillä, joita ei aineen verho estä näkemästä näkymätöntä. Jeesus syntyi Marian lapsena maailmaan. Jeesus syntyi hyvin vaatimattomiin olosuhteisiin. Hänen syntymästään enkelit ilmoittivat ensin sosiaalisen hierarkian alapäässä työskenteleville paimenille. Taivaalliset joukot iloitsivat ja kunnioittivat Kristus luojan syntymää ihmiseksi tiivistämällä olemustaan niin paljon, että tulivat meidän silmillämme näkyviksi. Ilman hengen yhteyttä taivaallisiin, ihmisen on mahdotonta käsittää maallisen ja taivaallisen elämän eroa, merkitystä ja tarkoitusta. Seimeen syntyminen oli Jeesuksen ensimmäinen opetus ihmiskunnalle. Saman viestin Hän kertoi verbaalisesti eri sanavalinnoin läpi evankeliumin. Ette voi palvella kahta herraa jne. Hän ei sanonut, että älkää palvelko, vaan ette voi palvella kahta herraa. Ihmisen tietoisuus olemisen todellisuudesta, elämän kokonaisesta olemuksesta, edellyttää havahtumista ja heräämistä elämän kirkkauden hengelliselle kanavalle. Maallisesta korskeudesta ja kunniasta luopuminen on ihmiselle mahdotonta, liian vaikeaa. Ilman Jumalan tunkeutumista sielun läpi olemisen ytimeen, henkeen, sielullinen elämä vääjäämättä pitää olemisen valtikkaa hallinnassaan. Jokaiselle ihmiselle Jumala on kuitenkin säätänyt fokuksen, jossa hänen elämänsä on tullut pisteeseen, jossa Henki todellisesti lävistää sielun ja tunkeutuu ihmisen henkeen, ja alkaa sisältäpäin kirkastaa sielua. Huomaatte ystävät kuinka toistan monesti tämän tapahtumaprosessin kuvausta. Tämän teen siitä syystä, että olen itse ollut lakihenkinen kristitty, ja näin oletan tunnistavani

lakihenkisyyden tuoman farisealaisen jumaluusopin, jossa teoilla ja sääntöjen noudattamisella pyritään löytämään hyväksyntä oman minän ja Jumalan edessä. Toinen seikka jota tulen sopivalla ja sopimattomalla tavalla toistamaan, on niiden uskomattomien lapsellisten valheiden paljastaminen, jotka ovat kristillistä käsitystä ja opetusta saatanallisesti hallinneet. Niiden juuret ovat sillä tavalla syvällä, että niitä ole suinkaan helppo poistaa. Niiden ympärille on rakentunut todellisuutta korvaavat selitykset ja kuvitelmat, jotka ovat pelon kanssa juurtuneet syvälle sydämiin ja kulttuuriin. Otan tänä aattosaarnan kohdalla ainoastaan yhden niistä tarkasteltavaksi. Pre-eksistenssi. Kristus syntyi maailmaan ”ikiaikaisen”Jumalan käsikirjoituksen mukaan. Hän syntyi ihmiseksi, kuten kuka tahansa meistä. Suuri ero oli sinä, että Hänen henkipersoonansa oli ja on kyvyiltään ja kehitysasteeltaan valmis. Eroa kuvataan sanomalla, että Hän on syntynyt Jumalasta ja ihminen ja koko luomakunta on Hänen tekoansa. Ihmisen henkipersoonan Kristus loi ennen maailman perustamista. Kun luodaan katse kauas menneisyyteen, ei ole väärin sanoa, että kaikki on ollut aina. Tämä hetki tässä ja nyt, on ainutkertainen. Jokainen meistä, ja kaikki oleva on tällä hetkellä sellaisessa tilassa ja muodossa, jota ei ole milloinkaan ennen ollut, eikä enää milloinkaan tule. Kaikki tulee kuitenkin aina olemaan, ja olemaan alati muuttuvassa muodossa. Kristityt herätkää. Herätkää ystävät. Heittäkää tarpeettomana pois jumalanne jota olette palvelleet. Antakaa jumalillenne lopputili. Ne ovat teidän sielullisen psyykeenne tuotosta. Ne ovat epäjumalia. Ne ovat tulkintajumalia, jotka ovat kristillisen historian tuotosta. Jokaisena aikakautena ja hetkenä ihminen hakee tulkinnan oman sisäisen elämänsä kaltaiseksi. Jokainen aikakausi kristillisessä historiassa puhuu siis itsestään. Nykyisessä kristillisessä opetuksessa on valtaisasti hyvää ja oikeaa. Väärää ja valheellista on lähes kaikki maailmankuvaan ja ihmiskohtaloihin liittyvät uskomukset. Nykyinenkin ihmiskuva ja jumalakuva on saatanallinen ja armoton. Ystävät, Jumala ei ole sellainen. Jumala on rakkaus. Hän Isä, ja Poika Jeesus, ovat armollisia ja hyviä. Kokonaan hyviä. He kuljettavat maailmankaikkeutta eteenpäin kaikkivaltiaan taidolla ja voimalla. Jotkin rattaat joskus kirskahtelevat ja raapivat toisiaan. Näin tulee ollakin.

Minulla on teille paljon puhuttavaa, mutta maltan nyt mieleni, ja lopetan tämän aattosaarnan tähän. Jatkossa sitten, ehkä ensi vuoden puolella sitten katsomme jos tahdomme hieman muuttaa uskontunnustustamme, mutta nyt nousemme entisen malliseen tunnustukseen.

Minä uskon Jumalaan kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan luojaan, ja Jeesuksen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän herraamme,…

Joulupäivä

Evankeliumi

Joh. 1: 1–14

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli,

ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Saarna 25.12.2013

Evankeliumien kirjoittajista Johannekselle on annettu tehokkain syvyys ja korkeusluotain. Hänelle annetut hengelliset silmät ulottuivat olemisen alkumetreille asti. Hän ei ole tämän maailman lumoissa, eikä orja. Hän kertoo Sanan, Kristuksen olleen alussa Jumalan luona. Kaiken Hän, Kristus oli myös luonut. Ei ollut mitään, mikä ei olisi ollut Hänen luomaansa. Hänessä oli elämä. Tällä Johannes tarkoittaa, että elämä on elämää Jumalan yhteydessä, erotukseksi ruumiillisesta ja sielullisesta elämästä, tästä luonnollisesta elämästä, jota me täällä elämme. Elämä on vapaudessa ja riippumattomuudessa. Kristuksessa oli taivaallinen elämä. Meidän maallisen elämän ei ole tarkoituskaan itsessään sitä saavuttaa omin pyrkimyksin, vaan herätä ja luopua maailmaan sidotusta elämästä. Pimeys ei voi milloinkaan voittaa valoa. Pieni tuikku valaisee laajalti pimeää. Pimeydellä ja valolla on eri tehtävät. Molemmat ovat kuitenkin yhtä tärkeitä, vaikka me mieluimmin paistattelisimme sopivan kirkkaassa valossa. Ihmiselle pimeys usein merkitsee sisäänpäin kääntymistä ja ahdistusta. Kivettymistä ja elämän arvojen määräämistä omin ehdoin, ja niiden lukitsemista sieluun. Vaikka Jumalan Henki on ja asuu ihmisen ytimessä, sen valo ei ole ihmisen valona ennen kuin avaamme sielumme korkeuksiin, ja päästämme Kristuksen valon ja vapauden kohtaamaan syvyytemme. Jumala lähetti Eliaan eli Johannes Kastajan Jeesuksen edellä kuuluttamaan, että valo on saapunut luomakunnan keskelle. Valo, vapaus ja vielä kerran vapaus, oli astunut ihmisen kivettyneen mentaalimaailman keskelle. Meistä tuskin kukaan pystyy kuvittelemaan millaista meidän elämä olisi, jos Jeesus ei olisi kattanut maata Pyhän Hengen verholla. Tämä maa ja maanpiiri on kuin Jumalan kohtu, jonka Hän on valmistanut meidän paikaksemme kasvaa ja rakentua ihmisyyteen. Pyhän Hengen verho, joka Jeesuksessa saapui maailman ylle, avasi nyt tien elämän ja valon lähteelle. Sielullinen elämä on autonominen ja itseään puolustava. Näin tulee ollakin, koska muutoinhan se tuhoutuisi elämän ensi askelilla. Tämä sielullinen elämä ei kuitenkaan käytä sitä elämän valoa jota Johannes tässä tarkoittaa. Tämä valo on kuitenkin sisäisesti meissä kaikissa. Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä,

sanoo Jeesus. Näin elämä kulkee syntymästä kuolemaan, ja kierto jatkuu loputtomalta näyttävänä ketjuna. Jumala ei kuitenkaan ole tarkoittanut luomakunnan elämän tällä tavalla kulkea loputtomasti. Maailmankaikkeus ei ole pyörimistä itsensä ympärillä, vaan tämä dynaaminen rakkausapparaatti kulkee aina kohden uutta eheyttä. Sitä ei ole tässä apparaatissa pyörivän ihmisen helppo ymmärtää. Siksi tämä elämä on niin tavattoman monimutkaista ja usein niin vaikean oloista. Se on vaikeaa koska kahlitsemme sen omaan mentaaliimme sidotuksi. Nyt saapui Kristus tuomaan valon maailmaan. Kun Hän kertoi tuosta valosta kohtaamilleen ihmisille, heidän oli hyvin vaikea sitä käsittää. Vaikea sitä on käsittää nyt tälläkin hetkellä. Se ei ole ymmärrettävissä ihmisen luonnollisella älyllä. Tämä valo on laatuaan sellaista, ettei ihminen voi sitä mitenkään määräillä tahi hallinnoida. Voimme ainoastaan luopua valon vastustuksesta, ja pimeyden puolustamisesta. Luomakunta oli tullut taitekohtaan, jossa taivaallinen valo tuotiin ihmisen ulottuville. Tämän Jumalan ”kohdun”, luomakunnan elämän jälkimmäinen puolisko oli alkamassa. Ensimmäinen osio sinetöitiin nyt päättyneeksi Jeesuksen ristinkuolemassa. Kotiinkutsu huuto oli kajahtanut ilmoille. Valon ja vapauden kutsu oli alkanut kiiriä maailman ääriin saakka. Se etenee varmasti ja vääjäämättömästi kuin joki virtaa kohden avaa merta. Kenenkä sielun tämä kutsuhuuto läpäisi, hän sai oikeuden ja voiman tulla Jumalan lapseksi. Jokainen ihminen, joka on ottanut kutsun vastaan, silloin tai nyt, hän saa iinsa ristinmerkin. Vapauden sinetin. Tällä merkillä avautuu taivaan portti. Kun taivaallinen säde, vapauden airut, kohtaa ihmisen, hän tavallisimmin peljästyy. Hän ymmärtää tämän valon olemuksen olevan puhdasta, ja hän itse on jotakin epäpuhdasta ja tahraista. Tavallisin reaktio on alkaa puhdistustalkoot omassa sisikunnassa. Tämä on hyvin luonnollinen tapa reagoida esille tulevaan epäpuhtauteen. Sieluun kivettyneet ja lukitut asenteet eivät kuitenkaan jynssäämällä kirkastu. Tämä on turhaa pyristelyä ja yritystä omin sielullisin konstein. Jumala tahtoo yhteyden sinun ja minun henkeen, ja esteenä on meidän sielullinen elämämme, ja sen jo mainittu itseään koossa pitävä autonomia. Syntyy pelko, kun tätä pitkään ja hartaasti rakennettua autonomiaamme uhataan. Pitäisikö minun vapaaehtoisesti päästää sinne jokin kurkistamaan ja hämmentämään? Voiko kaikki keräämäni ”sielulliset aarteet” ollakin arvotonta tuhkaa? Voiko kaikki kulttuurini perinnäissäännöt, ennen muita uskonnolliset

perinnäiskäsitykset, ollakin sielullisia kulttuurikivettymiä, jotka ovat kahlehdittuina sieluuni. Raastavia kysymyksiä sinkoilee sielun seinämiin. Voiko olla näin? Ihmisen, joka ei ole elämässään saanut osakseen rakkautta, eikä näin oppinut ottamaan sitä vastaan, on hyvin vaikea sitä myöhemminkään päästää suojauksensa lävitse. Rakkaudettomuus on niin suuri osa hänen identiteettiään, ettei hän pysty, osaa eikä ymmärrä siitä hevin siitä luopua. Ihminen ja ihmiskunta vastustavat nyt heidän keskelleen Jeesuksessa saapunutta valoa ja vapautta. Se pelottaa, koska olemme niin tottuneet hämärään elämäämme. Emme uskalla luopua siitä, koska olemme yhtä maailmankuvamme kanssa. Maailmankuvamme on identiteettimme. Emme tunne todellista itseämme. Meidän todellinen identiteettimme on Jumalassa. Hän on meidät kuvakseen luonut. Ihmiskunta oli tullut hetkeen, jolloin Valo saapui avaamaan portin Jumalan ja ihmisen väliltä. Pelko on valtaisa este avoimelle valon elämälle. Pelkoja on joka nurkalla ja joka asiassa. Ihmiskunnalla on pelkoidentiteetti, johon se on niin tottunut, ettei se hevin siitä luovu. Uusia pelkoja pursuaa jo voitettujen tilalle. Tämän valon ja vapauden sanoma on kuitenkin niin rakkaudellinen, että jokaiselta vuorollaan puolustuskilpi valahtaa alas, ja valon säde, Pyhä Henki läpäisee sielumme. Ihminen tulee yhteyteen Luojansa kanssa. Hän tulee tietoiseksi olemassaolon syvyydestä, leveydestä ja korkeudesta. Hän uudestisyntyy, tulee uskoon, kuten sanotaan. Vaarana on, sanon sen tässä nyt selkeästi ja suoraan, liukua takaisin uskonnollisiin kahlehdittuihin fundamentalistisiin harhaoppeihin, jotka ovat niin hurskaan oloisia ja ennen kaikkea hurskaan näköisiä. Jeesuksen tie, valon, vapauden ja avoimen yksinäisyyden tie ei ollut helppo. Helppoutta Hän ei lupaa seuraajilleenkaan. Evankelista Johannes sanoo: Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Tämä huikea sanapari pitää sisällään Jumalan tärkeimmät ominaisuudet. Näin ihmisen näkökulmasta voidaan sanoa, että tuon sanaparin voi myös ilmaista yhdellä sanalla. Rakkaus. Jumala kuljettaa yksilöihmistä, ihmiskuntaa ja koko maailmankaikkeutta tinkimättömällä armolla ja totuudella, mutta myös ominaisuuksista vaativimmalla, vapaudella. Hän ei käytä pakkoa tahi rangaistusta missään tilanteessa. Se mitä koemme mahdollisesti rangaistukseksi, on omien valintojen seurausta. Valinnat kulkevat aina ihmissydämen kautta. Hän ei hylkää ainuttakaan, ei milloinkaan. Jokainen

meistä on epäonnistunut ja saa epäonnistua. Valo ei sammu. Se loistaa pimeydessä. Sitä kohden kuljemme. Viimeisenä, ja jälkipään johtajana, valoon astuu Hänen toinen rakas poikansa Lusifer. Valtaisa hetki. Silloin operaatio maa on saanut päätepisteen. Nousemme nyt tunnustamaan yhteisen uskomme…

Tapaninpäivä

Evankeliumi

Luuk. 12: 8–12

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta. Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.”

Saarna 26.12.2013

Ihmisen jonka sydämen ja hengen Pyhä Henki on valloittanut, on mahdotonta kieltää Jeesusta. Ei kukaan tohdi kieltää omaa olemassaoloaan. Kun olemme antaneet itsemme syvintä olemustamme myöten Herralle, olemme niin täynnä kiitosta ja varmuutta Pyhässä Hengessä, ettei Herramme kieltäminen voi tulla kysymykseenkään. Tämä kysymys ei kuitenkaan ole yksilölle yksinkertainen. Meillä ei ole mitään mihin vertaisimme omaa olotilaamme. Suuret erot meidän rikkinäisyydessämme tekevät tämän kysymyksen vaikeaksi. Tunne-elämässä olevat haavat ohjaavat ajatuksiamme, tunteitamme ja uskallustamme. Olenko lainkaan uskossa?? Tämä kysymys on monelle tuttu epäilys. Seurakunnassa ei oikein kehtaa tällaista kysymystä edes esittää. Siellä kun on niin hurskasta porukkaa. Seurakunta ei ole Jeesuksen seurakunta, jos se ei luo mahdollisuutta rakkaudellisessa yhteisössä jokaiselle halulliselle olla turvallisesti sellainen syntinen kuin hän on, ja tulla kokonaan näkyväksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Kun sydämen kuorma on purettu, tilaa on tullut, avautuu sydän Jeesuksen astua sisään. Koettelemus seuraa jokaista uskoon tullutta ihmistä. Uusi valtakunnan jäsen joutuu tilanteeseen, jota hän ei pysty sivuuttamaan ilmoittamatta elämänsä suuntaa ja vakaumusta. Ihmisten edessä usko koetellaan. Häpeänkö Herraani, ja luina kiellän Hänet, niin kuin Pietari nuotiolla ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Olenko uskossa, vai olenko vain uskonnollinen? Suhde Jeesukseen, elämään ja omaan itseen ei ole hyvällä tolalla, jos en pysty ihmisten edessä reilusti kertomaan uskostani Häneen. Jeesus sanoo kapinan Häntä vastaan olevan ehkä enemmänkin normaalia ja hyväksyttävää, mutta Pyhän Hengen herjaaminen ei sitä ole. Hengen herjaaminen merkitsee koko Jumalan valtakunnan olemassaolon kieltämistä. Se on myös ihmisen pitämistä ainoastaan sielullisena oliona, joka aikansa elää ja sitten katoaa lopullisesti olemattomiin. Tällainen on Pyhän Hengen pilkkaa, eikä tällainen henkilö omaa mahdollisuuksia näillä näkökulmilla edetä elämässään. Kun katsomme kontekstiin, jossa Jeesus eli, joudumme hämillemme suuren

ristiriidan leikatessa sydäntämme ja ymmärrystämme. Näin ainakin minulla. Raamatun suuren kokonaisilmoituksen mukaan koko luomakunta pelastuu. Jeesus lunastaa koko luomakuntansa. Ketään eikä mitään kadoteta. Nykyinen Raamatun tulkinta on aivoiteltu ihmisen päättelemästä lopputuloksesta käsin. Muutama kulkija taivaaseen ja loput iankaikkiseen Helvettiin. Hyvät seurakuntalaiset, ystävät. Apostoleiden jälkeinen kristillinen historia opettaa, että porukka jaetaan, toiset, pieni joukko taivaaseen, ja loput kylmän kuumasti Helvettiin. Meistä jokainen on vastuussa tästä kerettiläisestä opetuksesta. Olen ehkä saanut ymmärtää miksi Jumala kirjoitutti Raamatun niin, että niin monenmoiset tulkinnat ovat mahdollisia. Tässä se oivallus tulee. Pidä penkistä kiinni jos tahdot. Raamattu on niin monitulkintainen, koska sen tulee saada ilmentää kulloisenkin aikakauden tulkitsijoiden ja seurakunnan omaa ihmisyyden tilaa, ja Jumalan kuvan rakentumista. Oman minän mukaisia tulkintoja julistetaan Jumalan Sanan totuuksina aivan häpeilemättä. Tämä on ihmiskunnan, tai paremminkin tässä kysymyksessä, kristikunnan tila. Armoton. Väärällä tavalla ja ehdollista armoa on tarjolla. Sanaa armo ei kukaan julistaja uskalla ohittaa. Sille asetetaan vain omat salaiset ehdot, jotka kumpuavat rivien välistä. Evankeliumin julistus tuo vapauttavaa viestiä elämää janoavalle sydämelle. Yhtäkaikki sama miten oikein julistetaan, kunhan julistetaan. Tämä on oikein ja totta. Jokainen meistä on elänyt läpi niin pitkän taipaleen ja monet elämät, että sydän on kyllästynyt tämän maailman arvoihin, materiaan, ja kunnian tavoitteluun. En tahdo maailmasta enää mitään. Tahdon valon ja elämän elämääni. Eikö tämä entisen mallinen evankeliumin julistus riitä?? Uskon tämän kysymyksen kiertävän kipeää kehää meidän sydämissämme. Niin on kiertänyt minunkin. Monen monta kertaa, ja useiden pelkojen kera. Olen salaisesti tiennyt, että Jeesus on minut kutsunut tähän duuniin jo nuoresta pojasta alkaen. Itsekin tätä elämäni rataa hiljaa ihmettelen. Koska meistä monet ovat hyvinkin hämillään opetuksistani, annan teille hengellisen pohdintakysymyksen seuraavaan Jumalan palvelukseen saakka. Pohdintakysymys: Luomisen jälkeen Jumala sanoi ihmiselle, lisääntykää ja täyttäkää maa. Nykyinen kristillinen maailman käsitys ymmärtää, että jokainen luotu ihminen syntyy maailmaan ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Mitä ajattelet tästä? Jumala luo porukkaa tietäen suurimman osan päätyvän loputtomaan Helvettiin?

Sana sanoo: Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.

Nousemme nyt tunnustamaan yhteisen uskomme: Minä uskon…

1. Sunnuntai Joulusta

Evankeliumi

Luuk. 2: 33–40

Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: ”Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.” Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. Hän oli jo hyvin vanha. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, mutta nyt hän oli ollut leskenä jo kahdeksankymmenenneljän vuoden ajan. Hän ei poistunut temppelistä minnekään, vaan palveli Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen. Juuri sillä hetkellä hän tuli paikalle, ja hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta. Kun he olivat tehneet kaiken, mitä Herran laki vaati, he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin. Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä.

Saarna 29.12.2013

Suuria tapahtumia varten Jumala kutsuu sopiviksi katsomiaan henkilöitä edeltä kuuluttamaan ja odottamaan tulevaa tapahtumaa. Raamatun kertomuksista huokuu kutsuttujen sydänten suuri uskollisuus Jumalan antaman tehtävän odotuksessa ja suorittamisessa. Itsestämme tiedämme, että jos saamme tehtävän auktoriteetilta, jota arvostamme ja kunnioitamme, olemme siitä hyvin onnellisia ja pyrimme suorittamaan tehtävän mahdollisimman hyvin. Simeonille oli sydämen ja hengen tasolla tietoisuus juuri syntyneen Jeesuksen suuresta merkityksestä ihmiskunnan saapuessa kotimatkan kääntöpiirille, josta alkoi suuri ja odotettu exodus. Sydämessä salaisena elävä kaipaus Isän kotiin ja Jumalan yhteyteen, sai nyt mahdollisuuden. Jeesus avasi tien kotiin. Naisprofeetta Hannalle Jumala oli antanut rikkaan ja erikoisen tehtävän. Matti Meikäläisestä tuntuu yli kahdeksankymmenen vuoden esirukoustehtävä melkoisen rankalta. Kun Jumala antaa tehtävän, Hän antaa siihen myös ilon ja iankaikkisuusnäköalan, joka tuo suurimman tyydytyksen elämään, ja antaa ihmeellisen kestävyyden ja rakkauden tehtävän suorittamiseen. Antaessaan esirukoustehtävän ihmiselle, Jumala itse, Henkensä kautta, suorittaa tehtävää käyttäen ihmistä tehtävän suorittamiseen näkyvässä maailmassa. Jeesus lapsi ja Jeesus nuorukainen, oli henkensä kautta Jumalan yhteydessä koko elämänsä ajan. Tavallisella ihmisellä yhteys on heikko tai olematon ennen hengellistä heräämistä. Jatkuva on line yhteys Isään toi Jeesukselle kasvuyhteyden taivaalliseen viisauteen, joka oli ainoalaatuinen maailmassa. Ihminen kasvaa siihen kulttuuriin joka keskellä hän kehittyy. Hän omistaa itselleen sen kulttuurin tavat ja perinnäissäännöt. Jeesus oppi tietysti myös kulttuurinsa tavat ja säännöt, mutta sisäisesti Hän kasvoi taivaallisen kulttuurin keskellä henkensä yhteyden kautta. Jokaisen ihmisen ytimessä, olemuksen syvyydessä, asuu Jumalan Henki. Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä, sanoi Jeesus. Ihmisen kipeät kysymykset saivat nyt mahdollisuuden vastauksen vastaanottamiseen. Jumalan valtakunta asuu sisäisesti teissä. Ihminen on

Jumalasta luotu. Olemme Jumalan kuvaksi luotuja. Sisäinen muistirakenteemme on niin rakennettu, että aktiivimuistissa ei ole meidän useat edelliset elämämme. Hengen ja sielun syvissä rakenteissa kaikki on kuitenkin talletettuina. Mitään ei heitetä hukkaan. Aineellisessa maailmassa tunnemme katoamattomuuden lain. Mikään ei häviä, ainoastaan muuttaa olomuotoaan. Hengellisessä maailmassa toimii samankaltainen laki. Mikään ei katoa. Ystävät. Viime kerralla jätin teille pohdintakysymyksen. Olette sitä varmaankin sydämissänne ja Raamatun valossa tutkailleet. Nyt emme kuitenkaan ryhdy siitä keskustelemaan. Varaan hieman tuonnempana riittävästi aikaa meidän debattiamme varten. Annan vielä uusia aiheitakin ennen kokoontumistamme.

Nousemme nyt tunnustamaan yhteisen uskomme…

2014 Uudenvuodenpäivä

Evankeliumi

Joh. 14: 12–14

Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.”

Saarna 1.1.2014

Hyvää uutta vuotta seurakuntalaiset

Monenmoista polemiikkia ja kysymyksiä ovat nämä Jeesuksen sanat kirvoittaneet. Hän sanoo, teette sellaisia ja suurempiakin tekoja kuin minä teen. Joka uskoo. Oletko siis uskova, tai tunnetko ketään uskovaa? Mitä Jeesus mahtoi tarkoittaa? Mitä usko siis on? Puramme hieman usko käsitystä Jeesuksen olemuksesta käsin. Voimme ajatella, että tällä Jumalan pojalla oli ihmisenä suurin mahdollinen usko Isään Jumalaan. Hänen Henkensä ja sielunsa ei elänyt maallisista arvoista. Hänellä ei ollut lainkaan riippuvainen ihmisistä, eikä heidän mielipiteistään. Hän oli vapaa mielipiteistä ja kulttuurinsa perinnäissäännöistä. Ihmiselle näistä vapautuminen on suorastaan tavattoman vaikeaa. Onhan lähes kaikki mitä meillä on ympäristöltämme ja lähimmäisiltämme opittua. Identiteettimme on lujasti sitoutunut kaikkeen tähän. Tätä Jeesus tarkoitti sanoessaan, että ihmisen on kuoltava löytääkseen elämän. Näistä luopuminen tuntuu todellakin kuolemalta. Jos kaikki ei tapahdu kertarysähdyksellä, kuten joskus tapahtuu, niin havahtuminen siihen, että näistä tahdon luopua, on ensimmäinen askel kohden Jeesuksen lupaamaa vapautta. Sekä havahtuminen, että elämän syvä tiedostaminen, pituuden, leveyden ja korkeuden ymmärtäminen, ovat kaikki Jumalan työtä ihmisessä. Jeesuksen ei tarvinnut pois oppia kulttuurinsa arvoista, koska ei ollut niitä milloinkaan omakseen omistanutkaan. Jos ihminen pois oppii oman kulttuurinsa jostakin arvosta ja siteestä omin sielullisin voimin heräämättä tietoisuuteen elämästä, hän tekee sen hankkimalla uuden riippuvuuden pois opitun tilalle. Kun puhun havahtumisesta, tiedostamisesta ja pois oppimisesta, tarkoitan sydämen ja sielun kahleen katkeamisesta maalliseen kulttuuriin. Se ei suinkaan tarkoita kulttuuristen arvojen mollaamista eikä halveksimista, vaan päinvastoin niiden arvostamista. Kaikki kulttuurit ovat huikean pitkän kehityskaaren tulosta ja ansiomerkkien arvoisia. Tällä kaikella tarkoitan sydämen vapautumista maallisesta kahleesta, ja astumista hengellisen elämän todellisuuteen sekä näkymättömän näkemiseen. Tästä vapautumisesta käsin voimme antaa todellisen ja suuren arvon menneiden sukupolvien työlle ja sen kautta rakentuneelle arvomaailmalle ja perinnäissäännöille. Ne ovat rakentaneet ja suojelleet elämää, ja tekevät sitä

edelleen. Silti pois lähtijän tulee tästä kaikesta luopua taivastenvaltakunnan tähden. Yksilön elämä koostuu parhaimmillaan sarjasta muutoksiin suostumisista, ja niistä iloitsemisista, aina kehon kuolemaan saakka. Suostuminen on elämän viisautta. Tullakseen tähän hetkeen jokainen meistä on elänyt monia, etten sanoisi lukuisia elämiä aina ikiajoista alkaen. Kun aika on yksilön kohdalla kypsä, Jumala vapauttaa ihmisen sydämen maallisista, ja tarjoaa taivaallista viisautta, joka tulee mahdolliseksi yhteyden kautta. Usko. Muistamme mitä Jeesus sanoi uskovien teoista. Hän itse eli suorassa yhteydessä Jumalaan, ja teki mitä suurimpia, tavallisen ihmisen ulottumattomissa olevia tekoja. Kuinka se oli mahdollista? Ja että vielä suurempia ihminen tekisi jos uskoisi? Mitä se usko sitten on? Usko on ihmisen kontekstista katsottuna vain ja ainoastaan yhteyttä Jumalaan. Kaikki on mahdollista yhteyden kautta. Jos yhteys on heikko, ihminen koettaa saada rukouksillaan aikaan Jumalan tahdon vastaisia asioita, koska ei tunne Jumalan tahtoa. Läheisessä yhteydessä ihminen ei tahdo eikä pysty rukoilemaan Isän tahdon vastaisia asioita. Mutta kaikki on siis mahdollista sille joka uskoo. Jeesus sanoi muun muassa, että jos uskoisit voisit sanoa tälle vuorelle, että heittäydy mereen, ja se toteutuisi. Tämä ei ole vertaus ystävät. Tämä on todellisinta totta. Jos elät niin täydellisessä yhteydessä Isään, että Isän tahto ja sinun tahtosi ovat yhtä, niin pystyt käskemään vuorta. Jos Isä ei siinä tilanteessa tahdo vuorta vipata minnekään, niin sinäkään et aivan oikeasti voi sitä tahtoa. Jos tulee tarpeelliseksi, sinä ja Iskä voitte vuoren käskeä siirtymään minne tahdotte. Tämä planeetta on Isän ja Jeesuksen rakentama, ja he voivat tehdä tarvittavia siirtoja jos tahtovat. Pohdittuani asiaa, olen päättänyt, että kirkkovuoden tässä vaiheessa on tarpeellista avata tai siis tarkentaa ikiaikaista ihmiskäsitystä. Päivittää tälle meidän kaksituhatvuotiselle ylpeälle kristikunnalle ihmisen vaelluksen karttaa maailmankaikkeudessa. Minun täytyy kertoa teille ystävät, että näiden juttujen avaaminen on minulle tavattoman rakasta, mutta samalla kipeää. Uskallan sanoa tämä kaikki on ilo Jeesuksessa Kristuksessa. Avata kahleita jotka ovat piinanneet kristikuntaa ja heidän asenteittensa kautta koko maailmaa. Kiitos Herralle, että saan näitä vaatimattomia rivejä kirjoittaa.

Vallalla olevaa käsitystä Jumalasta ja sen myötä ihmisen osasta kaikkeudessa, voi pitää suorastaan Jumalan pilkkana. Niin paljon ja pahasti se on ihmisen sielullisten tulkintojen kahleessa. Totta kai on. Näin sen kuuluu ollakin, kuten aiemmin olen todennut. Voi kuinka hurskasta väkeä on jokaisella aikakaudella ollutkaan. Ja seurakunta hurraa hallelujaata. Näin on tänäänkin. Mikä on Jumalakuva tänään? Se ei ainakaan ole kuva ainoasta oikeasta luoja Jumalasta, maailmankaikkeuden Isästä ja Luojasta. Sellaista Jumalaa en voi ketään kehottaa palvelemaan. Ihmisen käsitys Jumalasta on ihmisen käsitys Jumalasta. Se on kulttuurin tieto- ja opetuspaketin käsitys, ja sen luoma Jumalakuva. Sen voima ja kahle on todella suuri. Jos aikoo kohdata todellisen Jumalan, on ainoa mahdollisuus antaa tälle opitulle jumalalle potkut. Se on todella pelottavaa. Antaa jumalalle potkut omasta elämästään. Kunkin aikakauden tulkinta on tulkitsijoiden sielun peili. Kun katselemme ihmisen sielullisten ominaisuuksien kehittymisen historiaa, alamme ymmärtää tulkintojen kehityskaaresta ainakin jotakin. Ainakin sen, että tulkintojen armottomuus hieman lientyy vuosisatojen vaihtuessa seuraavaan. Ihmisyys rakentuu pikkuhiljaa kohden Jumalan kuvaa. Tällä en suinkaan tarkoita, että ihminen rakentuu Jumalan kuvaksi maan päällä kehittyvän kulttuurinsa kautta. Tämä ei ole jutun juoni, vaan rakentuu henkis-sielulliseksi ihmiseksi jonka Pyhä Henki voi läpäistä ja kirkastaa taivaallisiin joukkoihin liitettäväksi kun aika on. Tämän teki mahdolliseksi Jeesuksen lunastustyömaapallon historian taitekohdassa. Eri maanosissa kehittyneissä kulttuureissa, niiden runoudessa ja perimätiedossa, on hyvin samankaltainen syvä tietoisuus ihmisen osasta ja matkasta maailmankaikkeudessa. Tietoisuus käsittää ihmisen elämän toistuvan kierron elämästä kuolemaan. Näin on ollut ikiajoista alkaen. Kun Jeesus astui taivaasta luomakuntansa keskelle avaamaan väylän takaisin taivaallisiin joukkoihin, niin paljon ja valtavasti muuttui ihmiskunnan elämässä. Olemisen kehään tuli murtuma, aukko, josta saattoi matkata taivaaseen. Siihen matkan tekoon lähtevät ne ihmiset jotka Jumala kulloinkin kutsuu. Opetuslapset kysyivät, että neuvo meille tie. Jeesus vastasi, Minä olen tie totuus ja elämä. Elämisen peruskierto ei tietenkään muuttunut miksikään. Kristillinen opetus, että Jumala luo ja antaa syntyvälle lapselle hengen, uuden nyt luodun hengen, jota ei ole ollut aiemmin olemassa, on Jumalan pilkkaa. Kun

pohdimme tätä elämää kaikkinensa, on aivan järkyttävän käsittämätöntä, että tällainen opetus voi olla voimissaan, etenkin länsimaissa. Yhtälailla ne monenmoiset selitykset mitä kuolevalle tapahtuu kun keho kylmenee. Mikä kristillinen lahko paketoi milläkin tavalla sielun odottamaan tuomiopäivää. Ystävät kalliit. Jumala, Jeesus, ei hylkää ainoatakaan ihmistä mihinkään loputtomaan Helvettiin. Tämä opetus on opettajiensa sielun omakuva, ei kuva Jumalan toiminnasta. Se kumpuaa tulkitsijoittensa salatusta armottomuudesta. Sanonta, lukee kuin Perkele Raamattua, voisi olla osuva luonnehdinta tässä yhteydessä. Avaan nyt hieman käsitystä ihmisen matkasta kuolemasta elämään. Kun henkilö kuolee, hänen sielunsa ja henkensä irtoaa kehosta ja lähtee matkalle tuonilmasiin, kuten sanotaan. Jos sielu ei ole Pyhän Hengen kirkastama, hän matkaa kohden tuonelaa ja Helvettiä. Tämä niin pelottava Helvetti on todella tärkeä ja hyvä paikka. Näin on aina ollut, ja tulee olemaan. Muutoin ei Jumalan rakkausapparaatti voi toimia. Siellä erotetaan sielun yhteydestä ne karkeat osaset, jotka eivät sovellu jatkamaan Hengen yhteydessä. Tämä prosessi on sitä kivuliaampi, mitä kovemmin sielu pitää kiinni ominaisuuksistaan. Nämä pois karsittavat ominaisuudet voi lukea esimerkiksi kuolemansyntiluettelosta. Hengen yhteyteen jää aina puhtaita tai puhdistettuja sielun osia, jotka ikään kuin jalostuneina sulautuvat Henkeen. Tämä prosessi on se näkymätön osa kulttuurien kehitystä maanpäällä. Kun henki liittyy kohdussa kasvavaan uuteen kehoon, se on aina astunut yhden tai useamman askeleen eteenpäin. Helvetin prosessissa se osa identiteettiä säilyy, joka on rakentunut Hengen yhteyteen. Sitä vastoin se identiteetti joka on sielullista, se kuolee. Se on karkeista osasista rakentunut valhe minuus, identiteetti, jota ei oikeasti ole olemassakaan. Maailman elämän aikana sielullinen identiteetti toimii ja porskuttaa, mutta sitä ei voi olla olemassa ilman hengellistä ydintä, ihmisen syvintä minuutta, Henkeä. Mitä lujemmin yksilön minuus on rakentunut ”maallisiin”, sitä kipeämpi on tuo riisumisprosessi. Tämä kipu jonka joudumme kokemaan, on välttämätön riisumisen kannalta, sekä myös oppimisen kannalta. Jumala ei turhaan tee mitään kivuliasta rakkaille luoduilleen, vaan tahtoo ja tekee aina hyvää. Jos kehosta kuolemassa poistuva sielu ja henki ovat ottaneet Jeesuksen

mahdollistaman iankaikkisen Jumalan Hengen vastaan, jatkoyhteys on hyvinkin erilainen. Kuten Paavali sanoo, he matkaavat ikään kuin tulen läpi kohden taivasta. Se tuli on varmaankin Helvetin yhteydessä oleva tulisuihkukäytävä, jossa karheat ja palavat roinat tipahtavat pois, ja näin putsattu Jumalan kuva pääsee näkyville. Jokaisen ihmisen kohdalla tämä paljon kauhisteltu tuomiopäivä koittaa kohta kehon kylmenemisen jälkeen edellä kuvatulla tavalla. Siinä ei ole mitään kauhisteltavaa. Näin Jumalan rakkausapparaatti jauhaa niin kauan, kunnes kaikki ovat taivaassa. Vielä yksi merkittävän kulttuurisairauden ohitusleikkaus. Kehon kuolema ja ylösnousemus viimeisenä päivänä. Maailmalliseen elämään kuuluva narsismi on tuottanut supervalheen, johon käsittääkseni monet myös ei fundamentalistit uskovat. Ruumis nousee haudastaan ja alkaa jälleen elää uutta ylösnousemuselämää. Tämä on maailmallista rakkautta omaan elämään, juuri sitä, josta tulisi luopua, kadottaa elämänsä. Tämä ei ole sitä Jeesuksen tarkoittamaa lapsenkaltaisuutta, vaan harhautunutta lapsekasta maailmallisuutta. Uskonlahjana saatu aikuinen lapsenkaltaisuus, joka näkee maailmallisuuden lävitse tuonpuoleisuuteen, pitää tätä todella huonona uskonnollisena pilana. Mikään liha ei voi periä elämää. Liha kuuluu maanpäälliseen kiertoon. Tämä on maakeskeiseen ihmiskuvaan kuuluva jäänne. Kun Pyhä Henki avaa näköalat todelliseen elämään, joka ei ole nähtävissä meidän fyysisillä silmillämme, alamme ymmärtää näkyvän maailman ja näkymättömän eron, ja sen, ettei näkyvä voi poistua maanpiiristä. Kuten mainitsinkin aiemmassa saarnassani, niin Raamatusta löytyy teksti melkein mihin tahansa uskomukseen. Tässä ruumiin ylösnousemususkomuksessa on tietenkin tärkein dokumentti Jeesuksen ylösnousemus. Hän todella voitti kuoleman ja nousi haudastaan, ja karisti lihallisen verhon sieluhenkiruumiinsa yltä kuin ravistelisi liian veden yltään uinnin jälkeen. Suuri käänteentekevä mullistus oli, että Jeesus kuolemansa jälkeen lähti aivan eri suuntaan kuin ihmiset. Hän voitti kuolemisen kehän, ja avasi tien taivaaseen, kun ihmiset olivat joutuneet ennen lunastusta lähtemään uuteen elämänkiertoon. Tavallisen ihmisen ja niin myös Jeesuksen sielu-henkiruumis on hyvin paljon

samannäköinen kuin lihallisen elämän aikanakin, mutta usein ei aivan samannäköinen. Näin myös Jeesuksella. Opetuslapset eivät tunteneet Häntä. Häntä eivät enää pidätelleet tunnetun fysiikan lait. Hänen sieluruumiissaan oli naulanjäljet nähtävissä, kun Hänen olemuksensa sai tiiviimmän muodon. Kaikkien olentojen sieluhenkiruumiit ovat teoriassa mahdollista tiivistää näkyvään muotoon kuten Jeesuskin. Tätä ei kuitenkaan yleensä tapahdu, koska ei ole mitään syytä miksi Jumala tällaiseen suostuisi. Jeesuksella oli tärkeä tehtävä ylösnoustuaankin. Minä menen edeltä ja vedän teidät kaikki luokseni, kuului viesti. Jos Hän ei olisi kertonut sitä näkyvässä muodossa, lunastustyön hedelmällinen eteenpäin saattaminen, evankeliumin julistaminen, olisi mahdollisesti ollut liian abstraktia toimintaa menestyäkseen. Joka tapauksessa Jumala valitsi tällaisen menettelytavan. Jeesus palasi taivaaseen kohta ylösnousemuksensa jälkeen. Meni Isän tykö ja ilmoitti, tehtävä suoritettu, Isä Jumala. Tie taivaisiin on avattu. Nyt palaan työskentelemään ihmisten keskelle. Jeesuksen paluu tapahtui kuten Hän oli sanonutkin. Useat ovat nähneet Hänet myös fyysisin silmin, vaikka se ei ole jutun juoni. Muutamat teistä eivät maista kuolemaa, ennen kuin palaan, Hän sanoi. Minä tulen takaisin ja olen teidän kanssanne aina maailman loppuun saakka. Hän on keskellämme täällä nyt, eikä hylkää ainuttakaan.

Nousemme nyt tunnustamaan yhteisen uskomme. Minä uskon…

2. sunnuntai joulusta

Evankeliumi

Joh. 10: 22–30

Oli talvi, ja Jerusalemissa vietettiin temppelin vihkimisen vuosijuhlaa. Kun

Jeesus käveli temppelialueella Salomon pylväikössä, juutalaiset piirittivät hänet ja tiukkasivat: ”Kuinka kauan sinä kiusaat meitä? Jos olet Messias, sano se suoraan.” Jeesus vastasi: ”Minähän olen sanonut sen teille, mutta te ette usko. Teot, jotka minä teen Isäni nimissä, todistavat minusta. Te ette kuitenkaan usko, koska ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä.”

Saarna 5.1. 2014

Tervehdys ystävät!

Ihmisessä asuu taipumus puolustaa sitä maisemaa joka hänen sielussaan jo on. Muuttumiskynnys on usein suuri. Se lähde josta uusi virike solisee kohden vastaanottajaa, ratkaisee hyvin paljon. Onko vastaanottokeskus avoinna, ja jos on, niin sulkeutuvatko ovet ennen kuin viesti ehtii ovelle. Viestin lähettäjän suhde vastaanottajaan on ratkaiseva. On hieman yllättävää, että Jeesuksen tapa lähestyä ennen kaikkea fariseuksia, on sillä tavalla tyrmäävä, ettei viesti yleensä mene perille. No, Jeesus on Jeesus, enkä tahdo lähteä arvailemaan Hänen ajatuksiaan enkä toiminnan periaatteita. Juutalaisia suuresti ärsytti epätietoisuus Jeesuksen persoonasta. He edustivat hengellistä eliittiä, ja tämä hihhuli oli myös hengellisellä asialla, mutta ei mitenkään tahtonut liittoutua heidän kanssaan. Päin vastoi. Jeesuksen tavoite näytti yleensä olevat enemmänkin mollata ja saattaa huonoon valoon fariseusten usko, tavat ja tottumukset. Niinpä niin. Tiedämme kirjoituksista juutalaisten ja ennen kaikkia fariseusten suunnanneen katseensa ja ohjeensa maailmaan ja ulkoiseen käyttäytymiseen, enemmän kuin taivaallisiin ja ihmisen sisäiseen tilaan. Kuinka lähellä onkaan tuo farisealainen katsanto minua ja ehkä muitakin tämän päivän kilvoittelijoita. Omien tapojen ja käytöksen muovaaminen evankeliumin suuntaiseksi on paljon helpomman tuntuista ja luontevampi tapa, kuin Jeesuksen sisälliseen tuntemiseen pyrkiminen. Tämä johtuu kovasta halusta yrittää olla uskovainen ja ”hyvä” ihminen. Tässä tilanteessa ihminen ei saata ymmärtää, että se mitä hän kaipaa, yhteyttä Jeesukseen, ei voi saada yrittämällä, ei millään konstilla. Se on aina lahjaa. Se on elämän suurin lahja. Jeesus sanoi kysyjille kylmästi, että ette ole minun lampaitani. Jo ruumiillisen elämänsäkin aikana Jeesus tunsi lampaansa yhtä hyvin kuin myöhemmin taivaallisista. Hän käytti omistaan ilmaisua, jotka Isä on antanut. Nyt ymmärrämme paremmin Jeesuksen suhtautumisen, koska uskomme ja

tiedämme Hänen kutsuvan jokaisen ihmisen oikealla ajalla. Ehkä fariseusten vuoro on joskus myöhemmin. Ehkä jo seuraavan elämän aikana. Eikö tällainen puhe tunnukin aluksi hieman oudolta, kun on lähes koko menneen elämänsä ajan tottunut ajattelemaan toisin. Kuinka vaikea onkaan ajaa sisikuntaan uutta päivitystä. Tosin se ei ole mikään uusi, vaan Jumalan luoma maailmankaikkeuden malli ja ihmisen rakentumisen järjestys, jonka päivityksen aika on nyt tullut. Itse olen myös tämän kanssa kamppaillut. Entisen pois oppiminen on kuin tekisi jotakin rikollista, kun alkaa kristikunnan matkan varrella rakennettuja perinnäiskäsityksiä sorvailemaan alkuperäiseen muotoon. Uusi tulokulma on haastava. Maailma ja kaikki siinä oleva alkaa näyttää erilaiselta ja armolliselta. Historiassa kirkon auktoriteetin kannalta pelokkeiden ylläpitäminen on ollut oiva tapa hallita oppimatonta kansaa. Tämän mallinen oppirakennelma ja tulkinta on syntynyt kuin aivan itsestään. Kukaan tuskin sitä on tietoisesti väärentänyt. Tulokulma on kertakaikkisesti vaan ollut virheellinen. Keisarin uudet vaatteet sadun lapsi on pysynyt kätkössä syvällä pelokkaiden sielujen uumenissa. Tässä on suurena apuna ollut ihmisen salainen pelko vapautta kohtaan. Sielun vankeus on niin tuttu ja turvallinen tila. Vapaus haastaa suureen pro-aktiivisuuteen, joka saa tarmonsa vertikaalisesta tuulesta. Pelokkeina ovat olleet ihmiselämän ennen olemattomuus ja ainoakertaisuus, Helvetti, maailmanloppu, tuomiopäivä, syntiluettelot ja ties mitä tulisia koukkuja on Raamatun teksteistä osattu vääntää. Nyt on homehtuneen oppirakennelman purkuaika. Home on ollut sillä lailla anairobisessa tilassa, että se on alkanut tuottaa myrkyllisiä mikrobeja. Usein vanhoja kalusteita on lähes mahdotonta puhdistaa. Viisainta on polttaa ne suurella roviolla ja hankkia uudet tilalle. Kukaan ei voi riistää teitä minun kädestäni, sillä Isä ja Minä olemme yhtä.

Nousemme nyt tunnustamaan yhteisen uskomme. Minä uskon Jumalaan…

Loppiainen

Evankeliumi

Matt. 2: 1–12 (1. vuosikerta)

Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa: - Sinä, Juudan Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia.” Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät

toista tietä takaisin omaan maahansa.

Saarna 6.1.2014

Jumalan armo, rauha ja rakkaus, joka ylittää ihmisen käsityskyvyn, olkoon meidän kanssamme nyt ja aina.

Herodes on malliesimerkki maailmallisesta johtajasta, joka koettaa varmistaa asemaansa pitkälle tulevaisuuteen. Maailmalliset johtajat ovat usein salaisesti vainoharhaisia, ja heidän johtajuutensa perustuu sen mukaisiin malleihin. Historia on tulvillaan esimerkkejä Herodeksen kaltaisista pelokkaista maailman orjista. Ihmisten jotka eivät ole löytäneet persoonansa syvyydestä omaa minuuttaan, on etsittävä sitä konstilla millä tahansa itsensä ulkopuolelta maailman luomista arvostuksista. Maine, kunnia, raha, vaikutusvalta ja suuret rikkaudet ovat luomassa hetkellistä karriääriä. Mitkään näistä eivät ole oman minän kautta syntyneitä arvoja, vaan olemme ottaneet vastaan maailman meille tarjoamat mallit. Tämä polku rakentaa meille pseudoidentiteetin, joka palaa pois sillä Helvetin reissulla, josta olemme puhuneet kun olemme tapahtumapolkua tarkastelleet. Muistakaa ystävät, että Jumala ei kuitenkaan hylkää ainoatakaan, vaikka tuolla Helvetin polulla varmaan siltä tuntuukin. Jumala on rakkaus, totuus, armo ja oikeudenmukaisuus. Hän on oikeuden mukainen myös silloin, kun Jeesuksen sovitustyön kautta pääsemme suoraan taivaspolulle. Silloin olemme maallisen elämämme aikana saaneet osaksemme armon, joka on avannut yhteyden Jumalaan. Tämä armo avaa myös kaikkeuden ymmärryksen uudelle rakkauskanavalle, joka aktivoituu lähimmäisen kohtaamisessa ja Jumalan näkökulmien ymmärtämisessä. Tällöin tapahtuu sieluntason arvoista luopuminen ilman yritystä ja ponnistelua. Näin Jumalan Henki johtaa ihmistä. Suuri harhautuksen kulminaatio on sielunpelastuksessa. Kun sielun identiteetti on sielullinen, niin on petollista uskoa sen pelastuvan taivaallisiin millään uskonnollisilla poppakonsteilla. Se on rakentunut reaktiivisesti suhteessa maailmaan, ja koostuu sen mukaisista arvoista ja osasista. Tämä on valheidentiteetti ja voi toimia ainoastaan maallisen elämän ajan. Sen tulee

kuolla, luovuttaa johtajuus hengen haltuun, joka on jokaisen ihmisen ytimessä. Näin Jumala kirkastaa Hengellään ihmisen hengen kautta hänen sielunsa taivaskelpoiseksi. Jumala johdatti tähden kaltaisella valolla tietäjät tallin luo. He olivat hyvin selvillä johdattajansa suuruudesta ja syntyneen pienokaisen suuresta merkityksestä. He heittäytyivät maahan ja kumarsivat Häntä. Draaman juoneen kuului, että tietäjät eivät palanneet kertomaan Herodekselle Jeesuksen olinpaikkaa, vaan palasivat kotimaahansa toista tietä. Jumalan käsikirjoitus toteutuu aina tavalla tai toisella myös meidän jokaisen kohdalla. kiitos siitä Hänelle.

Nousemme nyt tunnustamaan yhteisen hieman perinteisestä korjatun uskontunnustuksen. Olimme melkoisella joukolla salilla pohtimassa nuo pienet suuret muutokset uskontunnustukseemme. Voimme vielä tarvittaessa myöhemmin muokata niitä. Muutokset ovat: Ensimmäinen kohta: Istui Jumalan, Isän kaikkivaltiaan oikealle puolelle, ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Korjattu: Istui Jumalan, Isän kaikkivaltiaan oikealla puolelle, ja on sieltä lupauksensa mukaan tullut vierellemme kulkemaan aina elämämme ja maailman loppuun saakka. Toinen kohta on: ruumiin ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään Korjattu: sieluruumiin ylösnousemiseen, ja iankaikkiseen elämään. Nousemme nyt tunnustamaan uskomme.

Minä uskon Jumalaan,…

1. sunnuntai Loppiaisesta

Joh. 1: 29–34

Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.” Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”

Saarna 12.1.2014

Nyt kuningas astui esiin luomiensa ihmisten pariin. Jumala oli valmistanut Johanneksen Jeesuksen edellä kulkijaksi, kuuluttajaksi. Katsokaa, tässä Hän on. Minä näin kun Herran Henki laskeutui Hänen päällensä. Jeesus oli ilmeisen tavallisen oloinen mies siihen saakka, kunnes Hän alkoi julkisen toimintansa. Hän oli saanut varttua Isän Jumalan ohjauksessa kasvaen siihen suureen ymmärrykseen, joka tuli sitten ilmi Hänen toimintansa aikana. Uskon tänäkin päivänä Jumalan ihmisten olevan vaatimattoman oloisia Isän heille osoittamissa tehtävissä. Ihminen joka elää yhteydessä, elää korkeimman suojassa, eikä tarvitse maailmasta juuri mitään. Hän elää ihmisten rinnalla, ja ymmärtää kaiken kivun ja puutteellisuuden, mutta ei provosoidu mistään. Teidän

puheenne olkoon kyllä kyllä ja ei ei. Näin Jeesus opetti. Maailman asiat saavat olla rauhassa mielipahan tai mielihyvän ulkopuolella. Niitä ei tarvitse vähätellä eikä liioitella. Ne vaan ovat, ja ovat Jumalan hoidossa nekin. Jumalan Karitsa ottaa pois maailman synnin. On hengellistä viisutta katsella syntikysymystä hyvin yksinkertaisesta asetelmasta käsin. Synnin ja syyllisyyden sokkeloihin katoaa helposti elämä ja ilo. Syntipaletti tarjoaa mahtavan työkalun operoida ja manipuloida ihmisiä. Perussyyllisyys tarjoaa oivallisen tartuntapinnan omaantuntoon, jota vain harva pystyy väistämään. Tämä syyllisyydentunto kumpuaa yhteyden katkeamisesta Luojaan. Tästä asetelmasta huomaamme kuinka tärkeä on tämä tunto, joka ilmoittelee linjojen katkeamisesta. Synti on elämistä ilman Jumala yhteyttä. Se ei ole elämistä erossa Jumalasta, koska kukaan ei voi olla ja elää erossa Jumalasta. Kaikki mitä on, on Jumalan. Jokainen elää koko aikaisesti Jumalassa tahtoi hän sitä tahi ei. On kysymys siitä onko sielun ja hengen yhteys Jumalaan on vai off asennossa. Suunnattoman pitkän jakson aikana ihmisen hengen ympärille on lukuisten elämien aikana rakentunut sieluruumis. Henki on luotu Jumalasta ennen maaelämää. Henki on persoonan ydin, joka pitää kaiken koossa, vaikka sielu on rakentunut ihmisen ja Jumalan Hengen väliin. Maaelämässä on kysymys sielun rakentumisesta siihen vaiheeseen, että Jumalan Pyhä Henki katsoo hetken tulleen sielun kirkastamiseen. Pyhä Henki läpäisee ja valaisee sielun ja yhteys Henkeen syntyy. Jumalan kuva on syntynyt. Voimme tapahtumakuvauksen selkiyttämiseksi pohtia, olisiko ihmisen sielu ollut kypsä edellä kuvattuun maaelämän alkutaipaleella, jolloin sielun rakenne oli alkiotasolla verrattuna tämän päivän sielun rakenteeseen. Tässä on oiva pöytäkeskustelun aihe. Ihmiskunnan elämä on matka taivaasta takaisin taivaaseen. Tällä matkalla tuli hetki jolloin Jumala alkoi ottaa yhteyttä ihmisiin, ja antoi sittemmin Mooseksen välityksellä lain taulut. Ihmisestä tuli syntinen. Synnintunto on sen sisällistä ymmärtämistä, että elää erossa Jumalasta. Jumalan Laki suojeli elämää silloin kun ihmiset eivät eläneet Jumalan yhteydessä. Lain noudattaminen ei kuitenkaan rakentanut yhteyttä Jumalaan. Se ei myöskään ollut lain tarkoitus. Kun ihminen elää Jumalan yhteydessä, lain mukainen etiikka ja moraali kumpuaa Jumalasta ihmisen henkeen ja läpäisee hänen ajattelunsa ja toimintansa. Jumalan

yhteydessä elävä ei ole lain alainen, vaikka laki on voimassa viimeistä piirtoa myöten, kuten Jeesus sanoi. Hän elää yhteydessä ja armon alla. Lain tarkoitus oli ja on, että ihminen ymmärtää hengessään ja sielussaan olevansa synnin orja. Lain kautta Jumala kutsuu ihmistä suostumaan syntiseksi oman minän, ihmisten ja Jumalan edessä. Sielun maailmallisten esteiden murtuminen tekee yhteyden taivaallisiin mahdolliseksi. Tämä on Jumalan työtä ihmisessä, ei hänen oman yrityksensä tulosta. Perisynti on siinä, että kukaan ei syntyessään ole Jumalan yhteydessä. Koko ihmiskunta elää perisynnissä, koska elää erossa Jumalasta. Tämä ei ole mikään tietty lankeemusjuttu, jollaisena se Raamatussa kuvainnollisesti kerrotaan. Raamatun kuvaus usein tulkitaan ihmisen tottelemattomuudeksi ja tavallaan annetaan ymmärtää, että tämä oli Jumalallekin yllätys, joka tuli ohi käsikirjoituksen. Kun tätä tulkintamallia johdatellaan eteenpäin, tullaan päätelmään, että Jumalalla ei ollut oikein pallo hallussa tässä tilanteessa, vaan ohjat olivatkin ihmisen käsissä. Tämä on karsea väite Jumalan kaikkivaltiutta kohtaan. Kuka saattaisi uskoa Jumalan olevan sellainen, että kaikki miljardit ennen olemattomat lapset syntyisivät perisynnin alaisuuteen kahden ihmisen tottelemattomuuden ja kömmähdyksen tähden. Sitten Jumala katselisi, että kuinka noiden käy. Ystävät kalliit. Jumala ei ole tällainen. Synti on eroa Jumalasta. Maailmallisen ihmisen ns. hyvät teot eivät mitenkään lähennä häntä Jumalaan, vaan ovat pikemminkin luomassa suurenevaa etäisyyttä Jumalaan. Tämä siitä syystä, että ihmisen on suostuttava syntiseksi voidakseen saada pyhittävän armon osakseen. Yhteydessä elävä ihminen ei ole lain alainen, kuten jo totesinkin. Laki on jo tehnyt tehtävänsä, kun henkilö on ottanut armon vastaan. Silti laki on kokonaisuudessaan voimassa. Uskovan ihmisen sielu ei kirkastu niin kokonaan, ettei synnin sameus enää asuisi hänessä. Loppumatka kuljetaan armahdettuna syntisenä Jeesus portille saakka. Kuten olemme aiemmin jo katselleet, niin polulla taivaaseen armahdettu kulkee tulen läpi, jossa sielun sameuden rippeet pudistetaan pois, ja sitten taivas on todellisinta totta. Johannes sanoi: Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies, Jeesus, on Jumalan Poika.”

Taivaan portilla Pietari sanoo: Täten todistan, että tämä Matti Meikäläinen on Herran oma, koska issa on Jeesuksen verifioima leima.

Noustaan tunnustamaan yhteinen uskomme uuden tunnustuksen mukaan. Minä uskon Jumalaan, …

2. sunnuntai loppiaisesta

Joh. 4: 5–26

Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti. Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa. Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.” Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme

häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

Saarna 19.1.2014

Kun mielikuvissamme asetumme Jeesuksen nahkoihin, ja koetamme hahmottaa Hänen sielunsa ja Henkensä maailmaa, niin alkaa huimata. Ihmiskehossa maan päällä, istahti kaivolle Jumala ja luojamme. Kaiken luoja ja myös holhooja. Ymmärrän ja oletan, että Taivaassa ollessaan Hänellä ja Isällä oli ja on näkyvän ja näkymättömän maailman palikat hallussaan, eikä mitään eikä missään tapahdu ilman heidän hyväksymistänsä ja suostumistansa. Myös kaikki ne epämiellyttävät ja pahalta tuntuvat asiat ja tapahtumat, jotka saavat meidät purnaamaan, kuin israelilaiset erämaassa, ovat samaa rakkauden jatkumoa ja käsivartta kuin mukavammatkin asiat. Ihmisten tunteet ja kokemukset ovat oikein ja totta, mutta eivät ole oikeita eivätkä vääriä, mutta ne ovat hyvin tärkeitä ihmiselämän indikaattoreita. Me ihmiset saamme olla juuri sellaisia kuin kullakin hetkellä olemme. Tämä on armahtavan Jumalan armon viesti meille nyt ja aina. Jeesus valitsi kohteikseen ja viestin viejiksi tavallisimmin henkilöitä joissa oli tilaa, eikä sosiaalinen tärkeily ollut estämässä uuden sanoman vastaanottamista. Keskustelu vedestä ja kaivon historiasta samarialaisen naisen kanssa toi syvyyden ja korkeuden heidän dialogiinsa. Kaivo oli niin syvä, ettei Jeesuksella ollut mahdollista omin neuvoin saada vettä nostettua. Jeesus loihti kaivolle positiivisen jännitteen ilmapiirin. Tämän kaivon vettä tarvitsee aina saada päivittäin lisää. Minulla on tarjota vettä, jota juotuaan ei enää koskaan janoa, vaan tästä vedestä tulee lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä. Maan kansalaisille on puhuttava kuvainnollisella kielellä, koska ei ole suoraa ilmaisua jolla nämä asiat voisi sanoittaa. Tämä lähteen Jeesus oli nyt tuonut maan asukkaiden ulottuville. Taivaan ja maan väliseen patosulkuun oli raivattu syntisen ihmisen kokoinen aukko. Voimme kuvitella kuinka mieluusti ihmiskuntaa katsellessaan taivaan väki olisi raivannut koko patosulun pois myötäeläessään niitä kärsimyksiä, joihin kansat ja yksilöt olivat itsensä johdattaneet. Humanistinen myötäeläminen, jossa pyritään päästämään ihminen kivun ohi, ei ole Jumalan juttu. Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessakaan sellainen ystävän pelastaminen, jossa keskeytetään hänen sisäiset prosessinsa muka auttamalla hänet pois kivun keskeltä, ei johda hyvään tulokseen. Ystävä on hyvä johdatella itse havaitsemaan ja löytämään oman sydämen kautta ratkaisu olevaan

konfliktiin, niin silloin tapahtuu rikastavia ja pysyviä löytöjä. Jumala ei ole humanistinen vierellä kuiskuttelija. Hän on vierellä kulkija, joka on totuus ja armo. Vain tällä tavalla ihmiskunta oppii tällä pitkällä taipaleella reitin patoaukolle, josta loistaa mitä kirkkain valo. Jumala ei koskaan eikä milloinkaan järjestele ihmiselle eikä ihmiskunnalle mitään rangaistuksia eikä jippoja, vaan kaikki kuluu tähän valtaisaan kehitysprosessiin. Kohtaamamme kivut ja murheet ovat joko normaaliin kasvuprosessiin kuuluvia, tai sitten itse kasvatettuja kipupesäkkeitä. Jumalan maailmankaikkeus on vain ja ainoastaan rakkausapparaatti joka pyörii hitaasti, varmasti ja turvallisesti kohden seuraavaa etappia. Kristikunnan keskellä suurta hämmennystä aiheuttaa yhden ihmiselämän malli, joka on päätetty kylläkin vain noin tuhatviisisataa vuotta sitten. Se on johdattanut ja pakottanut sellaisiin Raamatun tulkintoihin, joita kuunnellessaan aikuinen lapsenkaltaisuus hieman surumielisesti hymyilee ja sulkee oven takanaan. Aikansa kutakin. Tämäkin ihmislähtöisen opin jakso kuuluu Jumalan suunnitelmaan. Pelko ja perinnäissäännöt kuristavat kansan kyykkyyn. Kun herääminen ja tietoisuus lähettävät airuitaan ihmissydämiin, on ne opetettu torjumaan kurittomuutena ja esivallan vastustamisena. Ystävä. Tänään Jeesus kutsuu sinut kaivolle nauttimaan elävää vettä Jumalan lähteestä. Se ei ole sitä sameaa seissyttä vettä joka on käynyt kelvottomaksi, vaan alati uudistuvaa sanaa joka tulee suoraan Taivaan sydämestä. Paavali sanoo, että olkaa esivallalle alamaisia, sillä ne ovat Jumalan virkaansa asettamia. Juuri näin myös Jeesus opetti. Jeesus kinttupolkua kulkevan ihmisen ei tule alkaa mistään asiasta riidellä esivallan kanssa, eikä näin sotkeutua eripuraan. Tällainen vääntö vain johdattaa hänet sotkeutumaan maanpiirin verkkoon Jeesuksen tarjoaman vapauden sijaan. Jeesus on tullut antamaan tietoisuuden, vapauden ja avaamaan kanavan sinun syvyyteesi, henkeesi, ainoaan todelliseen identiteettiisi. Sinä olet Jumalan henkeä, syntyisin Hänestä. Olet Iankaikkisesta Isästä ja Pojasta Jeesuksesta Kristuksesta lähtöisin. Jeesus antaa sinulle kyvyn tietoisuuteen, hereillä olemiseen, jolloin uusistakaan elämän löydöistä ei tehdä kaavoja joiden taakse kätkeydytään.

Kaavat ovat turvallisia ja näin myös tärkeitä, mutta tappavat todellisen elämän, kun niillä aletaan hallita itseä ja lähimmäisiä. Kirjain kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi ja vapaaksi. Perinnäissäännöt, kaavat ja kulttuurin tavat orjuuttavat ja tekevät rakastamisen mahdottomaksi. Rakkautta ei ole ilman vapautta. Jeesus sanoi kaivolla: siitä vedestä jota minä annan, tulee lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä. Minä olen Messias, minä, joka tässä puhun kanssasi, sanoi Hän samarialaiselle naiselle.

Nousemme tunnustamaan uskomme…

Kolmas sunnuntai loppiaisesta

Evankeliumi

Joh. 4: 39–42

Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

Saarna 26.1.2014

Hei jälleen!

Kun tapaamme henkilön, joka elää todellisessa Jumalan yhteydessä ja puhuu sanoja jotka tulevat taivaallisista, meissä asuva Jumalan Henki tajuaa ja tunnistaa, että nyt liikutaan kanavalla, jolla on yhteys korkeimpaan. Tämä ymmärrys välittyy vaikka emme olisikaan vielä uskossa, eli Jumalan yhteydessä. Se on ihmeellistä, eikö totta. Sanat voivat olla aivan samat, mutta lähde mistä ne tulevat välittyy salaisesti kuulijalle. Rakkaus ja armahtavaisuus läpäisevät vaikka sielun ympärillä olisi metri terästä. Jeesus kulkee minkään estämättä siinä suunnitelmassa, joka on verifioitu jo

ennen maailman perustamista. Olemisen perusteiden tiedostaminen, todelliseen olemiseen havahtuminen, on avain elämän ymmärtämiseen. Tätä vapautta Jeesus tuli meille tarjoamaan ja jakamaan. Hän tuli taivaasta elämään lihallisen ruumiin elämän, kuten veljensä ja sisarensakin. Me olemme lähtöisin Jumalasta, luodut Kristuksen kautta ennen maailman perustamista. Ne jotka itsepintaisesti pysyvät luutuneissa ihmisopeissa ja perinnäissäännöissä, jota valitettavasti kristinuskonopiksi nimitetään, eivät saavuta todellista vapautta. Niistä asetelmista ei voi ymmärtää mitä Jeesuksen tarjoama vapaus on, rakkaudesta puhumattakaan. Todellinen rakkaus on täysin riippumaton kaikesta. Se vaan on, kuten Isä Jumala. Kun me tavalliset maalliset puhumme rakkaudesta, niin puhtaimmillaankin se on salaisesti laskelmoivaa ja rakennettu erilaisista verkostoista. Tiedämmekö rakkaudesta juuri mitään? Jokaisen ihmisen hengessä asuva Jumalan henki tunnistaa rakkauden ja odottaa vapaaksi pääsyä. Rakkaus on sitä, että näkee kohteensa tämän maailman rakentamien kerrosten läpi, ja hyväksyy hänet alkuperäisenä Jumalan luomuksena. Tämä maailma on koko menneen historian ohjelmoinut meitä jokaista ajattelemaan ja tuntemaan tavalla, joka on maailman mallin mukainen ohjelmisto. Onko meissä mitään jota emme olisi omaksuneet maailmasta? On. Kyllä on. Rakkaus ja vapaus asuu sinussa ja odottaa vapaaksi pääsyä. Suuri kaipaus asuu meidän jokaisen rinnassa riippumatta siitä tunnistatko ja havaitsetko sitä tahi et. Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä. Sinullakin on varmaan ollut hetki jolloin olet tunnistanut tuon viestin, joka säteilee iholle asti. Kuuntele sitä. Se on viesti Jumalan sydämeltä. Kun saat siitä aavistuksen, on signaali jo läpäissyt maailman sieluusi rakentamat palomuurit. Enää ei tarvita muuta kuin pyydät Jeesusta elämäsi Herraksi maailman sijaan, niin linja aukeaa. Silloin et enää kysy antamallesi rakkaudelle hintaa. Yhteys Jumalaan tekee meistä lähdeihmisiä, jotka näkevät maailman lävitse olemisen ytimeen. Enää ei tarvita huumetta nimeltään maailma. Tämä huume on hyväksynnän hakemista, arvostuksen etsimistä, huomion kaipuuta, maineen vaalimista, vallanhimoa ja rahan kumartamista. Kun jotakin näistä saavuttaa, niin sitten tulee kuvioihin niiden menettämisen pelko. Maailma on suuri ja erittäin taitava peloilla manipuloija ja niillä hallitsemisen organismi. Kun astut taivaskanavalle, saat ottaa vastaan ymmärtämisen ja tietoisuuden

lahjan, ja silloin olet kuollut. Kuollut sillä tavalla kuin Jeesus tarkoitti. Kuollut maailmalle. Sinun egosi on kuollut. Tilalle olet saanut rauhan, tyyneyden ja rakkauden. Tämä kaikki on lahjaa. Sitä ei voi ansaita ottaa eikä ostaa. Olet saanut matkalipun taivaaseen ja iin Jumalan Pojan verellä painetun leiman. Kun kaivolla ollut samarialainen nainen palasi kylään, hän oli aivan innoissaan. Hän kertoi, etteikö vaan olisi tavannut Messiaan vedenhakumatkalla. Hän tiesi minusta kaiken. Se on ihmeellistä. Useita muitakin kyläläisiä lahti kaivolle, ja pyysivät Jeesusta vierailulle kaupunkiinsa. Kun he kuuntelivat Jeesusta, niin heidän henkensä ja sydämensä tulivat vakuuttuneeksi Hänen Messiaanisuudestaan. Samarialaisissa syntyi usko Jeesukseen. Nousemme tunnustamaan uskomme. Ennen tunnustustamme kehotan sinua sydämessäsi varmistamaan, että voit yhtyä hieman muutettuun tunnustuksen sisältöön. Luen kertauksen vuoksi ne tässä nyt uudelleen.

Ensimmäinen kohta: Istui Jumalan, Isän kaikkivaltiaan oikealle puolelle, ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Korjattu: Istui Jumalan, Isän kaikkivaltiaan oikealla puolelle, ja on sieltä lupauksensa mukaan tullut vierellemme elämään aina maailman loppuun saakka. Toinen kohta on: ruumiin ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään Korjattu: sieluruumiin ylösnousemiseen, ja iankaikkiseen elämään.

Tähän kehotan siksi, että kaiken mitä teemme ja lausumme, tulee olla hyväksytty ja kuljetettu hengen ja sydämen kautta. Maailma on usein opettanut ja pelotellut meidät toistamaan asioita, vaikka emme niitä tutkittuamme voisikaan hyväksyä. Tämä on tärkeää ystävät. Tutkitaan asia ja pidetään se mikä hyvää on. Millään pelolla älköön olko sijaa meidän yhteisössämme.

Nyt siis nousemme tunnustamaan uskomme.

4. loppiaisen jälkeinen sunnuntai

Kynttilänpäivä

Evankeliumi

Luuk. 2: 22–33

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”. Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: - Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,

jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Saarna 2.2.2014

Olkaa alamaisia esivallalle, sillä se on Jumalan virkaansa asettama. Alamainen niin hengelliselle kuin maallisellekin esivallalle. Näin toimivat myös Jeesuksen vanhemmat. Siihen kulttuuriin kuuluvat askelkuviot toimitettiin ilolla, ja uskon näiden Mooseksen lakien noudattamisen tuoneen myös sosiaalista arvostusta perheelle ja uudelle syntyneelle elämälle. Kuuliaisuus esivallalle ja maallisiin asioihin puuttuminen on ollut uskoville usein vaikea kysymys. Eräs Jeesuksen ohje on väistävä vaitonaisuus, sanokaa kyllä kyllä, ja ei ei. Omassa toiminnassaan Hän kuitenkin asettui selkeästi ja varmasti heikon ja sorretun puolelle, ja viisailla sanoillaan häivytti panettelijat ja lakihenkiset tuomitsijat. Monia Raamatullisia näkökulmia esivaltasuhteeseen löytyy. On oikein kysyä, että palveleeko suhtautumiseni ja ajamani asia rakkauden sanomaa. Kun toimimme rakkauden asianajajana, olemme oikealla tiellä. Ehdoton ja kyseenalaistamaton ihmisarvo on usein vaikea asia kulttuuristen uskomusten naputtaessa leimoja ajatuksiimme. Ihmisen raadollisuus ilmenee usein salaisena tarpeena hieman moralisoida ja mollata lähimmäisiä sillä lailla sopivasti ja fiksusti. Sielullinen tarve olla hieman parempi kuin naapuri hallitsee usein mieltämme. On hyvä muistaa Paavalin julistama totuus. Mistä toisia tuomitset, siihen olet itse syyllinen. Paavalilla oli huikeaa ja syvää ihmissuhdeviisautta. Hänellä psykologian kirjat oli tullut tarkkaan luettua ja ymmärrettyä jo ennen niiden ilmestymistä. Pyhän

Hengen viisaus kun täyttää sydämen, niin elämän helminauha ja solmut ja umpisolmut ovat kuin avoin kirja. Me tavallisemmat taapertajat olemme saaneet tarpoa pari tuhatta vuotta päästäksemme hieman ymmärtämään sisikuntamme solmuja ja helmiä. Rakkauden katse näkee ihmisen lävitse ohi kaikkien maailman rakentamien kulissien ja muurien, ja kertoo timantista, joka asuu syvyydessäsi. Se on Jumalan luoma Henki sinussa. Jumalan valtakunta sinussa. Ilman Jumalan antamaa rakkauden röntgeniä, me ihmiset vain arvostelemme ja tuomitsemme toistemme kulissien toimintaa, ja olemme vähän kuin hölmöläiset Hölmölässä. Samuel oli saanut hyvän osan. Taidan tuntea hieman kateutta häntä kohtaan, koska tämän kertomuksen mukaan hänen taivaallinen johdatuksensa oli niin selkeä ja ongelmaton. Näin tämän helposti tulkitsee. Kertomuksen takana voi kuitenkin olla paljon mutkaisempi ja kipeämpi polku, kuin mitä tarinasta on luettavissa. Meidän on hyvä kiittää ja iloita siitä elämämme viitoituksesta ja Hengen johdatuksesta, jonka olemme saaneet. Pienet kateuden tunteet kertovat hyvinkin siitä, mitä sydämemme halajaa, ja näin viitoittavat kulkusuuntamme. Sanotaan hyvänlaatuisen kateuden olevan sellaista, että se ei tahdo ottaa keneltäkään mitään pois, vaan tahtoo saman. Pahanlaatuinen kateus ottaisi pois lähimmäiseltä itselleen. Samuel oli saanut Jumalalta ilmoituksen, että Messias saapuisi vielä hänen elinaikanaan. Kun hetki koitti, että Maria ja Joosef olivat tuomassa lasta temppeliin, ilmoitettiin Samuelille mitä korkeimmalta taholta hetken koittaneen. Lupauksen mukaan Samuel sai elämänsä loppumetreillä pitää käsivarsillaan maailman Vapahtajaa. Hän ylisti Jumalaa. Ihmeellinen hetki. Jeesuksen vanhemmat olivat ihmeissään. He olivat ja elivät enemmänkin normaaleissa isän ja äidin rooleissa ja tehtävissä, eivätkä osanneet odottaa tällaista. Kun tutkailemme kukin omaa elämäämme, saamme kulkea luottavaisena siihen elämämme johdatukseen, joka meillä nyt on. Ei tarvitse epäilymielessä vilkuilla sivuille eikä taakse. Tässä on tie, sitä käykää, sanoo Herra. Kyntömies ei vilkuile taakseen. Kun pohditte omaa kulkuanne, niin se että yleensä pohditte, kertoo teidän olevan oikealla tiellä.

Meidän kristittyjen kulttuurien tulokulma ihmisen elämän perimmäisiin kysymyksiin on lukittu hyvin aksiomaattisesti, mutta valitettavasti virheellisesti. Kun perusta on epätosi ja virheellinen, ja kaikki tulkinnat ovat rakennettu tukemaan jo ennalta pääteltyä ja määriteltyä lopputulosta, niin syntyy karmeaa ja rumaa jälkeä. Kysymys on kristikunnan todellisen minäkuvan ilmentymästä. Perimmältään armoton diktaattori asuu sieluissamme, ja jakaa ”viisauksiaan”. Syntymästämme, elämästämme ja kuolemanjälkeisestä elämästämme, sekä maailmanlopusta kulttuuriemme kuva on pahasti haaksirikkoutunut. Kun Raamatun, joka on Pyhä ja totta, tulkinta tapahtuu loppupäätelmistä käsin, jotka ovat pahemman kerran ja kokonaan virheellisiä, niin mitä on jäljellä Jumalan rakkauskirjeestä ihmiskunnalle. Raamatun tulkintoihin etsitään ja väännetään omaan sielunmaisemaan sopivat selitykset, ja niihin sitten uskotaan. Ja uskotaan niin lujasti, että rappaukset salin seiniltä karisevat, kun niitä saarnataan. Totuudellinen Jeesuksen sanoman mukainen tulokulma on se tärkein pointti, mitä olemme tämän kirkkovuoden aikana nyt opettelemassa. Tulokulma on hyvin ratkaiseva kun rakennamme suhdettamme niin pieniin kuin suuriinkin asioihin. Meillä jokaisella ”synnyinlahjana” se kulttuurinen tulokulma maailmaan johon olemme syntyneet. Kasvuympäristömme rakentaa pikkuhiljaa elämämme kasvuvuosien aikana kaiken muun, paitsi sitä mitä meillä oli henkemme matkassa kun liityimme kohdussa rakentuvaan kehoomme. Mukanamme oli siis Jumalan luoma Henki ja aiempien elämien aikana rakentunut kulttuurikerrostuma, joka oli käyttökelpoinen ja Hengen yhteyteen soveltuva. Kaikki se kulttuuri johon olemme saaneet kasvaa, on hyvin arvokas ja kunnioitettava. Saamme uskoa esivanhempiemme ja koko ihmisrodun tehneen ja rakentaneet kaiken parhaan kykynsä mukaan. Olemme nyt tässä hetkessä, ja on meidän vuoromme toimia sen mukaisesti kuin sydämemme ja henkemme ohjekirjassa on luettavissa. Jumalan valtakunta on sisäisesti sinussa tänään. Kuuntele sitä, ja toimi niin ettet toimi tuntoasi vastaan, niin voit olla ja elää levollisin mielin. Älä pelkää. Olet jo nyt turvassa. Olemme löytöretkellä. Kaikki mitä halajat, on jo sinussa. Sinun tehtäväsi on raivata ne esteet pois elämästäsi, jotka yrittävät tukahduttaa henkeesi koodatun elämän. Tämä raivaaminen tahi yleensä taisteleminen jotakin pois pantavaa vastaan on hengellinen taitolaji. Jos omin konstein kamppailemme ”syntejämme” vastaan, takerrumme niihin entistä lujemmilla lonkeroilla. Ehkä ainoa menetelmä on ikiaikainen kristillinen menetelmä. Suostua sydämessään sellaiseksi kuin on, siis syntiseksi.

Tämä synnintunto avaa sieluusi väylän Jumalan Pyhälle Hengelle, ja tie edessäsi tasoittuu sitä elämää varten, johon sinut on kutsuttu jo ennen syntymääsi. Ei ole virheellistä sanoa, että kutsuttu jo ennen maailman perustamista, koska olet ollut jo ennen maailman perustamista. Näin myös Paavali. Kun havahdumme tietoisuuden ihmeelliseen, minä olen, olemiseen, on kulttuuriverhoon tullut Hengen mentävä aukko, josta saamme tirkistellä taivaallisiin. Sydämen luopuminen maallisista ihanuuksista tapahtuu kuin luonnostaan, kun parempaa on tarjolla. Luopuminen ei suinkaan tarkoita maallisen halveksuntaa, vaan päinvastoin. Saamme nauttia ja kiittää Jumalaa ihanasta maailmasta, ilman että sydämen siihen rakastuu. Läheinen suhde Jumalaan on aina valtaisa ja ihmeellinen rakkaustarina. Ihmeelliseksi se tekee se levollisuus ja sydämen kiireettömyys jossa saamme levätä. Varmuus Jumalan tahdon toteutumisesta, kävi miten kävi, antaa armolliset raamit elämälle. Tässä elämässä olemme kasvaneet ja eläneet suhteissa henkilöihin, joiden peilit ovat olleet ja ovat usein sameat ja vääristyneetkin. Näistä peileistä olemme omaksuneet oman kuvamme, identiteettimme, jota sitten pidämme omana minuutenamme. Hyvin harvoin, jos koskaan, tämä kuva joka on syntynyt, on totta. Tämä rakentunut minäkuva asuu todella tiukasti sielumme rakenteissa. Ei ehkä vähiten siksi, että itsekin todella ajattelemme sen olevan totta, olipa se kuinka vahingollinen tahi epäedullinen meille tahansa. Kun yritämme muutosta tähän minäkuvaan, tuntuu kuin en voisi luopua siitä ja siitä asenteestani itseäni kohtaan. Emme uskalla emmekä osaa luopua vääristyneestä minäkuvasta, koska perimmältään taidamme uskoa sen kuitenkin olevan totta, ja koemme sen olevan osa minuuttamme. Vastakkaisilla korvaavilla kokemuksilla ja epätosien asioiden ja rakenteiden ymmärtämisellä voimme kuitenkin mukavasti edetä kohden terveempää ja todellisempaa identiteettiä. Työ palkitsee lähes ruhtinaallisesti kohden omaa syvyyttään taapertavan etsijän. Ensimmäiset saavutetut kokemukset todellisen minuuden ja elämän kohtaamisesta ovat usein ikimuistoisia ilon hetkiä. Nämä kokemukset ovat ehtymättömiä generaattoreita tällä hurmaavalla matkalla. Eikö ole tavallaan hassua, että olemme saattaneet elää lähes koko elämämme niin, ettemme ole todellisella minuudellamme kosketuksissa elämään. Tämä on totta enemmän kuin usein meidän elämässämme. Kun taivallamme elämässämme etapille, jossa on lähes pakko pysähtyä tarkastelemaan mitä se tämä elämä oikein on, ja kuka minä lopulta olen, alkaa tämä paradoksaalisuus

pikkuhiljaa selvitä. Jumalan valtakunta on sisäisesti meissä jokaisessa. Pysähdy löytämään itsesi. Kaikki mitä etsit, on jo sinussa. Kun peiliksesi, josta itseäsi katselet, vaihtuu tämän maailman sijaan Kaikkivaltiaan Jumalan kirkas totuudellisen kuvan välittävä peili, saat katsella todellista minuuttasi. Jumala ei luo roskaa, vaan olet suunnattoman arvokas. Kun tästä peilistä katselemme itseämme, on sinun ja minun helpompi hylätä virhemerkinnät sielustamme, ja uskoa totuus itsestämme. Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. Kun me tavalliset tallaajat saamme katsella omaa kuvaamme Jumalan peilistä, saamme ihmetellä Luojan suurenmoisia luomistekoja. Ehkä vielä suurempaa ihmetystä meissä herättää Hänen suhteensa meidän syntiseen maailmalliseen elämäämme. Hän ei näytä kiinnittävän siihen mitään huomiota. Kaikki on anteeksi annettu. Hän vahvistaa ja ohjastaa meitä sisältäpäin. Näitä sielutason hörhöjä ja syntejä kulkee mukanamme tämän elämän ajan, mutta kulkekoon. Sydän ja Henki sanoo, kiitos. Nousemme tunnustamaan uskomme.

Viides sunnuntai loppiaisesta

Mark. 9: 38–41

Johannes sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.” Mutta Jeesus vastasi: ”Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille.”

Saarna 9.2.2014

Hei ystävät. Olemme edenneet kirkkovuotta jo viidenteen sunnuntaihin loppiaisesta. Evankeliumitekstimme johdattaa meidät hyvän ja pahan väliseen miksi miksi kysymysten loputtomalta tuntuvaan tulvaan, joihin ei tunnu löytyvän vastauksia. Kun katselemme pahuuden olemusta, tartumme siihen vakaasti tutkiaksemme sitä lähemmin, alkaa aihe polttaa käsissämme. Kun tämä kysymys tulee vierelle, alkaa oma olo tuntua jotenkin epämukavalta, ja katse hakee pakoreittiä tilanteesta. Pahuuden meistä jokainen mieluusti määrittelee itsensä ulkopuolella olevaksi kosmiseksi voimaksi, joka hallitsee enemmän tahi vähemmän monia tuntemiani ihmisiä. Jumalan sana ja laki tuo ihmisen totuuden äärelle. Kun meidät johdatetaan lain eteen ja äärelle Jumalan sopivaksi katsomalla hetkellä, alkaa Pyhä Henki valaista sisikuntaamme kaiken läpäisevällä led valollaan. Sielun kulissit alkavat putoilla kuin syksyn lehdet. Vilkaisu sekä julkisempiin että salaisempiin kammioihin kertoo karua totuutta. Minulla on potentiaalinen mahdollisuus kaikkeen pahuuteen mitä maan päällä esiintyy. Joitakin näistä olen elämässäni toteuttanut täysillä, usein edes kokonaan ymmärtämättä mitä teen koska tämähän on ollut kulttuurin salaisesti hyväksymä tapa. Minulla ei ole mitään mahdollisuutta katsoa syytellen ketään lähimmäistäni, olivatpa hänen tekonsa ja elämänsä millaisia tahansa. Kaikki tuo on myös minussa. Hyvän ja pahan raastava kamppailu raivoaa sisälläni hellittämättä. Ajatustasolla se yltää kaikkialle maailmankaikkeuden ääriin saakka. Emme pääse tässä tutkimuksessamme puusta pitkälle muutoin, kuin rakentamalla ihmisen olemisen ja elämän mallin aina alkujuurilta alkaen. Jumala loi siis ihmisen ennen kuin maapalloa oli olemassa. Hän loi siis ihmisen hengen, jolla oli jonkinlainen sielun aihio tai optio muassaan. Koska ihminen oli Jumalan luoma, hän oli kuin pala Jumalaa ilman omaa erillistä identiteettiä ja selvästi luojastaan irti olevaa persoonallisuutta. Mutta optio oli, koska se kuului luomissuunnitelmaan, jonka lopullinen päämäärä oli siis erillinen persoona, joka oikean hetken tultua liittyy Henkensä kautta uudelleen Jumalaan. Liittyminen tapahtuu nyt kuitenkin omana persoonana Jumalan joukkoihin.

Tätä kasvua varten Jumalalla oli valmiiksi suunniteltu kasvupaikka luomalleen valtaisalle Henkien joukolle. Se paikka oli ja on tietysti maapallo. Sitten tuli hetki, jolloin Jumala materialisoi ensimmäisen ihmisen, Aatamin hengen sellaiseen näkyvään muotoon, kuin nyt sen ymmärrämme. Tästä eteenpäin tarina on monilta osin tuttua jokaiselle. Epäselvyyksiä toki on myös paljon. Jokainen meistä on syntynyt tähän elämään lukuisia kertoja. Meidän sielun rakennustyö on hidasta puuhaa. Kun katselemme omaa elämäämme, niin ymmärrämme kuinka sielumme rakenteet ovat sidotut niihin perinnäiskäsityksiin, jotka olemme matkallamme oppineet. Rohkeus astua viitoittamatonta tietä ei useinkaan kuulu jokamiehen uskallukseen. Tätä maapalloelämää voisi hyvinkin kuvailla sillä näköalalla, kun mietimme hyvää ja oikeaa kasvatusta meidän lapsillemme. Lastemme tulee kehittyä ja rakentua omaan identiteettiin. Heidän tulee repiä itsensä irti vanhemmistaan tavalla tahi toisella murrosiän kuohuissa. Ymmärtäväiset vanhemmat sallivat ja kestävät tämän konfliktin ja irtioton. Kun oma persoonallisuus on saanut rakentua ja kehittyä, he palaavat omalla identiteetillä varustettuna takaisin vanhempiensa luo, jotka ovat heidät olleet luomassa tähän nykyiseen elämään. Valtaisassa mittakaavassa ihmiskunnan elo menee samalla tavalla. Ihminen rakentuu elämiensä aikana, kieltää luojansa, sekä kaiken mikä Häneen viittaa. Kun irtiotto alkaa rakentaa itsenäistä persoonaa, niin suhdemieli alkaa kypsyä kohden kotipesän ikävää. Isän sanat alkavat tuntua hyvinkin järkeviltä. Hyvin usein polku ei kuitenkaan ole näin tasaisen oloinen opintie. Maallinen sielunelämä on usein jäänyt vallitsevaksi näköalaksi, ja tuntuu niin rakkaalta, että siitä ei tahdo sydän luopua, ennen kuin tulee törmäys elämän peruskallioon. Jumalan tarkoitus on tämän sielunelämän luovuttaminen Hengen valtaan, ja sitten takaisin Jumalan yhteyteen. Silloin on toteutunut Jumalan suunnitelma. Jumalan kuva ihmisessä. Itsenäinen ihminen, joka on saanut maallisessa elämässä identiteetin, jolla hän palvelee Jumalan suunnitelmaa maailmankaikkeudessa. Kun sieluhenki alkaa kypsyä poimintakuntoon, niin Pyhän Hengen kutsuva toiminta aktivoituu, ja alkaa piirittää häntä viesteillään ja kysymyksillään. Kun lähetetyt kutsut avaavat raon sielun tuulikaapista peremmälle, niin siitä Pyhä Henki pääsee kulkemaan aina persoonan Henkeen saakka. Silloin koetaan kotiinpaluun ensitunnelmat. Henki on yhtynyt Jumalan Henkeen, josta se on

lohkaistu. Nyt Pyhä Henki alkaa kirkastaa sieluruumista sisältäpäin, ja rakentunut uusi, ennen olematon identiteetti ja persoona saavat jumalallisen kirkastuksen, joka ikään kuin verifioituu täydelliseksi liharuumiista poistumisen jälkeen. Kaiken tämän on tehnyt mahdolliseksi ihmiskunnan suurella kulminaatiohetkellä Vapahtajamme Jeesus Kristus. Kun aika oli kypsä, Hän avasi luoduilleen tien maaelämästä eteenpäin taivaallisiin joukkoihin. Se mitä sanomme pahuudeksi, raivoksi, negatiiviseksi vihaksi ja sekä muut murroksen tuomat teot ja tunnelmat kuuluvat tähän sielun rakentumisprosessiin. Vain taisteluiden ja koetusten, sekä pahuuden ymmärtämisen kautta on löydettävissä ja rakennettavissa luja identiteetti. Emme voi paeta pahuutta, koska se asuu jokaisessa ihmisessä. Oman pahuuden löytäminen ja tunnustaminen, omaan sisäisen ”turilaaseen” tutustuminen on avain pakomatkan päättymiseen. Näkymättömässä maailmassa ottelevat joukot samalla tavalla kuin yksilön sisikunnassakin. Jos olemme rötöstelyvaiheessa elämässämme, saamme sieltä tukea ja vahvistusta toimillemme. Samalla tavalla saamme tukea ja opetusta sielun kirkastumisen jälkeen. Kun kaiken yksilössä asuvan konfliktiaktiivisuuden kerromme koko populaation kertoimella, alamme ymmärtää jatkuvien sotien syyt hieman syvemmin. Ihmettely alkaa ja väistyä ja ymmärrys raottuu näkemään Jumalan suuren suunnitelman olevan myös kaiken tämän yllä. Kaikki kuuluu Jumalan valtaisaan rakkausapparaattiin, joka jauhaa ihmiskunnalle ja sen yksilöille ehjää ja uutta sielun identiteettiä. Varsinaisesti mitään pahaa ei ole olemassakaan. Se mitä me koemme ja kutsumme pahaksi asuu meissä, ja kuuluu tärkeänä osana tähän meidän rakennustyömaahamme. Jeesus sanoo nyt meille kaikille, älkää olko hämmennyksissänne älkääkä pelätkö. Tulkaa minun seuraani. Jakakaa huolenne ja kysymyksenne minun kanssani, niin minä osoitan teille viitoitetun väylän taivaallisiin. Sen väylän kirkkaat valot ovat pimennetyt niiltä, joiden sielua ei Pyhä Henki ole vielä läpäissyt. Älkää suotta vilkuilko taaksenne. Kaikki kulkevat aikanaan tätä samaa viittatietä pitkin. Viimeisenä ja jälkipään johtajana saapuu Herran eteen Lusifer, Kristuksen nuorempi veli. Hän nostaa käden ohimolleen ja sanoo. tehtävä suoritettu, Herra Jeesus.

Nousemme ny tunnustamaan uskomme.

Kolmas sunnuntai ennen paastonaikaa

Evankeliumi

Matt. 19: 27–30

Pietari sanoi Jeesukselle: ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.”

Saarna 16.2.2014

Hyvät ystävät. Pietari on hyvin tavallinen tallaaja tuossa kaupankäynnissään Jeesuksen kanssa. Mitä minä saan jos… Näinhän me usein ajattelemme myös omissa dialogeissamme Jeesuksen kanssa. Ehdollistamme näin oman suostumuksemme johonkin muutokseen, jonka oletamme olevan Herramme mielenmukainen. No nämä vaihtokauppaehdotukset tai kysymykset mitä me saamme kun ja jos, eivät tietenkään Jumalaa hetkauta mihinkään suuntaan, mutta kertovat puhujan keskeneräisyydestä taivasmatkanäkemyksissään. Muutama törmäys kiviseinään vielä tarvitaan, jotta omat sielulliset pyyteet ja ajatukset tulevat tainnutetuksi, ja Jumalan Henki pääsee valtaamaan törmäilijän. Kuten muistamme, ihmisen sielu on ihmisessä asuvan Jumalan Hengen ja Kaikkialla liikkuvan Jumalan Hengen ikään kuin välissä. Ihmisen Henki on materialisoitunut ensi kertaa, ja sielun kehitys on alkanut aivan huikean kauan sitten, ja lukuisten elämien kuluessa kehittynyt nykyiseen statukseen. Päämääränä on Pyhän Hengen kirkastama sieluruumis, jonka ytimessä asuu Jumalan Henki persoonan keskuksena ja identiteetin koossapitäjänä ja laaduntarkkailijana. Jokaisen ihmisen ydin minä on puhdas, eheä ja hyvin kaunis pala Jumalaa. Timantti joka ei muutu missään olosuhteissa eikä milloinkaan. Hieman minua nuivii kun näissä saarnoissani usein toistan, tai ainakin sivuan samoja näköaloja joita olemme jo käsitelleet, mutta koen sen kuitenkin tarpeelliseksi. Minun sydämessäni asuu varma tietoisuus, että juuri tässä ajassa Hän tahtoo meidän saavan päivitettyä ymmärrystä Herrastamme ja ihmisen matkasta tässä Jumalan rakkausapparaatissa. Tämä on myös tärkeä osa meille kirjoitettua hengellistä ymmärrystä ihmisen kotimatkan tähän vaiheeseen. Kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle… Tällaiset lauseet ovat ihmismielissä rakentuneet lukuisiksi tulkinnoiksi. Tulkintoja vääristää erittäin paljon vallalla oleva virheellinen maailmankuva ihmisen synnystä ja polusta halki maailman.

Kristinuskossa meille tarjoillaan kuvaa Jumalasta, joka rankaisee ja on valmis jopa viimekädessä tuhoamaan ja hävittämään tottelemattomat yksilöt. Ystävät, tällaisessa maailmankuvassa ei ole oikeastaan mitään totta. Jumala tahdo eikä voi tuhota itseään, joka asuu jokaisen ihmisen ytimessä. Ihmiskunta on tuonut oman ymmärtämättömyytensä ja armottomuutensa myös Raamatun tulkintaan. Kuinka muutoin voisikaan olla. Näin sen kuuluukin olla. Mutta nyt, tällä hetkellä ja tästä edespäin, kuuluu olla niin, että tästä perinnäissääntöjen noituuden kehästä saamme astua Jeesuksen elämällään ja ristinkuolemallaan hankkimaan vapauteen ja totuuteen itsestämme. Näin myös uuteen ja samalla ikivanhaan totuudelliseen maailmankuvaan. Toki eroakin on. Suurin ero ikivanhaan maailmankuvaan on siinä, että nyt kierron kehässä on ihmisen sielun ja hengen mentävä ristinmuotoinen aukko. Toinen erokokonaisuus on ihmisen synnyssä. Rankaiseva ja julmakin Jumala on hyvin helppo Raamatusta löytää ja näyttää. Voidaan sanoa, että läpi Raamatun rankaisevan Jumalan kuva syntyy tapahtumien kuvauksista, jotka on helpompi selittää sillä tavalla, että on olemassa Jumala joka rankaisee. Onko pelottelu ollut tarpeen silloin, kun ymmärrys henkilökohtaisen vastuunottamisen merkityksestä on ollut liian laaja ja abstrakti haaste? Älä koske kuumaan hellaan, sillä Jumala rankaisee ja sormet palavat, voidaan käyttää mahdollisimman yksinkertaisena esimerkkinä. Näin pieniä lapsia opetetaan. Jumalan suunnittelema ja luoma ihmisen olemisen maailma on valtaisa rakkausapparaatti, jonka päämääränä on sielujen kirkastus taivaallisiin askareisiin sopivaksi. Jokainen meistä törmäilee elämiensä aikana enemmän ja vähemmän, ja usein tahdomme asettaa Jumalan rankaisijan paikalle. Tavallaan se tietysti näinkin on. Jos elämässämme on asioita joiden luonne ei sovellu tämän apparaatin osasiin, niin törmäyksiä tapahtuu monenlaisia. Käsitykseni mukaan me kuitenkin itse aiheutamme ne seikat elämässämme. joita tarjoilemme rankaisevan Jumalan tekosiksi. Jumala ei kuitenkaan ole sellainen. Kuten kaikki tiedämme, ihmisen elämä on ongelmissaan tavattoman monimutkaisen oloinen. Ihminen kokee monimutkaisuudeksi oman sielullisen elämänsä

haavoittuneisuuden ja raadollisuuden tuottamat problematiikat, ja hakee usein syyllistä rankaisevasta Jumalasta. Tämä kaikki kuluu kuitenkin suunnitelmaan. Ihmisen sielun rakentuminen pisteeseen ja hetkeen, jossa Jumala se tahtoo kirkastaa, on pitkä sarka. Rakentuminen on oikeastaan jatkuvaa konfliktia ja oikeita ja vääriä valintoja. Vain koetellun kasvun tulos kestää helteen. Uuden maailman synty. Kun Jeesus ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen astui taivaisiin, uuden maailman perustukset olivat syntyneet. Uusi maailma oli nyt syntynyt. Jeesus istui kirkkautensa valtaistuimelle. Tämä on tietenkin ymmärrettävä myös kuvainnollisesti. Sillä kirkkaudella minkä Hän on Isältä saanut, Hän hallitsee nyt maata nyt elämän uudella jaksolla, joka kirkastaa elämää kohden taivaallisia. Tämä aineellinen verho on synnyttänyt lukuisiin kulttuureihin käsityksen, että tämä näkyvä elämä on se ainoa todellinen status guo, josta elämässä on kysymys. Kaikki on kuitenkin päinvastaisesti. Tämä elämä on tärkeä, todellakin, mutta meidän alkumme eikä loppuelämämme ei ole näillä silmillä näkyvää elämää. Koko maailmankaikkeus on täynnä elämää. On hieman koomisen hauskaa, kun teknisillä vempaimilla etsitään avaruuden sopukoista elämää. Ihminen on sellainen ja varmaankin kuuluu olla sellainen etsijä. Jumalan luomistyön tulos on viritetty etsimään kunnes hän löytää kotinsa. Ne Jeesuksen seuraajat jotka kulkevat tästä ristinmuotoisesta aukosta läpi ja ulos maailman kehältä, siirtyvät askaroimaan taivaallisiin joukkoihin. Jeesus maapallon pääjohtajana antaa tehtäviä kullekin taipumustensa mukaisesti. Hänen opetuslastensa jotka Häntä seuraavat taivaallisiin, on luontevaa olla näkymättömästä maailmasta ohjailemassa juuri Israelin sukukunnan taivalta, koska heidän elämänsä kompastuskivensä ovat hyvin muistissa. Kuka ikinä luopuu minun nimeni tähden. Ihmisen sielu ja kiintymykset ovat maanpiirin ”myllyssä” rakentuneet. Näistä irti päästäminen on ihmiselle itselleen mahdottomuus, koska itseään ei saa tukasta nostamalla ylös. Jos ihminen itse luopuu jostakin sielunsa ominaisuudesta tai sisällöstä, ja kun tyhjiötä kun ei ole olemassakan, niin tilalle tulee ehkä hieman toisentyyppinen maailman johdannainen. Käytämme mieluusti Jeesusta tahi Hänen nimeänsä elämänsä vuotokohtien

tilkitsemiseen. Tämä on petollista, eikä todellisuudessa johda muuhun kuin maallisen sielunelämän vahvistamiseen, eikä siitä luopumiseen. Kun Jeesuksen kutsu saa hedelmällisen tartuntapinnan sieluun, ja Sana alkaa tehdä työtään, alkaa todellinen mullistava muutos tapahtua. Kun Pyhä Henki on saanut kutsuillaan avatuksi kaistan sielun lävitse Henkeen, tapahtuu uudestisyntyminen. Henki alkaa sisältäpäin kirkastaa sielun rakenteita. Tämä kaikki voi tapahtua hetkessä tai pidemmän jakson aikana. Sitten se luopunen mitä Jeesus perään kuuluttaa ja pyytää. Mitä se mahtaa tarkoittaa. Pyynnöt ovat melko rankan tuntuisia. Jopa sisaruksista ja vanhemmista tulisi luopua. Juuri näin se on. Lisäisin mieluusti tuohon kaikki opitut uskomukset ja perinnäissäännöt. Ennen kaikkea muuta uskonnolliset käsitykset. Jos pidämme entisestä elämästä ja sen arvoista kiinni, silloin ei ole tilaa Jumalan valtakunnan elämälle. Kun saamme armon näistä kaikista luopua, löydämme ne uudelleen, ja saamme aivan uudella rakkaudella katsella elämää ja rakkaitamme. Silloin näemme kaiken Pyhän Hengen antamin silmälasein. Olemme vapaat rakastamaan pitämättä kiinni. Olemme valmiit luopumaan elämästämme ja rakkaistamme. Emme ole sielullamme emmekä hengellämme kiinni tässä elämässä. Kuulumme Jumalalle.

Nousemme nyt tunnustamaan uskomme.

Toinen sunnuntai ennen paastonaikaa

Saarna 23.2.2014

Joh. 4: 31–38

Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi

heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.”

Saarna 23.2.2014

Hei ystävät. Kun asetumme kuuntelemaan mitä Jeesus tahtoo meille sanoa, on hyvä tiedostaa hengellisen historian kulttuuriluonne. Historian upeat eksegeetiikot ovat toimineet useimmiten parhaan ymmärryksensä mukaan. Jokainen heistä on kuitenkin ollut oman aikansa vanki. Joku siellä ja täällä on hieman kurkistanut kaltereiden raosta, ja nähnyt auringon kirkkaasti paistavan Jumalan valtakunnassa. Jeesusta lukuun ottamatta kaikki maan päällä tallanneet ihmiset ovat olleet ja ovat oman itsensä ja kontekstiensa vankeja. Pidän kaikkea sitä rehtiä hengellistä työtä jota on tehty ja tehdään erittäin arvokkaana työnä virheistään ja puutteellisuuksistaan huolimatta. Ihminen on ihminen ja kaikki on kyllä Herramme tiedossa, ja kuulunut suureen suunnitelmaan jo ennen planeettamme elämää. Tämä ei suinkaan poista tahi liennä sitä, mitä meille kuuluu tänä päivänä opettaa. Kaikkihan zoomaa siihen, että ihminen saadaan opetettua ymmärtämään eksistenssinsä historia, nykyhetki ja jatkuvuus. Jeesus opetuksessaan ei hylännyt mitään kulttuurinsa hengellisen historian dogmeja. Sen sijaan Hän hylkäsi lähes kaikki sen kulttuurin käsitykset niistä. Juutalainen kulttuuri oli historian saatossa rakentanut omat käsityksensä asioista, jotka olivat ainoastaan heidän käsityksiään. Näin on myös tänä päivänä. Raamattu on Jumalan Sana. Kaikki mitä meille on opetettu viisaiden opettajien toimesta, ovat kuitenkin vain heidän käsityksiään Jumalan ilmoituksesta. Ihmisessä asuu kummallinen vapauden kammo ja sen seuralaisena oikeassa olemisen pohjaton tarve. On turvallista lukita valittu käsitys asiasta jota sitten fanitetaan ja uskotaan valittuun käsitykseen. Tämä tuo petollisen turvallisuuden tunteen. Herääminen olemassaolon syvään tietoisuuteen, joka ei tarvitse kainalosauvoja, jossa jalat kantavat ja henki ja sielu liikkuu vapauden lempeässä tuulessa, on kuitenkin mahdollinen. Helppo se ei ole, eikä kuulukaan. Luonnollisena osana maanpiirin rakenteita sielumme keksii ja venkoilee monenmoisia näkökulmia

omaksi edukseen. Ihmisessä asuu tämä venkoileva sielu, ja sisimpänä olemisen ytimessä Jumalan Henki. Herääminen tietoisuuteen kaikkeudesta ja minuudesta on ihmiselle mahdottomuus sielurakenteen maakeskeisyyden vuoksi. Mahtoiko Buddha oikeasti onnistua, mene tiedä. Mutta on eräs joka syntyi pallollemme sellaisella Henkensä volyymilla, että maanpiiri järkkyi ja natisi peloissaan. Koska Jeesus syntyi lihalliseen olomuotoon, täytyi Hänen voittaa maanpiirin valta, joka hallitsee sielujen elämää. Hänen tietoisuutensa laajuus oli valtaisa, ja Hän kykeni voittoon, koska Hänen Henkensä oli volyymissaan ainoasyntyinen ja laatuinen Luoja Jumalan esikoisteos. Hän joutui kuitenkin lähtökohdistaan huolimatta käymään lähes jokapäiväisen kamppailun sielullisia rakenteita vastaan. Käsikirjoituksessa oli Jeesukselle merkitty voitto ristinkuoleman kautta, ja sen Hän saavutti. Nyt Hän tarjoaa matkakumppanuuttaan sinulle ja minulle. Hän tahtoo antaa itsensä sinulle. Hän ei anna niin kuin maailma antaa. Maailma antaa enemmän tai vähemmän komeita kirkollisia menoja ja urkujen pauhinaa. Ansiomerkkejä, valtaa ja kunniaa. Olkaa hyvät, nämä te olette varmasti ansainneet. Kirkollinen kuorrutus ja uskonnollisuus usein peittää alleen ihmisen syvimmän tarpeen. Totuuden ihmisestä ja Jumalan. Kun haluamme Jeesuksen opetuksen ja näkökulman eksistenssimme, olemassa olomme perusteisiin Hänen luomistyöstänsä alkaen, meidän tulee olla valmiit hylkäämään aiemmat käsityksemme ja mielipiteemme näistä asioista. Se ei ole helppoa. Ne asuvat tunnetasolla ja syvemmälläkin. On kuin menettäisimme minuutemme perustan, johon olemme uskoneet ja ehkä koko elämämme rakentaneet. Se on kuolema. Entisen kuolema. Tämä käsitysten nollaaminen tapahtuu aina jollakin asteikolla uskoontulon yhteydessä. Sitten se tavallisin tarina tapahtuu myös lähes aina. Pian omaksutaan vallitsevan käsityksen mukainen oppi, johon aletaan uskoa ja fanittaa Jeesuksen tarjoaman ymmärryksen sijasta. Jeesus tarjoama ymmärrys on avoimen yksinäisyyden tila, joka ei liputa minkään opin puolesta eikä rakenna lukittuja mielipiteitä. Avoin yksinäisyys on se vapauden tila jonka Jeesus antaa. Se on niin huikean hieno olotila, Jeesus tila, että sitä ei moni kestä. Ketuilla on pesänsä, mutta ihmisen Pojalla ei ole mihin päänsä kallistaisi

Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Näin siis Jeesus. Tätä evästä Hän tahtoo meidän jokaisen nauttivan. Taivaallista leipää. Sitä elämää joka on kirjoitettu sinun elämäsi käsikirjoitukseen. Tämä toteutuu kun saamme vapauden tuoman riippumattomuuden kulttuuristamme, ja voimme kuunnella Isää totuudessa. Näin voimme elää Hänen suunnitelmansa todeksi omassa elämässämme. Selkokielisesti sanottuna, kun rohkenemme astella ulos ihmispelon kehästä, ja heidän ja meidän uskonnollisten riippuvuuksiensa rakentamista tuomioista. Halleluja. Siinä on elämä. Lapsesta alkaen meidät on rakennettu tarvitsemaan maailmallisia arvoja kuin huumetta sielullemme. Arvostusta, huomiota, hyväksyntää, menestystä, rahaa ja valtaa. Tätä kaikkea me tahdomme, koska me olemme ottaneet vastaan uskon, että nämä ovat tärkeitä ja ilman niitä emme ole juuri mitään. Sitten kun saavutamme jotakin näistä, tunkeutuu kuvaan pelko niiden menettämisestä. Olemme täydellisesti koukussa ja vankeja ilman että tajuamme mistä tässä oikein on kysymys. Maailma on tällainen, ja ehkä sen kuuluukin olla tällainen. Maailmaa ei kuitenkaan kannata ruveta vastustamaan ja muuttamaan. Riittää kun astuu itse kehästä ulos. Se on jo iso muutos joka säteilee pitkälle. Jos jonkun kohdalla käsikirjoitukseen kuuluu rekonstruoida maailmaa, niin se on sitten eri juttu ja tapahtuu ylhäältä johdettuna. Jeesus katselee maan satoa varmaankin monin miettein. Hän on kulkenut luomiensa vierellä luomisesta alkaen. Sitten Hän loi maan ihmisen sielun rakentumispaikaksi. Nyt suuressa ihmiskunnan elämän taitekohdassa Hän katsoo kypsyvää viljaa. Evankeliumitekstissämme Hän katselee sitä ihmiskehoon väliaikaisesti sidottuna. Mitä suurinta draamaa. Ystävät, tämä on kaikki fiktiot ylittävää dokumenttidraamaa. Kun viljapelto oli sopivasti vaalennut, saapui Jeesus Kristus kasvattiensa rinnalle, ja avasi kotiportin halullisille. Kotiportista saattaa käydä hän, joka on sielunsa leiviskät pannut jakoon ja kasvamaan, ja on nyt valmis niistä luopumaan. Se on se Herran tarkoittama kuolema. Antaa sielunsa Herran haltuun, joka palauttaa sen kirkastettuna takaisin.

Toisin sanoen kun sielu astuu kuolemaan, samalla se syntyy uudesti ylhäältä, ja mahtuu kulkemaan ristinmuotoisesta aukosta pois maailman kierrosta taivaallisiin joukkoihin. Tässä on maanpäällisen elämämme tarkoitus ystävät.

Noustaan tunnustamaan yhteinen uskomme.

Laskiaissunnuntai 2.3.2014

Joh. 12: 25–33

Jeesus sanoi: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua. Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!” Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.

Saarna 2.3.2014

Ystävät. Huikeata huikeata väkevää draamaa. Mitkä näköalat. Minä vedän kaikki luokseni, kun itse menen ensin edellä, sanoi Hän, Jeesus, ennen kuolemaansa. Ensi lauseissa Hän korostaa kuolemista tälle elämälle. Tämän maailman tuottamalle elämälle. Tätä aihetta me jo käsittelimme edellisessä saarnassani. Tämä on suorastaan avainkohta evankeliumin sanomassa. Tämän käsitteleminen on siis todella tärkeää. Meillä on niin vankkana haluna ja taipumuksena ottaa evankeliumista hieman tunnonrauhaa ja hurskasta kuorta elämäämme, ja pitää kuitenkin kiinni sielullisista haluistamme jotka ovat maailmallisia. Juuri tähän on elämäni tähdännyt, sanoi Jeesus. Hänen maallisen elämänsä tarkoitus oli huipentumassa ristinkuolemaan. Häneltä tuli maallisen elämän tehtävä silloin suoritetuksi. Todella onnellinen on ihminen joka uskon kautta löytää yhteyden Jeesukseen ja omaan henkeensä. Ihmisen henkeen on koodattu tehtävä jonka tähden hän on maailmaan syntynyt elämään juuri tämän elämän. Kun yhteys oman minän syvyyteen on löytynyt, sieltä alkavat virrata signaalit jotka ohjaavat häntä sille elämänpolulle joka on hänelle tarkoitettu. Suuri on se tyydytys, kun sisäisesti ymmärtää kulkevansa maailman luojan viitoittamaa tietä. Ilo, ja olen jo kotona tunne, hallitsee tällöin elämää. Tämä kaiken omaehtoinen löytäminen on syvimmältään ihmiselle mahdotonta, mutta Jumalalle mahdollista. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni. Näillä evankeliumimme sanoilla Jeesus kertoo maailman ja sen ruhtinaan tulleen hetkeen, jolloin heidän tehtävänsä oli saatettu siihen pisteeseen, että suljettu kehä oli aika murtaa, ja polku taivaallisiin avata. Mitkä sanat sitten seuraavatkaan: Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni. Tämä on se

rakkaus joka ei hylkää ainuttakaan. Jumalan rakkausapparaatti jauhaa niin kauan, että jokainen saapuu kotiin. Meistä jokainen on saanut kristillistä opetusta jonka sanoma on hyvin erilainen. On viisautta hylätä se maailmanruhtinaan tuotoksena, ja antaa Jeesuksen avata laajaa vapauden maisemaa, jonka Hän halullisille antaa. Maailmanruhtinaan valtaisan organisaation tehtävä on yhtä tärkeä kuin operaation muidenkin osasten. Hän on Kristuksen alaisuudessa johdattanut ihmiskunnan kehitystä alusta alkaen, ja tehnyt kaiken varsin oivasti. Kehitys rakentuu ristiriidoista ja kamppailuista. Hyvä ja paha kamppailee voitosta. Paha ei ole sillä tavalla paha kuin siitä normaalisti ajattelemme. Paha on aivan yhtä tärkeä kuin hyväkin. Paha ei siis ole paha vaan aivan hyvä, ja yhtä tarpeellinen kuin vastapoolinsa hyväkin. Kehityskamppailussa yksilö pystyy pitämään ja voi omistaa itselleen vain sellaisen ominaisuuden, jonka eteen hän on tehnyt työtä ja nähnyt vaivaa. Silloin se on painunut sydämen syvyyteen ja sen arvon ymmärtää syvällisesti. Yhteyden synnyttyä taivaallisiin, myös jokaisen yhteys, usko, koetellaan. Ystävät. Siinä kristillisessä opetuksessa jonka olemme saaneet, on runsaasti hyvää ja totta. Älkäämme unohtako mitä hyvää se on meille antanut. Kaiken tämän yllä leijuu kuitenkin ymmärtämättömyyden musta verho. Kollektiivinen uskonymmärrys ja tulokulma ihmiselämän filosofiaan ovat niin juurtuneet kulttuureihimme, että nielaisemme lähes mitä tahansa kun se Jumalan nimissä kerrotaan. Tämän tekee mahdolliseksi oman sielunmaisemamme yhdenmukaisuus kollektiivisen uskonymmärryksen kanssa. Kuinka muutoin voisikaan olla. Olemme sen elämässämme syvälle sisäistäneet. Tavallisimmin koemme olevamme itsenäisiä ajattelijoita, jotka itse valitsemme mitä kaikkeudesta ajattelemme ja mihin uskomme. Tämä on kuitenkin melkoista harhaa. Todellisuudessa kuitenkin kuljemme vain hieman valikoiden, ja ostoskoriimme keräämme sopivimmilta tuntuvia jalosteita, jotka sopivat mielenmaisemamme kaunistukseksi. Kun uskonymmärryksen perusteet ovat virheellistä Raamatun tulkintaa, niin on vaarana, että koko hyvä sanoma värjäytyy sillä valheellisella väripanoksella, jonka roiskahtaa ja värjää koko mahtavan sanoman. Selkeämmin sanottuna se ei ole vaarana, vaan se on tapahtunut lähes koko kristillisen historian ajan.

Rehellisen ja analysoivan uskon edessä kulttuureissamme lepäävissä Raamatun tulkinnoissa Jumalasta ominaisuuksista ja touhuiluista on tehty jotakin niin karmaisevaa, että en oikein tohdi ajatuksiani niistä nyt enemmälti julkistaa. Tiedostavalle mielelle ne kertovat yksilön ja kollektiivin omien sielunmaisemien ominaisuuksista paljon. Jumalasta ne eivät kerro juuri mitään. Vaikka kuinka Raamattu kädessä vakuutetaan asian olevan näin ja näin, aina on kuitenkin kysymys ainoastaan puhujan tulkinnasta. Olemme hyvin pahasti langenneet, kuinkas muuten voisi ollakaan, perinnäisopetuksen paulaan niin, että ilman suuria saksia ei siitä kollektiiviverkosta pääse irti. Minä otan nyt yhden esimerkin tämän harhaisen opetuksen suurehkosta joukosta. Ihmisen alkuperä ja syntymä. Meille opetetaan Jumalan luoneen ihmisen maanpäälle, siis ensin Aatamin, ja sitten Eevan. He lankesivat tottelemattomuuteen, ja tulivat tästä syystä karkotetuksi paratiisista. Tämän lankeemuksen vuoksi kaikki tulevat ja olevat ihmiset elävät erossa Jumalasta paratiisin ulkopuolella. Jos kondomi sattuu pettämään ja hetki kuukaudesta on sopiva, Jumala luo uuden ihmisen hengen äidin kohdussa kehittyvään ja sitten syntyvään lapseen. Hän syntyy Jumalan valtakunnasta karkotettuun tilaan ilman minkäänlaista omaa syytään, ja monesti pelkästä sattumasta, vaikkapa Moskovan viemärislummiin. Kun yksilö on sitten taivaltanut elämänsä kalkkiviivalle, niin Jumala katsoo kirjastaan kuuluuko tämä henkilö taivaaseen, vai milloinkaan päättymättömään Helvettiin. Kristillisen opetuksemme valossa lähes koko ihmiskunta on päätynyt ja päätyy milloinkaan päättymättömään Helvettiin. Tällaista Jumalankuva filosofiaa meille tarjotaan. Sitten tuli astui Jeesus maailmaan elämään ihmisen elämän, ja avaamaan tien taivaaseen uskon kautta Häneen. Tämä on totta. Se on todellista ja kokonaan totta. Kristillinen maailmankuva tuota äskeistä Jeesus lausetta lukuun ottamatta kulkee sellaisissa opeissa ja ihmisviisasteluissa, jossa liimataan paikkaa laastarin päälle. Koska oppi ei ole totuuden mukaista, joudutaan väistämättä kehittelemään jos jonkinlaisia korjaavia selityksiä ja uskonoppeja, jotta saataisiin rakennelma näyttämään edes hieman jotenkin uskottavalta. Kukaan kokonaisvaltainen ajatteleva uskova ei voi näitä väännöksiä sydämessään eikä hengessään

hyväksyä. Nykyisessä kristillisessä opetuksessa on totta ainoastaan kolme asiaa. Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki. Elämän arpapeli johon meitä koetetaan ”uskon kautta” saada uskomaan, on Jumalan pilkkaa. Se on karmaisevaa Jumalan pilkkaa. Se ei ole sitä aikuista lapsenkaltaista uskoa jota Jeesus peräänkuulutti, vaan manipulointia lapsellisiin uskomuksiin, jotka eivät ole Jumalasta vaan ihmisistä. Länsimainen kristillinen traditio on perinnäissääntöineen rakentanut totaalisen taikauskokulttuurin. Jumala toimii kaikesta huolimatta haluamallaan tavalla kaikissa yhteiskunnissa, ja kaikkien ihmisten elämässä, ja antaa auringon paistaa jokaiselle. Jumala ja Hänen valtakuntansa on täydellisesti rationaalinen ja kaikilla muodoilla johdonmukainen valtaisa rakkausapparaatti, joka ei milloinkaan hylkää eikä jätä ainoatakaan luotua hoivansa ulkopuolelle. Ihmisellä ei kuitenkaan ole potentiaalia ymmärtää Jumalan olemusta sen tarkemmin kuin Hänen aivoitustensa rakenteitakaan, eikä kaikkeuden rakenteita. Ihmisen elämään liittyvät kysymykset kuitenkin selviävät sopivassa määrin yhteyden kautta Häneen. Hän on täynnä armoa ja totuutta. Jeesus. Joudun nyt lopettamaan tämän saarnani. Jatketaan ensi sunnuntaina. Näiden saarnojen suosio on yllättänyt minut. Kiitos teille.

Nousemme nyt tunnustamaan yhteisen uskomme.

1. paastonajan sunnuntai

9.3.2014

Matt. 16: 21–23

Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista. Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”

Saarna 9.3.2014

Ystävät

Nelson Mandela kirjoittaa: Olemme syntyneet tuomaan julki sisällämme olevaa Jumalan suuruutta. Se ei ole vain joissakuissa meistä; se on jokaisessa. Näin Mandela. Jokaisen ihmisen Henki on Jumalasta. Olemme kaikki erilaisia ruumiiltamme ja sielultamme, mutta myös Henkemme ominaisuuksilta ja volyymeilta. Muistatte annettujen leivisköjen vertauksen. Tehtävämme on käyttää leivisköjä jotka meille on annettu. Emme ole itsemme omat. Maallisen elämämme tarkoitus on rakentua sielultamme siihen nöyryyteen, että etsimme elävää uskoa Jumalaan, ja annamme sielumme kirkastettavaksi Hänen käsiinsä. Näin Henkemme ja sielumme yhdistyvät Jumalan kuvaksi. Väisty tieltäni Saatana. Jeesus käytti kovaa kieltä Pietarin sielullisiin sanailuihin. Tällä sielutasolla me toimimme silloin, kun Henkemme on suljettuna sielun ”alla”, eikä näin yhteys Pyhään Henkeen ole aktiivinen. Jumalan suuruus asuu siis meidän jokaisen hengessä, mutta se pääsee luovaan toimintaan vain jos sielumme taipuu hengen käyttöön. Sielumme elämä on maanpiirin tuotosta. Se kuuluu Saatanan valtapiiriin, ja näin Jeesuksen sanat tarkoittivat Pietarin lausahduksen lähteen olevan matalalta maan piiristä. Olen päättänyt käsitellä saarnoissani, jos en joka kerta, niin kuitenkin usein avata sitä kristillistä tietoisuutta kohden luovaa vapautta, johon Jeesus on meille avaimet lunastanut ristinkuolemallaan. Siinä opetuksessa jonka olemme perinteisesti saaneet, toistetaan sitä tosiasiaa, että ihminen on iankaikkisuusolento. Se on totta. Jokainen joka elää sielu puhkaistuna henkeen saakka, tietää ja uskoo sen hengessään ja sydämessään. Sitten seuraa kysymys: missä aiot viettää iankaikkisuutesi, Taivaassa vai Helvetissä? Tässä kysymyksessä on jo astuttu harhaan. Ei niin, ettei molempia

paikkoja ole olemassa. On toki, mutta Jumalan maailmankaikkeudessa ei ole muuta loputonta kuin Hän itse. Minä Olen. Kaikki elää, liikkuu ja virtaa. Mitään pysähtyneisyyttä ei ole olemassa. Raamatun sana iankaikkisuus on tulkittu virheellisesti milloinkaan päättymättömäksi tilaksi tai oloksi. Iankaikkisuus, eon, on määrittelemättömän pituinen jakso jolla on alku ja loppu. Mielestäni sana rakkausapparaatti kuvaa ihmisen näkökulmasta oivallisesti Jumalan olemusta. Vaikka mitä tapahtuisi, ja vaikka elämän asiat olisivat minun mielestäni kuinka poskellaan tahansa, ne ovat viimekädessä lähtöisin Jumalan rakkausapparaatista minun parhaakseni. Sen lisäksi että tuo edellinen on totta, niin sen sisäistäminen tekee elämästä helpompaa, ja ohjaa ohi katkeroitumisen kiitosmielen upealle merelle, jossa raivoisat tyrskyt ja vuoroin lempeät aallot siivittävät purjehdusta kohden kotirantaa. Ihminen on siis iankaikkisuusolento. Se on totta ja oikeaa. Mutta mutta. Meidän saamamme opetuksemme sisältö on, että tämä iankaikkisuusolento alkaa olla iankaikkisuusolento silloin kun hän syntyy tähän maailmaan. Elämään tätä elämää jota me nyt tässä elämme. Luodaan ennen syntymää tälle planeetalle. Näillä käsityksillä ei olla enää Jeesus tietoisuudessa eikä uskossa näkemisessä. Ei liippaa edes läheltä. Aivan kylmät väreet kulkevat kehossa, kun ymmärtää tämän opetuksen valheen ja armottomuuden ja niiden mittavat seuraukset. Valhetta yritetään selittää, ja itsekin uskoa, uudella ja taas uudella epätodella selityksellä. Huh huijaa tätä elämää. Tunnustan nöyrimmin, että en tällä hetkellä ymmärrä laisinkaan Jumalan tarkoitusta tämän harhan sallimisessa. Uskon, tai ainakin tahdon uskoa, että tässä asuu Jumalan viisauden hedelmä, jota minun ei tällä hetkellä ole mahdollista ymmärtää. Se varmaankin liittyy siihen hyvän pahan ja hyvän välisen konfliktin synnyttämään kasvukitkaan, joka tuottaa salattua kasvua kohden taivaallisia. Näin uskon. Ihminen on siis iankaikkisuusolento. Hän on ollut sitä ennen tämän maapallomme olemassaoloa, ja on sitä myös tämän jälkeen. Meistä jokainen on elänyt lukuisia elämiä rakentuakseen nykytietoisuuteensa. Vallalla olevia Raamatun tulkintoja ovat ohjaamassa sielussamme asuva armottomuus, tietämättömyys, ymmärtämättömyys ja pelko. Raamattu on totta ja Jumalan puhetta kehittyvälle ihmiskunnalle. Se

maailmankuva joka nyt hallitsee kristikuntaa, on tämän hetken tulkinta teksteistä. Se on tulkitsijoilleen totta. Se on ihmiskunnan tarinan kerrontaa tällä hetkellä. Se on ihmiskunnan totuus tällä hetkellä. Uskon tarinankerronnan luovan polkua elämän ymmärryksen lähteelle. Tämä lähdekaivo on kuin se Jaakobin kaivo Samariassa, jonka äärellä Jeesus sanoi antavansa halukkaille vettä, jota juotuaan ei enää koskaan tule jano. Kun ihminen tahi ihmiskunta lähestyy tilannetta, jossa se voi luopua oikeassa olemisesta ja astua suljetusta yksinäisyydestä avoimeen yksinäisyyteen, alkaa elämässä virrata Jumalan kirkkaiden vesien tunturipuro. Oikeassa olemisen tarve kuluu sielulliseen ihmisluontoon. Tässä suljetussa yksinäisyydessä subjekti määrittelee oikean ja väärän ja lukitsee ne sieluunsa. Näillä eväillä hän määrittelee ja hyväksyy tai tuomitsee itsensä ja ympäristönsä valitsemiensa argumenttien kautta. Tämä toiminta on sielullista, eikä anna Hengelle sijaa. Avoimessa yksinäisyydessä on edellinen polku kuljettu loppuun. Annetaan Jumalan olla Jumala. Maailmankaikkeus avautuu ihmeellisellä tavalla sieluun ja henkeen, kun ei ole lukittuja ovia edessä. Olemme osa kaikkeutta. Kaikki on jo sinussa ja minussa. Ei tarvitse etsiä elämän mielekkyyttä, eikä omaa identiteettiä oikeassa olemisen kautta. Elämän huikaiseva mielekkyys ja kauneus avautuu vapautuneelle sielulle ja hengelle. Ihmisen perusproblematiikka, kuolema ja elämä, ennen ja jälkeen tämän elämän hetken, on avautunut kauniina ja johdonmukaisena kokonaisuutena. Pelko on poissa. Kysymykset ovat vähentyneet tai loppuneet. Katseleminen ja ihmetteleminen, sekä kiitosmieli kumpuaa vapautetusta sielusta. Tämä on se vapaus ja elämä, jonka Jeesus hankki ristinkuolemallaan. Hän repäisi aukon maanpiiriä peittävään maailmanruhtinaan verkkoon. Hän tarjoaa tätä vapautta nyt juuri sinulle. Ole hyvä. Hän on täynnä totuutta ja armoa.

Nousemme nyt tunnustamaan yhteisen uskomme.

2. paastonajan sunnuntai

16.3.2014

Mark. 9: 17–29

Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen.” Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.” He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Jeesus kysyi pojan isältä: ”Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen”, vastasi mies. ”Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: ”Nyt hän kuoli.” Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi. Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: ”Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?” Hän vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”

Saarna 16.3.2014

Hei taas ystävät. Siihen tietoisuuteen joka Jeesuksella oli, on ihmisen mahdottomuus asettua. Hän näki ihmisen hengen syvyyteen saakka, ja myös näkymättömän maailman salat olivat Hänelle avoinna. Vastaavasti ruumiittomat henget myös tunsivat Jeesuksen jumaluuden ja pelkäsivät sitä pyhyyttä joka säteili Hänen läheisyydessään. Joskus henget myös puhuivat ääneen käyttäen isäntänä toimivan ihmisen kehoa äänen tuottamisessa. Jeesuksella oli ja on kaikki valta maan päällä ja taivaissa. Kaikki oleva on luotu Hänen kauttaan. Ihmisen luoja on kyvyllinen myös korjaaman kaiken epäjärjestykseen saatetun. Jeesus voi parantaa kaiken rikkoutuneen ihmisessä. Hän voi myös saattaa järjestykseen vallatun alueen, ja palauttaa sen oikealle omistajalleen, kuten päivän evankeliumissa. Pojan vallannut henki oli pakotettu tottelemaan ja pakenemaan taivaan ja maan Herraa. Jumalan Henki joka asuu sisimpänä jokaisessa ihmisessä, ohjaa sielua sisältäpäin. Evankeliumimme pojan oli vallannut maailmanruhtinaan alainen henki, joka oli ottanut kodikseen ja käyttöönsä pojan sielun ja ruumiin. Kaikki mitä maapallolla tapahtuu, on täydellisesti ja kokonaan Jumalan hallinnassa ja päätäntä vallan alaisena. Kaikki mitä ihminen kutsuu onnettomuudeksi, epäoikeudenmukaisuudeksi tai pahan aikaansaannoksiksi, on ihmisen parhaaksi. Tämän voi uskoa sata prosenttisesti. Mukavuutta ja helppoja ratkaisuja tahtovan ihmisen ei ole tätä helppo hyväksyä. Jos saa armon ottaa kaiken elämässä eteen tulevan Jumalan kädestä, niin kiitosmieli täyttää sydämen vaikka keskitysleirillä. Kiitollinen Pyhän Hengen täyttämä mieli näkee kaiken Jumalan rakkauden silmin, vaikka ei sitä osaa sanoin ilmaistakaan. Kaikki on Hänestä ja Häneltä. Rakkausapparaatti jauhaa elämää kunnes viimeinenkin matkalainen on Taivaassa. Viimeisenä ja jälkipään johtajana on tietenkin Lusifer, Jeesuksen nuorempi veli, joka ei ole niin kuin Kristus, syntynyt Jumalasta, vaan hän on Jumalan ensimmäinen luomistyö, jonka Hän teki Jeesuksen kautta. Ymmärrän oikein mainiosti kuinka vaikea pala on kristikunnalle muuttaa suurten linjojen käsityksiä ihmisen taipaleesta. Jo pienetkin näkökulmamuutokset saavat kädet etsimään taskusta nitropurkkia. Kun uskonfilosofian, kuin myös

maallikkoymmärryksen tulokulma elämään saadaan Jeesus raiteelle, niin selitysvalheista voidaan luopua, ja elämä aukeaa kauniina ja johdonmukaisena rakkauden kokonaisuutena. Valheellisten salaisuuksien paljastuminen tuo elämään sellaisen mielekkyyden, joka rakentaa siltoja ylös ja alas, ja vie aseet epäuskolta. Valheiden esille tuominen, tunnustaminen, vapauttaa yksilön iloiseen ja vapaaseen elämään. Näin tapahtuu myös ihmisyhteisölle tai ihmiskunnalle, kun se havahtuu tietoisuuteen elämän filosofisesta kolmiulottuneisuudesta ja hylkää lapsellisuuden, ja ottaa vastaan aikuisen lapsenkaltaisuuden, joka kumpuaa ja virtaa Jumalan Pyhän Hengen ja ihmisen hengen välillä. Sielulliset fundamentaaliset uskomukset jotka tarvitsevat valheellisia uskomuksia uskomusten päälle, väistyvät Hengen tieltä, niin kuin mykkä henki pojan kehosta. Usko säilyy kuitenkin Jumalan lahjana, joka annetaan ilman ansioluetteloa. Jumala säilyttää majesteettisuutensa, eikä pajasta niitä asioita, joita ihmisen ei kuulu maallisen elämänsä aikana tietää. Ihmisen Henki, joka on siru Jumalaa, sisältää ja välittää ymmärryksen. Sitä vastoin tietoelämä rakentuu sielussa. Molemmat ovat tärkeitä, mutta tietenkin sielu on sekundäärinen, eikä sitä ole olemassa ilman Henkeä. Kun katsotaan ihmiskunnan kehitystä maapallon alkuajoista alkaen, niin sielun kehittyminen on suunnattoman pitkä ja hidas prosessi. Jokainen meistä on ollut mukana maaelämän alkumetreiltä alkaen. Eksistenssin hämmennys ja sisäinen ristiriita elämässä säilyy kunnes tulokulma rakentuu Jumalan valtakunnan viitoituksen mukaiseksi. Jollakin tiedollisella ymmärryspohjalla kuitenkin aina mennään. Jeesus tuli tuomaan ihmisen ulottuville mahdollisuuden aikuiseen lapsenkaltaiseen uskoon joka näkee näkymättömän ja kuulee Herramme kutsun. Epätodet lapselliset uskottelut, joita länsimainen kristillinen opetus on tulvillaan, johtuvat virheellisestä tulokulmasta elämään, ja sen suuriin kysymyksiin. Nyt ystävät jätän teille pohdintakysymyksen ensi sunnuntaihin saakka mietittäväksi. Evankeliumiteksti pääsiäisen tapahtumista kertoo selkeästi opetuslapsi Juudaksen olleen ennalta määrätty kavallustehtävään, joka johti Jeesuksen kiinniottamiseen ja ristiinnaulitsemiseen. Evankeliumi tulkinta antaa myös

ymmärtää Juudaksen kohtalona olleet iankaikkinen, loppumaton, kadotustuomio. Mitä ajattelette tästä? Kuinka tämä sopii käsitykseen oikeudenmukaisesta ja rakastavasta Jumalasta? Tästä alkaen toimimme niin, että kirjoitatte ajatuksianne ja käsityksiänne aina kyseisestä asiasta paperille, ja toimitatte ne minulle perjantai-iltaan mennessä, niin teen niistä yhteenvedon seuraavaan saarnaan. Tämä siitä syystä, että erilliset kokoontumiset ovat osoittautuneet toistaiseksi turhan raskassoutuisiksi. Siis kaikki halukkaat, kynät ja paperit esiin. Nousemme nyt tunnustamaan yhteisen uskomme.

Marian ilmestyspäivä

23.3.2014 Luuk. 1: 39–45

Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”

Saarna 23.3.2014

Jeesus kanssamme ystävät.

Kiitos lukuisista kirjallisista tuotoksistanne joita sain viime saarnani lopulla esittämääni pohdintakysymykseen. Lähes kaikki vastaukset sisälsivät tietyn hämmennyksen, jonka asian pohtiminen sai aikaan. Miten Jumala voi toimia tällä tavalla? Onko tässä jokin kompa, jota emme ole ymmärtäneet? En pyri nyt tässä yhteydessä lainkaan hakemaan vastausta, vaan jätämme kysymykset toistaiseksi sielumme ja henkemme väliseen dialogiin käsiteltäviksi. Sieltä ne sopivana hetkenä pulpahtavat kypsyneenä kukintona Jumalan kunniaksi. Nyt katselemme tämän sunnuntain evankeliumitekstin siivittämä elämän asioita. Elisabetin ja Marian kohtaaminen oli hyvin merkittävä koko maailman historiassa. Elisabet kantoi kohdussaan poikalasta, jonka Jeesus sanoi olevan suurin naisista syntyneistä, mutta pieninkin Taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän. Mahtoiko Jeesus tarkoittaa, että ennen Hänen ristinkuolemallaan avaamaa porttia, ei kukaan kehittyvästä ihmiskunnasta ollut vielä astunut Taivaallisiin. Näin asian ymmärrän olevan. Johannes, eli Elia, oli vaimoista syntyneistä suurin, eli ”pienin”, ja oli lähinnä Jumalan valtakuntaa. Jeesuksella ja Johanneksella oli jo kohdussa hengenyhteys. Näköyhteyttä ei tarvittu, eikä valmiiksi rakentunutta kehoakaan, kun Johannes hypähti Elisabetin kohdussa Jeesuksen tultua lähelle. Nyt oli maailman Luoja ja Vapahtaja, Messias, sitoutunut Marian kohdussa kasvavaan poikalapsen kehoon. Hän oli itse tämä Pyhä Henki joka Raamatun kertomuksen mukaan varjosi Marian, ja siirsi Joosefin siittiösolun Marian munasoluun. Tämä ei ole kummoinenkaan tehtävä Kristukselle tehdä tällainen siittiön siirto. Kristus oli luonut lisääntymismenetelmän, jolla ihmiskehot saatiin lisääntymään yhdynnässä tapahtuvan solujen toisiinsa liittymisen kautta. Toki Hän käytti samaa nerokasta menetelmää myös omaa tulevaa maallista kehoaan valmistaessaan. Hän ei kuitenkaan tahtonut Joosefin yhtyvän Mariaan, vaan siirsi hänen siittiösolunsa neitseelliseen Mariaan. Usein kun kirjoitan Kristuksen toimivan näin ja tekevän noin, huomaan hapuilevani subjektin kanssa. Toimiiko Jumala vai Kristus. Nyt selvennän asian itselleni ja teille. Isä Jumala on antanut tämän maapalloprojektin Kristuksen hoitoon luomisesta alkaen. Kaikki tapahtuu Kristuksen kautta, ja mutta takana on Isä Jumala. Toimijana on

Pyhä Henki. Tämä on luonnollisesti myös Raamatun Sanan mukainen kolmiyhteys. Kun tahdomme pitää hengelliseen elämään liittyviä asioita tai tapahtumia pyhyyden verhon alla piilossa, luulemme suojelevamme jotakin pyhää salaisuutta, joka on jumalallista. Jumalallista täällä on toki kaikki elämämme asiat. Usein meidän hengellinen julistuksemme on kuin sukupuoliopetuksessa käytetty kukka ja perhonen lapsentekosatu. Näiden salattujen ”pyhyyksien” avaaminen, taikurin liinan poistaminen tapahtumien päältä, tuo ihmisen lähemmäs Jumalaa. Ei suinkaan päinvastoin. Jumala ei ole salaisten taikatemppujen tekijä, vaan täydellisesti rationaalinen ja ihmistä kunnioittava Jumala. Hän on meille luonut älyn ja päättelykyvyn käytettäväksi parhaamme mukaan. Hengelliset johtajat ovat läpi historian mieluusti pitäneet salaisuuden verhoa mahdollisimman monen asian yllä, koska he ovat tällä tahtoneet kuitata itselleen mahdollisimman suurta valtaa ja arvostusta ihmisten edessä. Pyhyyksien pyörittely ja pelottelevat saarnat ja sanomien tulkinnat ovat niin suosittuja muotoja, että niiden käyttäjätkin ovat alkaneet myös itse uskoa niihin. Halleluja vaan. Marian ja Elisabetin kohtaamisessa ei ollut mitään sinänsä uskoon liittyvää. Se oli huikean tärkeä tapahtuma maapallon ja ihmiskunnan maailmassa. Me usein ajattelemme Raamatun ajan tapahtumien olevan uskon asioita, vaikka ne pääsääntöisesti ovat historian kuvausta. Sitä näkymätöntä konkretiaa, jota emme osaa selittää emmekä ymmärrä älyllämme, pidämme uskoon kuuluvana alueena. Ne ovat kuitenkin aina reaalitapahtumia, jotka lakkaavat olemasta uskon alueeseen kuuluvia, kun taikurin viitta otetaan pois. Sielutasomme pitää kiinni tästä elämästä viimeiseen saakka. Vaikka kaikki olemisemme ”tasot”ovat Jumalasta, niin se mitä Vapahtaja tahtoo antaa ylösnousemuksensa jälkeen, on jotakin aivan uutta ja ennen kokematonta ihmiselle. Meistä jokainen on kulkenut lukuisten vaiheiden kautta tähän hetkeen aina maailman perustamisesta asti. Kaikki vaiheet ovat olleet tärkeitä.. Hän on meidät luonut ennen aikojen alkua. Hän on varjellut, saatellut ja koulinut meitä kärsivällisesti. Nyt ovat Jeesuksen avaamat kanavan sulut avattuna taivaallisiin. Hän teki Golgatalla suurimman mahdollisen siirron meidän hyväksemme. Tulkaa kaikki, Hän kutsuu.

Sielumme on rakentunut maaelämän arvoista ja aineksista, ja on henkemme yllä estäen yhteyden Jeesuksen tarjoamaan taivaskanavaan. Kun Sana ja rakkaus saa murrettua sieluun pienenkin aukon, alkaa taivaallinen työ ihmisen sielussa. Taivasnäkymät alkavat aueta, ja elämä täällä tässä olomuodossa saa rakkaan, ja aivan uudenlaisen merkityksen. Emme tahdo omistaa mitään tämän elämän aarteista, mutta saamme kiittää ja nauttia niistä. Emme omista edes itseämme. Kotimatkan viimeinen portti ja polku on avattu. Kun henkilö tulee uskoon, se on yksilön maailmanloppu. Maailman valta häneen on päättynyt. Se on maailman loppu. Jeesus sanoo, että kun viimeinenkin ihminen on kuullut pelastuksen evankeliumin, niin sitten tulee maailman loppu. Kyllä näin. Silloin maailman valta ihmiskuntaan on loppunut. Maailmanloppu on siis todella hyvä asia. Tulokulma Jeesuksen maailmanloppupuheisiin on ollut pelko ja kauhu. Näiden tunteiden alta tulkitsemme evankeliumia. Olemme olettaneet sanojen tarkoittavan tämän planeettamme jonkinlaista tuhoutumista. Voi meitä. Joskus tämä planeetta kylmenee tai asiat muutoin radikaalisti muuttuvat, mutta sellaisen maailmanlopun kuvaus, kuin meille on opetettu ja uskoteltu, ei ole Jumalasta, vaan ymmärtämättömyyden ympärille kiedotusta pelosta. Jumalan maailmankaikkeus on valtaisa rakkausapparaatti, joka jauhaa hyvää hedelmää, eikä hylkää eikä heitä ketään loputtomaan helvettiin. Helvetin kautta me olemme jokainen kulkeneet jo monesti jättämässä hävitettäväksi sen sielumme tuotoksen, joka ei kelpaa evääksi seuraavalle etapille matkatessa. Ystävät. Tämä elämän ihmeellisyys ja valtaisa ulottuvuus on jotain sellaista mykistävää Jumalan suuruutta ja rakkautta tulvillaan, että pienetkin muruset siitä sieluumme omistettuna johdattavat meidät jo taivaallisiin esikartanoihin. Olen monesti pohtinut mikä johdatti kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina siihen virheelliseen tulokulmaan Jeesuksen sanoman tulkinnassa, joka elää tänäkin päivänä. Vastauksia voi arvailla. Ihmisen subjektiivinen raadollinen armottomuus sai silloin ehkä aivan uuden perustan julmuutensa näennäisesti hurskaaseen toteuttamiseen. Koska Jeesus on nyt vapahtanut maailman, niin ne joille meidän sanomamme ei kelpaa, niin kuuluvat päättymättömään Helvettiin. Pelastuksen sanoman vastapooliksi rakentui päätelmä loputtomasta kadotuksesta, joka oli uusi ajatus myös juutalaisessa kulttuurissa. Ihmisellä on

noin suunnilleen yksi mahdollisuus löytää avaimia eksistenssin peruskysymyksiin. Kun on kulkenut tietämisen, perinnäissääntöjen ja uskontojen polun loppuun, alkaa mahdollisuus luopua tästä elämästä. Siirtyminen tietoisuuteen on alku elämän ymmärtämiseen. Raamattu, Jumalan Sana, on Hänen kirjeensä ihmiskunnalle. Virheemme on ehkä suhteessamme Sanaan. Kun uskomme kohteeksi muodostuu Sana, se saa samalla fundamentalistisen luonteen, jolloin olemme jo ajauduttu kauas metsikköön. Haemme usein itsellemme vanhurskauden perusteita Sanasta, ja meistä tulee hyvin uskonnollisia ja kelpo kansalaisia. Raamatun tehtävä on johdattaa meidät uskomaan elämään tämän näkyvän todellisuuden tuolla puolen. Tuolla puolen on myös tällä puolen, koska valtakunta on sisäisesti meissä jokaisessa. Raamatun tehtävä ei ole saattaa ihmistä uskomaan itseensä eikä Raamattuun, vaan ohjata meidät antamaan tilaa valtakunnan elämälle itsessämme. Jeesus ei ollut laisinkaan uskonnollinen eikä myöskään uskovainen. Hän eli täysillä ja kokonaan Jumalan valtakunnan elämää todeksi niin taivaissa kuin maan päällä kulkiessaankin. Älkää peljätkö, älkääkä olko murheelliset. Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun saakka, sanoo Herramme. Kun olet uskossa, maailmanloppusi on jo toteutunut, ja olet yhtä Jeesuksen kanssa, nyt ja tulevassa. Yhdessä, mutta erillisinä persoonina. Jumalan kuva, kirkastettu sielu. Isän Jumalan kunniaksi. Amen.

Noustaan tunnustamaan yhteinen uskomme.

30.3.2014

4. paastonajan sunnuntai

Joh. 6: 24–35

Ihmiset nousivat veneisiin ja lähtivät Kapernaumiin etsimään Jeesusta. He löysivät Jeesuksen järven toiselta puolelta ja kysyivät häneltä: ”Rabbi, milloin sinä olet tullut tänne?” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan siksi, että saitte leipää ja söitte itsenne kylläisiksi. Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään.” He kysyivät: ”Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?” Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.” He sanoivat Jeesukselle: ”Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ’Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi.’” Tähän Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni. Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.” He sanoivat: ”Anna meille aina sitä leipää.” Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.”

Saarna 30.3.2014 No niin ystävät. Tässä sitä taas ollaan elämän oppituolissa tuoksuttelemassa elämää. En mahda olla ainoa saarnamies, joka hiljaa tuskailee mielessään kuinka vaikea on sanottaa sellaista mikä on uutta ja näkymätöntä. Itse koen keskellämme asuvan ymmärryksen olevan sillä lailla näkyvän rationalismin kahleessa, että hengellinen rationalismi lokeroidaan usein ihmeeksi, ja näin Jumalasta tulee tavallaan taikuri joka touhuaa liinan takana. Koko elämä on kuitenkin avointa ja paljasta. Ihminen ei maan asukkina näe, eikä voi tällä hetkellä ymmärtää, kuin ainoastaan pienen murto-osan tapahtumien syyyhteyksistä, joita hän kohtaa. Isä sallii kuitenkin uusia ovia avattavan. Ihmisillä on niin runsaasti sieluun lukittuja faktoja joiden suojassa eletään ja piilotellaan, ja niinpä lähes jokaista uuden oven aukaisua pidetään Jumalan pilkkana. Näin on aina ollut tähän päivään saakka. Kun näitä saarnoja kirjoittelen ja puhun, niin mieluiten mukavuudenhaluisena ihmisenä välttelisin sellaista sisältöä, joka aktivoi minun ristini, joka on minulle annettu. Konflikti tulee kuitenkin hyväksyä elämään kuuluvana muutosprosessin osana. En sitä vastaan kuitenkaan enemmälti kapinoi, vaan mieluusti kuitenkin tehtävääni suoritan. Voi kuinka houkuttelevaa olisikaan saarnata myötä sukaan hengellistä enemmistöä, ja toistaa jo fraaseilta kuulostavia iskulauseita, jotka kylläkin ovat aivan totta. Perustuskin on tavallaan totta, mutta ei kuitenkaan. Perustuksen rakenne on ymmärtämystä vaille. Vertaukset tahi muutoin symboliset tarinat on meillä otettu totuutena sellaisenaan, vaikka ne eittämättä kuuluvat vertausten kategoriaan. Ihmisen alku ja loppu. Lähtö ja maali. Siinäpä soma paketti selvitettäväksi. Olen lapsesta asti tahtonut kyllä hyväksyä sen hengellisen opetuksen joka oli ja on vallalla meidän kristillisessä opetuksessa. Olen kokenut hengelliset asiat hyvin tärkeäksi itselleni. Samanaikaisesti kuitenkin, kuten myöhemmin olen saanut ymmärtää, en voinut hyväksyä opetusta, joka voisi jollakin tapaa ehdollistaa Jumalan rakkauden iankaikkisuusperspektiivissä. Leiviskä, tai siemen, joka minulla oli tätä elämää varten, kutkutti ja karhensi ”kurkkua”, ja antoi näin merkkejä itsestään. Ollessaan latenttina sielun ja hengen välimaastossa se ilmoitteli eri tavoin olemassa olostaan. Viimein elämässäni tuli hetki, jolloin valonsäde tunkeutui sieluni panssareiden lävitse, ja herätti

siemenen kasvuun roudan alta. Siemen aktivoitui ja alkoi tuottaa sitä elämää joka oli koodistossa siihen kirjoitettu. Itäminen alkoi kun aloin kirjoittaa vapaata tekstiä. En aloittaessani tiennyt lainkaan mitä tuleman piti. Hämmästyin itsekin tätä löytöretkeä, joka pulppusi elävää vettä niiden kysymysten autiomaahan, jotka olivat alitajuisesti mieltäni kaihertaneet. Monesti olen suorastaan hämmästynyt niistä näkökulmista jotka pulppuavat esiin. Olen ajatellut, että olenko nyt tätä mieltä tästä ja tästä asiasta. Varman oloiset käsitykseni Jumalan maailmankaikkeudesta ovat tipotiessään. En halua olla enää kovinkaan paljon mitään mieltä, vaan paremminkin tahdon olla kykyjeni mukaan kertomassa ilosanomaa löytöretkeni huikeista näköaloista. Siemenen herääminen antoi minulle suuren ilon. Tapahtui mitä tapahtui, tässä se on. Tässä on minun elämäni. Koen tämän siemenen kasvun ja sen kukinnon antavan vastaukset kysymyksiin, jotka ovat sydämessäni asuneet. Tässä on tie, sitä kulje, sanoo Jeesus. Tietoisuus. Olen maistellut ja katsellut tuota sanaa ja sen merkityksiä. Ehkä helpompi ja tulkinnalle enemmän tilaa antavaa on hakea ymmärrystä vastakohdan kautta. Tietoisuuden vastakohdaksi ymmärrän virran mukana kulkemisen. Tällöin oma identiteetti, ja näin oman elämän tarkoitus ei ole vielä löytynyt. Tietoisuudeksi siis ymmärrän hengestä ohjautuvan oman elämän löytymisen, joka kuvia kumartamatta askeltaa sitä polkua johon hänen henkensä hänet ohjaa. Sitten evankeliumitekstistämme: He kysyivät: ”Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?” Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.” Jeesus vastaa selkeästi opetuslasten kysymykseen. Kun uskomme kokosydämisesti Jeesukseen, annamme sielumme Hänen käsiinsä, niin Hänen Henkensä läpäisee sielumme, ja henkemme yhdistyy Jeesuksen, Isän Jumalan ja Pyhän Hengen Henkeen. Siinä se on. Uuden elämän ja leima taivasiin paketti. Yksinkertaista, eikö totta? Tällöin meissä toimii Jumala, ja tekomme ovat Jumalan tekoja.

Tässä ei tarvita saarnamiehiä eikä naisia, ei kirkkoja eikä rukoushuoneita. Ei todellakaan. Mutta sanoman välittämisessä ihmisille on aina tarvittu ja tarvitaan edelleen henkilöitä, jotka kertovat ihmisille taivaan valtakunnasta ja pelastuksesta. Monet eivät näe tätä elämää pidemmälle, koska sen näkökyvyn antaa ainoastaan uskonsuhde taivaallisiin. Jumalan tekoja me olemme tehneet aina, mutta tiedostamattomalla tasolla. Kun meidät luotiin ennen maailman perustamista, se oli Jumalan teko. Aina ja kaikki tekomme sen jälkeen ovat olleet Jumalan tekoja meidän kauttamme. Jeesuksessa meidän tekomme saavat uuden valon ja uuden maailman kirkkauden, ja lopullisen merkityksen, kun Hänessä olemme Jumalan kuvia ja teemme Hänen tekojaan. Maaelämän varhaisemmissa vaiheissa ihmisellä ei ollut tietoisuustason ymmärrystä Jumalasta. Vaistotason käsitys sitä vastoin on johdattanut meitä matkallamme tähän päivään. Tämä pitkä ja kivuliaanoloinen maavaihe saa kiitoksen ja ylistyksen huulillemme, kun Jumala kirkastaa tietoisuutemme, ja näemme henkemme silmin koko valtaisan matkamme tähän hetkeen. Meidän nopeaan ratkaisuun pyrkivien ja hätäilevien ihmisten, on lähes mahdotonta ymmärtää tämän koko Jumalan maailmankaikkeuden rakkausapparaatin hidasta ja varmaa työtä koko ihmiskuntaperheen ”parhaaksi”. Tämä hätäily saattaa asiat pikaiseen päätökseen on mielestäni ollut isossa osassa virheellisten Raamatuntulkintojen syntymisessä. Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan. Jeesuksessa elämämme saa sellaisen täyttymyksen, että meiltä ei puutu enää mitään.

Nyt jätän teille taas pohdintatehtävän, johon toivon kirjallista osallistumista entiseen tapaan. Kun Jumala loi maapallon ja materialisoi ensimmäiset asukkaat, Hän sanoi: Lisääntykää ja täyttäkää maa. Mitä ajattelet tästä kehotuksesta, tai voisiko sanoa määräyksestä?

Tätä pohdiskelemme alkavalla viikolla.

Nousemme nyt tunnustamaan uskomme.

5. paastonajan sunnuntai

Luuk. 13: 31–35

Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: ”Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut.” Mutta hän vastasi: ”Menkää ja sanokaa sille ketulle: ’Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’ Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani - eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa. Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’”

Saarna 6.4.2014

Hei taas hyvät ystävät. Jeesuskin sanoi ystävikseen heitä jotka tahtoivat olla Hänen kanssaan tutkimassa elämän suuria kysymyksiä. Niin minäkin tahdon sanoa. Olen ilahtunut taas uudelleen mietintäkysymysten suosiosta ja vastausten monipuolisista näkökulmista. Ne ovat kuin avattu ikkuna tunkkaiseen vinttikamariin. Tuuletus tuo uutta puhdasta happirikasta ilmaa seurakuntaan. Perinnäiset käsitykset ovat tarpeellisia monessa kohden elämää, mutta kun niistä tehdään lain kaltaisia, ollaan jo kaukana armon ilmapiiristä. Tällöin tuuletus on tarpeen. Ovien avaaminen omaan sisikuntaan, ja sen jakaminen luo tilaa sille kasvulle, mikä on elämällemme tarkoitettu. Kuten jo aiemmin totesin, saarnassa ei ole mahdollisuutta juurikaan dia omaiseen asioiden pohtimiseen, jotta kirkkojärjestys ainakin tässä vaiheessa säilyisi eheänä. Yhteenvetona kerron kirjoitustenne jälleen tuovan ilon pohdiskelevaan sydämeen. Lähes kaikki mietinnät ovat tuottaneet hyvää hedelmää. Miksi Jumala sanoi: Lisääntykää ja täyttäkää maa? Jumalan Sanaa ei tule kyseenalaistaa, mutta kaikki mitä olemme sanasta oppineet, ovat Sanan tulkintaa. Esitämme hyviä kysymyksiä ja vältämme kovin varmoja vastauksia. Mielenkiintoista on tämä elämä. Jeesuksen tuli ihmiseksi luomiensa veljien keskelle kertomaan, että Jumalan valtakunta on niin lähellä ihmistä kuin mahdollista. Se on hänen sisin olemuksensa, joka odottaa esiin murtautumista oikealla hetkellä. Läpi aikojen, maapallon syntyhetkestä alkaen, ja sitä ennenkin, Jeesus on kulkenut luotujensa rinnalla. Nyt olimme suuressa ja merkittävässä taitekohdassa. Ihmisen ja koko luomakunnan kehitysmatkan huippuhetkessä, josta avautuivat mahdollisuudet näköalaan taivaallisiin, joka on ihmisen päämäärä tällä taipaleella. Jeesuksen kärsimättömyys tietyissä tilanteissa on melko helppo ymmärtää, kun mahdollisuuksien mukaan kuvittelee itsensä Hänen tilalleen. Hänellä oli

lihallinen ruumis kuten ihmisilläkin, joka teki mahdolliseksi ihmisen osan syvällisen ymmärtämisen, mutta tuotti myös näitä ärtymyksen hetkiä. Jeesus oli opettaja ihmisten keskellä korkealla vuorella, josta oli näkymät kaukaisuuksiin ja iankaikkisiin majoihin. Ihmiset näkivät ainoastaan kymmenen metrin päähän. Jeesus näki vielä kaukaisimman kysymyksenkin tuolle puolen. Näin voisi yrittää kuvailla sitä eroa mikä Jeesuksella ja meillä on. Tässä merkittävässä taitekohdassa olimme tilanteessa jossa ihmisen Henki, todellisen identiteetin keskus, sai uudenlaisen ja odotetun mahdollisuuden persoonan hallitsijana. ”Jeesus maan päällä” hetkeen saakka henki oli sisältä päin ohjannut sielua, mutta ihmisen koko olemus oli sieluminuuden hallinnassa. Henki ei ole toiminnallisena identiteettinä ennen kuin se on yhteydessä Jumalaan. Tämän yhteyden mahdollisti Jeesuksen maaelämävierailu, joka oli rakkausapparaatin suunnitelmassa jo ennen ajan alkua. Suunnitelman hyvin tärkeä osio oli Jeesuksen selviäminen sielullisen elämän houkutuksista voittajana. Vaikka Hänen Henkensä oli väkevä Luoja Jumalan henki, niin lihallisessa sieluruumiissa Hän sai ylleen samankaltaisen vahvan maanpiirin houkutusvoiman, joka on meillä kaikilla. Tämä voima pyrkii kaikin mahdollisin keinoin nujertamaan Hengen volyymin niiltä osin kuin se pyrkii yhteyteen elämän Hengen emäkallioon, Jumalaan. Esirippu repesi ja valtakuntien välinen raja oli murrettu. Ristinmuotoinen aukko mahdollisti maasta poistumisen. Siitä saattaa kulkea ne sielut joiden toiminta on Hengen ohjaama ja kirkastama. Sieluidentiteetti, joka on siis maailmallinen rakennus, on sillä tavalla valheidentiteetti, että se on käytössä vain maallisen elämän ajan. Hengen identiteetti, joka saa hallintaoikeuden ja mahdollisuuden uudestisyntymässä, on ihmisen todellinen identiteetti. Se on katoamaton ja rikkoutumaton siru Jumalaa, jonka on määrä palata maaelämästä mukanaan kirkastettu sielu, Jumalan kuva. Kun henki alkaa hallita persoonaa, niin maaelämässä saadut opit ja asenteet saavat kirkastetun sisällön. Useat niistä eivät kestä valoa, vaan joutuvat pakenemaan kuin menninkäiset päivänvaloa. Pois oppiminen tämän maallisen sopan aivoituksista ja viisauksista todelliseen tietoisuuteen ja ainoaan oikeaan elämään, on ihmiselle mahdotonta, mutta

Jumalalle mahdollista. Ihminen ei voi itse sysätä itseään syrjään, eikä siis maallista sieluelämäänsä ja sen valtaa häneen, mutta Jumala tekee sen juuri oikealla hetkellä. Jokaiselle vuorollaan. Hän ei hylkää eikä hyljeksi ainoatakaan. Jokainen ihminen on matkalla tämän maaelämän kautta takaisin taivaallisiin kirkastetulla sieluruumiilla rikastettuna. Noustaan tunnustamaan uskomme.

Palmusunnuntai

Evankeliumi

Joh. 12: 1–8

Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista. Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.”

Saarna 13.4.2014

Hei Jeesukselle rakkaat seurakuntalaiset Kun henkilö Juudas Iskariot astelee näyttämölle, se herättää minussa Juudaan leijonan sosiaalisesta unesta. Tämä kavaltajakertomus paljastaa ja konkretisoi minulle meidän saaman opetuksen valheen, harhan ja julmuuden, joka on suorastaan Jumalan pilkkaa. Saarnamiesten suosikki-ilmaisu on, että tämän ainoan elämän päätteeksi menet joko Taivaaseen tai Helvettiin. Molemmat julistetaan loppumattomiksi. Nämä, sekä liharuumiin ylösnousemusjutut ajavat ihmiset pelkoon, ja pelastamaan itse tämän elämänsä. Nämä saatanalliset fiktiot onnistuvat pitkälti tarkoituksessaan. Vapaaehtoisesti alistuneet lampaat määkivät tarhassa, ja kuuntelevat gurujen opetusta ja lupauksia, ja tahtovat pelastaa elämänsä. Tämä elämä tulee kadottaa, kuten Jeesus kertoo, ei pelastaa. Ihminen on iankaikkisuusolento ennen ja jälkeen tämän nyt käsillä olevan elämän. Tällä tosiasialla ei ole juurikaan tekemistä itämaisten jälleensyntymisoppien kanssa. Ne sisältävät omat sielulliset valheensa. Jeesuksen rakkauden ehkä tärkein yksittäinen argumentti on, että Hän tuntee meidät läpikohtaisin. Hän näkee meidän jokaisen elämän kaikki vaiheet luomisesta tähän päivään. Myös ihmisellä lähimmäisen näkeminen, hänen historiansa tunteminen, mahdollistaa aidon rakkauden, joka ei pyydä mitään. Rakkaus joka ”näkee” kohteensa, ei vaadi eikä pyydä muutosta. Rakkauden sisällä, turvallisessa kehdossa, haluttu muutos tapahtuu kuin itsestään. Sydämen valinta luo perustan pysyvälle muutokselle. Kun alamme nähdä ja ymmärtää itseämme ja lähimmäistämme ihmiskunnan historiamme pitkässä valossa, elämä saa uudenlaisen rakkauden perustan. Sydämen tasolla näemme ihmisen, jokaisen yksilön, luomisen alkukirkkaudesta hämärän maaelämän slummeista ristin juurelle kutsuttuina rakkaina Jumalan lapsina. Olemme nyt matkalla takaisin alkukirkkauden lähteelle, Isän luo, kotiin. Nyt palaamme muuttuneena, yksilölliseksi Jumalan kuvaksi kirkastettuna, oman identiteetin ja merkityksen löytäneenä ihmisenä. Ylistys kumpuaa sydämestä pitkän ja vaivalloisen matkan jälkeen. Halleluja. Näen ehkä ainoana mahdollisuutena luovaan muutokseen, luopumisen ylpeästä ihmisviisaudesta, joka on sulkenut hengen tiedon ja viisauden itsensä ulkopuolelle. Tuloksena ovat olleet karmaisevat opit ja itse keksityt kirkolliset rakenteet, jotka ovat niitä itseään varten. Se että ihminen on yhä uudelleen ja

uudelleen liharuumiiseen syntynyt iankaikkisuusolento, on totuudellinen käsitys ihmisestä ja luomakunnasta, eikä se muutu ihmisviisauden harhaopeilla miksikään. Nyt olemme vaiheessa jossa Jeesus mahdollistaa sielun kirkastuksen, ja taivaallisiin joukkoihin siirtymisen. Kun sydämessämme alamme nähdä, ongelmat joita Raamattu on entisen tulkinnan perusteella tulvillaan, saavat ne totuudellisen tietoisuuden kautta nyt ymmärrettävät kehykset. Myös Juudas Iskariotin osa saa ymmärrettävät kehykset. Jumala on kaikkia armahtava Isä, joka pyörittää tätä valtaisaa rakkausapparaattia. Paratiisin lankeemusopin tai kertomuksen tulkinta on todella naiivi keksintö. Se kuitenkin sisältää pienen totuuden hiukkasen. Ihminen luomisensa jälkeen, siis ennen maapallon olemassaoloa, lähti Lusifer joukkoihin, ja eroon Jumalasta. Meistä jokainen on ollut mukana lankeemuksessa. Tämän jälkeen Jumala loi maapallon ihmisen sielun rakentumispaikaksi. On mielestäni ymmärtämättömyyttä sepustaa, että ihminen lankesi niin, ettei se kuulunut Jumalan suunnitelmaan. Niin heikkoa ja puutteellista johtajaa, jolle sattuu näin suuria mokia, en kehota ketään seuraamaan. Ilman tätä ”lankeemusta” Jumalan pienet poikaset, siis me, olisivat jääneet kotipesään kököttämään, eikä tämä ollut mitenkään mahdollista. Isä pudotti poikaset pesästä kasvamaan ja kehittymään Jumalan kuviksi. Kuvakseen Hän meidät loi. Syntiä taasen on tämä kokoaikainen eläminen erossa Jumalasta. Käskyt paljastavat ja antavat viestin, että elämme erossa Jumalasta. Kuten ymmärrämme, käskyjen omavoimainen noudattaminen ei luo Jumala yhteyttä, vaan omavanhurskauden. Tämä ymmärrys synnistä vahvistaa Hengen viestittämän kaipuun kotiin, Jumalan Valtakuntaan. Tämä kosminen kaipuu asuu jokaisen sydämessä. Se on kuin muuttolinnun vietti ja viesti. Koordinaatit asuvat sydämessä. Kaipuu on tärkeää. Se kertoo meille päämäärästä, johon olemme matkalla. Jumalan valtakunta meissä, saa täyttymyksensä ainoastaan, kun valtakunnan kansalainen on palannut omiensa luo. Taannoin pohdiskelukysymyksenä oli Juudaksen kohtalo. Vastauksia tuli mukavasti. Osa niistä rakentui perinteisen saamamme opetuksen näköaloihin. Toinen puoli pohdinnan tuloksista asetti entiset opetukset vakavan tarkkailun alle, ja odotti ikään kuin vahvistusta uusille näköaloilla omassa sydämessä. Jeesus tietoisuus, on havahtumista ihmisen kokonaisvaltaisen eksistenssin mittaamattomiin ulottuvuuksiin. Saamamme perinteinen opetus on sulattanut taidokkaasti yhteen sielullisen fokuksen ja evankeliumin. On syntynyt epätotuudellista ja harhauttavaa, suorastaan rumaa ja armotonta opetusta, ja jälki

on ollut sen mukaista. Kuten viimekertaisessa opetuksessani sanoin, pois oppiminen on suuren ja vaivalloisen työn takana. Kovalevylle tallentuneita asioita ja päätelmiä on todella paljon. Vaatii myös laajaa näköalaa ja tietoisuutta, että kykenee deletoimaan virheelliset tiedostot. Tietoisuus edellyttää entisestä luopumista ja sielun kuolemaa maailmalle. Näin syntyy elävän yhteys taivaallisiin. Kun ymmärtää kaiken olevaisen, myös jokaisen ihmisen lähes mittaamattoman historian luomisen alkulähteeltä tähän päivään ja tulevaan, elämä saa uudenlaisen mielekkyyden. Tämä ei ole darvinismia. Ihminen on aina ollut ihminen luomisesta alkaen. Olemme samassa arkissa kaikki. Vaikka naapuri ei ole nyt uskosta kiinnostunut, voit olla varma, ettei hänkään viru missään iankaikkisessa tulessa. Jumalalla on hänelle oma aikansa. Jumalan suunnaton viisaus ja rakkaus ohjaa kaikkea elämää. Hän tietää ajatuksesi ja tekosi jo ennalta. Vallalla oleva kristillinen opetus sisältää myös runsaasti hyvää opetusta. Kun ihminen huomaa syntisyytensä, hän tajuaa elävänsä kokonaan erossa Jumalasta. Tämä ero on se synti, joka tekee koko elämästämme syntiä. Kun opetus saa sijaa sydämessämme, Pyhä Henki alkaa muokata ajatuksiamme, ja itsekeskeisyys ja maailmalliset arvot tulevat valoon. Tulee hetki, jolloin Jumalan Henki lempeästi astuu elämämme syvyyteen, meidän henkeemme. Uudestisyntymisen valtaisaa iloa on vaikea sanoin kuvailla. Olemme jo kotona, vaikka vielä matkalla. Jumalan armosta suuren suunnitelman mukaisesti.

Nousemme tunnustamaan uskomme.

Ensimmäinen Pääsiäispäivä

Joh. 20: 1–10

Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle. Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista. Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

Toinen Pääsiäispäivä

Joh. 20: 11–18

Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: ”Mitä itket,

nainen?” Hän vastasi: ”Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.” Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?” Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ”Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Maria.” Maria kääntyi ja sanoi: ”Rabbuuni!” - se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.” Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: ”Minä olen nähnyt Herran!” Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut.

Saarna 20.4.2014

Hyvät seurakuntalaiset, ystävät. Kuten huomasitte luin sekä ensimmäisen, että toisen Pääsiäispäivän evankeliumin. Tämä syystä, että huomenna ei ole palvelusta. Tekstit sisältävät niin keskeiset seikat uskomme peruskysymyksistä, ja ovat kiinteässä asiayhteydessä toisiinsa, että katsoin meidän kaikkien kannalta olevan parempi että käsittelen niitä molempia samassa saarnassa. Jumalan kuvaksi rakentuva ihminen on sielullinen ja tunteva ihminen. Tunteet kuuluvat tärkeänä osana sielullisen rakentumisen vaiheeseen. Meidän sielumme elämä on niin kokonaan rakentunut maallisista aineksista, vaikutteista ja arvoista, että projisoimme ne myös kaikkeen käsittelemiimme asioihin ja tapahtumiin. Jumala on luonut meidät tunteviksi ja tunteita ilmaiseviksi yksilöiksi, ja se kaikki on hyvä näin. Kun puhumme Jumalan rakkaudesta, ajattelemme tietysti rakkaudesta jotakin sellaista, mitä me sillä tarkoitamme. Tietysti näin. Jumalan rakkautta meidän on kuitenkin vaikeahko ymmärtää. Näin rohkenen väittää. Minä ajattelen Jumalan rakkauden olevan täydellisesti kokonaisvaltaista välittämistä ja huolenpitoa vailla vaatimusta ja ehtojen takarajaa. Ehtoja ei ole. Voimme joskus ajatella Jumalan olevan kärsivällinen. Silloin tarkoitamme tietysti kärsivällisyydellä sitä mitä me pidämme kärsivällisyytenä. Siis kärsimättömyyden vastakohtana. Minä en usko asian olevan tällä tavalla. Jumalassa ei ilmene kumpaakaan näistä tunteista. Itse ymmärrän että Jumalalla ei ole tunteita lainkaan sillä tavalla mitä me niillä ymmärrämme. Hän on, Minä olen, Hän sanoo. Hän on kaikkialla ja jokaisessa solussamme. Kyllä Hän silti on kaikkeuden korkein persoona. Kaikki on enemmän tai vähemmän sulautuneina Häneen, ja Hän kaikkeen. Minä olen, Hän sanoo. Olen ja katselen elämän prosessin etenemistä. Hän on kaiken puolella, eikä ketään vastaan. Hän ei ole myöskään Saatanaa, Lusiferiä vastaan. Tämä herra on Hänen tärkein apurinsa ja ihmiskunnan jälkipään johtaja. Me olemme rakentaneet kuvan Saatanasta, joka on meidän kuvamme hänestä. Jumalalta ei ole susihukkanen päässyt irti ihmisten keskelle, vaan Lusifer hoitaa tunnollisesti Häneltä saamaansa valtaisaa tehtävää. Hän on Kristuksen nuorempi veli ja hyvin tärkeä persoona ihmiskunnan matkalla

kohden sielujen kirkastusta ja taivaallista kotimatkaa. Emme voi ajatella elämämme rakentumista ilman häntä. Jumalan järjestelmässä kaikki osaset ovat tärkeitä. Kun pohdiskelemme Raamatun kuvaamia tapahtumia, katselemme niitä perinnäissääntöjen ja ihmisyyteen kuuluvien tunteidemme kautta. Kadotamme kyvyn asioiden ja tapahtumien tarkasteluun Jumalan näkökulmasta. Paremmin sanottuna emme ole sitä vielä koskaan löytänytkään. Onko nyt aika raottaa tätä Jumalan näkökulmaa? Oli tai ei, niin kaikki on Hänen kädessään. Se on täydellisen rakkauden ja rationaalisen kausaliteetin näkökulma. Ihmisen elämässään kokemat tunnemaailmat ovat Hänellä myös empaattisesti tiedossa. Jeesuksen elämän kautta ihmisen elämän kaikki kasvukivut ja muut ahdistukset tulivat viimeistä kipua myöten koetuksi, ja vieläkin enemmän. Vapaaehtoisen ristinkuoleman ahdistus sinetöi maksimaalisen kärsimyksen ymmärryksen. Kun ihmisen keho lakkaa toimimasta ja kuolee, hänen se kylmenee, ja sieluruumis ja henki irtaantuvat jäähtyvästä kehosta. Liharuumis haudataan, ja se muuttuu osaksi biologista kiertoa. Polttohautauksessa sama prosessi tapahtuu nopeasti. Verrannollisena kuvana voimme polttaa puun tai antaa sen lahota maastoon. Lopputulos on sama. Ihminen rakastaa niin tätä maailmaa ja elämää täällä, että kaikki tulkinnat jotka antavat mahdollisuuden siihen uskoon, että tämä näkyvä ruumis kerran herätetään eloon, saavat vankan sijan sydämessämme. Kuten tiedämme, Raamatusta löytyy lähes kaikkiin suuntauksiin perustelut. Ihmisen sielu ja henkiruumis ja on näkyvän kehomme näkymätön ja painoton kuva. Jos sieluhengen irrottua kehosta, ja lihakeho on vaikkapa poltettu, niin jos sieluhenki palautetaan jälleen näkyvään muotoon, materialisoidaan, niin se on hyvinkin poltetun maallisen ruumiin näköinen. Näköisyys vaihtelee Hengen, sielun ja ruumiin välisistä balansseista elämän aikana. Tästä sitten maasta poistuneen matka jatkuu tuonelaan, jossa sielun karstojen puhdistus alkaa. Vaikeimmat karstat palavat Helvetin tulessa. Helvetti on tärkeä paikka Jumalan maailmankaikkeuden kokonaisuudessa. Puhdistuksen jälkeen kääntyy suunta uutta maallista elämää kohden Jumalan ohjaamalla tavalla. Tämä prosessi on ollut ihmiskunnan tiedossa missä enemmän, missä vähemmän. Jeesus tiesi tietenkin kaiken tämän, eikä tätä prosessia tullut sinänsä

muuttamaan, vaan avaamaan ristinmuotoisen polun pois tästä kierrosta ylösnousemuksellaan. Tyhjä hauta askarruttaa pohdiskelevaa uskovaa. Me joilla on aikuinen lapsenkaltaisuus uskossamme, tiedämme ja luemme Raamatusta, että liharuumis on väline käytössämme maallisen elämämme aikana, emmekä kuolemassa sen hyljättyämme ole enää sen koommin sen kanssa tekemisissä. Lapsellinen maailmalliset halut säilyttänyt usko tahtoo nostaa liharuumiin polttouunista, ja hautojen uumenista. Tämä ei ole Jeesus tietoisuuden tuomaa ymmärrystä. Magdalan Marian kohtaama tyhjä hauta nostaa ratkaisevat kysymykset huulille. Mitä oikeasti tapahtui? Kuten tavallisilla ihmisilläkin, Jeesuksen sielu ja Henki irtosi ristinkuolemassa Hänen kehostaan. Se haudattiin luolahautaan. Ruumista ei poltettu eikä se maatunut tavallisella tavalla, vaan Jumala hajotti sen voimallaan maan biologiseen kiertoon. Vaikka sitä ei tietenkään enää tarvittukaan, se ei voinut eikä saanut jäädä haudatuksi ihmisten palvonnan kohteeksi. Kuten Jeesuksen siittäminen, kuolemansa, niin Hänen poistumisensakin sisälsi hieman normaalista poikkeavan menetelmän. Jumalan Pojan ja meidän luojamme vierailu maan päällä oli nyt päätöksessään. Tärkeä tehtävä oli suoritettu. Jeesuksen sielussa oli nyt pysyvät jäljet ihmisenä elämisestä. Hänellä on ehtymätön halu, rakkaus ja kyky kulkea nyt jokaisen ihmisen rinnalla, ja johdattaa meidät taivaalliseen yhteyteen. Nyt Hän konkreettisesti ymmärtää ihmisen elämää. Voit laskea turvallisin mielin elämäsi Hänen käsiinsä. Hänen käsistään ei voi pudota. Ristinkuoleman jälkeen Jeesuksen sieluhengen ulkomuoto, siis materialisaatiossa näkyvän muodon saanut sieluhenkiruumis, poikkesi sen verran olemukseltaan heidän tuntemastaan, lihallisesta Jeesuksesta, että opetuslapsetkaan eivät Häntä ulkonäöstä tunnistaneet. Kun Magdalan Maria tapasi Jeesuksen haudalla, Jeesus sanoi hänelle: Älä koske minuun, sillä en ole vielä mennyt Isäni luo. Hän ilmasi tällä tavalla jonkin prosessin vielä olevan meneillään Hänen kehossaan, ja Häneen ei saisi silloin koskea. Raamatussa sanotaan Jeesuksen ristinkuoleman hetkellä joidenkin pyhien ihmisten hautojen auenneen, ja heidän tulleen nähdyksi kaupungilla. Tämä jää yllättävän vähälle huomiolle evankeliumeissa. Ymmärrän Jumalan halunneen vahvistaa ylösnousemuksen koskevan tavallisempia ihmisiä myös. Tietenkään he eivät tulleet esiin haudoistaan, vaan Jumala materialisoi heidän sieluhenkiruumiinsa

tietyksi ajaksi. Jeesus oli nyt kehon rajoituksista vapaa kulkemaan läpi esteiden ja tulevan näkyväksi näin halutessaan. Jeesuksen sieluruumiissa oli kehoon isketyt jäljet hyvin näkyvissä ja tunnusteltavissa. Tuomas saattoi pistää sormensa naulojen jälkiin. Me ihmiset kun luemme ja katselemme sielujemme silmin evankeliumien tapahtumia, teemme se tunnepohjalta ihmetellen. Se on toki aivan oikein. Tunteet eivät ole oikeita eivätkä vääriä. Teemme Raamatun tulkinnat myös paljolti tunnepohjalta, kun ei ole ollut laittaa faktaa leivän päälle. Kaikki ihmeinä tällä hetkellä pitämämme asiat saavat luonnollisen selityksen kun ne tunnetaan ja ymmärretään. Ihmeitä ei sinänsä ole olemassa lainkaan. Ihmeiden kunnioittaminen ihmeinä pitää meidät kaukana myös todellisuuden Jumalasta, joka ei tee ihmeitä. Ihmeiden poistuminen Jumala kuvastosta ei vähennä Jumalan valtaisaa suuruutta lainkaan. Usein me peloissamme luemme syntiinlankeemuskertomusta, jossa Aatamia ja Eevaa varoitettiin syömästä siitä puusta, joka seisoi keskellä puutarhaa, ja niin edelleen. Tämän kaltaisten kertomusten perusteella ihmisiä varoitellaan ja pelotellaan tonkimasta yksin Jumalalle kuluvia asioita. Tämä on papiston vallankäyttöä. Jumala kyllä pitää huolen omasta reviiristään, ettei ihminen kurkista luvattomille ulapoille. Toisaalta, kun elämme lapsina Jumalan valtaisassa rakkausapparaatissa, on kaikki mikä on Isän on myös meidän. Kun Hänen Hengessään toimimme kirkkauden päämäärien avustajina, voimme toimia ilman pelkoja, joita meille helposti tarjoillaan hurskailla saatesanoilla. Tietoisuus uskovien ja uskonnollisten ihmisten keskuudessa on harvinaista. Tavallisimmin roikutaan kiinni Sanassa kirjaimellisesti pelon sekaisin odotuksin ymmärtämättä kokonaisuuden ääriviivoja. Näin kirjain kuolettaa, eikä Sana voi toteuttaa eläväksi tekevää tehtäväänsä. Perinnäissääntöjen ja käsitysten suuri jyrä pyrkii tallaamaan nuoret hengelliset versot alleen tai saattamaan ne huonoon valoon kristillisellä foorumilla. Sellaista se elämä on. Jumala on kaiken tämän sallinut. Sillä on varmaankin ollut merkitys jota emme ehkä nyt ymmärrä. Jumalalla on asioiden järjestys hallinnassa. Varmasti on.

Noustaan tunnustamaan uskomme.

1. sunnuntai pääsiäisestä

Joh. 21: 1–14

Jeesus ilmestyi taas opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin: Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään. Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää. Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.” Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon - kaikkiaan sataviisikymmentäkolme verkko ei revennyt. Jeesus sanoi: ”Tulkaa syömään.” Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: ”Kuka sinä olet?”, sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.

Saarna 27.4.2014

Ystävät. Jeesus on noussut kuolleista ja on tänään täälläkin keskellämme. Emme hevin kykene kuvittelemaan millainen maailmamme olisi jos Jeesus ei olisi piipahtanut maan päällä suorittamassa kuoleman kahleen katkaisemista. Monet monet ihmiset ovat kahden vuosituhannen aikana kohdanneet Jeesuksen. Siis ovat nähneet näkyvään olomuotoon hetkeksi materialisoituneen Jeesuksen, ja Hänen käsissään naulanjäljet. Miksi, milloin ja kenelle Hän ilmestyy, sen tietää vain Hän. Me tiedämme kykenevämme kulkemaan lähimmäisemme rinnalla, ja olemaan hänen puolellaan sielumme syvyyttä myöten parhaiten silloin, kun olemme kulkeneet itse samankaltaisen ahdingon läpi. Jeesus kulki Jumalan Poikana läpi maksimaalisen ihmisen ahdingon. Hän ymmärtää ja kulkee rinnallasi kaikissa ahdingoissa, ja on sinun puolellasi jokaisessa elämäsi hetkessä. Hän on täynnä totuutta ja armoa, eikä hylkää ainoatakaan milloinkaan. Jeesus tuli vapauttamaan ihmisen itseltään. Jeesus ei myöskään tahdo sitoa ketään itseensä. Tässä piilee pienoinen paradoksi. Jos en seuraa Jeesusta, en voi vapautua elämään. Kun seuraan Häntä, ja takerrun Häneen, en ole vapaa sillä lailla kun Hän tahtoo. Jeesusta palvova ja näin takertuva ihminen ei ole vapaa. Vapaa ihminen elää vapaana pyhässä Hengessä. Hän on tietoinen elämän syvyydestä, leveydestä ja korkeudesta. Jeesus kulkee rikkinäisten rinnalla, ja sallii tietenkin heidän roikkua itsessään, jos he eivät vielä ole valmiit vapautettuun elämään. Tavoite on täyttyä Hänellä ja parantua kohden vapaata elämää. Te tulette totisesti vapaiksi, sanoo Hän. Opetuslapset saivat Jeesuksen kehotusta seuraten sataviisikymmentä kolme kalaa. Se lienee silloin tunnettujen maiden määrä. Tällä Jeesus profetoi tämän käänteentekevän ristinvoiton levittäytyvän kaikkien kansojen keskuuteen. Kaikki pelastuvat, kirjoittaa Paavali. Viimeisenä ja jälkipään valvojana saapuu sovitusti itse Saatana, kuolema. Jeesus käyttää termiä: kuolema on kukistettu. Juuri näin. Tämä maallinen, sielullinen ihmisen kasvualusta ja ympäristö, on tehnyt sille tarkoitetun tehtävänsä. Kristuksen velipoika saapuu takaisin kotiin viimeisenä. Jumalan valtakuntaan johtavalla tiellä on lukuisia haaroja ja kieppejä, mutta

kokonaan siltä pois ei kukaan eksy. Siitä Hyvä Paimen pitää huolen. Kaikki pelastuvat ajallaan. Jeesus tuli pelastamaan meidät vapauden iloon. Tähän suunnattomaan ja sanoinkuvaamattomaan iloon, jolle ei tahdo meidän sanastostamme löytyä kuvaavaa termistöä. Tämä johtunee siitä, että se mitä tavallisimmin ymmärrämme vapaudella, on yleensä jokin uusi kahle, joka vie olevasta kulttuurista seuraavaan. Vapaus on pelottava tila henkilölle, joka ei ole tietoisuuteen havahtumisen kautta sukeltanut oman olemisensa pimeän helvetin läpi elämänsä pohjalle, jossa helmi, tämä iankaikkinen aarre odottaa noutajaansa, joka on hän itse. Ihmisen maallisen elämän tulee kutistua, kuolla, ja solahtaa kuin tiimalasin lävitse elämänsä syvyyteen. Nousta sieltä samaa reittiä takaisin, nyt sielunsa hengellensä, siis Kristukselle, alistaneena voittajana. Ihmisen Henki ja Kristus, ovat ennen maailman luomista, ihmisen luomisesta alkaen, olleet yhtä ja samaa Jumalan henkeä. Maaelämän kautta ihminen saa sielun, jonka on määrä Hengellä kirkastua ennen taivaallista elämää. Tulla Jumalan kuvaksi. Ihminen nousee tähän uuteen kirkastettuun elämään itsenäiseksi rakentuneena persoonana, joka on täydellisesti vapaa ja kokonaan riippuvainen Jumalasta, koska he ovat yhtä. Rakkaat ystävät. Olen nyt puhunut teille matkakuvausta elämästä kohden taivaallisia. Ymmärrän teille helposti tulevan rimakauhua kun kuuntelette minua nyt. Pitääkö minun ja sinun yrittää muuttua kuvauksen mukaisesti super joksikin, josta en oikein saa vielä edes kiinni mitä se oikein lopulta tarkoittaa? Ei ystävät, juuri näin ei pidä suhtautua. Me olemme ja elämme tässä ja nyt kaikissa elämämme kysymyksissä ja asioissa kokonaan Jumalan maailmankaikkeudessa. Meistä on rakentumassa, Jumalan armosta, itsenäisiä Jumalan kuvia. Minun ja sinun jokainen päivä on kirjoitettu Isän käden piirtoihin jo ennen aikojen alkua. Meidän oma yrittämisemme kelvata tahi ansaita jotakin Jumalan edessä, on jo lähtökohdiltaan omavanhurskas maailmallinen harhautus. Narsistisen ja sielullisen minuutemme on vaikea hyväksyä sitä, että emme ole oman elämämme valtiaita. Tämä on se matka joka meidän jokaisen on tehtävä, kunkin vuorollaan. Suostua täydellisesti avuttomaksi ja tarvitsevaksi Jumalan edessä. Tuoda ja antaa sielullinen rakennelmamme, joka olemme lukuisten maaelämiemme aikana Kristuksen ohjauksessa rakentaneet, Hänelle pyhitettäväksi taivaallista elämää varten. Luopua elämästämme todellisen elämän vuoksi.

Hyvä ystäväni. Elämä kantaa. Jumala kantaa sinua joka hetki. Sinun ei tarvitse pelätä elämää, eikä kuolemaa, joka on elämän toinen, näille silmille näkymätön osa elämää. Tapaamisiin viikon päästä.

Noustaan tunnustamaan uskomme.

2. sunnuntai pääsiäisestä

Joh. 21: 15–19

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun karitsoitani.” Sitten hän kysyi toistamiseen: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Kaitse minun lampaitani.” Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?”, ja hän vastasi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.” Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: ”Seuraa minua.”

saarna 4.5.2014

Tervehdys jälleen ystävät. Huomaan täällä olevan melko monia kasvoja, joita en ole ennen nähnyt. Tervetuloa. Rakastatko sinä enemmän kuin naapurisi? Onko vierustoverisi sinulle rakas? Onko puolisosi sinulle rakkain ihmisistä? Olemme oppineet rakkauden olevan Jumalan lahja. Näin minäkin uskon sen olevan. Kaikki rakkaus mitä meillä on jakaa, olemme itse saaneet lahjana osaksemme. Kun olemme saaneet sen ihmisten kautta, niin samaa Jumalan lahjaa on sekin. Kaikki elämä on Jumalasta. Lähimmäiset rakkauden antajina ovat ensin itse saaneet rakkauden lahjan, josta jakaa. Kun tämä lähde avautuu, alkaa todellinen elämä. Se sisältää elämään ja rakkauteen kuuluvaa kipua, yhtälailla kuin iloakin. Kun kipu on rakkauden verhossa, on helpompi ymmärtää sen olevan lähtöisin Jumalasta, ja tuottavan hyvää hedelmää. Kuinka helposti me tukeudumme ihmisiin Jeesuksen sijaan. Tällöin annamme heille vallan vaikuttaa suuresti elämämme sisältöön. Olemme oppineet olemaan riippuvaisia toisista ihmisistä. Emme ikään kuin osaa olla itsenäisiä. Oman elämämme päätökset kulkevat helposti lähimmäistemme mielen mukaan. Silloin olemme ohittaneet oman sydämemme, ja motiivit päätöksentekoon on tullut ulkopuoleltamme. Tällöin elämä ei kulje oman minuutemme kautta. Seuraamme sivusta omaa elämäämme. Tämä johtaa pitkän päälle ulkopuolisuuteen, ja lisääntyvään salaiseen katkeruuteen. Tällainen läheisriippuvuus on enemmän kuin tavallista. Tämän kaltaisen riippuvuuden ei tarvitse olla suorassa yhteydessä ihmisiin, vaan koko maailmallinen järjestelmä rakentuu riippuvuudelle sen arvoista, jotka pitävät ihmisen erossa todellisesta elämästä, joka voisi kummuta hänen aarteestaan. Päätösten teon ottaminen omaan hallintaan ei ole lainkaan itsekästä, toisin kuin läheisriippuvainen helposti kokee. Itsekkyyden kokemusta tukee vankasti, kun se hänelle sanotaan. Jeesuksen voittaman ja tarjolle asettaman todellisen vapauden löytäminen tuntuu haasteelliselta. Ensimmäinen reaktio on tavallisimmin vaade muutokseen. Minun

tulee muuttua sellaiseksi tai tuollaiseksi. Nyt ystävät korvat hörölle. Sinä, enkä minä, me emme pysty muuttumaan. Hetkellisesti tai hieman pidempäänkin, voimme kuvitella tai näytellä muutoksen tapahtuneen elämässämme. Tämä on kuitenkin hyvin farisealaista puuhaa, joka on, tai ainakin johtaa pelkkään ulkokultaisuuteen. Tämä on syy miksi en mieluusti puhu muuttumisesta lainkaan tällä foorumilla. Puhun LÖYTÄMISESTÄ. Kaikki mitä etsimme on jo meissä. Tämä on se peltoon kätketty aarre. Mitä paksumpi on meissä maailman sielullinen kuori, sitä paremmassa kätkössä aarre on. Meidän sielullinen elämämme tahtoo omistaa paljon asioita joita maailma tarjoaa. Kunniaa, rahaa, valtaa. Vaikeaksi matkan aarteen luo tekee eräs merkittävä seikka. Jos tahdot löytää ja pitää aarteen, et voi omistaa mitään muuta. Tämä aarre on sinun Henkesi joka on Jumalasta. Sen löytäminen avaa yhteyden Hänen kanssaan. Elävä vesi alkaa pulputa kaikkialle sinun toimiisi ja elämääsi. Missä liikutkin, siellä on Hän, Jeesus Kristus Henkensä kautta läsnä, ja valmiina tarvittaessa toimimaan ja auttamaan. Ennen kuin olemme aarteemme löytäneet, kolkuttelemme erilaisille oville, ja kerjäämme opastusta, hyväksyntää, hellyyttä. Salakavalasti vaadimme valtaa ja kaikinpuolista menestystä. Kuinka vaikea onkaan luopua maallisen kunnian ihannoinnista. Ihmiselle se onkin mahdotonta, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista. Tämä luopuminen on niin vaikeaa, että itse Kristuksen piti tulla ihmiseksi murtamaan maailman valta, ja avaamaan polku taivaalliseen arvomaailmaan. Paavali sanoo sen seuraavasti: Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut, ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi! Synnin käsite on kovin monenlaisesti käytetty sana hengellisessä sanavarastossamme. Paavalin sanat voisi sanoa ehkä selvemmin seuraavasti: Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte maailman vallan palveluksessa, olette nyt löytäneet kuuliaisuuden Hänelle, jonka johdettavaksi teidät on kutsuttu, ja että te maailman valloista vapautettuna olette siirtyneet taivaallisten valtojen palvelijoiksi. Ihminen joka elää maailman ruhtinaan alaisuudessa, elää elämäänsä synnissä, eli erossa Jumalasta kaikessa mitä hän on ja tekee. Sitä vastoin ihminen joka on

Hengestä syntynyt, tekee syntiä silloin, kun hänen sydämensä on kallistunut maailman puoleen, joko teoissa tai ajatuksissa. Jumalan armo on kuitenkin alati avoin ovi niin maallisiin lankeavalle, kuin hänelle, joka on vielä kokonaan sielullisten arvojen kuljetettavana. Jumala kutsuu valtakuntaansa jokaisen vuorollaan. Perspektiivin elämään, kuolemaan, kadotukseen ja pelastukseen saa jotakuinkin kohdalleen, kun asettaa elämänpalikat paikalleen. Tuolla päänupin sisälläkin ne alkavat jäsentyä, kun autenttista infoa elämästä on saatavana. Olemme varmaankin jokainen havainneet kuinka hidasta se kuitenkin yleensä on. Pelko ja vankat perinnäissäännöt ovat raskas kahle joka sitoo entiseen uskontoon. Jumalan aikataululla kaikki virheelliset ymmärrykset kuitenkin takuuvarmasti oikenee ajallaan. Hieman kertausta, jotta emme eksy takanamme olevaan viidakkoon. Meistä jokainen on kulkenut suunnattoman matkan luomisen hetkestä maapallon elämän ensivaiheiden kautta kohden nykypäivää. Lukuisat ovat ne elämät ja helvetin puhdistukset joiden kautta olemme saapuneet tähän päivään. Elämme nyt aikaa, jolloin meillä on Vapahtajamme lunastustyön kautta mahdollista vaihtaa joukkoosastoa maallisista taivaallisiin. Emme omin ansioin, vaan Jumalan armosta Hänen pelastussuunnitelmansa mukaisesti. Tiedän henkilökohtaisesti kuinka syvällä pelon kahleilla sidottuna on perinteinen perinnäissääntöihin rakentuva uskonnollinen käsitys, jolla pidetään ihmisiä kahlehdittuna valheen ankkuriin. Ystävät. Toivon ja rukoilen pian ajan koittavan, jolloin nämä kahleet poistuvat ihmiskunnan yltä, ja Jumalan maailmankaikkeuden valtaisan armollinen rakkausapparaatti tulee ihmisen tajunnan tasolle, ja kammottavat fundamentalistiuskot väistyvät valon tieltä. Nyt on aamun sarastuksen aika. Kiitos Jumalalle. Nousemme nyt tunnustamaan uskomme.

3. sunnuntai pääsiäisestä

Joh. 17:11–17

Jeesus rukoili ja sanoi: ”Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen. Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.”

saarna 11.5.2014

Jeesus kanssamme ystävät. Hänen siunaustaan pyydämme myös vihollisillemme. Heille jotka meitä karsastavat keskinäisen ja taivaallisen yhteytemme tähden. Elämämme kilvoituksissa ja lähimmäistemme kohtaamisissa on rakentavaa ja rakkaudellista muistaa, että olemme kaikki enemmän tai vähemmän haavoittuneita, ja toimimme usein tavalla joka ei saa selitystä siitä hetkestä, vaan kumpuaa jostakin menneisyydestämme. Meihin on koodattu lähes lukematon määrä tunnekoodeja, jotka ohjailevat elämäämme. Toimintamme saattaa jossakin tilanteessa olla hyvinkin irrationaalista. Vastuun ottaminen omasta elämästä onnistuu parhaiten kun alamme tutustua itseemme paremmin, syvällisesti ja rehellisesti. Vaikka olemme suunnattoman arvokkaita ja ihmeellisiä, meidän maaelämässä rakentunut sielullinen elämämme voi olla hyvinkin ihmeellisesti menneisyyden käsittelemättömien tunteiden ohjauksessa, vaikka harvoin sitä ymmärrämme saati sitten tunnustamme. Kun sieltä komentokeskuksesta, kuten eräs ystäväni asian miehisesti ilmaisee, lähtee elämämme tilanteen aktivoima käsky, toimimme ehkä jo kauan sitten pantatun käsittelemättömän tunteen ohjaamana. Omasta elämästä vastuuseen pystyminen edellyttää todella pitkäjänteistä ja nöyrää tutustumista minuuden kipeisiin saloihin. Täyttymättömät perustarpeemme leimaavat tunne-elämämme ”ei kelpaa” koodilla, ja ohjaa meidän tahtomaan korviketta maailmallisin menetelmin, ja alistaa meidät hakemaan hyväksyntää luoduilta luojan sijaan. Mitä ne sitten ovat ne korvikkeet? Pankkitili ja kaikki mitä rahalla saa. Koulutus ja komea titteli, jotta kelpaisi luoduille ja saisi arvostusta. Meillä on laaja valikoima asioita, joiden tapahduttua elämässämme olemme vakuuttuneet tulevamme onnellisiksi, ja tasapainoisiksi. Mikä on minun syvin motiivini pitää näitä saarnoja? Luotujen arvostus, vai Jumalan Hengen kehotus ja ohjaus? Vai jokin muu narsistinen motiivi. Siinäpä omalle kohdalle hyvä kysymys. Kuten olemme huomanneet, nämä asiat joita tavoittelemme, eivät poista tunteiden sekamelskasta aiheutuvaa epäjärjestystä sielussamme. Tosin voisi sanoa niinkin, että tämä epäjärjestys kuuluu maalliseen elämäämme, koska taivaallinen järjestys ja harmonia ei kuulu maalliseen elämään. Taivaselämään

mennään Jeesuksen puhkaiseman ristinmuotoisen aukon kautta luopumalla ja luovuttamalla tämä kaaoselämämme koko pakettina Hänelle. Kun lopetamme sairaalloisen huolehtimisen omasta elämästämme, olemme taivastiellä. Olemme kuin taivaan linnut ja kedon kukat joista Isä huolehtii. Ei terälehtikään putoa Hänen sitä sallimatta. Eikö olekin helppoa tämä elämä Iskän kämmenellä. Kellutaan vaan armonmeressä, ja annetaan lounatuulen kuljettaa kohden kotisatamaa. Käsittelemättömien tunnetaakkojen ovenvartia ovat pelko ja häpeä. Mitä tapahtuu jos alan tutustua minuuden syövereihin? Selän kääntäminen tuntuu helpolta ratkaisulta. Onhan sitä selvitty tähänkin saakka. Tunnetaakat tuovat kuitenkin esteen todellisen ja luottavaisen ihmissuhteen syntymiselle, puhumattakaan siitä, että emme todellisuudessa elä luottamussuhteessa edes itsemme kanssa. Emme myöskään tunne itseämme. Syvältä minuudesta kumpuaa epämääräinen ja kuitenkin niin todentuntuinen viesti: Jos he tietäisivät millainen oikeasti olen, niin takuulla ystävyys ja tämä hankkimani arvostus olisivat mennyttä. Tämän maallisen elämän parantelu ja eheytyminen ei ole sinänsä mikään autuus, eikä tie pelastukseen. Ihmisen kuitenkin tulee pyrkiä kaikkeen hyvään ja eheyteen. Tämän on Jumalan luomistyöhön koodattu ohjeistus. Jos meillä on kyky sielumme silmin kuvitella tilannetta ja kontekstia, jolloin ensi kertaa synnyimme ihmisiksi maanpäälle, ymmärtäisimme helpommin kaikkeen hyvään ja eheyteen pyrkimisen jumalallisen motiivin. Sanon jälleen, että vaikka tämä ihmisen luominen ennen maapallon syntyä, ja monet monet elämät ennen tätä hetkeä, tuntuvat todella vierailta meidän kulttuurimme sielullisissa koodauksissa, se on kuitenkin Jumalan totuus, ja myös siis Raamatullinen. Uskon kohteen kriisi on syvä kriisi. Tämä kriisi ulottuu aina elämisen luuytimeen saakka. Uskomme kohde on kuitenkin meille opetettu asia sen kulttuurisen ymmärryksen mukaisesti, joka kulloinkin on. Se on rakentunut uskonnoksi, johon sitten yleisesti uskotaan. Ne henkilöt jotka ovat kohdanneet Jeesuksen ja uudestisyntyneet, ovat saaneet avaimet vapauteen. Jeesus on lupauksensa mukaisesti vapauttanut heidät. Tavallisimmin he ovat luopuneet vapaudestaan, ja ovat palanneet uskonnollisen perinnäissääntökokoelman alaisuuteen. Vapaus ei ole helppo asia, vaan päinvastoin. Ihminen jää luotujen keskellä sisäisesti yksin. Kuvittele Jeesuksen maallista elämää. Ei ainuttakaan hengenheimolaista, jonka kanssa olisi samalla

aaltopituudella. Hän oli kuin professori jonka kaikki oppilaat olivat peruskoulun ekaluokkalaisia eikä ketään muita ollut maailmassa. Siinä meinasi Jeesuskin välillä kadottaa kärsivällisyytensä. Olihan Hän myös tavallinen ihminen. Nyt Jeesus on lähtötilanteessa pois lihallisesta elämästä. Hänen jäähyväisrukouksensa luotaa syvyyksiä ja korkeuksia. Tarpeellisia Jumalan maailman osasia ovat molemmat todellisuudet. Iankaikkisuus asuu meidän jokaisen Hengessä. Jeesus sanoo: Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Meidän elämämme kulkee hamasta luomisesta alkaen hitaasti mutta Jumalan ohjelman varmuudella kohden taivaallista kirkastamista. Odotettavissa oleva tuleva elämä raottuu sentti kerrallaan, ja valo alkaa viimein pilkistää, ja ajaa pimeyttä elämän peränurkkaan. Jeesus opettaa opetuslapsiaan. Minä en ole enää maailmassa, te olette, vaikka ette tänne kuulukaan. Älkää pelätkö. Minä olen voittanut maailman.

Nousemme nyt tunnustamaan uskomme.

Evankeliumi

Joh. 17: 6–10

Jeesus rukoili ja sanoi: ”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi ja tietävät nyt, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on tullut sinulta. Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olen tullut

sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä.”

Saarna 18.5.2014

Tervehdys teille Sanan kuulijat Taivaallinen Isä on valinnut teidät ja lähettänyt tähän hetkeen olemaan yhdessä kanssamme ja kokemaan taivaallista yhteyttä. Te olette ottaneet Sanan ja kutsun vastaan, ja olette kykeneviä arvostelemaan olenko saanut puhuttavani Kaikkeuden Isältä, vai tarinoinko omiani kuulijoiden korvasyyhyyn, tai haenko vain narsistista huomiota höpinöilläni. Meidän jokaisen elämällä on Jumalan suunnitelma ja tarkoitus. Tällä elämällä on hieman tai paljon erilainen kuin edellisellä. Elämän tarkoitus ei ole aina kovinkaan helppo tavoittaa. Ilman Jeesuksen vapauttavaa osuutta se useinkaan onnistu. Voidaan sanoa että tien löytäminen pohjaan asti, elämän perimmäiseen tarkoitukseen, Hengen ytimeen saakka, jossa tarkoitus on koodattuna, ei onnistu lainkaan ilman Jeesusta. Omat väkevätkin yritykset törmäävät sielulliseen mellakkapoliisin muuriin, joka estää pyhiinvaeltajan kulun. Kun Jumalan Henki avaa ja opastaa Sanallaan, alkaa sielulliset maanpiirin toiveet ja rakennelmat kuivua pois kuin syksyn lehdet pihapuusta. Nyt katse tavoittaa paremmin lehdettömän puun oksien lomasta taivaalliset sävyt, ja korvat kuulevat iankaikkisuuden soinnin. Sanassa sanotaan, että emme voi ottaa mitään, mitä ei anneta ylhäältä. Tämä on totisinta totta. Emme voi saavuttaa elämässämme mitään mikä ei ole koodattuna henkeemme jo ennen tätä elämää. Jos emme ole kiinnostunut omasta todellisesta elämästämme, emme ehkä löydä sitä lainkaan. Parhaimmillaan voimme siis löytää ja tavoittaa sen elämän, joka oli Isän Jumalan suunnitelmassa hamasta iankaikkisuudesta alkaen tähän elämään koodattu. Tämä hengen viesti, joka kutkuttaa sisikunnassamme, pitää meidät alati aktiivisina elämän löytöretkellä. Jumala ei pyydä meitä muuttumaan, vaan löytämään. Kun löydämme seuraavan askeleen kohden syvyyttämme, Henkeämme, vastaavasti ne seikat elämässämme, jotka sielussamme olivat sillä kohtaa, väistyvät elämästämme tarpeettomina. Synti katoaa. Synti on sisäinen side maailmaan, toteutuipa se ulkoisesti tai sitten ei.

Jäähyväisrukouksessaan Jeesus sanoo Isän valinneen Hänen opetuslapsensa. Samoin Hän kertoo saaneensa kaiken, mitä on puhunut Isältä Jumalalta. Jeesuksen ollessa liharuumiissa maallisen elämänsä ajan, Hänen kaikki tietävyytensä muuttui ratkaisevasti taivaalliseen eksistenssiinsä nähden. Hänen taivaallinen olonsa on Hänen varsinainen olomuotonsa. Siinä Hän on kaikki tietävä ja näkevä kuten Isäkin. Nyt maakeikan aikana Hän oli paljolti Isän yhteyden varassa. Hän sai kaiken Isältä kuten Hän asian itse ilmaisee. Kun sinä ja minä synnyimme maailmaan, siirryimme ihmiskehoon olotilasta jossa olimme edellisen elämämme jälkeen. Tämä tila ei ollut taivas, vaan taivaan ”alapuolella” sijaitseva Jumalan valtakunnan osa. Jumalan valtakunnan järjestelmään kuuluva Helvetti on meille kaikille tuttu paikka, vaikka emme varsinaisesti sitä muistakaan. Varsinkin aikuiskasvatuksessa sitä on käytetty laajalti pelokkeena, kun on pyritty kääntämään lähimmäisen toiminta oman mielen mukaiseksi. Helvetti on kuitenkin välttämätön osa Jumalan rakkausapparaatin toimintaa. Kasvaessamme useimmat meistä saivat ottaa vastaan kristillistä opetusta, joka kertoi, että elämä jota elämme, ei ole tässä kaikki. Meille on opetettu tämän elämämme ja minuutemme olevan ainutkertainen. Se on alkanut tässä elämässä ja päättyy johonkin osoitteeseen tämän elämän päätyttyä. Tämä pääteasema on lopullinen ja milloinkaan päättymätön. Vaihtoehtoja on kaksi. Taivas tai Helvetti. Nämä opetukset kertovat paljon kulttuurista. Kulttuuri on sosiaalisesti sovittu tietoisuus, joka välitetään yksilöiden tai ryhmien välisessä vuorovaikutuksessa. Niin kuin jokainen yksilö puhuessaan mistä tahansa asiasta, puhuu esiin aina omaa minuuttaan, sen eettistä ja moraalista laatua, niin näin tapahtuu tietysti myös kulttuurissa. Raamatun tulkinnat kuuluvat juuri tähän kategoriaan. Kristillisessä opetuksessa on vuosisatainen perinnäistulkintojen arsenaali, joka pitää kiinni siitä mitä on sen mielestä ennenkin tulkittu ja uskottu. Usein pidetään kiinni sanatarkasta uskosta Raamattuun. Silloin ei ole ymmärretty, että sanojen ymmärtäminen on myös tulkintaa eikä eksakti merkitys ole lainkaan yksiselitteinen. Ymmärrän kaiken perustalla olevan turvallisuus, ymmärtämättömyys ja sielullinen Raamatun tulkinta. On pitänyt saada ratkaiseva ero idän uskontoihin, jotka opettavat sielunvaellusta ynnä muuta hölynpölyä. Tämä elämä ja sitten kaikkine ruumiineen nousemme taivaallisiin tai putoamme helvettiin.

Jumalan totuus on olemassa ystävät. Minä en lainkaan vastusta meidän kristillistä mahtavaa opetusta. Eihän meillä ilman sitä olisi juuri mitään siitä, mitä kaikkea taivaallista uskoa ja maallista hyvää meillä on. Elämän perusteiden opetus ja filosofia on ainoastaan karmealla tavalla hakoteillä. Kun alamme tarkemmin tutkia opetustamme perimmäisimpien kysymysten äärellä, alkaa ehkä hälytyskellot kilkattaa. Mitään karmeampaa tulkintaa ei saata ihminen keksiäkään. Jumalasta tehdään sellainen hirvitys, että en kehota ketään turvautumaan enkä uskomaan tuollaiseen sattuman santtuun laisinkaan. Syntymä, elämä, kuolema. Uskomattomalla tavalla ihmisiä kiinnostaa ja innostaa sellainen Jumala ja Jeesus, joka rankaisee ja ittaa iankaikkiseen Helvettiin, ja käyttää rankaisua kasvatusmetodina. Yhtälailla kristityt mieluusti nielaisevat käytännön, jossa lähimmäinen hylätään hyvinkin tunteettomasti, ja katsellaan kun naapuri on matkalla loputtomaan Helvettiin. Kaikki mitä pidämme kristinuskon totuuksina, ovat ainoastaan poimintoja ja tulkintoja Raamatusta. Näihin poimintoihin, jotka meillä ovat käytössä tahdotaan uskoa, koska olemme eläneet ja kasvaneet niiden ilmapiirissä. Ihminen suorastaan hakeutuu, jos ei ole herännyt tietoisuuteen, samaan ilmapiiriin, johon on kasvanut ja tottunut. Tämä pätee myös silloin, vaikka atmosfääri olisi ahdistava ja rankaisua suosiva. Raamatun sanoma katsottuna Jumalan itsensä tulokulmalla, on kokonaan jumalallista logiikkaa, jossa ketään ei jätetä Hänen huolenpitonsa ulkopuolelle. Monesti ajatellaan ihmisen kohtaavan Jumalan rankaisun jostakin asiasta tai teosta. Jos on mahdollisuus ja ymmärrys syvällisesti paneutua kyseisen tapahtuman askeliin, huomaamme ihmisen itse kulkeneen kohden tuota ”rankaisua”. Hän omilla valinnoillaan aiheutti kyseisen tilanteen. Jumala ei rankaise ketään. Hän pitää yllä maailmankaikkeuden rakkausapparaattia, joka tuottaa todellista elämää, ja aiheuttaa kipua jokaiselle joka laittaa kapuloita rattaisiin. Kuinka emme ole huomanneet poimia Raamatusta niitä kohtia jossa kerrotaan ihmisen tulleen luoduksi ennen maan syntyä, tai sitä että kaikki pelastuu. Emmekä hyväksy helposti ajatusta, että Jumala ei hylkää ainoatakaan. Viimeisenä antautuu kuolema, siis Lusifer, kun kaikki muut ovat taivaallisissa. Hän saapuu jälkipään johtajana Jeesuksen Kristuksen eteen.

Raamatun selkeä sanoma, jos se tahdotaan sieltä lukea, on ihmisen iankaikkinen oleminen ennen ja jälkeen tämän elämän. Tämä tietoisuus asuu meidän jokaisen syvyydessä. Kysymykset saavat selityksensä ihmissydämessä, kun Jumalan valtakunta astelee sen ajatusten ja myös tunteiden valtiaaksi. Raamatun sanoman päätepiste on taivaskoti, johon kukin vuorollaan kirkastetaan Jeesuksen ristintyön kautta. Kaikki pelastuvat. Kuinka muutoin voisikaan olla.

Noustaan tunnustamaan uskomme

5. sunnuntai pääsiäisestä

Matt. 6: 5–13

Jeesus opetti ja sanoi: ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin: - Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.”

Saarna 25.5.2014

Lepo vaan ystävät. Jumalan huoneessa ja Hänen läheisyydessään saa levätä. Hänen on huomattavasti helpompi olla yhteydessä kanssamme kun rauhoitumme maailman kiireiltä. Kun Jeesus opetti rukousta Hän ampui heti ihmisen problematiikan ytimeen. Teemme asioita sosiaalisen imagon tähden. Tämä tapahtuu sielumme maallisien perusominaisuuksien ja niihin kuuluvan salaisen narsismin ajamana. Kuinka hivelee sielua jos saa runsasta ihailua ja arvostusta osakseen. Etenkin jos pidetään hurs kaana kansalaisena. Haavoittuneina sieluina saatamme salaisesti kerjätä hyväksyntää rukouksilla ja muilla näkyvillä tempuilla, joiden kautta pyrimme saamaan hyväksyntää, jotta voisimme myös itse hyväksyä ja arvostaa itseämme. Uskon meistä useimpien tietävän ja ymmärtävän, että tämä menetelmä toimii vain pienen hetken, ja suurinkin menestys tuo vain väliaikaisen hurmion. Pian tämän jälkeen alamme jo suunnitella uutta imagokampanjaa. Sukellus läpi pimeän ja haavoittuneen sielumme elämämme ytimeen, henkeemme, on ihmisen tärkein matka. Se on Jeesus matka. Matka maallisesta elämästä kuolemaan, ja sitten ylösnousemusmatka takaisin elämään. Jeesus kehottaa meitä rukoillessamme unohtamaan sosiaalisen ympäristömme, ja avautumaan yhteydelle Jumalan kanssa. Isä Jumala tietää kaikkia asiamme ilman meidän sanoitustammekin. Rukous onkin tärkeä mielemme suuntaus kohden Jumalaa ja Hänen valtakuntansa todellisuutta. Rukous pitää meidät Jumala kanavalla, ja saamme avata Hänelle asiat joita emme ehkä osaa sanoittaa lainkaan. Jumala kyllä pitää meistä huolta ilman rukoustakin, kuten taivaanlinnuista, mutta suurimman ilon lapsi saa kun on kuulo ja katsekontaktissa vanhempiensa kanssa. Kääntymistä Isän puoleen ja sydämen avaamista Hänelle, sanotaan meillä rukoukseksi. Vaikka Isämme tietää meistä kaikki, niin suljettu sydän ei sitä ymmärrä, eikä voi ottaa apua eikä lohdutusta vastaan. Suhteessa Jumalaan pätee usein samat totuudet kuin ihmissuhteissakin. On hyvin tärkeää tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Jos ihmissuhteissamme emme tule kuulluksi ja ymmärretyksi, se jää auttamatta vajaaksi ja epätyydyttäväksi. Arvottomuus alkaa nakertaa perustuksia.

Ihmisten välisissä dialogeissa parhaimmillaan kuuntelija kuuntelee, ja ottaa sanoman vastaan neuvomatta ja kommentoimatta. Aktiivinen sanaton läsnäolo ja empatia antavat viestin lähettäjälle varmuuden, että hänen sanomansa on otettu vastaan, ja hän on tullut kuulluksi ja ymmärretyksi. Tämä on edellytys todelliselle luottamukselle ja antaa parhaat eväät myös eheytymiselle. Tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Eikö kuulostakin helpolta. Ei aina niin helppoa, mutta tämä on ihmisyyden tärkeimpiä mittareita. Aktiivinen kuuntelu on parasta mitä voit ystävällesi ja lähimmäisellesi antaa. Se on myös paras tapa välittää arvostusta ja rakkautta. Olen hyvin varma, että Jumala on kuuntelijoista uskollisin ja paras. Hän ei töksäyttele vastauksia kysymyksiimme, vaan odottaa että löydämme vastauksen kysymykseemme itse. Hän tietää vastausten olevan valmiina Hänen luomassaan ihmisen hengessä, niin kuin valtaisan puun pikkuruisessa siemenessä on koodattuna kasvavan puun laji, muoto ja muut ominaisuudet. Vastaukset kaikkiin sinun kysymyksiisi on jo sinussa. Jokaisen ihmisen tärkein, ja ehkä vaikein tehtävä elämässä, on päästä itsessään näiden vastausten äärelle. Valmiin vastauksen pyytäminen itselle, tai tyrkkääminen lähimmäisellekään ei johda pysyvään tulokseen, koska elämäämme kohtaavien probleemien on kuljettava oman sydämen kautta, jossa ne saavat kestävän ja koetellun vastauksen. Tehtävän vaikeus on, kuten olemme taannoin aiemmin jo todenneetkin, suostuminen luopumaan tästä elämästä. Kuolla tälle elämälle, ja näin löytää todellinen elämä. Jeesus sanoo elämää ilman yhteyttä Jumalaan kuolleena elämiseksi. Tulee siis kuolla kuolleena elämiselle, jotta löytää elämän. Emme voi palvella mammonaa ja Jumalaa. Tämä ei ole fraasi, vaan todellisinta totta kaikilla mittareilla varmistettua faktaa. Jeesus opetti opetuslapsille, ja tietysti myös meille, Isä meidän rukouksen, joka on oiva opastaulu rukouksen maailmaan. Tämä on hyvä jokaisen osata ulkoa. Mielestäni paras suhdekuva rakentuu, kun katsomme Vanhempien ja lapsen suhdetta. Näin ovat elämän rakkaat lainalaisuudet myös suhteessa Jumalaan. Jos olen saanut turvallisuutta sylissä lapsena, on minun helpompi käpertyä myös taivaallisen Isän syliin, ja ottaa vastaan kokonaisvaltainen hyväksyntänsä. Jos asiat ovat toisin, niin kuin usein on, saan opetella tuota taitoa vaikkapa Isä meidän rukouksen sanoin.

Noustaan tunnustamaan yhteinen uskomme…

Helatorstai 29.5.2014

Evankeliumi

Joh. 17: 24–26

Jeesus rukoili ja sanoi: ”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

Saarna 29.5.2014

Tervehdys ystäväni. Kaikki mitä etsit on jo sinussa. Jumalan valtakunta asuu sinussa. Jumalan valtakunta on asunut sinussa hamasta iankaikkisuudesta alkaen. Läpi useiden elämien, läpi ilon ja helvetin, poikki kaikkeuden kauniiden säteiden olet tullut tähän hetkeen, ja istut siinä löytämässä avainta elämäsi avaamiseen. Yksikään mennyt elämäsi, ei ainoakaan askel, ole turhaan tarvottu, vaan ne ovat merkattu sinun koodistoosi jo ennen aikojen alkua. On maallinen elämä, ja on taivaallinen elämä. On maallinen ruumis, ja on taivaallinen ruumis. Jotensakin näin Paavali sanottaa perusnäköalaa oivaltamisen avuksi. Kukaan ei voi ottaa vastaan sanomaa, jos se ei jotenkin avaudu omassa sydämessä. Jokaisen elämän jälkeen henkemme päällä ja ympärillä oleva maailmallinen kuona palaa Helvetin tulessa, ja jäljelle jää timanttiHenki rikastutettuna sielun löytämillä taivaallisilla arvoilla. Näillä uusilla ja vanhoilla ominaisuuksilla aloittaa persoona elämän uudessa syntyvässä kehossa, kuten Jeesuskin liittyi ihmisen syntyvään kehoon Marian kohdussa. Usein elämämme on niin täynnä pelon tulokulmia, että emme näe niistä ainuttakaan. Elämämme saattaa olla taiteilua pelon trapetseilla, emmekä oivalla lainkaan elämämme ajatusten ja valintojen perusmotivaattorin olevankin pelko. Helvetti on vain yksi pelon laajasta kavalkadista. Useimmat, ehkä meistä kaikki, ovat saaneet Helvetistä sellaisen opetuksen, että kuumat väreet polttavat ajatustemme ihoa. Helvetti on kuitenkin yhtä tärkeä paikka Jumalan maailmankaikkeudessa kuin Taivaskin. Helvetti on siis hyvä puhdistuspaikka. Kaikki se maailmallinen aines, mistä emme ole osanneet elämämme aikana luopua, palaa ja karisee siellä pois kuin syksyn lehdet syysauringossa. Tavoitteemme ei ole muuttua tässä elämässä, vaan löytää elämä. Itse olemme siihen melko aseettomia, koska emme näe itse itseämme Jumalan silmin. Kuinka elämän löytäminen, pelastuminen, on sitten mahdollista? Ihmiselle se onkin mahdotonta, mutta Jeesukselle on kaikki mahdollista. Jeesus opetuksen rakkauden sanoman kautta ihmisen sieluun avautuu pikkuruinen aukko, josta

Jumalan Henki solahtaa yhteyteen meidän Henkemme kanssa, ja uudesti synnymme taivaallisiin. Nyt alamme nähdä asioita myös Jumalan näkökulmasta, ja meidän on helpompi panna pois elämästämme tarpeetonta maallista painolastia. Kun elämälle sokea alkaa nähdä, on riemu suuri sydämessä. Tässä on elämä. Tätä olen etsinyt. Oma todellinen minuus alkaa päästä esiin, ja rakentua juuri sille tarkoitetun Jumalan kuvan kaltaiseksi. Jeesus ihmisen osassa ollessaan, oli vastaanottajana suhteessa Jumalaan, kuten me kaikki. Hänen yhteytensä Isään oli poikkeuksia lukuun ottamatta kokoaikainen. Poikkeuksena mainittakoon Getsemane, sekä kuoleman hetki ristillä. Tärkeimmissä maailmankaikkeuden historian käännekohdissa yhteys Isään oli katkaistu, koska Jeesuksen tuli kohdata suurin kärsimys ja kuolema kuten tavallinen ihminen. Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Jeesus Kristus on syntynyt Isästä Jumalasta ennen maailman luomista. Hän loi meidän jokaisen Hengen ennen maailman luomista, ja on kulkenut kanssamme koko tämän valtaisan pitkän ja monimutkaisen tuntuisen elämän tähän hetkeen saakka. Nyt ihmisenä eläessään Hänelle ei ollut mahdollista nähdä kaikkea, eikä jokaisen ihmisen sydämeen, kuten aiemmin ja taasen taivaaseen asumisensa jälkeen, vaan Hän sai kaiken Isältä. Isä oli ohjannut Hänelle opetuslapset ja muut kohtaamansa ihmiset. Nyt Jeesus vie rukouksessa heidät Isän eteen, ja sanoittaa tahtonsa ääneen lausutulla rukouksella. Jeesus antaa meille oivan mallin elämään. Kaikki kohtaamamme ihmiset on Isä ohjannut elämäämme. Rukoillaan heidän puolestaan, ja saamme katsella ihmetyksessä kun Isä alkaa toimia heidänkin elämässään. Mistä sitten tiedämme, että olemme panneet pois kaiken pois pantavan elämästämme? Jumala antoi Moosekselle lain taulut. Ne kymmenen käskyä, jotka me olemme

oppineet, ovat oiva indikaattori elämässämme. Jos sydämemme yhtyy niihin ilolla, elämme silloin Jumalan hengessä ja totuudessa. Kun poikkeamme tältä tieltä, saamme rohkeasti palata Isän ja Jeesuksen luokse. He eivät käännytä ketään pois luotansa. Halleluja. Noustaan tunnustamaan uskomme kaikkivaltiaaseen…

6. sunnuntai pääsiäisestä

Joh. 7: 37–39

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

Saarna 1.6.2014

Ystäväni. Jumalan valtakunta saanut suuren sijan elämässäsi, kun katsot puolisoasi tai ystävääsi silmiin, ja näet niiden syvyydessä maailmankaikkeuden valtaisan suuruuden ja viisauden, joka on kokonaisuudessaan läsnä ystäväsi katseessa. Hänessä on kaikki. Hänessä on iankaikkisen Jumalan kuva. Koska näet sen, sinussa on Jumalan kuva jo pitkälle toteutunut. Maailmankaikkeus on sinun ja minun ytimessä, Jumalan luomassa Hengessä läsnä. Kaikki muutospaineet ja muuttumisyritykset sille tai tälle kelpaavaksi ovat surullista väärinymmärrystä. Emme voi todellisesti muuttaa itseämme lainkaan. Voimme ainoastaan löytää, olla löytöretkellä elämässämme. Minä sain armon oivaltaa tämän melko myöhään elämäni janalla. Olen kuitenkin ainoastaan hyvin kiitollinen, että olen nyt Mestarin linjalla kohden minulle tarkoitetun elämän toteutumista. Jos itsemme muutostoimet vaikkapa onnistuisivatkin jollakin määrällä, niin se on melko hyödytöntä silloin, kun emme ole saavuttaneet sitä löytöretkellä omaan elämäämme, emmekä ole heränneet vapauteen. Tällöin olemme ainoastaan hieman parannelleet vankilan olosuhteita. Meidän etenemistämme elämämme löytämisessä usein vaikeuttaa ja hidastaa huomattavasti meidän kyvyttömyytemme sanoutua irti vääristä malleista ja perinnäissääntöjen kahleista. Lapsuuden kodin mallin ja ilmapiirin voima on hämmästyttävän suuri. Sanalla sanoen olemme harvoin kyvykkäitä olemaan omalla puolellamme elämän ratkaisuissa. Se ilmapiiri ja salainen manipulaatio johon olemme nuoruudessamme kasvaneet ja tottuneet, on niin voimakas ohjuri elämässämme, että etsimme sitä samankaltaista ihmissuhdetta ja olosuhdetta, vaikka se olisi kuinka vahingollinen ja kivulias meille. Olemme siihen niin juurtuneet ja tottuneet, että etsimme tuon vanhan tutun olon elämäämme, koska emme osaa elää ilossa ja vapaudessa. Jeesus nousee ja huutaa tänäkin päivänä meille: Herätkää, havahtukaa elämään. Omistakaa se elämä jonka olen teidän sisimpäänne luonut. Älkää enää antako maailman sitoa teitä. Avatkaa Elämän Herralle tie sydämeenne. Löytäkää janonne, jotta voitte juoda elämän hengen lähteestä. Antakaa lupa janollenne astua esiin. Hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat. Tällä lauseella Jeesus

sanoo selkeästi sen mitä tapahtuu kun elämän Henki tunkeutuu läpi sielumme Henkemme virvoittajaksi. Pyhä Henki virtaa ihmisen Henkeen, joka herää aktiivitoimintaan. Meissä asuva Henki on lohkaistu Jumalan Hengen peruskalliosta, niin kuin Pyhä Henkikin. Ennen heräämistämme Henkemme on ollut enemmänkin latenttina elämän ohjaajana, kuin näkyvänä elämämme mestarina. Henkemme ei itsessään tuota valloittavaa elämää, vaan tekee sen ainoastaan yhteydessä Jumalan Henkeen. Jeesus huutaa tänäänkin, astu ulos vankilastasi elävään vapauteen juomaan kirkasta lähdevettä, ja elämään Jumalan valtakunnan elämää tässä ja nyt. Älä pelkää kadottaa elämääsi Hänelle. Hän antaa meille satakertaisesti kaiken mistä olemme luopuneet. Kuvittele Jeesuksen elämää. Hän kutsuu sinua seuraansa elämään tuota taivastietoista elämää. Hän ohjaa sinut luopumisen tuskan kautta taivaalliseen elämän makuun, ja taivaallisiin näköaloihin jo tässä elämässä. Löytääksesi Jeesus vapauden ja elämän, sinun tulee olla valmis luopumaan myös uskonnostasi. Uskontosi on kahle jalassasi, joka ei hevin avaudu. Kaikki mitä olet menneisyydessä oppinut, ja ymmärryksesi väärästä ja oikeasta, heitä ne kaikki luotasi, niin olet vapaa elämään Jumalan valtakunnan elämää. Kompromisseja ei ole. Et voi seurata mammonan tuotoksia ja Jeesusta. Et voi olla vapaa ja vangittu yhtä aikaa. Kun astut Mestarin meille hankkimaan vapauteen, mikään ei ympärilläsi muutu. Kaikki on ennallaan. Ainoastaan sinun suhteesi kaikkeen muuttuu. Rahaan, valtaan, maineeseen, ystäviin, omaisuuteen, uskontoon ja rakkauteen. Luetteloa voisi jatkaa kattamaan kaikki eteemme tulevat elämämme suhteet. Luovuttuasi kaikesta sinulla on identiteetti joka on sinun omasi, jonka olet luomisessa saanut. Suhde Isään on avoinna, ja voit elää dialogissa Hänen kanssaan. Rajuin taistelu tavallisesti käydään uskonnosta luopumisen kanssa. Sen juuret ovat syvällä sielussamme. Ne ovat juodut matkaseuraksemme jo äidin maidossa. Uskonto on kuitenkin maailman tuote. Uskonto on kuitenkin hyvin tarpeellinen, koska sen sisällä tapahtuu hengellinen opetus. Ilman Jeesuksen elävää lähdevettä se kuitenkin väistämättä johtaa oikeassa olemiseen, joka vie pois armon alta tuomitsemiseen ja lain alle, sekä uskomaan uskontoon. Jeesuksen seuraajalla ei ole uskontoa.

Noustaan tunnustamaan uskomme.

Helluntaipäivä

Evankeliumi

Joh. 14:15–21

Jeesus sanoi: ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.”

Saarna 8.6.2014

On ilo nähdä taasen ystävät. Tänään tutkimme rakastamista ja käskyjen noudattamista. Kun tarkastelen omia käsityksiäni rakastamisesta, havaitsen niiden olevan usein melko pinnallisia, ja jopa virheellisiä käsityksiä. Saatan tehdä rakkauden oloisia tekoja farisealaisista lähtökohdista. Tahdon silloin lähimmäisten kunnioitusta ja

arvostusta humaanina rakastavana lähimmäisenä, ja esimerkillisenä uskovana. Olemme monesti näissä kysymyksissä niin virran vietävinä, ettemme itse havaitse tekojemme motiiveja. Hyvät teot itsekkäistä motiiveista eivät sinänsä ole vahingollisia, mutta jos emme herää, niin väärä polku saattaa johdattaa meidät kauas pois oikean elämän polulta. Herääminen rakkauden asiassa on varmaankin elämän tärkein herääminen, emmekä omilla kyvyillämme siihen pysty, koska emme näe emmekä tiedä mitä se on. Se ei ole mukavaa lähimmäisen rakkautta, eikä sukupuolista hurmiota, eikä liioin etätunteilua kehitysmaan lapsien puolesta. Usein luulemme rakastamisen mielikuvaamme rakkaudeksi. Luomme tahtomastamme rakastamisen kohteesta mielikuvan, ja rakastamme tätä kuvaa, ja rakastamme tätä rakastamisen tunnetta. Rakkaus on suurin asia elämässä. Rakkaus täyttää lain. Jumala on rakkaus. Rakkaudella Hän hallitsee maailmankaikkeutta. Rakkaus on enemmän kuin usko. Rakkaus on päällekirjoitus ja verho kaiken tavoiteltavan yllä. Rakastamien on kohteensa syvää tuntemista ja kokonaisvaltaista huolenpitoa ilman ehtoja. Muistan kuinka aikanaan ajattelin lukiessani Paavalin 1 kor. 13 lukua rakkaudesta, että minulla ei ole noista määreistä juuri mitään. Onneksi eräs puhuja vapautti minut ahdingosta kertomalla niiden olevan Jumalan ominaisuuksia, joita sitten ihminen voi omistaa itselleen siinä määrin kun elää Isän läheisyydessä ja vaikutuksessa. Rakkaus on tuntemista ja ymmärtämistä. Jos sinulla on vihamies, jota et hevin tohdi lähestyä, etkä tahdo kohdata, silloin sinulla on oivallinen haaste rakkauden ymmärtämiseksi. Hakeudu hänen läheisyyteensä, ja ala lause kerrallaan kuunnella hänen tarinaansa. Ensin tulee ehkä negatiivista smalltalkia, josta pyrit kaikin keinoin ja rukouksin olemaan provosoitumatta. Kun hän on tullut päällimmäisten tunteidensa kanssa kuulluksi ja ymmärretyksi, matka jatkuu kepeämmin, mutta kuitenkin syvemmälle. Prosessi on kokonaisuudessaan todennäköisesti pitkä ja kipeäkin. Kun tarinankerronta jatkuu, havaitset pian suhteesi häneen muuttuvan. Alat hieman tuntea häntä, sekä syitä ja vaikuttimia hänen käytökseensä ja toimintaansa. Myötätunto ja ymmärrys rantautuu suhteeseen. Alat nähdä hänet kokonaisena ihmisenä, jonka polku sisältänyt monenmoisia koukeroita. Pystyt asettumaan hänen rinnalleen ja kulkemaan yhtä matkaa. Rakkaus on saanut sijan sydämessäsi. Rakkaus on tuntemista,

ymmärtämistä, hyväksymistä ja ihmisen puolella olemista. Rakkaus on ystävän tuntemista ja hyväksymistä peräseinää myöten. Tässä se on se rakkauden vaikeus myös. Kuinka voimme itse olla avoimia oman sisikuntamme tunnoista ja katsannoista, ja kuinka lähimmäinen pystyy luottamaan siihen, ettei veljellä tai sisarella ole tikari selän takana. Tässä on varmaankin myös ihmiskunnan ongelmien ydinkysymys. Jos emme ole luottavaisia, rehellisiä ja avoimia ihmissuhteissamme, suhde jää vääjäämättömästi pinnalliseksi. Tällainen suhde ei anna tyydytystä sydämeen. Koska emme ole Jumalia, voimme vain tehdä sen mikä meille on mahdollista. Avoin elämä, jossa ei tarvitse peitellä eikä pelätä tikareita, eikä oman minuuden paljastumista, voidaan saavuttaa Jeesuksen tuntemisen kautta. Hänen seurassaan rajamuurit kaatuvat, ja rakkaus todelliseen minuuteen ja lähimmäisiin nousee roudan alta, jossa se on odottanut kuin kukkasipuli auringon lämmön herättävää lämpöä. Kun oman elämän asiat on saateltu valon piiriin, niin häpeä pakenee ja menettää salailuun kätketyn voimansa. On helppo elää avointa lapsenkaltaista elämää kun ei ole tunnolla salattavia asioita, ja sydän on tulvillaan rakkaudellisia ajatuksia ja suunnitelmia. Jeesuksen elämä ihmisenä loi Hänelle sellaisen syvän tunneymmärryskanavan ihmisen, sinun ja minun taivallukseen, jota Hänellä ei ollut ennen maaelämää. Nyt Hänellä on myös tunteen tasolla ymmärrys ja empatia kaikkeen mitä kohtaamme elämässä. Saarnatekstimme alussa Jeesus sanoi: Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Tässä on se rakkauden paketti. Jeesuksen rakastaminen on mahdotonta jos emme tunne Häntä. Kuinka voimme tuntea Hänet kun emme edes näe Häntä? Kuinka voisin rakastaa Häntä jos en rakasta itseäni? Tiedämme vastauksen tähän. Kun luemme sanaa, Hän ilmaisee itsensä, vahvistaa Sanansa, ja alamme ymmärtää Sanaa ja usko, eli yhteys, alkaa rakentua. Kun alan tuntea ja nähdä itseäni armon valossa, häpeä pakenee, ja rakkaus omaan minuuteen tulee mahdolliseksi. Käskyjen mukainen elämä kumpuaa sydämestä. Käskyjä ei ole annettu sitä varten, että niitä punnertaen koetetaan täyttää tai pitää, vaan signaaleiksi suhteestamme Jumalaan.. Hänen sanansa voisivat kuulua myös, että jos annatte minun rakastaa teitä, on

teidän helppo pitää minun käskyni. Usein meidän sielumme suojamuuri, joka on rakentunut kilveksi tikarinpistoja vastaan, on kilpi myös rakkauden sanomalle. Jos emme saa armon evankeliumin sanomasta uskallusta raottaa kilpeämme, Jeesuksen rakkaus ponnahtaa pois luotamme. Jos meillä ei ole Hänen tuntemustaan sydämessämme, käskyjen noudattaminen on hikistä punnertamista, jos sitä yritämme lainkaan. Sanoman kieltäminen ja mitätöinti tulee useimmiten helpoimmaksi ratkaisuksi. Jos tunnemme luojamme ja lunastajamme, on käskyjen noudattamien niin itsestään selvää, ettei sitä edes ajattele noudattavansa mitään käskyjä, vaan elää ja toimii kiitosmielellä sydämensä mukaisesti. Kuinka muutoin voisikaan olla. Luodaanpa jälleen lyhyt katsanto elämämme mittavalle vuoristoradalle. Kristus on meidät jokaisen luonut ennen aikojen alkua, ennen maapallon olemassa oloa. Kun olimme sitten materialisoitu maaelämää varten, alkoi sieluruumiimme kehitys. Jumala antoi käskyn tai onko se kehotuksen lisääntyä ja täyttää maa. Koska Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, Hän tarkoittaa tietysti myös sitä. että ihmisen on mahdollisuus ja tarkoituskin maaelämän matkalla oppia ymmärtämään älyllisellä tasolla elämän logiikkaa ja Hänen luomansa kaikkeuden rakennetta ja mielekkyyttä. Vallalla olevan käsityksen mukaan maan täyttämisen käskyn toteuttaminen on järjenvastaista, eikä sovi kaikkivaltiaan Jumalan ominaisuuksiin. Lisääntymisen toteuttamisessa on oltava todellinen ja rationaalinen syy. Tämä syy on, kuten jo oivallattekin, saattaa ihmishenget maaelämän piiriin, ja sielujen rakennustyömaalle, todella mittavan ”operaatio maan” valtaisan apparaatin kehän sisään kasvamaan ja kehittymään Jumalan kuvaa kohden. Kristus on kulkenut kanssamme läpi valtaisan maanhistorian, läpi lukuisten syntymien ja elämien, luoden meissä jatkuvasti uutta elämää, ja ohjaamalla meitä luomaan ja löytämään tiedostavaa elämää Jumalan maailmankaikkeudessa. Nyt viimeisenä aikana Hän itse syntyi ihmiseksi päämääränään ihmisen elämän täydellinen ymmärtäminen, ja portin avaaminen takaisin taivaallisiin. Hän tuli yhdistämään ihmisen Jumalasta lähtöisin olevan Hengen takaisin Jumalan yhteyteen. Yhteyden synnyttyä Henki sisältäpäin kirkastaa ihmisen sielun taivaskelpoiseksi. Bravoo. Jumalan kuva on syntynyt. Näin saamme matkata takaisin kotiin. Kukin vuorollaan, ja Lusifer viimeisenä.

Noustaan tunnustamaan yhteinen uskomme…

Pyhän Kolminaisuuden Päivä

Evankeliumi

Joh. 15: 1–10

Jeesus sanoo: ”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.”

Saarna 15.6.2014

Ystävät. Kristus on kulkenut kanssamme hamasta iankaikkisuudesta alkaen. Hän on paimentanut lapsiansa, ja antanut taivaan ohjaavaa evästä aina ajallaan. Ainuttakaan Hän ei ole unohtanut, eikä jättänyt tienposkeen haavoitettuna yksin lojumaan, vaan on lääkinnyt ja rakastanut jälleen matkakuntoon. Hän on rakkaus. Jumala on rakkaus. Ketään ei jätetä eikä unohdeta tiepuoleen, olipa taival ollut millainen tahansa. Ihminen tuomitsee ja hylkää, mutta Jumala ei sitä tee milloinkaan. Ei mitään uutta auringon alla. Kaikki elämämme seikat ovat Jumalalle avointa luettavaa. Koska Hän elää meissä jokaisessa, on kaikki ajatuksiamme myöten Hänelle avointa dataa. Jopa tulevaisuutemmekin, ja sitä ohjaavat ajatuksemmekin Hän tietää. Meille tietokoneajan ihmisille on helpompi hahmottaa valtaisien informaatiomäärien hallinnan mahdollisuuksia. Koko seitsemän miljardin populaatiosta olisi mahdollista kerätä ja tallentaa informaatiopankki, josta yhdellä enterin painalluksella aukeaisi henkilön elämän kansio ihmisymmärryksellä kerrottuna. Ihminen ei voi keksiä eikä kehittää mitään, joka ei ole Jumalalla jo käytössä ja hallinnassa. Jos jotain ei ole taivaallisissa, sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa, eikä sitä ei ole myöskään mahdollista keksiä eikä kehittää. Jumala tietää kaiken, ja on armahtava, loputtomasti armahtava Isä. Me voimme vain olla löytöretkellä niin ympäröivässä maailmassamme, kuin suhteessa omaan minuuteenkin. Kaikki on jo olemassa. Etsivä löytää. Löydämme sen mitä sydämemme halajaa, kun hellittämättä etsimme. Näin Jeesuskin lupaa. Emme etsi hellittämättä, jos kyseinen asia ei ole koodattu meidän tämänkertaisen elämän dnahan. Emme voi astua oman elämämme taivaallista suunnitelmaa edemmäksi. Se elämä joka on meidän Henkeemme koodattu, sen löytäminen, tuo varmasti täydellisen ilon ja elämän kylläisyyden muassaan. Tähänastiset elämämme ovat olleet tiedostamatonta reaktiivista suhdetta Kristukseen. Tarkoitan tällä, että meillä ei ole ollut aktiivista avointa linjaa Henkemme ja Hänen Henkensä välillä. Sielumme kehitys on tapahtunut ikään kuin istukan ja napanuoran välityksellä. Henkemme on ohjannut sielun kehitystä

sisältäpäin, ja ympäröivä kulttuuri ja informaatio ulkoa päin. Jeesus elämällään ja ristinvoitollaan toi suuren muutoksen vaelluksemme kulkuun ja mahdollisuuksiin. Hän tarjoaa meille liittymistä elämänpuuhun, jonka lävitse virtaa taivaallisen elämän neste. Entisenlaisen symbioottisen tihkuvan istukkasuhteen sijaan nyt on tarjolla avoin elämänvirta, johon liittyminen tuo ihmeellisen vapauden. Rakkaus elää vain vapaudessa. Rakkautta ei voi kahlita. Virtaava rakkaus vapauttaa maailman sekamelskan kahleesta. Vapaus tuo suuren ilon ja luottamuksen elämään. Se tuo myös uuden vapauden ja rakkauden ihmissuhteisiin. Sielutason rakkaus sitoo osapuolet toisiinsa joko haavojen kautta tai muutoin täyttämään tyhjiötä, joka vallitsee kun elämä ei virtaa sisältä ulospäin, eikä ole hengellisesti pro aktiivista. Pro aktiivisessa suhteessa ihmisen Henki yhdistettynä Jumalan Henkeen tuottaa sielutasollekin elämän, joka kumpuaa taivaan valtakunnan elämän aineksia maan päälle. Jeesus on viinipuu. Jos olemme kiinni kristinuskonnossa, ja luotamme siihen, olemme kuin henkareilla ripustettuja viinipuun oksille. Emme ole elävässä yhteydessä elämän lähteeseen. Kristinuskontoon ripustautunut tahtoo pelastaa elämänsä. Tämän sielullisen ja ruumiillisen elämän, joka tulisi kadottaa Jeesuksen tuntemisen ja elämän ymmärtämisen kautta. Jokainen joka on saanut lahjan ymmärtää elämää ja Sanaa, rakastaa Jeesusta, kadottaa elämänsä Hänelle, ja saa lahjaksi yhteyden eli uudestisyntymisen taivaallisiin. Karkeimpia väärinymmärryksiä ja oman elämänsä pelastusharhoja on käsitys liharuumiin ylösnousemisesta. Kun sydämemme ja henkemme putket ovat hengen klemmareilla liitetty viinipuun elämännesteen kiertoon, emme voi tuottaa muuta kuin hyvää hedelmää taivaallisiin. Tämä viinipuun nestekierto vapauttaa kaikista uskonnoista, ja antaa elämän. Tämä on hurmaavaa vapautta, joka sisältää täydellisen vastuun ilman vastuunpaineita, koska kaikki elämänvirrat ovat Herran. Kaikki teot jotka eivät ole tehdyt Jeesus yhteydessä, ovat kuin kuivia oksia, jotka eivät kelpaa muuhun kuin tuleen heitettäväksi. Niiden tuotokset ovat pääosin hedelmätöntä maanpiiriin kuuluvaa krääsää, jolla ei ole ehkä muuta merkitystä kuin parhaimmillaan ehkä maallisen kulttuurin kehitykselle, joka sekin on kyllä pitkässä juoksussa tärkeää. Tämän elämän jälkeen yksilön elämästä nämä

hedelmää tuottamattomat versot poltetaan Helvetin tulessa ennen seuraavaa elämää. Meidän kulttuurissamme on kylvetty niin paljon pelkoa tuota helvetti sanaa kohtaan, että on yhä edelleen vaikea uskoa sen olevan välttämätön ja hyvä paikka. Sitä se kuitenkin on. Kun pysymme Hänessä, saamme pyytää mitä tahdomme, ja Isä toteuttaa sen. Tämä Jeesuksen lause herättää meissä usein hämmästystä. Tunnemmeko ketään jonka elämässä tämä toteutuisi? Vai ovatko pyyntöjemme toteutumiset sellaisia, joissa emme huomaa emmekä tajua Jumalan kosketuksen olevan lainkaan niissä mukana? Vastauksia ei ainakaan minulla ole, ja hyvä niin. Pyyntöjämme ja suhdettamme Isään uskon meidän kaikkien täällä olevien pohdiskelevan aivan riittävästi. Pysytään Jeesuksen tuntemisessa ja rakkaudessa.

Tunnustetaan uskomme…

Juhannuspäivä 21.6.2014

Evankeliumi

Luuk. 1: 57–66

Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: ”Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: ”Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa. Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: ”Mikähän tästä lapsesta tulee?” Sillä Herran käsi oli hänen yllään.

Saarna 21.6.2014

Hyvää Johanneksen päivää ystävät

Kaikilla elollisilla olennoilla on olemuksensa ytimessä Henki, hengellinen ydinpersoona, joka on lähtöisin Jumalasta ja Jumalan luomistyöstä. Jokaisella

lajilla ja jokaisella lajinsisäisellä yksilöllä on oma identiteetti, persoonallinen minuus. Kenenkään syvin persoona, Henki, ei synny tai tule luoduksi maallisen lisääntymisen tapahduttua, ja sen tuloksena. Maallinen meille nyt näkyvä olemus on sekundäärinen, ei primäärinen, ja luotu maaelämää varten, ja tietyksi ajaksi. Kaikki me olemme Hengeltämme luodut ajan ulkopuolella. Ennen tätä ajalliseksi kutsuttua jaksoa. Kun katsomme itseämme, tämä meidän nykyinen persoonamme on tulosta alkuperäisen luomisidentiteettimme ja useista maaelämistä rakentuneen sielumme ominaisuuksista. Elämämme päämääränä on sallia ja suostua primäärisen henkemme yhdistyvän Luojan Henkeen. Tämän yhteyden kautta Hän sisältäpäin kirkastaa myös sielullisen olemuksemme, ja näin Jumalan kuva pääsee toteutumaan ihmisessä. Tämän tapahduttua emme enää synny uudelleen lihalliseen ruumiiseen. Kirkastetun ruumiin ylösnouseminen tarkoittaa kirkastetun sieluruumiin nousemista, poistumista maapiirin valtojen alaisuudesta taivaallisiin joukkoihin. Juuri näin myös Paavali opettaa. Kun Jeesus avaa silmät havahtumaan ja ymmärtämään edes hieman hengellisen elämän valtaisaa avaruutta ja kauneutta, ja samalla ymmärtämään rikkinäisen ihmiselämän kipua, tuntuu melko rienaavalta ja pimeältä kristinuskonnon opetukset liharuumiin ylösnousemisesta. On maallisia ruumiita ja taivaallisia ruumiita, sanoo Paavali. Jeesuksen tuliaisina taivaasta Jumalan valtakunta avautui ja tuli todellisemmaksi kuin aiemmin, jolloin valtakunta oli ollut kyllä läsnä suljetumpana elollisten ytimissä. Jumalan valtakunta on lievästi sanottuna järisyttävän valtava looginen kokonaisuus, jossa pieninkin yksityiskohta on hyvin tärkeä, niin kuin ihmisenkin elämässä pieni pointti usein ohjaa suuremmille linjoille. Siinä ei ole mitään sattumoisia, vaan kaikella on syy-yhteytensä. Nimitän tätä kokonaisuutta Jumalan rakkausapparaatiksi, koska silloin pysyy elämän koordinaatio helpommin ihmisen kokoisena, eikä karkaa ohi ymmärryksen. Suuri suunnitelma toi Kristuksen liharuumiiseen maan päälle. Johannes Kastajan persoonan oletan olleen tuttu Jeesukselle jo ennen yhteisen maaelämän aikaa luomistyön ja aiempien elämien kautta. Tosin Jeesus ihmisruumiissa oli paljolti taivaasta tulevan informaation varassa. Hänellä ei ollut, ainakaan kokonaisuudessaan, oma taivaallinen muistilevyke käytössään.

Johannes kuului Kristuksen luomiin ihmisiin, ja maanpiirin valtojen alaisuuteen. Maanpiirin valtojen hallitsija oli ja on Lusifer, Saatana ja valon kantaja. Hän toimii Jumalan täydellisessä alaisuudessa. Hänen olemassa olonsa ja toimintansa on välttämätön osa elämän etenemiselle kohden päämääräänsä. Maanpiirin tason, eli sielullisen tason kehityksen edellytys on konflikti kehitettävällä elämänalueella. Kun tämän ymmärrämme, niin meille alkaa aueta Saatanan työn ja Helvetin ja tapahtumien välttämättömyys, ja voimme kiitosmielin suhtautua niihin. Maanpiirin elämän käsikirjoituksessa aiemmin Eliana eläneelle henkilölle oli määrätty nyt edessä olevassa tilanteessa Johannes Kastajan rooli. Huutavan ääni erämaassa. Jeesuksen edellä huutaja syntyi maan päälle. Elisbet ja Sakarias saivat vanhoilla päivillään poikalapsen, jonka nimeksi Herramme käski laittaa Johannes. Raamattu on todella tärkeä teos. Jumalan Sana ja ilmoitus. Jos tapahtumia joista Raamatussa kerrotaan, ei olisi taltioitu Raamattuun, emmekä näin tietäisi niiden tapahtuneen, emme hevin saisi kokonaista kuvaa ja ymmärrystä maailmankaikkeuden meihin vaikuttavasta osasta. Kun luemme Sanaa, Jumala vahvistaa Sanansa monella eri tavalla, ja näin sydämessämme varmistuu Hänen valtasuuruutensa. Kaikki on Hänestä ja Hänessä. Jumala ja Hänen valtaisa valtakuntansa on paljon kaikkia sanoin ilmaistavia ihmetyksiä ihmeellisempi. Tutkimista ja löytämistä taitaa riittää ihmiskunnalle loputtomasti. Evankeliumiteksti kertoo sen mitä näemme kaikkialla ympärillämme, ja itsessämme. Pelon. Ihmiset pelkäävät sitä mitä eivät tunne, olipa se hyvää tai pahaa, mutta kun se tulee suuresta tuntemattomuudesta, se on pelottavaa. Pelon valta lamauttaa toisen, ja saa toisen käymään kohden pelon juurille selvittämään asioiden laitaa. Pelko aktivoi tai lamauttaa. Pelkoa voi sanoa myös tärkeäksi tunteeksi, koska se paljastaa haavoittuvuuden ja ajaa ihmisen etsimään elämän ydintä ja eheyttä Jumalasta ja omasta minuudesta. Kun pelko johdattaa pyhään tyytymättömyyteen, ollaan elämän tiellä kohden vapautta ja valoa. Häpeä on pelkojen ankkuri, joka saa ihmisen pitämään ne piilossa ja näin salassa olevat pelon voimat säilyvät. Elisabetin synnytettyä Johanneksen, siis Elian, Jeesus oli sikiöasteella Marian

kohdussa. Johanneksen hedelmöitys tapahtui ilmeisesti normaalin yhdynnän seurauksena, toisin kuin Jeesuksen. Hyvästä syystä, näin uskon, Jumala tahtoi Kristuksen hedelmöityksen tapahtuvan kunnioitusta herättävällä, ja hieman poikkeavalla tavalla. Olihan kysymyksessä Jumalan Pojan inkarnaatio luomiensa ihmisten maanpäälliseen elämään. Tapahtuma, joka oli ja on, ainutkertainen ja ainoalaatuinen maailmankaikkeudessa. Jumala hedelmöitti Marian munasolun Joosefin siittiösolulla, jonka Pyhä Henki siirsi Mariaan ilman heidän yhdyntäänsä. Hedelmöitystavan hengellisfilosofisena johtoajatuksena oletan olleen näkökulman, jossa normaalin yhdynnän kautta syntyvä uusi elämä syntyy miehen ja naisen halusta ja tahdosta jatkaa elämää. Tavallista ihmiselämää. Nyt oli kysymyksessä Kristuksen tahto syntyä ihmiseksi, ei ihmisen tahto synnyttää Kristus lihalliseen elämään. Me hyvin tiedämme mitä kaikkea palvontaa tuo neitsyt kultti on tuonut muassaan. Lähes puolet maailman populaatiosta palvoo neitsyt Mariaa, joka oli kuitenkin tavallinen ihminen. Kun ihminen asustaa vapaana ”vankeudessa ”, lihallisen mielensä ja kulttuurinsa vankina, hän keksii lähes mitä tahansa tämän vankilan olojen parantamiseksi ja pyhittämiseksi. Uskallus astua vankeudesta vapauteen on monesti liian radikaali ja pelottomuutta kysyvä. Tahdommeko me koristella vankilaamme hyvillä teoilla ja uskonnollisilla hartauksilla, vai rohkenemmeko astua Jumalan eteen ilman naamioita ottamaan vastaan elämä. Herra Jeesus, jää meitä kaikkia siunaamaan. Noustaan tunnustamaan uskomme…

Sunnuntai 22.6.2014

2. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi Matt. 13: 44–46

Jeesus sanoi: ”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon. Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen.”

Saarna 22.6.2014

Tervehdys te syntisraukat. Olen iloinen että olette tulleet maailman pahuutta ja omaa kavalaa minäänne pakoon tänne kirkon suojiin. Helvetin lieskat jo kärventävät niitä jotka eivät tahdo totella Jumalaa(lue saarnamiestä). Kuten hyvin tiedättekin, loputon kadotus on niiden osa jotka eivät tee parannusta synneistään. Tämän sävyisiä saarnoja on kuultu Suomen siionissakin vielä menneinäkin vuosina. Pelolla hallinta on ominaista pelolle, heikkoudelle, ja sen tuomalle hengelliselle diktatuurille. Kuten tiedämme, niin avatessamme suumme puhumme ulos omaa

minäkuvaamme lähes kaikessa mitä sanomme. Suhtautuminen itseemme, ympäröivään maailmaan, ja ennen kaikkea lähimmäisiimme, kertoo paljon Jumala suhteestamme. Vihan kipinöitä lietsova saarnamies tahtoo hallita sisällään olevilla tunteilla lähimmäisiään, ja katalilla hurskaalta vaikuttavilla sanoilla ja tempuilla pyrkii hakemaan itselleen auktoriteettia ja arvostusta ihmisten edessä. Jumala ei kuitenkaan ole sellainen. Hän ei etsi itselleen arvostusta, eikä Hän pyydä ihailua. Hän on Minä olen. Hänen rakkausapparaattinsa jauhaa keskeytyksettä armonjyväsiä maan asukeille. Isän syli on aina avoinna niin kuin tuhlaajapoikakertomuksessa. Ei ehtoja rakkaudelle. Kotiin palaajan Hän ottaa vastaan avosylin, olipa hänen reissunsa vienyt mihin läävään tahansa. Jos kuljemme elämäämme etsien pyhyyttä itsellemme, olemme jo kulkeneet harhaan. Pyhyyttä etsimme usein ehkä salaisesti omaa pyhää kunniaamme etsien. Se on sieluntason hurskasta touhuilua, jolla ihminen pyrkii pelastamaan elämänsä ihmisten ja Jumalan edessä. Oman elämän kadottaminen on salaperäistä puuhaa, koska se vaan tapahtuu, kun Jumalan Henki kytkeytyy ihmisen hengen kanssa yhteyteen. Ihminen ei silloin pidä itseään mitenkään pyhänä, vaan hän on pyhä. Ihminen ei tiedä tekevänsä epäitsekkäitä Jumalan tekoja, vaikka tekeekin niitä alati. Saarnatekstissä Jeesus ohjaa meidät kohden elämämme ydintä. Lieneekö maailmassa ainuttakaan ihmistä, joka ei tahtoisi syvimmiltään löytää elämän tarkoitusta ja vapautta näkymättömistä kahleista, jotka sitovat meidät maanpiirin valtiaan talutusnuoraan. Lukuisten sitovien lonkeroiden liima-aineina ovat kaikki sielutason elämään kuuluvat ainekset. Tälle koko paketille Jeesus tuli avaamaan mahdollisuuden ottaa vastaan kirkastuminen, etten sanoisi läpivalaisu, vapauteen. Näin Jumala on kaiken suunnitellut ja hyväksi nähnyt. Taivasten valtakunta on aarre, joka on lähempänä kuin arvaatkaan. Tämä aarre, tämä helmi, timatti, on ja asuu sinussa, sinun sielunelämäsi ympäröimänä elämäsi keskiössä. Taivasten valtakunta on sinussa ja kaikkialla elämämme keskellä. Elämämme ydin, henkemme, on aarre ja helmi jonka tulee saada vapauttaa, läpäistä ja kirkastaa maanelämässä rakentunut sielumme taivaskanavalle.

Tässä kohden hyökkää tuomari ja syyttäjä joka kertoo meidän olevan pahemman kerran kerettiläisellä polulla. Ettäkö syntisen ihmisen sisällä asuisi Jumalan Henki. Voi sinua poloista harhailijaa. Jos elät ja tottelet perinnäissääntöjen puristuksessa pihisevää sieluminääsi, ja yrität kiltillä ja ketään loukkaamattomalla elämälläsi lakia ja oppimiasi sääntöjä noudattaen saavuttaa jotakin, jonka kunniaksi voit nostaa lipun salkoon, niin kerron sinulle, että lippusi lasketaan puolitankoon, koska et tällä fokuksella voi löytää elämää. Myy kaikki mitä sinulla on, ja löydä katoamaton timanttisi, ja ala elää ja kiittää Jeesusta Hänen maavisiitistään, joka on mahdollistanut IsäJumalan ja sinun yhteyden. Kaikki on maailmassa ennallaan, eikä mikään ole muuttunut, vaikka mikään ei ole sinun elämässäsi ennallaan. Kaikki on muuttunut. Olet saanut todellisen elämän, ja silmälasit, jotka eivät tuota maailmallista vääristynyttä maailmankuvaa, vaan paljastavat ja näyttävät Jumalan rakkausapparaatin toiminnan koko luomakunnassa. Tämän huikean, kauniin ja täydellisesti oikeudenmukaisen armon kaikkeuden. Ehkä vaikeimpia kamppailuja joudumme käymään tällä tiellä, kun Jeesuksen avaaman vapauden polulla saavumme hyvien tekojemme laavulle, ja luovumme sen ihanasta lämmöstä, kun nousemme jatkamaan matkaa. Kaikkein vaikein on kuitenkin vielä jäljellä. Jeesus sanoo: Jos rakastatte minua, niin… Rakkaus tukehtuu ja kuolee ilman vapautta. Sinun tulee päästää irti ja hylätä Jeesus. Et voi todellisuudessa rakastaa Jeesusta päästämättä irti siitä kuvasta, joka sinulla on Jeesuksesta sielussasi. Meidän sielumme kuva-albumissa on valtaisa joukko kuvia Jeesuksesta. En tahdo ollenkaan analysoida millaisia ne ovat, koska kaikissa tapauksissa ne tulee polttaa. Voi voi. Tätä albumia olisi niin mukava selailla ja kuvitella monenmoista. Näistä ”kuvatuksista” luopuminen on vaikeaa, koska olemme niin tiukasti liimanneet oman kuvamme useille sivuille. Albumin polttamien tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja kivuliaalta kuolemalta. Sitä se on, ja tulee ollakin. Tämä on tavallisen tallaajan, siis jokaisen ihmisen tie, ristintie. Astella Jeesuksen kanssa ristille, ja tappaa kuvani ja käsitykseni Jumalasta. Tappaa käsitykset Jumalasta, jotka on elämäni matkalla minuun rakentunut. Jumala kuvamme on hengellisen kulttuurimme kuva Hänestä meissä. Vain yksi ilmaisu on varmuudella oikein. Jumala on Minä olen, Hän sanoo. Kaikki muu on kulttuurin tulkintaa Raamatusta.

Maailmassa johtaja on hyvä ja onnistunut tehtävässään, jos on pystynyt tekemään itsensä tarpeettomaksi, ja homma toimii. Jumalan Sanan kanssa on hieman samoin. Ei Jumala tahdo että me tuijotamme ja uskomme Raamattuun, vaan että uskomme Raamattua. Uskomme kohde ei tule olla Raamattu, koska se ei johda Jumalan elämän löytymiseen. Jumalan tarkoitus on opettaa meitä Sanan kautta, ja johdattaa löytämään katoamaton elämä. Löytämään eläväksi tekevä Pyhä Henki, joka on iäti muokannut ja muokkaa yksilöitä ja kulttuureita kohden maailman valloista vapaata elämää. On ehkä todempaa sanoa, että Sana tekee tilaa meissä, jotta Pyhä Henki saa ”löytää” meidät. Kun omistamme itsellemme Valtakunnan elämän, emme voi omistaa mitään muuta. Kun omistamme Valtakunnan elämän, olemme löytäneet aarteen, helmemme, timantin, joka on ollut kätkettynä meidän elämämme keskuksessa hamasta iankaikkisesta alkaen. Usein puhumme maailmasta ja Saatana Lusiferista kuin jostakin pahasta vihollisesta, jonka tehtävä on tuhota meidät, ja olla avustamassa meitä loppumattoman Helvetin kitaan. Koska minun on mahdotonta kovin syvällisesti kulkea menneeseen aikaan muutoin kuin oman historiani kautta, perustan käsitykseni Jumalan erehtymättömään suunnitelmaan ja johdatukseen. Olen vakuuttunut vallalla olleen ja olevan maailmankäsityksen olleen tarpeellinen ihmisen sielun kehityskaarella. Kehitys ei ollut tullut siihen avaruuteen, jossa voidaan käsitellä abstrakteja hengellisiä asioita muutoin kuin hyvän ja pahan tematiikan kautta. Pyhän pelon ja pahan pelon kautta ihminen pysyi sopivasti aisoissa, ja Jumalan suunnitelma ihmiselle ja luomakunnalle eteni käsikirjoituksen mukaisesti. Tavallisimmin hengellisessä kielenkäytössä käytetään ilmaisua pelastussuunnitelma. Pidän kuitenkin parempana sanaa kehityssuunnitelma. Pelastus-sana ohjaa helposti ajatuksemme tilannekartoitukseen, jossa olemme paikassa tai tilanteessa, joka on vahinko tai onnettomuus josta meidät tulisi pelastaa. Syntiinlankeemuskertomus ja käsitys ovat olleet vallalla näihin päiviin saakka. Tätä käsitystä kaupitellaan edelleen kristilliselle populaatiolle.

Syntiinlankeemuskertomus on tietenkin totta. Tulkintamme ja käsityksemme sen sijaan ovat meidän kulttuuriemme muovaama käsitys Raamatun kuvauksesta, eikä niissä ole juuri mitään totta. Koska tämä kertomus on Raamatussa, tulee jokaisen ajan kulttuurissa luoda sille ominainen selitys ja uskomusrakennelma myös tästä asiasta. Vaikka en perusta mitään käsitystäni jollekin pienelle yksityiskohdalle, niin en malta olla tuomatta esiin seuraavaa seikkaa. Jos syntiinlankeemuskertomuksen tulkinta joka on vallalla, on totta, niin Jumalalle on sattunut erehdys, ja hallinta on lipsahtanut ”käsistä”. Jumala ei silloin olekaan erehtymätön kaikkivaltias Jumala. Tätä on selitetty ihmisen ”vapaan tahdonvalinnan tuomana tottelemattomuutena, joka johti koko sitä seuraavan ihmiskunnan jäsenten eroon Jumalan yhteydestä. Jos tämä näkökulma ei olisi tuottanut niin valtavasti tragiikkaa, voisi sen sanoa olevan suorastaan koomisen hauska tarina. Yhtä kaikki elämämme ja kulttuuriemme ladut ovat kaikki Herramme latukoneella höyläämät, eikä erehdyksiä ole lainkaan. Ystävät. Näitä saarnoja kirjoittaessani törmään vaikean oloiseen kysymykseen, koska läsnäolijoiden väki jonkin verran vaihtuu. Paljon on teitä samoja henkilöitä, ja ilokseni aina myös uusia. Tehtäväni on saattaa julki Jumalan tähän aikaan tarkoitettu tulkintoja ihmisen elämästä ja näin myös Raamatusta. Pyrin rakentamaan ehjää loogista kokonaisuutta, mutta vaikeuden tuottaa uusien henkilöiden noukkiminen tämän kirkkoveneen kyytiin, koska he eivät ole olleet mukana edellisillä etapeilla. Tästä johtuen huomaan jankkaavani samoja asioita uudelleen eri yhteyksissä, jotta kaikki pysyisivät souturytmissä mukana. Toisaalta, itsestäni tietäen, kertaus ei ole pahasta. Varsinkaan asiakokonaisuuksista, joista jokaisella on jo äidinmaidossa imetty perinnäissääntöuskomukset. Lopetan tällä kertaa tähän. Jeesus kanssamme. Noustaan tunnustamaan uskomme…

3. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Luuk. 19: 1–10

Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: ”Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.” Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: ”Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen.” Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: ”Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.” Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.”

Saarna 29.6.2014

Hei ystävät! Oletko sinä napisija pikku vankilakopissasi, joka inspiroidut vankilan olojen kaunistamisesta, ja hankit kalkkimaalia valaistaksesi vankilan kopit hieman siedettävämmäksi. Ajaako tyytymättömyys sinut kiukuttelemaan lähimmäisillesi, vai ostamaan kukkia vankilan aulan vastaanottopöydälle. Vakuutteletko itsellesi olevasi tyytyväinen olosuhteisiisi, kun et ole oikein varma onko muuta edes olemassa. Kuuntelet vankilapastorin hymisevää puhetta, ja koetat löytää lohdutuksen sanoja ihmisen osasta tässä syntiin langenneessa maailmassa. Varminta on tyytyä oleviin olosuhteisiin, näin ovat pyhät erämaa isätkin sanoneet. Pakenetko pyhää tyytymättömyyttäsi touhuiluun tai kuumeiseen työhön taltuttaaksesi sydämesi vaatimuksen signaalit, jotka kutsuvat sinua radikaaliin murtautumiseen ulos pyhästä vankilastasi vihreille niityille, jossa saat taivaallisen annoksen mannaa aina päivä annoksen kerrallaan. Teetkö mahdollisesti vankiladiakoniaa vankitovereiden keskuudessa. Hoidat heikompia ja annat omastasi niille joilta puuttuu. Kerrotko tarinaa Pohjois-Koreasta, jossa vankiloissa on suuret määrät ihmisiä, jotka pitävät kaameita olosuhteitaan elämään kuuluvina, koska eivät tiedä muusta, vaikka itse olet samassa jamassa. Kuka ymmärtää mitä elämä on? Se kokemuspiiri ja uskomusten joukkio, joka itse kullakin on, on tietenkin totta. Ei me syvimmiltään tiedetä juurikaan muusta, niin kuin eivät Korean vangitkaan. Tarvitaan runsaasti ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta ja sydämen näkyä ja uskoa astua rivistä ulos ja esiin, ja sanoa: Minä en tahdo olla teidän kalkkeutuneen kitupiikki Jumalanne kanssa missään tekemisissä. Kyllä teille olisi turvallista jos teidän hengellinen manipulointinne ja uskottelunne siirtyisi seuraavalle sukupolvelle. Te voisitte vain löhötä omassa itsetyytyväisyydessänne, ja uskotella itsellenne olevanne kovastikin hurskaita. Mehän käymme kirkossa. Niin meillä on aina käyty, ja sietäisi käydä teidänkin, sanotte. Mutta minäpä en tahdo teidän tapojanne enkä säädöksiänne, minä tahdon Jeesuksen Kristuksen vapauttaman elämän. Teidän taikatemppunne ja valheenne riittävät jo minulle. Voi miten koomisen hauskalta se kuulostaakaan

vainajan korvissa, kun pappi sirottelee hiekkaa arkulle ja sanoo, että Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä, vaikka arkun oletettu asukki on jo Herransa kanssa matkalla yläilmoissa. Olenko minä, oletko sinä, vuosituhantisessa valkeaksi kalkitussa haudassa, oppineiden pastoreiden seisoessa ovenvartia perinnäisten uskomusten miekka teroitettuna kerettiläisten vaientamiseksi. Pelkäät ehkä sitä jumalallista tyytymättömyyden liekkiä, joka tihkuu läpi sielusi, ja uhkaa sytyttää vanhan uskonnollisuuden perinteiden kuivuneet lehdet tuleen. Ystäväni, tämä on pyhä tuli, joka polttaa kaiken sisikunnasta pursuavien tunteiden kahleet, ja opastavat sinut elävän elämän tielle kohden Kristusta. Todellinen etsijä ei voi hyväksyä sydämessään sepiteltyjä perinnäissääntökahleita. Kun vankilan salvat alkavat aueta, suunnaton riemu täyttää sielun ja hengen, ja ylistys kirpoaa huulilta. Kun harhojen maailmat ovat tuhkana edessäsi, hämmästelet tätä valtaisaa ihanaa Jumalan valtakuntaa, jossa olet aina elänyt ymmärtämättä ja näkemättä sen olemassaoloa. Nyt elät aivan erilaisessa maailmassa, sillä kaikki mitä ennen pidit, ja muut pitävät edelleenkin tavoiteltavana ja tärkeänä, ovat kadonneet kuin pieru Saharaan. Kunnia, valta, ihmisten hyväksyntä, kelpaaminen, rikkaus, turvallisuus ja maine, ovat yhdentekeviä roskia. Yllättäen havaitset astuttuasi valtakunnan elämään kaiken entisen pelon ja ihmisriippuvuuden kaikonneen. Mikään ei voi sinua satuttaa eikä saattaa sinua kuohuksiin. Ymmärrät olevasi Jumalan rakkauden ja hyvyyden suojeluksessa, ja alat parantua haavoittuneisuudestasi. Pyhä Henki oli valmistellut ja kutsunut salaisesti Sakkeusta tulevaan Jeesuksen kohtaamiseen. Hänen täytyi päästä näkemään tuo Jeesus, josta kansa puhui ihmeellisiä asioita. Mikähän mies se oikein on. Minulta puuttuu elämästäni jotakin, jota en oikein osaa nimetä mitä se on, näin arvelen hänen tuntojaan, kun hän lähti katsomaan Jeesusta. Sakkeus oli pienikokoisena miehenä varmaankin tuntenut miehistä alemmuutta, jonka hän oli vaistonvaraisesti pyrkinyt korjaamaan niillä ominaisuuksilla jotka hän oli synnyinlahjana saanut. Tärkeää oli saada sosiaalinen arvostus jollakin tavalla. Ura oli edennyt mukavasti. Rikkautta oli tullut oikeilla ja ehkä vähemmän laillisilla menetelmillä. Maallinen

rikkaus tuo tiettyä arvostusta ja arvovaltaa maailman silmissä. Ihmisen hengestä kumpuavaa kaipausta löytää elämä, se ei kuitenkaan milloinkaan voi täyttää. Sakkeuksella oli kaikkea satavilla olevaa mammonaa, mutta yhteys elämän lähteeseen puuttui. Sakkeuksen hengen ja Jumalan Hengen välinen linja ei ollut auki. Jeesus toimi lähes aina Isän ohjeiden mukaan. Hän tiesi lähestyessään puuta, jossa Sakkeus oli, mitä Hän tekee. Hän kutsui Sakkeusta nimeltä. Tästä tulee väkevästi mieleen meidän Jumalan palveluksestamme kohta, Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun, vuoret väistykööt, ja kukkulat horjukoot, mutta Minun armoni ei sinusta väisty, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Nyt Herra kutsui Sakkeusta julkisesti kansan kuullessa kutsun. Ihmetystä herätti sama seikka mikä tänäkin päivänä. Hän kutsuu syntistä ja menee hänen luokseen aterialle. Nyt on tälle kodille ja tälle miehelle avautunut Jumalan valtakunta ja pelastus. Jeesus avasi Sakkeukselle vankilan salvat, ja uudet vapauden näköalat avautuivat hänelle. Ystävät. Pidetään katseemme elämän antajassa, niin Hän antaa ruokailukutsun ajallaan.

Tunnustetaan yhteinen uskomme…

4. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Luuk. 15: 11–32

Jeesus sanoi: ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu. Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ Niin hän lähti isänsä luo. Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla. Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli

laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.’”

4. sunnuntai helluntaista

Saarna 6.7.2014

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen hyvät kuulijat. Toivottavasti olemme elämämme sankareita, ja kohtaamme elämämme asettamat kysymykset rohkeasti, avoimesti ja empimättä. Toivottavasti olemme tuhlareita ja kulutamme sielustamme pois tämän maailman arvot ja arvottomuudet. Kuljemme rohkeasti sitä väylää, jolla nyt olemme. Kun olemme katsoneet sen polun jonka olimme ensin valinneet, tulee pysähdys ja risteyspaikka, jossa elämän suunta arvioidaan uudelleen. Hengessämme meillä jokaisella on pyhä kutsu käymään sitä tietä jonka viitassa lukee nimemme. Tässä on sinun tiesi, minun tieni, sitä käykäämme. Saamamme kasvatus, opetus, kokemukset ja turvarakenteet luovat sielullisen perustan elämämme toteutumiselle. Merkittäviä ovat kaikki kokemuksemme ja saamamme kohtelut, mutta ehkä ylitse muiden, on kohtaaminen ja tunneilmasto jossa rakennumme. Kun meillä on kasvuympäristö, jossa olemme tulleet arvostetuksi ja kohdatuksi sellaisina kuin olemme, kehittyy meille vahva identiteetti. Minä olen minä. Jos

taasen tunneilmasto on häilyvä ja epäluotettava, meidän on vaikeampi käydä sitä polkua, jonka viitassa nimemme lukee. Siinä lukee meidän nimemme, mutta kuinka osaamme valita sen, kun emme ole oppineet tuntemaan itseämme. Emme ymmärrä viitan tarkoittavan juuri meitä, sinua tai minua. Rikkonainen minäkuva luo ympäristöstään riippuvaiset tahdonvalinnat, ja elämä rakentuu helposti sellaiseksi kuin muut tahtovat minun elävän. Vaikka luulen itse valinneeni ihanteeni ja päämääräni, olen valinnut ne maailman arvojen mukaisesti. Minä itse en ole elämässä kiinni, vaan suoritan elämää. Kun oman Hengen tahdon volyymi ei ole riittänyt torjumaan negatiivisia, tai myös positiivisia, minuuteen kohdistuvia määrittelyjä, rakentuu identiteettini määrittelyjen kaltaiseksi, ja elämämme kulkee ympäristön talutusnuorassa. Yksinkertaistaen voimme sanoa meissä olevan sielutasolla kolme minuutta. Haavoittunut minuus, tuomitseva minuus ja empaattinen minuus. Olemme usein itsemme tuhoisimpia tuomareita, koska tuomitessamme itsemme jostakin elämämme teosta, tai jopa olemassaolostamme, koemme viestin takuuvarmasti totuudenmukaiseksi. Haavoittuneen minuutemme kanssa olemme eläneet koko elämämme. Olemme siihen niin tottuneet, että pidämme usein sitä rikkinäistä kuvaa omana todellisena minuutenamme. Jos meiltä otettaisiin se pois, kuinka sitten eläisimme. Kuka oikein silloin olisin, kuuluu sanaton kysymys sielussamme. Haavoittuneen minuuden toimiessa virassaan, tuomitseva minuutemme sättii taustalla luoden entistä sekavampaa soppaa elämäämme. Empaattinen puolemme koettaa sovitella ristiriitoja sen verran, että elämän jatkaminen on mahdollista, vaikka eihän se ole elämää, vaan selviytymistä. Tuhlaajapoikakertomuksessa kuvataan viisaan isän suhdetta ja toimintaa ongelmallisissa tilanteissa. Hän ymmärtää kuinka välttämätöntä on elämän päätösten kulkea jokaisen oman sydämen kautta. Vaatimus tai pakko ei tuota milloinkaan sydämen muutosta, joka on kuitenkin aina tärkein. Armollisuus ja lempeys mahdollistavat muutoksen. Kovuus ja armottomuus pitävät töllin pystyssä hetken aikaa, mutta armo ja laupeus rakentavat kestävää runkoa elämän rakennukseen. Vaatimus ja pakko kertovat aina asenteen takana olevasta heikkoudesta ja pelostakin, joka vaatii suojakseen kovan kuoren. Kun katsomme ihmiskunnan rakentumista planeetallamme, ymmärrämme Isän olleen aina täynnä armoa ja lempeyttä ihmistä ja kaikkea elämää kohtaan. Jos meille olisi mahdollista nähdä lukuisten elämiemme vaiheet, mokat ja

kompuroinnit, olisi meidän helpompi luopua tuomitsevasta minästämme, jonka toimintaa tuemme omaksi vahingoksemme. Usein luulemme tuomitsevan minämme olevan suorastaan Jumalan asialla. Meidän ihmisten lyhytjännitteisyys ja näköisyys kuljettaa meidät filosofioissamme harhaan. Vaikeutemme on nähdä maailmankaikkeuden valtaisa olemus ja jatkumo, jossa ihminen on mukana yhä uudelleen lihaan syntyvänä Jumalan kuvaksi rakentuvana Isän rakkauden kohteena. Kärsimättömyyden asenne johtaa meidät kerrasta poikki ja pinoon filosofiaan, jossa näkökenttä rajoittuu nykyelämän kotiporttiin. Jumalan suunnaton armahtavaisuus ja pitkämielisyys on vaikea hahmottaa pysyväksi yli kaiken ulottuvaksi rakkausapparaatiksi. Kun kohtaamme Kristuksen, meille tarjoutuu pelastuksen lisäksi mahdollisuus nähdä yli ja ohi tämän ajan, jos voimme luopua perinnäiskäsitysten vajavaisista ja virheellisistä kristinopin tulkinnoista. Raamattu on totta, sanotaan. Niin onkin, mutta tulkinnat ratkaisevissa kodin pahasti virheellisiä, kun rakennamme kokonaista kuvaa ihmisen menneestä ja tulevasta maailmasta tässä upeassa maailmanpyörässä. Jumala antoi lain ihmisen oppaaksi ja Jumalan valtakunnan elämän ymmärryksen avaimeksi tarkoin harkitulla kohtaa ihmiskunnan kehityspolkua. Lain kirjain on tuomari, ja Jumala on armahtava Isä, joka jaksaa odottaa sydämien kääntymistä taivaallista elämää kohden. Miksi Jeesus ei tullut aiemmin tuomaan mahdollisuutta pelastukseen ja kotiin paluuseen, saatamme kysyä. Hyvä kysymys, sanoisi poliitikko, saadakseen hieman miettimisaikaa. Jeesusta lainaten vastaisin kysymykseen, että viljan tulee tuleentua, ennen kuin sen voi korjata aittaan. Jeesus tuli hetkeen, jolloin vainiot alkoivat vaaleta. Kun tulee hetki, että pystymme luopumaan yhden ainoan elämän ihmislähtöisestä ajattelusta, alamme helpommin ymmärtää elämän suurta kuvaa, ja sen monimuotoista ulotteisuutta. Nykyinen opetus elämän kerrasta poikki ja palikat pinoon ja lajitteluun ajattelu, on Jumalan pilkkaa karmeimmillaan. Se kertoo tietenkin ainoastaan ihmisen omasta mielenlaadusta, ja sen mukaisesta Raamatun tulkinnasta.

IsäJumala ”teurastaa juottovasikan” ja järjestää juhlat aina kun ihminen on tullut hetkeen, jolloin hänen sielunsa panssari murtuu ottamaan vastaan armon ja rakkauden sanoman. Isällä on ”juhlapuku” odottamassa jokaista luotua ihmistä varten. Ketään ei jätetä matkalle. Noustaan tunnustamaan uskomme Kaikkivaltiaaseen Hyvään Isä-Jumalaan, Poikaan, Herraamme Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään Henkeen

5. sunnuntai helluntaista

Joh. 8: 2–11

Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Saarna 13.7.2014

Hei taas ystävät.

Me ihmiset olemme syntisiä läpi elämämme, aina viimeiseen hengenvetoon saakka. Näin Jumala on kaiken suunnitellutkin. Mitä se sitten tarkoittaa? En suinkaan luule pystyväni tyhjentämään syntikäsitettä, mutta otan esille muutamia mielestäni tärkeitä näkökulmia tutkittavaksemme. Vaikka Jumala on luonut tämän maailman asuttavaksemme, ja meidät tällaisiksi kuin olemme, niin Hän pyrkii osoittamaan lain avulla meidän olevan syntisiä, ja jonkinlaisen muutoksen tarpeessa. Emmekö siis kelpaakaan Jumalalle sellaisina kuin olemme? Jumala loi tämän maailman niin rakastettavaksi, että useimmiten ihminen rakastaa maailmaa ja kaikkea mitä siinä on niin paljon, että ei kaihoile mitään muuta. Näin tämä elämä ei kuitenkaan Jumalan mielestä mene oikein, vaikka se kuuluukin suunnitelmaan. Tämän maailman hengellinen atmosfääri on hämärämaailma, jonka asukit ovat matkalla kohden taivaallista kirkkautta, usein sitä itse tietämättä. Paavalin 1 kor. 13 kertoo Jumalan ominaisuuksista, ja siitä mitä kohden meidän tulee kulkea, ja mihin katseemme kiinnittää. Jumala rakastaa yli kaiken meitä jokaista. Hänen kuvikseen luotuina meidän on määrä vastaanottaa Häneltä näitä rakkauden ominaisuuksia, joita Hän odottaa kuvakseen luotujen omaksuvan ja omistavan itselleen. Maailman valta on saanut luvan olla salaisesti petollinen ja harhaan johtava. Narsistinen omavanhurskauteen pyrkivä minämme yrittää mieluusti näyttää pyhää naamaa ihmisten edessä, saadakseen sädekehän valitsemallaan tiellä. Synnit lakaistaan maton alle, ja hymyä huuleen, ja eikun saarnaamaan synnin kauheuksista, jotka johtavat loppumattomaan Helvetin tuleen. Virheelliset opetukset siitä, että synnistä voi ja tulisi päästä eroon, johtavat helposti oman syntisyyden kieltämisen tielle, koska hurskauskäsitys yllä pitää usein synnittömyyden ihannetta. Tämä kaikki johtaa kieroutuneeseen elämään ja

suureen näytelmään, joka ei ole totta. Itsepetos tällä saralla on hyvin tavallista. Synnin ymmärtäminen on sielutason elämän hämäryyden tajuamista. Koko ruumiillinen sielunelämä on hämäräelämää. Kaikki mitä teemme ja olemme, on syntiä taivasten valtakunnasta katsottuna. Suostuminen syntiseksi tuo armon ja autuuden elämään ja mahdollisuuden vastaanottaa taivaallista hyvää oman elämän toimijaksi lähimmäisten hyväksi. Synti käsite astui käsitteistöömme kun olimme kehityksessämme tulleet sille kohdalle, että elämän hieman laajempi ymmärtäminen mahdollistui. Tähän sisältyi myös sisältörakenne, että elämä on muutakin kuin tämä tässä ja nyt. On olemassa Jumala. Synti oli ja on siinä, että emme ole yhteydessä Jumalaan. Käskyjen rikkominen on merkki yhteyden puutteesta tai heikkoudesta. Miksei myös tottelemattomuudesta ja ymmärtämättömyydestä. Mooseksen laki kohdistuu lähinnä todennettaviin tekoihin, ja niiden seurauksiin. Jeesus laajensi ja tarkensi käsitystä synnin olemuksesta ihmisen sydämen laatuun ja aikeisiin tekojen alkuun panijana. Tästä näemme kuinka Jeesus kuljettaa käsityksemme askelta lähemmäs ymmärtämään taivaallisten ja maallisten välisiä eroja ja yhteneväisyyksiä. Sielunelämämme muodostuu raskaammasta ja tiheämmästä osasta, joka on lähimpänä näkyvää olemustamme. Kohden elämämme ydintä, henkeämme, sielumme rakenne kevenee ja puhdistuu. Maaelämämme alkaessa kaikki olimme hengessämme erossa Jumalasta. Jumalankuva poikaset oli tyrkätty pesästä rakentumaan itsenäisiksi Jumalan kuviksi maapallon kautta takaisin taivaallisiin. Vaikka meidät poikaset oli pudotettu pesästä, olimme ja olemme kuitenkin tarkassa ja suunnitelmallisessa Isän huolenpidossa. Missään elämiemme vaiheissa ei hiuskarvakaan taitu päästämme Hänen sitä tietämättä ja sallimatta. Kun tutustumme näihin Jumalan valtaisiin lupauksiin, tuntuu olo aivan hölmöläiseltä, kun ymmärtää kuinka vähän osaamme luottaa Hänen kantokykyynsä. Aviorikoksen tehnyt nainen tuotiin Jeesuksen luo katalissa aikeissa saada Jeesus kiinni jostakin lain vastaisesta puheesta tai lausunnoista. Juutalaiset tulkitsivat lakia niin kuin lakia yleensä tulkittiin. Jos henkilö saadaan teosta kiinni, niin

sitten tuomitaan lain ja teon mukaan. Jos jokin, vaikkapa tuomion julistaja on tehdyt vastaavan teon, mutta ei ole jäänyt kiinni, niin häntä ei tietenkään tuomita. Näin yhteiskunnat toimivat edelleenkin, eikä liene mahdollisuuksia toisin toimiakaan. Yksilötasolla asioiden laita on toisin. Jeesus ”talutti”yhdellä lauseella koko läsnä olevan porukan syntisen paikalle kohtaamaan omaa sisikuntaansa. Sielullisella ihmisellä on tuomiomieli, joka kohteen saatuaan rajaa pahan oman itsensä ulkopuolelle, ja lausuu tuomion. Siinä oma olo ja mieli valheellisesti tuntuu puhtaalta, kun saa lähimmäisen kiikkiin hänen teoistaan, ja tuomion alle. Tällaisia me itsessämme olemme sielullisella tasolla. Jos henkemme on saanut yhteyden lunastajaamme, on koko olemisemme taso herkistynyt hengen vaikutuksesta, ja Jumalan lakia ei tarvitse kuulla eikä lukea paperista, koska se kumpuaa hengestämme koko olemukseemme. Meidän henkemme ja Jumalan Henki ovat yhtä ja samaa hengellistä kalliota, jotka lunastuksessa, uudelleensyntymässä, saatetaan jälleen dialogiin. Jeesuksen läsnäolon taivaallinen varmuus, ja luja kaiken näkevä rakkaus taivutti koko susilauman kääntymään kannoillaan, ja poistumaan paikalta. Jeesuksella oli taivaallinen karisma. Eikä ihme, koska Hän oli taivaallisista saapunut keskellemme. Mitä sinä ja minä teemme kun edessämme on tilanne, jossa vakavan virheen tehnyt lähimmäinen on edessämme? Kaiken selittävä humanistinen pehmoilu ei tuota hyvää tulosta, vaan moraalista välinpitämättömyyttä. Siinä suhtautumisessa luulemme tekevämme lähimmäisellemme hyvää, vaikka teemme hänelle pahaa. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys. Tämä pehmoilu on välinpitämättömyyttä. Rakkaus on luja ja armollinen. Rakkaus ei lakaise vääryyksiä maton alle, vaan asettaa ne tutkinnan alle armon sateenvarjon suojissa. Vain rakkauden suojassa ihminen voi avata haavoittuneen sydämensä ottamaan vastaan rakkautta, joka tuo parantavan Jumalan ihmeen hänen sielulleen. Jeesuksen ei tarvinnut puhua rakkaudesta tälle aviorikoksen tehneelle naiselle, koska Hänen karismastaan se huokui lävitse vastaansanomattomalla tavalla. Niin on myös meillä. Rakastavia ja välittäviä sanoja voimme kyllä sopivassa tilanteessa sanoa, ja tuleekin, mutta tärkeintä on se viesti joka kumpuaa meidän olemuksestamme ilman sanoja. Lähimmäisen huomioiminen ja auttava mieli

säteilee kaus. Jeesus toi armon ja rakkauden ulottuvillemme. Ihmisellä säilyy tuomiomieli ja tuomion teot, kunnes hän itse saa ottaa armon vastaa, ja keventyneellä sydämellä astella elämää kohden taivaallisia. Aiemmin mainitsemani humanistinen pehmoilu pyrkii korvaamaan Jumalan armon ihmisen lepsuilulla ja välinpitämättömyydellä, jota ehkä kuvitellaan rakkaudeksi. Voi ihme tätä elämää ystävät. Annetaan koko avainnippu Jeesukselle, niin salvat aukeavat sinne mihin meidän kuuluu astella. Saamme pyrähtää lentoon kuin taivaan linnut, ja Hän pitää meistä huolen parhaalla mahdollisella tavalla. Hän on tämän kaiken luvannut. Onko meillä kanttia epäillä?

Noustaan kiittämään Heraa ja näin tunnustamaan uskomme.

Apostolien päivä

Evankeliumi

Matt. 16: 13–19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?” He vastasivat: ”Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.” ”Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.” Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet.

Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”

Saarna 20.7.2014

Tervehdys jälleen hyvät matkakumppanit.

Ihmisellä on oikeus tietää kaikki oman elämänsä tärkeät asiat. Jos hänen vanhempansa ovat kuolleet, tai ovat antaneet hänet adoptioon, on hänellä oikeus saada asioidensa todellinen laita tietoonsa. Pienenä lapsena hänellä ei ole kovin syvällistä kykyä ajatella asioita, eikä hän tavallisimmin juuri välitäkään. Riittää kun on turvallinen lähipiiri ja ruokaa lautasella. Tietyssä kohtaa aikuisuutta usein kiinnostutaan omista juurista, ja tahdotaan selvittää oma elämänkulku pohjamutia myöten. Tämä on terve ja oikea suhtautuminen elämään. Ei mennä ajopuuna virran vietävänä, vaan uidaan omin vedoin juuri minulle koodattua reittiä pitkin. Samoin on ihmiskunnan laita. Kehitys ja sielullinen kasvu vauvaiästä kohden aikuisuutta alkaa avartaa mieltä, ja entiset mallit ja käsitykset karisevat kuivuneina lehtinä navakassa syystuulessa. Tällöin monesti, kuten Pietarillekin, Jumalan lähettämät oivallukset ovat rakentuneet pysyviksi ymmärrysrakenteiksi ja käytänteiksi. Matka ymmärrykseen ihmisen perimmäisestä olemuksesta ja matkasta maailmankaikkeudessa, on kuitenkin todella pahasti kesken ja vinksallaan. Tämän intuitiivisesti ymmärtävät muut, paitsi fundamentalistit, joiden maailmanloppu on aivan tuossa edessä, ja helvetin tulikuuma pätsi nielaisee ne jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan. Evankeliumitekstissämme Jeesus kyselee kenen Hänen sanotaan olevan. Pietari sanoo, sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika. Tähän Jeesus vastaa: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni, eikä tuonelan portit sitä voita. En tiedä itkisikö vai nauraisi tälle Jumalan huumorintajulle. Sille mitä nämä muutamat lauseet ovat saaneet aikaiseksi läntisessä maailmassa. Valtaisa läntinen kirkko-organisaatio on anastanut ihmisten keskellä avainten vallan Jumalan ilmoitukselta itselleen, ja hallitsee tällä valheorganisaatiolla valtaisaa ihmismassaa. No, Jumala on viisaudessaan sallinut tuon kaiken olla voimissaan

maan päällä. Meidän ei tarvitse sitä nyt ymmärtää. Ehkä se selviää kun sen aika on. Pietari kalliolle Jeesus sanoo muutamaa lausetta myöhemmin: Väisty tieltäni Saatana, sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta vaan ihmisestä. Ymmärrämme Jeesuksen tarkoittaneen Pietarille osoitetuissa sanoissaan rakentavansa kirkkonsa kalliolle joka perustuu Jumalan viestiin ja ilmoitukseen. Samankaltaiselle Jumalan antamalle visiolle kuin siinä hetkessä, jossa Jeesus sanoi Pietarille nuo sanat. Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika. Sitä ei tuonelan portit voita, eivätkä sielulliset ailahdukset voi muuttaa. Jumala on sallinut monissa asioissa ihmiskunnan käydä pitkää harhaista valtatietä, koska he ovat tahtoneet sen valita. Usein kristityiksi itseään kutsuvissa ihmisissä erikoisesti toteutuu halu olla viheltämässä maailman elämää poikki, ja lopettaa peli ilman jatkoaikaa rankkarikisaan. Tämä toppari epäonnistui ja tuo veti sisään. Kerrasta poikki. Jumala on meistä huolehtinut hamasta alkuajatuksesta alkaen, ja loppua ei ole olemassakaan. Me olemme olleet olemassa iankaikkisesti, ja tulemme olemaan olemassa iankaikkisesti. Monet mutkat ja ahdistukset saamme käydä läpi, kun maan kasvatista hiotaan timanttia, joka säteilee taivaallista kirkkautta. Juutalaisessa ihmiskäsityksessä ihminen syntyy uudelleen ihmiskehoon. Siitä kertovat myös arvuuttelut olisiko Jeesus Elia, Jesaja vai jokin muu aiemmin elänyt tunnettu henkilö. Tänään ihmiskunta on lähempänä aikuisuutta kuin ennen. Jumala avaa Sanansa tulkintaa niin kuin hyväksi näkee. Tässäkin työssä maan päällä Hän käyttää tietysti ihmistä työrukkasenaan, kuten Pietaria tekstimme tapahtumassa. Pieni ihminen helposti ajattelee, ettei hänellä ole mahdollisuuksia tehdä mitään merkittävää ihmiskunnan kokoisissa puitteissa. Näin ehkä olisi ollut Pietarinkin aatokset, jos olisi asiaa ehtinyt aprikoida. Pietarin parilla lauseella on ollut kuitenkin valtaisa merkitys. On viisautta ja myös vapauttavaa muistaa, että Jumala on toimija kaikessa. Ihmisen tehtävä on elää vahtimatta mahdollisia tuloksia. Jos olemme aina tarkastelemassa tuloksia, mitkä ovatkaan toimintamme motiivit? Siemeniä ei saa kaivaa ylös, jotta näkisi ovatko ne itäneet.

Usko on lahja, ja se säilyy lahjana ajasta aikaan ylitse niidenkin Jumalan ihmistä koskevien totuuksien, jotka pystymme tulevaisuudessa omaksumaan. Usko avaa hengen ja sielun kiittämään Jumalaa ihmisen osasta Hänen rakkautensa kohteena. Jumalan valtaisa rakkausapparaatti jauhaa alati vainioilla uutta tuleentunutta satoa saadaan taivaalliseen laariin. Uskonlahja ei muutu täällä ajassa. Tieto, tietoisuus ja havahtuminen ymmärrykseen ovat sen sijaan muuttuvaa ainesta. Ne muuttuvat yksilötasolla kasvaessamme lapsesta aikuisuuteen, ja aina kehon kuolemaan saakka. Sama pätee pääosin myös ihmiskunnan kehityskaaressa. Maaelämämme alkumetreillä, kun olimme syntyneet ensi kertoja tähän näkyvään kehoon, käsityksemme eksistenssistämme ja olemisemme ympäristöstä oli melkoisesti erilainen kuin nyt. Tavallisesti puolustamme olevaa käsitysmallia kiihkeästi. Näin filosofiat tulevat koetelluiksi, ja kestävyys mitatuksi. Tänä päivänä on runsaasti syitä asettaa valtafilosofiamme vakavan tutkinnan kohteeksi. Erityisesti kirkot oppeineen ovat salakavalasti omineet maailmankäsityksen rakenteen määrittelyn itselleen. Tietysti siellä on myös totuutta noin siteeksi, muutoinhan se ei voisi menestyä lainkaan. Kirkko menettää pahasti uskottavuuttaan kun se lähtee mukaan muuhun kuin sen perustehtävään, evankeliumin julistamiseen. Hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta laimenee ihmisen salaisten narsististen päämäärien sokkeloihin sielulliseksi kirjaimen kuolettamaksi sekahedelmäkeitoksi. Ystävät. Me olemme Jeesukselle Kristukselle annettu Maa niminen leiriprojekti. Hän on meidät luonut ennen aikojen alkua, ja nyt Hän on pääjohtajamme ja ylin valvojamme. Hän opastaa ja kuljettaa meidät halki maailman takaisin taivaallisiin joukkoihin. Oppi jossa Jumala hylkää mistään syystä minkään luoduista olennoista on ihmistulkinta joka kertoo vain ja ainoastaan tulkitsijasta itsestään. Me hylkäämiskokemuksilla haavoitetut tulkitsemme asioita oman kokemustaustamme sävyttäminä, jos emme ole asiaa tiedostanut ja sallinut valon parantaa. Jumalan rakkausapparaatissa ihminen joutuu myös kipuun ja kärsimyksiin, koska ne ovat osa kasvuprosessin ja luopumisen väistämättömiä

tunnekokemuksia. Omat valinnat ovat myös ohjaamassa kivun keskelle jouduttaakseen kurssinmuutosta kohden taivaspolkua. Jumala ei milloinkaan kiusaa eikä rankaise ketään. Hän odottaa lempeä hymynkare huulillaan meidän piehtarointiamme omien oppiemme ja perinnäissääntöjemme viidakossa. Meidän Isämme, Minä Olen Jumala, Jeesuksen Isä ja meidän kaikkien ja kaikkeuden Isä on ylitse kaiken luotettava, eikä Hänelle satu virheitä. Kaikki on tarkkaa ja johdonmukaista suurta suunnitelmaa. Ei ole tapahtunut mitään odottamatonta syntiinlankeemusta, virhettä jonka seurauksena kahden ihmisen valinta olisi johdattanut koko tulevan, vielä olemattoman ihmiskunnan eroon Jumalasta. Ei ole olemassa loppumatonta Helvetin kidutuspaikkaa, ei sattumanvaraista syntymistä ihmiseksi sattumanvaraisiin olosuhteisiin. Nämä kaikki ja lukemattomat muut karmeat tulkinnat ovat ihmisperustaisia kollektiivisen mielen tuottamia omakuvia, jolle on alettu rakentaa oman näköistä uskomuskulttuuria.

Rukoillaan yhdessä Pyhä Jumala, Isämme taivaassa, kuule lastesi pyyntö kun täällä yhdessä käännymme luottavaisesti sinun puoleesi. Ilmoita meille, niin kuin Pietarille, pyhät totuutesi ihmisestä ja ihmisen osasta johtamassasi maailmankaikkeudessa. Pyydämme Sinua Isä, poistamaan ihmisoppien sekamelska kirkostamme ja maailmastamme. Opeta meitä kuuntelemaan ja ymmärtämään Henkesi viestejä ja panemaan sivuun omat oppimme ja virheelliset käsityksemme. Amen Nähdään ystävät viikon päästä.

7. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Mark. 10: 17–27 Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: ”Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?” Jeesus vastasi hänelle: ”Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi.” ”Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen”, vastasi mies. Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: ”Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.” Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta. Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: ”Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!” Opetuslapset hämmästelivät hänen sanojaan, mutta Jeesus jatkoi: ”Lapseni, Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä. Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” Opetuslapset olivat yhä enemmän ihmeissään ja kyselivät toisiltaan: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus katsoi heihin ja sanoi: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista.”

Saarna 27.7.2014

Hyvät kuulijat! Elämän paradoksaalisuus yllättää ja ylittää ihmisen monessa mutkassa. Ihmisen ymmärryksen fokuksien ja taivaallisten näkökulmien ja lainalaisuuksien vastakohtaisuus luovat hämmennystä ja vaikeutta elämän ymmärtämiseen ja viestien tulkintaan. Palataanpa nyt hieman poikkeuksellisesti viime sunnuntain saarnatekstiin hetkeksi. Jeesus sanoi Pietarille, sinä olet kallio, tälle perustalle minä rakennan kirkkoni, kun hän oli saanut Pyhältä Hengeltä viestin Jeesuksen statuksesta maailmankaikkeudessa. Kun Pyhä Henki tuo päivätajuntaan viestin, se usein yllättää täydellisesti. Ihmisen intressit ja Jumalan valtakunnan todellisuus vain harvoin kohtaavat harmoniassa. Ihmisen luonnolliselle järjelle on vaikeaa esimerkiksi ymmärtää miksi luopumalla elämästä löytää sen. Monet asiat ovat kuin päälaellaan. Pääpointti hämmennykseen on sielullisen viisauden, järjen, ja hengellisen viisauden ja näkökyvyn eri aaltopituuksissa ja viestinnän suuntien eroissa. Edellinen on horisontaalista ja jälkimmäinen vertikaalista liikettä. Sielullisen viestinnän välineenä on pääasiassa ihmisen älyllinen keskus. Hengellisen viestinnän keskus on sen sijaan ihmisen iankaikkinen ja alkuperäinen identiteetin ydin, Henki. Hengen kanssa yhteistyössä on tärkeä ihmisen emotionaalinen keskus, sydän. Tuntuu monesti koomisen järjettömältä pyyntö tai kehotus antaa pois ja luopua rakenteista jotka on koonnut suurella vaivalla. Kadottaa elämänsä. Sielumme on kulkenut monet vaiheet lukuisten maaelämien aikana. Sitten tulee Jeesus joka sanoo, että jos et kadota elämääsi, et voi päästä taivasten valtakuntaan. Pitääkö minun todella luopua kaikesta, kumpuaa epätoivoinen kysymys sielustamme. Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Kun ihminen on näiden kysymysten kohdalla elämässään, hän on jo elämän langan magneettikentässä. Tästä kohdasta alkaa Jumalan valtakunnan tajunnan alkeet, jota ei voi sielullisella järjellä ymmärtää. Kun ihminen ottaa vastaan Sanan sydämeensä, alkaa yhteys persoonan identiteetin ytimeen, Henkeen aktivoitua, ja elämän virtaus sisältä ulospäin alkaa aueta. Jokaisella ihmisellä on itsessään hengellinen järki ja intuitio, joka on ollut latentissa tilassa. Hengellisen ymmärryksen ja tajunnan herättäminen on Jumalan työtä ja lahjaa Häneltä. Työrukkasenaan Hän käyttää tietysti Sanaa ja toisia ihmisiä. Kuinka Hän sitten saa ihmisen fokuksen irrotettua maallisesta hyvästä? Kunnollinen ja hyvää elämää, ja kaikkea hyvää tarkoittava ihminen, on vaikea saada ymmärtämään, ettei hyvä elämä olekaan taivastie. Jeesuksen luo tuli mies, joka oli kaikessa noudattanut käskyjä ja hyviä elämäntapoja, sai Jeesukselta karmaisevan ohjeen. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua. Ohjeen tarkoitus oli ohjata hänet omasta hurskaudesta ja hyvistä teoista, ja niillä Jumalalle kelpaamisesta Jumalan yhteyteen, armon alle. Saattaa hänet syntiseksi kaipaamaan vapahdusta omasta itsestään ja yhteyttä elävään Jumalaan. Mies saapui Jeesuksen luo kysymyksensä kanssa. Mitä minun tulee tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän. Perinnäissäännöt olivat hyvin tallentuneet hänen elämäänsä. Hän oli kuvauksesta päätellen elänyt hyvää elämää. Identiteetin ytimessä, Hengessä oli kuitenkin vakava puutostila, joka ohjasi nuorukaisen kysymään kysymyksensä Jeesukselta. Ihmisen iankaikkinen Henki kaipaa alati yhteyttä takaisin Hengen emäkallioon, Jumalaan. Tämä puuttui nuorukaiselta. Kun yhteys syntyy, ihminen havahtuu horisontaalitason elämästä, jota hän on elänyt koko maapallovaiheen lukuisten elämien ajan, uuteen ja mykistävään elämään, jota ei pelko eikä kuolema hallitse. Meidänkin on ehkä hyvä kysyä tuo sama kysymys Jeesukselta. Mitä minun tulee tehdä jotta iankaikkisen elämän perisin? Kuten Paavali kirjoittaa, ei auta vaikka antaisin kaiken omaisuuteni köyhille ja tekisin mitä kikkoja ja itse rankaisuja, en niillä mitään saavuttaisi. Itsekkäitä ja elämäni säilyttämiseen tähtääviä konsteja ja itsepetoksia ovat kaikki tyynni.

Voinko siis tehdä mitään löytääkseni yhteyden Jumalaan? Kun elämässäsi on syttynyt tyytymättömyyden liekki, tämä ei ole elämää, vaan elämän apinointia, niin oletko silloin sammuttanut alkavan palon, vai hankkinut kannullisen bensiiniä ja ruokkinut sillä pyhää paloa. Jos olet sammuttanut alkavan palon sielussasi, en voi onnitella sinua. Olet silloin jäänyt kuolleiden maahan. Siellä elävät persoonattomat olennot etsien omaa identiteettiään ympäristöstään ja toisista kuolleista. Joka tahtoo löytää ja omistaa elämän, joutuu heittämään elämänsä tuleen. Se elämä joka on ihmiseen ohjelmoitu perinnäissäännöillä ja sosiaalisen kentän tavoilla ja esimerkeillä, on Helvetissä palavaa kuonaa. Jos et irrottaudu siitä ja heitä sitä kelvottomana pois, se matkaa kanssasi kuoleman tuolle puolen, ja karsitaan sinusta pois Helvetin höyryissä tämän elämän jälkeen. Silloin jäljelle jää ydin minä, henki, jonka seuralaisena on menneistä elämistä rakentunut taivaskelpoinen aines. Sen kera palaat takaisin uuteen, taas ainutkertaiseen elämään. Jokainen elämä on erilainen ja ainutkertainen. Ei ole mitään kahta samanlaista. Olet aina uniikkipersoona Jumalan rakkausapparaatissa. Identiteettisi ydin, sinun Henkesi, on muuttumaton ikuisuudesta ikuisuuteen. Länsimainen teologia on itseriittoinen ja ylpeä, ja niin vakuuttunut suurten linjausten oikeista tulkinnoista, että muutosta se ei tietenkään itse voi eikä pysty masinoimaan. Ystäväni. Koska olet täällä, ja nyt ehkä kyselet näitä kysymyksiä Jumalalta, olet jo tiellä, jonka portin Jeesus on avannut ristinkuolemallaan. Tee tilaa sydämeesi kuuntelemalla, rukoilemalla ja lukemalla. Hän hoitaa kaiken muun. Älä itse yritä tehdä itsestäsi hurskasta ja kelpaavaa, vaan ole rehellisesti se mikä olet.

Kerrotaan yhdessä sanallisesti uskomme ikiaikaiseen kaikkivaltiaaseen Jumalaan…

8. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Mark. 9: 2–8

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan. Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.

Kirkastussunnuntai Saarna 3.8.2014

Ystävät. On hyvä että olemme täällä. Jumala on kanssamme. Sinä olet sinä ja minä olen minä. Me kelpaamme tällaisina kuin nyt olemme. Jumalan valtakunta on keskellämme ja meidän jokaisen elämän ytimessä. Sinun syvin identiteettisi on siru Häntä. Hän on luonut jokaisen ennen kaikkia aikoja olemaan ikuisuudesta ikuisuuteen matkalla Hänen kanssaan. Meissä jokaisessa on Jumalan huikea alkuajatus, persoonakoodi. Se on identiteettimme syvin olemus, joka luo elämäämme kohden maavaiheen elämään koodattua ydinprosessia, kypsymistä luopumiseen. Tämä elämä tuottaa, niin kuuluukin olla, kysymyksiä kysymysten perään. Elämä on parhaimmillaankin sarja kysymyksiä, jotka voivat saada vastauksen kirkastusvuorella, ja sitten kadota reaalisen päivätajuntamme ulottumattomiin. Kirkastushetki jättää kuitenkin elämämme filmiin pysyvän valotuksen, jota katselemme negatiivin tai positiivin puolelta. Korkeat ovat taivaalliset kirkkaudet ja voimat. Me olemme matkalla taivaallisiin, mutta nyt elämme maallisten, sielullisten, fysiikan ja kemian lakien alaisina hengellisten lakien ohjaamina. Hyvä näin. Vaikka tunnemme hyvin vajavaisesti hengenvoimien lainalaisuuksia, uskon että me kaikki läsnä olevat tiedämme sisäisen intuitiomme kautta elävämme tärkeää vaihetta elämässämme. Kuinka muutoin voisikaan olla. Tämä intuitio sisältää hiljaisen ymmärryksen olemassaolomme iankaikkisuudesta ennen ja jälkeen tämän ruumiillisen elämämme. Tavallisimmin me jotka tunnemme sisällisesti Kristuksen, emme huuda emmekä metelöi, vaan olemme majakoita kuten seppä Högman Ukko Paavolle hänen kipunsa keskellä. Kristus on sama menneessä ja tulevassa iankaikkisuudessa. Hän on kanssamme. Maailma meluaa ja pauhaa omaa melskettään, ja tyrskyt runnovat kalliorantoja, jotka pysyvät vankkumattomina sijoillaan. Älä ystäväni huoli, näin kaiken kuuluu mennäkin.

Kun väsymme ja saamme kylliksemme maailman melskeestä, alamme havahtua hengelliseen tietoisuuteen, ja astella kohden Jumalan armonmerta. Alamme tehdä tilaa Hänelle, ja kuunnella mitä Hän tahtoo meille viestittää. Tule, kuuluu hiljainen äänetön sisäinen kutsu. Tämä on kutsu ulos maailman valtojen hallitsemasta piiristä taivaallisiin facebookeihin. Viestin vastaanottajana toimii syvin identiteettimme, henkemme. Jumala ei kutsu meidän itse rakentamaamme maallista sielullista kuvaamme, vaan todellisen minuutemme. Usein ”pyhään” hengelliseen kaapuun pukeutuneet fundamentalistit hämmentävät kulkijan mielen ja suunnan. Opit joissa ihminen voi oman elämänsä suorituksilla ansaita jotakin hengellistä hyvää, tai jopa pelastuksen, ovat ihmisille mieluisina suosittuja. Näissä uskontojen malleissa sielullinen minä saa egoilla. Olemme lukeneet monesti evankeliumimme tekstin. Olemmeko ymmärtäneet mitä siinä todella tarkoitetaan ja sanotaan? Eikö näin. Elia ja Mooses tihentyivät näkyvään muotoon hetkeksi, ja samanaikaisesti Jeesus hehkui ylimaallista, taivaallista kirkkautta. Hän oli kuitenkin vielä lihallisessa ruumiissaan. Jeesus tahtoi tämän happeningin tapahtua, jotta taivaallinen olemassa olo sai konkreettisen dokumentin opetuslasten kautta. Taivas ja taivaalliset ovat totta ystävät, ja enemmänkin. Se on todellisinta elämää. Ihmisen rakentamat opit ja Raamatun tulkinnat ovat muotoilleet Jumalasta karmivan tyrannin, joka ei niinkään välitä ihmisistä kuin siitä, että Hänen aivoituksiaan noudatetaan. Kuten olemme jo aiemmin todenneet, tämä Jumalan kuva on ihmisen kollektiivinen omakuva. Kaikkien virhetulkintojen perustana on suuri, sielutason järjen perusteella päätelty yhden elämän eksistenssin uskonto. Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa tällä ei ole juurikaan tekemistä. Kun muutetaan tulokulma kysymyksiin Jumalan mukaiseksi, uskonfilosofiset solmut ja ongelmat saavat totuudelliset puitteet, ja salatun Jumalan toiminnot astuvat linjaan myös hengellisen ymmärryksemme ja intuitiomme kanssa. Jumala säilyy silti riittävän salaisena. Jumala on rakkaus. Maailmankaikkeus on Jumalan rakkausapparaatti, joka pitää sisällään kaiken, eikä hylkää mitään eikä koskaan.

Kun maailmankaikkeuden ratas klonksahti ennalta määrättyyn pykälään, Kristus astui ihmiseksi syntymän kautta elämään ihmisen elämän, ja avaamaan ihmisille portin taivaallisiin. Hän sai nimekseen Jeesus, jonka maailma tuomitsi ja naulasi ristille. Kuoleman voittaneena ylösnousseena Herrana Hän avasi sinetöidyn portin taivaallisiin. Siitä kulkevat kulloinkin kutsutut. Jokainen ajallaan. Koska maailmankaikkeus on rakentunut itsensä koossa pitävistä reaalisista ja filosofisista elementeistä, on selvää että maailma tuomitsee taivaallisen pelottavana ja tuntemattomana, liian abstraktina substanssina, joka uhkaa maailman olemusta. Niinpä maailman ihmiset eivät voineet sietää Jeesusta, vaan tappoivat Hänet. Näin on asianlaita tänäänkin. Henkemme on kuin perhonen, joka pääsee taivaalliseen vapauteen kun maallisen toukkakotelon rakentaminen on valmis, ja kuori on kypsä hajoamaan maan tomuksi. Ystävät. Saamme olla turvallisella mielellä myös silloin, kun taivaalliset yhteydet ja näköalat ovat ukkospilvien peittämät. Jumala on keskellämme, ja pilvet väistyvät kun Jumalan tuuli puhaltaa. Läntisen kristillisyyden eksistenssifilosofia on kuitenkin ajanut ihmisen sellaiseen umpikujaan, jossa kulkuväylää yritetään avata toinen toistaan tukevilla ”hurskailla” valheilla. Tämä valhemaailma ei tietenkään ole tietoista rakennelmaa, vaan näihin juttuihin todenteolla uskotaan usein Pyhään Raamattuun vedoten. Koska Jumala on tämän kaiken sallinut, eikä Hän ei käsikirjoituksensa toteutuksessa erehdy, sisältää tämä hörhöily viisauden, jota en pysty nyt ymmärtämään. Olen varma tällä kaikella olevan tärkeä merkitys ihmiskunnan polulla kohden taivaallista kaikkein todellisinta elämää. Jeesus on luojamme ja lunastajamme sekä turvaoppaamme tällä maallisella matkallamme. On turvallista kulkea elämän matkaa Häneen turvaten kaikessa. Emme helpolla, jos lainkaan, pysty elämään erossa uskonnollisista perinnäissäännöistä, jotka asuvat kulttuureissamme. Monet niiden rakentamista maailmankuvan osasista pitävät yllä pahasti valheellisia ihmiskäsityksiä ja maailmankuvaa. Totuuden siemenet on jätetty kylvämättä hedelmälliseen maahan. Ne on kylvetty ihmissielujen karuun ja armottomaan maaperään, jossa ne ovat oraalle noustuaan tulleet tallatuksi silloisen ihmismielen tahdon

mukaiseen valhemaaperään. Valhevehnän kasvua ylistetään halleluja huulilla, vaikka epätotuus ja armottomuus höyryää ihmiskunnan ahdistuneesta kamppailusta. Kun tutkimme omaa mielenmaisemaamme rehellisesti, huomaamme lähes kaiken käyttäytymisemme ja ajattelumme olevan rakentuneen uskonnollisten ja maallisten perinnäissääntöjen perustalle. Tämä kaikki on tietysti aivan oikein. Näin elämän kuuluu mennäkin. Olemme kuin hypnotisoidut, aivopestyt niin täydellisesti, että on lähes mahdotonta sitä itse havaita. Kun tulee hetki jolloin heräämme ja havahdumme elämän tietoisuuteen, ja olemme kypsyneet katsomaan elämää itse, olemme tärkeässä hetkessä. Kun liekki on alkanut palaa sisällämme, olemme suuren ratkaisun paikalla. Päätämmekö lähteä elämän tielle, vai jäädä kuolleiden maahan. Kun lähdemme elämän tielle, tulemme totaalisen koetelluksi ja tutkituksi oman itsemme ja ympäristömme taholta. Lähdenkö matkaan henkeni vision, intuition, Jumalan minuun jo ennen syntymääni koodaamaa elämänpolkua pitkin saamani leiviskät kainalossani, vai väistynkö peloissani sivuun elämän tieltä, koska lähimmäiseni ja vallitseva kulttuuri kiilaavat minua omalle polulleen. Raamatun mukaan pelko on yksi suurimmista meidät Jumalasta erottavista maailman saasteista. Me kaikki, enemmän ja vähemmän itseämme ”hurskaina” pitävät tallaajat kiemurtelemme pelkojen miinakentässä usein sitä edes tunnistamatta. Maailman herra on taitava tällä saralla. Ei ole mitään josta hän ei pystyisi vääntämään jonkinlaista pelkoa, johon koukuttaa meidät tuuliviireinä pyörivät ihmiset. Ainut on Hän, joka pystyy meidät erottamaan pelkojen kentästä. Hän joka ei pelännyt maailmaa. Ei edes kuoleman edessä. Vaikka Hän oli ja on luoja ja Jumala, Hän kuitenkin kärsi ihmisenä ne kaameat kivut ristillä meidän edestämme. Päätän tähän. Tervetuloa viikon päästä. Nähdään silloin. Tunnustetaan nyt uskomme

9. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Matt. 7: 13–14

Jeesus sanoo: ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!”

Saarna 10.8.2014

Hei ystävät jälleen. Vain harvat löytävät sen portin. Siinäpä lausahdus joka synnyttää rehellisessä ja armollisessa ajattelijassa moninaisia kysymyksiä. Tämän lauseen kohdalla meissä asuvan dogmaatikon ja eksegeetikon olisi syytä hieman havahtua. Onkohan kulttuurimme Raamatun tulkinnassa jotakin hieman outoa. Tämän korkeimmalta taholta julistettu toteamus sisältää nykytulkinnan kannalta ehkä hieman kiusallisia aspekteja. Vain harvat löytävät tien. Näinhän se kuuluu. Tämä siis tarkoittaa, että ehkä kaksi, viisi tai peräti kymmenen prosenttia ihmisistä matkaa taivaaseen. Loput itetaan loputtomaan Helvettiin. Tämähän on tapahtunut ja tapahtuu siis koko ajan, hamasta alusta tähän päivää ja aina tulevaan iankaikkisuuteen. Isä joka sanoo piirtäneensä meidät jokaisen kätensä uurteisiin. Isä joka sanoo, että kuinka Hän hylkäisi, kun äitikään ei hylkää kohtunsa hedelmää. Isä joka sanoo vuorien järkkyvän ja kukkuloiden horjuvan ennen kuin Hänen armonsa järkkyy, ja rauhanliitto horjuu. Hän siis toimii niin monessa muussakin kohdin sanaansa vastaan. Sellainen Isä meillä on. Nykyteologian mukaan Jumala luo aina uuden hengen kun ihminen syntyy maailmaan. Täytynee olla hirveä sadisti ukko tuo Jumala, kun luo ihmisiä joista tietää lähes kaikkien joutuvan loputtomaan kärsimykseen. Milloinkahan Hän aikoo lopettaa tuollaisen touhun? Kun aikojen alusta on näin tapahtunut, luulisi Helvetin olevan jo niin täynnä, ettei lisää enää mahdu. Homma kuitenkin vaan jatkuu. En minä ystävät näistä jutuista taida mitään ymmärtää, mutta ehkä sen verran olen saanut lahjaksi perspektiiviä, että nämä jutut ei mene nykykäsityksellä läpi eikä jakeluun minun kohdallani. Olen myös ymmärtänyt, että kivet alkavat huutaa, jos ihmiset eivät tuo julki sitä mikä heidän hengestään ja sydämestään kumpuaa. Olen vakuuttunut Jumalan koodanneet henkeemme luomisemme alkuajatuksesta alkaen ne leiviskät joilla meidän tulee kulloisessakin elämässä

asioida. Samoin uskon, että koemme elämämme tyydyttävänä ja elämisen arvoisena vain, jos kuljemme meille jokaiselle yksilönä viitoitettua tietä. Olette huomanneet ystävät, että olen hieman sarkastisella tuulella. Kyllä. Minulla on siihen oikeus ja jopa velvollisuus. On hyvää ja arvokasta ymmärtää teologian olevan historian aikana ihmisten rakentama käsityskokoelma Jumalasta ja Hänen ominaisuuksistaan, sekä tahdosta. Se on vajavaisten ihmisten rakennelma. Uskon kaikkien toimijoiden kirjoittaneen teoksiaan pyhällä ja vilpittömällä mielellä ja tarkoituksella, ja pitäneen puheitaan todellisella hartaudella. Raamattu on teologian perusteos, jonka varaan kristillinen käsitys kaikkeudesta on rakentunut ja rakentuu tälläkin hetkellä. Tämä on tietysti hyvä ja oikein, mutta Raamatun tulkinta on perusteiltaan pahasti virheellinen ja johtaa etsijän ristiriitaan ja hylkäämään monesti opetuksen kokonaan, vaikka se sisältää myös paljon ja runsaasti moninaista hyvää ja oikeaa tulkintaa. Olemme kulttuurissamme siinä vaiheessa, että ihmiset eivät enää kumarra maallisia auktoriteetteja, kuten menneinä aikoina, vaan alkavat havannoida ja ajatella itse asioita ilman välikäsiä. Tämä todella haastaa monet perinnäiset mallit, ja sekä uskomuksia ylläpitävät instanssit. Tämä on hyvin terve kehitys, vaikka muutosvastarinta on voimakas. Havahtuminen tietoisuuteen elämässä alkaa yleistyä, kun tulee tilaa kulttuurissa. Jokaisen ”pyhä” velvollisuus, ja oikeasti onnellisen elämän edellytys, on löytää oma todellinen identiteetti joka asustaa meidän persoonamme syvyydessä, Hengessämme. Minä olen, sanoo Jumala itsestään. Tämä on myös Jumalan kuvan tavoite. Löytää oma itsensä, niin että voi sanoa, pienellä kirjaimella kirjoitettuna, minä olen. Onnellinen elämä on sitä että löytää todellisen minuutensa. Samalla löytää yhteyden Jumalaan, koska henkemme identiteetillä voimme olla yhteydessä Jumalaan. Hän ei voi seurustella sielutason minuutemme, siis maallisen naamioidentiteettimme kanssa. Kun yhteys on löytynyt, alkaa elämässämme oikeasti tapahtua niitä asioita, jotka ovat henkeemme koodattu. Silloin voi tulla tilanne, jossa joudumme vakavaankin ristiriitaan kulttuurimme kanssa. Uskon useimpien ihmisten intuitiivisesti tajuavan Raamatun nykyisten ”perustulkintojen” olevan ihmisestä, ei Jumalasta. Hengellisissä piireissä

vaalitaan kulttuuritabuja joita ei uskalleta tai kyetä nostamaan pöydälle. Voi olla kysymys myös siitä, että uskotaan sokean hurskaasti omaan oppiin, eikä Jumalaan, ja näin ei vaikeita kysymyksiä ole olemassakaan. Nyt on aika hieman hipaista lisää evankeliumitekstimme ahdasta porttia. Hyviä saarnoja ahtaasta portista en muista kuulleeni tai lukeneeni. Johtunee siitä, että tulokulma saarnoissa on ollut perinteisen uskontulkinnan mukainen. Portista kulkeva ei voi viedä mukanaan mitään sielutason omaansa, vaan ainoastaan kirkastetun minuutensa osaset. Tämä maallinen elämä kaikkinensa rakentuu niin paljon sielulliselle itsekkyydelle, että emme mahda sitä useinkaan ymmärtää, mutta älä huoli, näin sen tulee ollakin. Virhettä ei ole tapahtunut Isälle silläkään kohtaa. Virhettä ei ole tapahtunut siinäkään, että itse emme ole kykeneviä itse riisumaan itseämme portinläpäisykuntoon. Tämä elämä oikein ymmärrettynä on elämistä täydellä painolla ”isän kämmenellä”, ja antaa Hänen huolehtia kaikesta muusta. Vain harvat luopuvat perhostoukankuorestaan, ja pääsevät lentämään vapauteen. Jumalan kuva ihmisessä on rakkaus ja vapaus, joka ei omista mitään vaan kaiken. Hän on Isässä ja Isä hänessä, kuten Jeesus itseään koskien asian ilmaisi. Tämä koskee myös meitä jotka olemme Jeesuksessa. Silloin olemme myös Isässä ja Isä on meissä. Hän on sinut ja minut nimeltä kutsunut, ja olemme Hänen. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, Hänen armoliittonsa ei horju, jonka Jeesus on meille lunastanut. Tämä liitto kestää, koska kaikki on Jumalasta, ja pyörimme Hänen rakkausapparaatissansa. Rukoillaan. Isä, kiitos elämästä, amen. Noustaan tunnustamaan uskomme.

10. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Matt. 25: 14–30

Jeesus sanoi: ”Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta. Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan. Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan! Myös se, joka oli saanut kaksi talenttia, tuli ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle kaksi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset kaksi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!’ Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ’Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ Isäntä vastasi hänelle: ’Sinä kelvoton ja laiska palvelija! Sinä tiesit, että minä leikkaan sieltä, minne en ole kylvänyt, ja kokoan sieltä, minne en ole siementä viskannut. Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen. - Ottakaa pois hänen talenttinsa ja antakaa se sille, jolla on kymmenen talenttia. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’”

Saarna 17.8.2014

Hyvät kanssamatkaajat. Jeesuksen vertaus asettaa meidät jokaisen oman elämämme eteen. Elänkö minä todella? Tunnenko itseni? Olenko se minä joka elän tätä elämääni, vai käyttääkö elämääni sielullinen naamioidentiteettini? Mikä ohjaa kulkuani? Olenko maailman ja perinnäissääntöjen talutusnuorassa, jonka sideaineena ovat pelon kasvot. Olenko alus merellä ilman peräsintä? Nämä ovat ystävät tärkeitä kysymyksiä. Usein luulen itse olevani peräsimessä, vaikka todellisuudessa ympäristö ohjaa ja määrittää lähes kaikki valintani, esimerkiksi sosiaalisen harmonian nimissä. Jeesus pyrki kaikissa toimissaan kohtaamaan ihmisen sisimmän minuuden, todellisen identiteetin. Tämä syvä kohtaaminen usein mahdollistuikin, koska Jeesuksen seurassa pelon rakenteet kirposivat, ja henkilö rohkeni avata sielunsa ovet, jotta syvä yhteys mahdollistui. Jeesus auttoi kohtaamansa ihmisen hänen oman elämänsä äärelle. Rakkaudessa ei ole lakia eikä mitään säädöksiä. Maalliset kahleet olivat silloin poissa. Vapauden tuoksu huumasi ja hurmasi. Näin on tänäänkin. Tänäänkin tämä vapaus ja pyhä hurmio on tarjolla Jeesuksen seurassa. Sen verran täytynee vetää jarrukahvasta, että tämän kirkastusvuorikokemuksen ei ole määrä lihallisen elämän aikana jatkua loputtomiin, vaan uskossa kuljemme lopullista vapautta kohden. Todellinen kohtaamien ihmisten ja Jumalan kanssa edellyttää avointa ja rehellistä itsetuntemusta. Sielutason naamioidentiteettien kohtaaminen ei tuo tyydytystä, vaikka onkin usein ihan tarpeellista. Kun pohdimme äsken puhutun valossa talenttejamme ja niiden käyttöä, ymmärrämme mistä on perimmältään kysymys. Naamioidentiteetti ei voi käyttää laisinkaan talentteja. Hän voi touhuta monenmoista hyvää ja hienoa. Hän voi saada tunnustusta humanitäärisestä työstä, tai olla lähetystyöveteraani. Hän voi panostaa koko elämänsä köyhien auttamiseen, ja ruokkia nälkäisiä viimeisillä lanteillaan. Monilla eri tavoilla elämän subjektina voi toimia sielullisen

identiteetin hallinnoima minuus, joka pyrkii vakuuttumaan itsekin toiminnan motiivien hurskaudesta. Jos toimintamme motiiveina tai juurisyinä ovat maallisen haavoittuneisuuden ajama auttamishalu, tai sielutason rakkaus lähimmäiseen, eivät Jeesuksen tarkoittamat talentit ole käytössä. Kaikki nämä ovat tietenkin varsin arvostettavia asioita, emmekä koskaan tiedä mistä motiivista tai perustasta käsin kukakin toimii. Myös tämän tähden kaikenlainen lähimmäisten toiminnan hengellinen arviointi tai määrittely on aina pahasta, ja kertoo vain omasta sielullisesta suhteestamme elämään. Edellisessä saarnassani käsiteltiin tietä ja porttia, jonka vain harvat löytävät. Portin löytävät ne jotka toimivat omasta syvyydestään käsin. Sieltä kumpuaa kaikki mitä Jumala heidän elämältään odottaa. Talentit ovat käytössä kun toimimme henkemme ohjaamina, todellisesta identiteetistämme käsin. Todellisessa identiteetissämme on käytössä Jumalan luoman hengen lisäksi kaikki edellisissä elämissämme saamamme hengelliset substanssit, jotka ovat talentteina mukana tässä olevassa elämässä. Jokainen elämämme on ainutkertainen ja tärkeä. Paavalin linjaa tätä valtaisaa ”ajallista perspektiiviä” efesolaiskirjeen 1.4.: niin kuin hän ennen maailman perustamista oli valinnut hänessä meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa. Kaikki tapahtumat ja toimet elämässämme, jotka tapahtuvat sielutason naamioidentiteetin ollessa toimija, tapahtuvat talenttien ulkopuolella. Ne eivät ole niitä juttuja miksi olemme tähän elämään syntyneet. Usein sielutaso pyrkii voimallisesti ohjaamaan meidät hengellisissäkin asioissa hakeutumaan toimiin, josta voi saada ihmiskunniaa. Mainio indikaattori toimissamme on oma suhteemme niihin. Jos tiedämme ja ajattelemme tekevämme hyvää, olemme sielutason toimijoita. Jos taasen koemme tekevämme vain sen mikä meidän ihmisinä vähimmillään kuuluukin, emmekä koe tekevämme sen erikoisemmin hyvää, olemme luultavasti hengen ohjaamia. Voimme elää sielutason uskovaisina, eli uskonnollisina, ja tuntea onnellisuutta ja tyytyväistä oloa. Tämä on, kuten tiedämme, sosiaalinen ihmislähtöinen status, jolla kelvataan itselle ja toisille ihmisille, ja useimmiten kuvitellaan, myös Jumalalle. Kuten jo ymmärrämme, Jumalalle meidän ei

tarvitse sen kummemmin kelvata. Tämä kelpaaminen on kerettiläinen ilmaus, jota kyllä paljon käytetään. Me olemme Hänen luomustaan, ja olemme kelpaavia joka tilanteessa tässä Hänen rakkausapparaatissaan. Kelpaamiskysymys on väärin aseteltu. Koska kelpaamiskysymystä emme voi käyttää, niin lienee oikeampi kysymys, että olemmeko yhteydessä Häneen ja omaan todelliseen minuuteemme. Tärkeimmät viestit joita meidän on hyvä oppia kuuntelemaan, tulevat ylhäältä ja omasta syvimmästä identiteetistämme, hengestämme. Siellä on koodattuna elämämme menneet ja tulevat aarteet. Sieltä kumpuaa tämän elämämme aarrekartta, jota seuraamalla elämämme leiviskät tulevat parhaalla mahdollisella tavalla oman elämämme ja Jumalan käyttöön. Kun elämme yhteydessä todelliseen identiteettiimme, tatsi elämään saattaa rakentua osin kipeäksi, mutta sisällinen elämätunto ja ymmärrys tuo ja luo huikean täyden ja rikkaan suhteen todelliseen ja kaikkein aidoimpaan elämään. Kokemus jossa voin sanoa henkeni kyllyydestä pulputen, Minä elän, oikeasti minä elän, on jotakin, jota en tohdi yrittää sanoin kuvata. Evankeliumimme kolmas henkilö kaivoi sen yhden leiviskän maahan. Miksi? Mitä Jeesus tahtoi tällä vertauksen kohdalla sanoa? Mitkä mahtoivat olla ne seikat jotka estivät tämän henkilön sellaisen elämän, jossa hänen leiviskänsä olisivat käytössä? Koska olemme tätä kysymystä jo pohtineetkin useasta perspektiivistä, on tässä oivallinen kotitehtäväkysymys. Pohdi mitkä seikat oman elämäsi tai lähipiirisi elämän kontekstissa voivat olla, tai ovat, sellaisia tekijöitä, jotka ohjaavat ohi, tai muutoin estävät, henkilön löytämästä todellista omaa minäänsä ja elämänsä leivisköjä? Pidetään tämän tärkeän kysymyksen äärellä palauteilta, pitkästä aikaan, jolloin voimme kuulla toisiamme ja tulla itsekin kuulluksi. Odotan tätä innolla. Ystävät. Kun olemme havahtuneet tiedostamaan elämän todellisen syvyyden, pituuden ja leveyden, kuten Paavali sanoo, ja oppineet jollakin tavalla ymmärtämään sen valtaisan perspektiivin menneeseen ja tulevaan iankaikkisuuteen, elämme todellisen elämän tunnoissa yhdessä Vapahtajamme kanssa. Elämän oikea ymmärtäminen vapauttaa meidät jättämään pois sielullisen asioista huolehtimisen ja murehtimisen. Kaikki on Jumalan. Hän tahtoo meidän elävän tiedostavasti huolettomina Häneen kokonaisvaltaisesti luottavina lapsina.

Meidän ei ole syytä provosoitua edes karseimpienkaan tapahtumien suhteen, koska tiedämme kaiken olevan Isän hallinnassa, ja viimekädessä mitään, jonka päämääränä ei ole ihmisen hyvä, ei lainkaan tapahdu. Elämme Isä Jumalan valtaisassa rakkausapparaatissa, josta kukaan ei putoa laidan yli. Tuntui miltä tuntui. Kiitos ystävät mukana olosta. Rukoillaan. Kiitos elämästä. Aamen.

Tunnustetaan yhdessä uskomme.

11. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Luuk. 4: 23–30

Jeesus sanoi: ”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta

spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.” Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.

Saarna 24.8.2014

Lepo vaan ystävät. Kohdataan elämä rennosti, niin mielekkyys on parhaimmillaan, ja elämisen oikea oivaltaminen on jokapäiväistä iloa. Rennosti eivät pystyneet elämäänsä ottamaan juutalaiset, jotka olivat vastikään kuunnelleet Jeesusta synagogassa, jossa Hän luki seuraavan tekstin ja lyhyen opetuksen. Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta." (Lk 4:18–19) Lukemisen jälkeen oli vuorossa lyhyt saarna tai opetuspuhe kyseisestä kohdasta. Saarnassaan Jeesus toteaa lyhyesti ja ytimekkäästi: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen." Kun nyt saarnatekstissämme Jeesus kertoo tilanteista joissa Jumala ei ole toiminut juutalaisten keskuudessa, vaan pakanoiden, alkaa sisällä sielussa kiehua. Tilanne lienee ollut melko raju, koska he ajoivat Jeesuksen pois kaupungista ja veivät Hänet jyrkänteelle. Tekstin sanamuoto, veivät, antaa olettaa heidän käyttäneet voimakasta ohjausta viedessään Jeesuksen. Jeesuksen auktoriteetti oli suuri, koska Hänen toimensa otettiin näin vakavasti. Olihan se melkoinen, lähes elämää suurempi havainto juutalaisten tiedostaa Jumalan toimineen pakanoiden keskuudessa, mutta ei heidän. Me olemme sentään Jumalan valittu kansa, he tietenkin ajattelivat, ja suuttuivat, vaikka ymmärsivät kyllä Jeesuksen puhuvan totta. Miksi he näin provosoituivat? Mitä provosoituminen kertoo ihmisestä? Samankaltaista kumpuavaa vihaa olemme saaneet nähdä lähimenneisyydessä, kun uskonnolliset ihmiset ovat julmistelleet, kun heidän pyhiä arvojaan on loukattu. Kun lähdemme purkamaan provosoitumisen syitä ja rakennetta, on meillä

mahdollisuus löytää tie ulos tästä hämmennyksestä rehellisen henkilökohtaisen tutkimuksen avulla. Provosoituminen rakentuu usein oikeaoppisuudesta, siis oikeassa olemisesta. Oikeassa oleminen on hyvin yleinen harha, jolla heikko ihminen yrittää pönkittää arvostustaan ihmisten silmissä. Olen siis arvokas, jos tiedän mikä on oikein, ja voin kertoa sen muillekin. Olen viisas ja ymmärtävä ja arvostuksen arvoinen. Olen persoonana ikään kuin opin takana piilossa. Kun kiihkoilen opin puolesta, olen väkevästi olemassa ja tärkeä. Käsitys oikeassa olemisesta on, joitakin eksaktien tieteiden suomaa mahdollisuutta ehkä lukuun ottamatta, on aina harha. Emme ole oikeassa koskaan juuri missään. Ehkä emme ole myöskään väärässä. Miksi pitäisi olla jossakin asiassa oikeassa? Miksi pitäisi määritellä oikea ja epäoikea? Mitä merkitystä sillä on? Elämä on elämää. Elämää emme sinänsä pysty määrittelemään. Mitä kertoo minun Jumalastani se, jos minun täytyy jopa väkivallalla puolustaa sitä käsitystä mikä sillä opilla ja minulla on Hänestä. Hän siis tarvitsee minun tukeni, jotta Hän pysyy voimallisena ihmisten keskuudessa, ja minun tulee huolehtia, ettei Häntä pilkata. Ystävät. Jos minun Jumalaani voi lähimmäinen pilkata, se kertoo, etten todellisuudessa tunne Häntä. Jos tunnen Jumalan, niin näen ja tiedän, ettei kukaan eikä mikään voi Häntä halventaa, eikä millään tavoin vahingoittaa. Jos taasen ajattelen Hänen jollakin tapaa tarvitsevan minun voimaani Häntä puolustamaan, ole pahasti harhateillä, enkä luota Häneen. Jumala ei tarvitse meidän sielutason voimannäytteitämme. Meidän ei tarvitse yrittää pitää Jumalan puolia. Kun Hän tahtoo meitä käyttää henkemme kautta, me sitten kyllä ymmärrämme kuka on toimijana. Rohkenen väittää, että juutalaiset jotka Jeesusta ”kyyditsivät”, eivät tunteneet sitä Jumalaa jota luulivat palvelevansa ja seuraavansa. He eivät tunteneet myöskään itseään. Ajattelen Jumalan tuntemuksen, todellisen suhteen, tuovan sellaisen ymmärryksen elämään, ettei tarvitse juuri mitään ihmetellä. Kaikki kuuluu elämään ja on Hänen hoidossaan, eikä tarvitse provosoitua. Itsetuntemus, havahtuminen tiedostamaan maailmatasoa syvempi ja korkeampi elämä, luo mahdollisuuden oman syvän hengenidentiteetin kumpuamiseen läpi

sielullisten maailmanvalojen. Jumala saa tämän aikaan, kun kohdallasi aika on. Sitä ei voi ottaa, se on lahjaa, jonka Isä riemuiten antaa lapsilleen. Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta Isän armo ja rakkaus meistä ei väisty. Vielä muutama sananen mielikuvista, joilla meitä niin voimakkaasti ja huomaamattomasti manipuloidaan ja kaikin tavoin ohjaillaan. Mielikuvat hyvästä uskovaisesta, onnellisesta elämästä, onnellisesta avioliitosta, hyvästä kodista, ja mieleemme painetut kuvat lähes kaikista elämämme asioista. Monet niistä ovat elämää ohjaavia ja suojelevia, mutta myös lusteet tulevat tuon kanavan kautta. Mielikuvien kautta työntyvät elämäämme myös pelot joilla ylläpidetään elämää halvaannuttavia perinnäissääntöjä ja virheellistä Raamatun tulkintaa. Näiden voima on niin suuri, että ratkaisevalla kirkastushetkellä, kun on valittava tie jota jatkaa, moni valitsee paremmin valaistun tien, joka jättää kulkijan pyörimään kuolleiden maahan. Näin myös Jeesus todisti kun kertoi vain harvojen löytävän tien portin lävitse. Ihminen joka ei ole löytänyt syvintä identiteettiään, eikä näin yhteyttä Jumalaan, elää mielikuvien pyörityksessä, tavallisimmin sitä havaitsematta itse lainkaan. Mikä on minun ja sinun koeteltu käsitys tästä ja tuosta kysymyksestä? Oman käsityksen luominen vaatii viitseliäisyyttä, ja sen ääneen sanominen sosiaalista rohkeutta asettaa itsensä alttiiksi myös erehdyksille. Jos on päässyt eroon oikeassa olemisen vaatimuksesta itseään kohtaan, niin on helpompaa. Vaatii hengen paloa tarttua vakavasti elämän suuriin kysymyksiin, eikä niihin voikaan tarttua ilman syvältä minuuden ytimestä kumpuavaa kutsua. Isot kysymykset kohtaavat kuitenkin jokaisen jollakin kohtaa elämää, ja kysyvät henkilökohtaista kannanottoa, tien valintaa. On suorastaan koomillista, että monesti ihminen ei ole kiinnostunut elämästään sitä vertaa että ottaisi kaikin mahdollisin keinoin miksi olen olemassa, ja mihin olen matkalla. Usein kuulee välinpitämättömiä lausahduksia, tai tutkimatonta luottamusta kirkon viranomaisiin. Tietysti on myös niin, ettei ole välttämätöntä ottaa kaikista elämän asioista selvää, koska Jumala kyllä hoitaa minunkin asiani ilman kannanottojani. Isä pitää huolta lapsistaan.

Noustaan tunnustamaan uskomme

12. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Matt. 21: 28–32

Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille: ”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni. Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?” ”Edellinen”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.”

Saarna 31.8.2014

Aamujen aamupäivää ystävät!

Jeesukselle elämä oli ja on avoin ja läpinäkyvä kirja. Hänelle sielun rakenteet ja toimintojen salaisetkin motiivit olivat ja ovat näkyvät ja avoimet. Kun sen ymmärrän, alan hieman ymmärtää jotakin myös Hänen armotaloudestaankin. Pohtiessani mikä olisi kohdallani oikein ilman Jumalan armahtavaa isyyttä, tajuan armon olevan kanssani jokaisena elämäni hetkenä. Lain ja armon kysymykset ovat erittäin kiinnostavia kysymyksiä. Juuri kun luulen ymmärtäväni niiden vivahteet, niiden joukkoon on työntymässä lakimies painavan Raamattunsa kanssa. Näin taannoin elokuvan, ehkä tekin olette sen nähneet, jossa mies sähköshokin jälkeen luki tahtomattaankin jopa vastaantulijoidenkin ajatukset. Jos Jeesuksen ajatusten lukunäkö oli samankaltainen, toi se varmasti monenmoisia tunteita Jeesuksen elämän taipaleella. Toki Hän tunsi ihmisen ja ihmiset läpikohtaisin jo ennen ihmiseksi tuloaankin, mutta kuvittelen sen olleen hieman erilaista, kun Hän oli sidottu määräajaksi lihalliseen kehoon, ja sen tuomiin tunteisiin. Jeesus näki kuinka hurskaat juutalaiset rakastivat tätä katoavaa sielutason elämäänsä, ja pitivät itseään muita kelpaavampina Jumalalle. Heidän olemisensa tapahtui maailmanruhtinaan ehdoilla ja sääntöjen alaisena. Iankaikkinen Henki ja ihmisen todellinen identiteetti oli syvällä piilossa sielunelämän alla. Tuota elämänmittaista kuorirakennusta on vaikea murtaa. Toisin oli porttojen ja publikaanien. He olivat karsaasti katsottuja elämänsä sosiaalisessa ympäristössä. He olivat tosisyntisten ja Jumalalle kelpaamattomien ihmisten maineessa. Heiltä puuttui kaunis eheä kuori, ja näin heidän todellinen minuutensa oli lähellä elämän pintaa, ja näin helpommin rakkauden saavutettavissa. Maallinen sieluidentiteetti oli jäänyt hauraaksi ja rikkinäiseksi, ja tämä ihana ihana todellinen minuus oli kuin siemen ohuen roudan alla, jonka Jeesuksen läheisyys lämmöllään herätti kuolemasta elämään. Ehjät, vahvat ja hurskaat ihmiset pelkäävät rakastamansa elämän menettämistä. Tätä samaa salaisesti itsekästä juurisyytä ovat tulkintojen väännökset, joissa vakuutetaan ruumiin ylösnousemista. Sielut jotka kuolemaansa säikkyy ja karttaa, eivät rohkene antautua elämälle kokemaan sen hurmiota ja syvää kauneutta.

Kipeät tunteet rakentavat ajatuksia, jotka eivät ole valon kestäviä, ja muuttuvat silloin tällöin myös vahingoittaviksi teoiksi. Perheet ja kulttuurit säilyvät maallisesti iäti rikkinäisinä, ja näin tuottavat kipeitä tunteita, joita sitten tavallamme toteutamme ajatuksina, sanoina ja tekoina. Isän Jumalan rakkausapparaatin ei ole tarkoituskaan tuottaa täydellistä maallista eheyttä, vaan valmistaa meidät vastaanottamaan taivaallisen valon ja viestein. Kun katsomme ihmistä koko todellisuuden lävitse, ymmärrämme olevamme täydellisesti ja kokonaan synnin täyttämiä. Elämämme on kokonaan syntiä. Synti ja pelastuskysymys onkin siis jotakin muuta kuin mitä ehkä olemme tavallisimmin tottuneet ajattelemaan. Ei meidän kuulukaan yrittää vältellä syntiä ja yrittää sitä kautta olla kelvollisia Jumalalle. Tee rohkeasti syntiä, sanoi Lutherkin aikanaan. Tarkoitus on panna leiviskät likoon, ja elää täysillä. Jos emme toimi näin elämään rakentuu kitkerä perusvivahdus, kun ja jos emme rohkene elää täysillä. Ahdasmieliset uskonnolliset perinnäissäännöt ovat pahimmasta päästä halvaannuttamaan elämää kateellisilla ohjeillaan, jotka estävät elämää. Kysymys onkin suostumisesta ihmisten ja Jumalan edessä sellaiseksi kuin olemme. Kokonaan syntiseksi. Kokonaan syntinen tarkoittaa, että teoillamme emme voi itseämme hurskauttaa, koska kaikki tekomme jotka me teemme, ovat sielullisesta lähteestä, maan piiristä lähtöisin. Taivaallisesta näkökulmasta katsottuna me emme voi muuttua tekemällä hyviä tekoja. Jos kuitenkin hieman muutumme, on kysymyksessä sielutason muutos, joka rakentuu niin yksilöissä kuin kulttuureissakin. Toki ne ovat Jumalallekin mieluisia, mutta eivät voi saada aikaan leimaa taivasiin. Me saamme taivastieleiman, kun Jumalan Henki on rakkauden keinoin nakertanut väylän Henkeemme, ja yhteys on syntynyt. Sisältäpäin Hengen yhteys alkaa muuttaa olemassaolomme syviä rakenteita, ja saa aikaan myös sielutason muutoksia, vaikka entiset metkut usein pyrkivätkin vaivaamaan. Laki, eettiset ja moraaliset opetukset maanpiirissä ovat tarpeellisia ja suojelevat elämää, ja suovat kulttuureiden kehitykselle oivat puitteet ja sivistyksen rakentumisen. Näin ovat yhteiskuntamme rakentuneet nollapisteestä nykyiseen tilaansa. Jeesukset monet kannanotot Raamatun sivuilla riisuvat uskonnollista pintakiiltoa kantavat kansalaiset paljastavilla kommenteillaan. Ihmisluonnon voimakkaita

pyrkimyksiä on rakentaa tapoja ja ohjeistuksia joita noudattamalla kuljetaan taivastietä. Vaikka näistä on puhuttu ja saarnattu kautta aikojen, aina ollaan lähes samalla radalla juoksemassa. Muodot ja sanat vain hieman muuttuvat. Saarnataan armoa jos ja kun. Jumalan maailmankaikkeuden rakkausapparaattia on todella vaikea jos ei mahdotonta ihmisen ymmärtää. Usein tietyn tapahtuman jälkeen, kun tilanne on seestynyt, saa armon ymmärtää miksi näin ja näin oli hyvä ja oikein tapahtua, vaikka sillä hetkellä oli tuntunut epäoikeudenmukaiselta tai väärältä. Tämä apparaatti on suljettu rakkauden sitein niin, ettei kenenkään ole mahdollista sieltä joutua kadoksiin tai karata. Meille viinitarhatyöläisille on rakkauden terä viiltänyt sieluun haavan, josta lävitsemme vuotaan Isän rakkaus. Draivia elämään ystävät. Noustaan tunnustamaan uskomme.

13. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Matt. 12: 33–37

Jeesus sanoi:

”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi

perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.”

Saarna 7.9.2014

Mukava nähdä jälleen uskolliset ystävät ja uudet kuulijat. Evankeliumitekstissämme Jeesus salli pienen ärtymyksen kirvoittaa sanailuaan ja ohjata puhettaan. Hänen jumalallinen minänsä näki ihmisen lävitse, ja inhimillisen olemuksensa puoli tunsi ihmisen tunteita kuten me tavalliset ihmiset. Häntä varmaankin ärsytti ihmisten hidasoppisuus ja itsekeskeinen maailmallinen sielutason elämän käpälöinti. Tätä samaa elämämme on tänäänkin. Sielutason käpälöintiä ja lörpöttelyä. Vallalla oleva teologia, siis ihmisen ajattelu Jumalasta ja suhteestamme Häneen, on maakeskeistä sanojen pyörittelyä vailla totuudellista vankkaa perustaa. Ymmärryksemme on täynnä ihmismielen tuottamaa karseaa tulkintaa jumalallisesta olemassaolostamme. Sanotaan, että kun valhe on riittävän suuri, niin sen uskottavuus on myös suuri, ja läpi menee. Mitään niin karseaa juttua ei varmaankaan ihmisen olemisen osalta ole länsimaisille ja muille muka ”kristityille” syötetty kuin ihmisen putkahtamien olemassaoloon ensi kertaa nyt tähän meneillään olevaan elämään. Sitten perässä seuraa jatko-osa tästä hengellisestä valhe diktatuurista, jossa kerrotaan loputtoman helvetin odottavan lähes kaikkia, ja vain jotkut harvat pääsevät hääjuhlaan. Syyllistä tähän potaskaan ei tarvitse kaukaa etsiä. Me kaikki olemme syyllisiä. Tai enpä tiedä. Koska Isä Jumala on tämän sallinut, oletan tämän polun kulkemisen kuuluvan kasvatukseen. Syyllisen etsiminen ei tuota hyvää hedelmää. Jos ajattelemme ja uskomme Jumalan luovan ihmisen maaelämään tämän yhden kerran, tämän jota nyt elämme, niin tämä on melko kova juttu. Kuten Raamattu todistaa niin vain harvat löytävät taivastien portin, ja vielä harvemmat”mahtuvat” siitä sisään suuren sielutason egonsa vuoksi.

Tämä on melkoinen uskomus. Se tarkoittaa Jumalan epäonnistuneen ja epäonnistuvan edelleenkin lähes kaikkien ihmisten kohdalla. Toinen vaihtoehto on, että Hän on julmaakin julmempi pahantahtoinen diktaattori. Länsimainen filosofia ja teologia ovat ajaneet sellaisen epätotuuden oppeihinsa, joka on ainutlaatuinen harha, jossa he itse ovat tietysti täysin sydämin mukana. Nämä ovat ajaneet suuren osan ihmisistä ateismiin, ja toisen ääripään fundamentalismiin. Välimaastossa sitten leivitetään loppua porukkaa, joka edustaa enemmistöä populaatiosta. Paradoksaalisinta on länsiteologian ja filosofian fundamentti, joka on kuin sokean miehen kuvaus auringonnoususta. Erehdys yhdessä strategisessa kohdassa johtaa lähes lukemattomiin virheisiin, joilla yritetään selittää maailmankuvaa eheäksi. Jeesuksessa Kristuksessa jokaisen ihmisen elämän viiva ja valo kulkee kauniina ja usein kipeänäkin nousuviivana hamasta Jumalan alkuajatuksesta läpi historian ennen maaelämää, aina tähän hetkeen, ja hamaan tulevaan iankaikkisuuteen saakka. Jonkun ihmisen elämän kulku saattaa näyttää naapurista vähemmän kauniilta, mutta meidän on rikasta muistaa, että Herramme asuu tämän henkilön syvyydessä, ja ohjaa hänen matkaansa parhaimmalla mahdollisella tavalla. Tätä tajuntaa ja totuutta Jumala tarjoaa valheellisen lohduttomuuden sijalle aamunsarastukseksi maailman yöhön. Ystävät. Minä en puhu mitään new age juttuja, vaan julistan Jeesus Kristus valoa ilman ihmisen saatanallisia Raamatun tulkintoja. Sitä ainutta ja varmaa totuutta ihmisestä ja Jumalasta, jossa olemme jokainen luodut ennen kaikkien aikojen alkua. Olemme siis iankaikkisuusolentoja ennen ja jälkeen nyt olevan elämämme. Meiltä eivät voi tätä sielulliset ja saatanalliset Raamatun tulkinnat, eikä mikään mahti maanpäällä riistää. Taivaalliset ystävät ja mahdit kiittävät, taputtavat ja tuulettavat iloissaan tästä maailmanvallan lopusta. Vihdoin ymmärrystasollakin toteutuu se, joka tapahtui hengellisessä konkretiassa Jeesuksen ristinkuolemassa parituhatta vuotta sitten. Tekstissämme Jeesus puhuu jälleen siitä, että emme voi todellisessa todellisuudessa näytellä, emmekä olla mitään muuta kuin olemme. Tämä on todella upea asia. Ajatella jos bluffi menisi läpi myös taivaallisessa todellisuudessa. Kaikki olisi järjettömyyttä ja mahdottomuutta. Teemme sanoistamme tiliä tämän elämän jälkeen, ja sillä siisti.

Puhummepa sitä tahi tätä, puhumme aina itsestämme. Kaikessa puheessamme on se sydämen väri ja tuoksu, joka meillä kullakin on. Tuomiopäivä koittaa kun irtoamme kehostamme, eikä se ole ensimmäinen kenenkään kohdalla. Me olemme kuin puut, jotka tuottavat lajinsa, siis olemuksensa mukaista hedelmää. Olemme myös puita, jotka tuottavat juurivesoja, jotka ovat samaa olemusta kuin mekin. Kun Jeesus puhuu puun hedelmästä, Hän luonnollisesti tarkoittaa hedelmää taivaallisesta aspektista katsottuna. Kun rakastumme Jumalan armosta Jeesukseen, tulemme oksastetuiksi Häneen, ja me, ja meidän juurivesamme ovat Jeesuksessa Kristuksessa. Puutarhaviljelijät tietävät sen mitä jo Jeesuksen aikana ilmeisesti, vertauksista päätellen, oksastamisesta tiedettiin. Tänä päivänä sitä kutsutaan varttamiseksi. Vino leikataan oksa ja liitetään se samoin vino leikattuun toisen puun oksaan tai runkoon. Sidotaan liitoskohta kunnes liittymä eheytyy kasvaa eheäksi osaksi puuta. Näin se alkaa elämään uuden isäntäpuun elämää. Tämä on hyvin syvä ja merkittävä vertauskuva. On aika herätä kulttuurihypnoosista, joka on ohjelmoinut ajattelumme ja luovuutemmekin niin, että se vaeltaa alistuneena kuolleiden maassa, kun ei rohkene astua elämän maahan. Jumalan antama perspektiivi luo elämään huikean mielekkyyden. Ei ole mitään sattumaa, eikä elämään kuuluva kärsimys ole turhaa. Entisestä luopuminen tuo kipua ja kärsimystä elämäämme sitä enemmän, mitä vähemmän olemme saaneet oppia Jumalan perspektiiviä elämäämme. Kun näet ympärilläsi epätoivoa, kipua ja pahuuttakin, tee se minkä koet omaksi tehtäväksesi, ja jätä kaikki muu Jumalalle. Näe myös ympäristösi ihmiset Jumalan koululaisina, niin pystyt kulkemaan rinnalla itse syyllistymättä. Matkatoverit. Jumalan valtakunta on keskellämme ja meissä. Valtakunta on ja asuu syvyydessämme. Meidän jokaisen todellinen identiteetti on Jumalasta. Olemme Hänestä ja siru Häntä, ja olemme rakentumassa kohden Hänen kuvansa kaltaisuutta, joksi Hän on meidät luonut. Tunnustamme uskomme.

14. sunnuntai helluntaista

Matt. 5: 43–48

Jeesus sanoi:

”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”

Saarna 14.9.2014

Hyvää huomenta päivää hyvät naiset ja herrat, ja tervetuloa yhteiseen hetkeemme. Jumala rakastaa jokaista ihmistä, myös niitä joita me mahdollisesti vihaamme. Jos puhumme vihamiehistämme, meillä on vihamiehiä. Muutoin puhuisimme ennemminkin ystävistä. On hyvä kysyä miksi ja millä argumenteilla pidän oikeutettuna vihata lähimmäistäni. Onko ajatuskuviossani jotakin hämärää, joka ei kestä lähempää tarkastelua. Toki sinulla ja minulla on oikeus tuntea vihaa jos niin haluamme. Olen lähes varma, ettei kukaan kuitenkaan syvimmiltään tahdo vihata. Viha kuluttaa kantajaansa kaikista eniten, ja katkeroittaa sekä nakertaa vähitellen yhteydet poikki hänen oman elämänsä rakenteista. Mikä on vialla jos tahdomme vihata ja pitää kiinni vihastamme? Vai onko kaikki ok.? Vihan tunne voi jäädä pysyväksi olotilaksi, jos emme ole saaneet, tai löytäneet

avaimia purkaa tunnettamme. Meillä voi olla esimerkiksi sellainen käsitys vihasta, että se ei ole sallittua, ja on jopa epänormaalia kokea vihantunteita. Tällöin pyrimme usein piilottamaan tunteemme, emmekä oikein pysty kertomaan niistä kenellekään. Häpeämme vihan tunnetta. Sieluumme astuu asumaan häpeä, joka tehokkaasti estää oikeaa elämää, ja alkaa vieraannuttaa kantajaansa jopa omasta elämästäänkin. Se on elämistä kuolleiden valtakunnassa. Kukaan ei voi oppia elämisen oikeita asioita jos on kokenut omassa elämässään vain haavoittavia tai hylkääviä kokemuksia ihmissuhteissaan. Kyky puolustaa terveesti itseään on menetetty jo varhain. Vaikeuksien kohdatessa on vain pelkoa ja ahdistusta, ja keinona pysyä edes hengissä on vihata ja pitää loitolla. Sitten vielä Vapahtajamme käskee rakastamaan vihollisiamme. Mitähän Hänkin oikein ihmisen elämästä ymmärtää? Älä huoli ystäväni, kyllä Hän ymmärtää. Ymmärtää paljon paremmin kuin mitä itse ymmärrämme tilaamme, ja tahtoo vieläpä auttaa meitä. Ei Hän vaadi mitään erikoistemppuja vahingoittavista tunteista eroon pääsemiseksi. Vaikka ihmisen elämä tuntuu välillä niin tavattoman monimutkaiselta ja vaikealta, niin lopulta monet asiat ovat hyvin yksinkertaisia, mutta ovat kuitenkin vaikeita toteuttaa. Tunne-elämässä se tarkoittaa, että pitää saada vapaata tilaa sieluun, jotta sopii tilalle uutta, eikä tule liian ahdasta. Tässä tilanteessa on tärkeää ymmärtää, että elämän pantatut tunteet, jotka hallitsevat elämää joko aktiivisesti tai iivisesti huudellen pelikentän laidalta, ovat sallittuja. Ne eivät ole oikeita eivätkä vääriä. Ne ovat syntyneet tosi tarpeeseen tavallisimmin suojelemaan elämäämme. Virhe on tapahtunut siinä, kun ei ole ollut kykyä purkaa ja käsitellä niitä, jolloin ne ovat hautautuneet sieluun kerros kerrokselta, ja piiloutuneet usein taustavaikuttajiksi. Nämä taustavaikuttajat muodostavat sitten persoonan perustunnetilan. Sieltä piilosta ponnahtavat myös selittämättömien tekojen ehkä kaukaisetkin motiivit, joita emme itsekään ymmärrä. Usein henkilö kokee itse olevansa syyllinen ahdistavaan elämäänsä. Todellisuudessa me kaikki olemme syyllisiä. Salailua ja ymmärtämättömyyttä tulviva kulttuurimme tuottaa syntipukeiksi valikoituville henkilöille hyvin kipeän, ja usein elämättömän elämän.

Elämättömäksi elämäksi kutsun elämää, josta puuttuu henkilön kosketus todelliseen identiteettiin, ja elämisen fiilis on elämistä oman elämän ulkopuolisena loisena ja tarkkailijana. Elämän todellinen kosketus, minä elän, puuttuu. Tämä on kuolinvuoteella mahdollisimman kipeä tunto. Tässäkö tämä oli. En päässyt elämääni lainkaan itse elämään. Leiviskät ovat jääneet avaamattomaan pakettiin. Rakkaus on tällöin jotakin liukasta harhaa, josta ei ole omakohtaista kokemusta. Kun näkee rakkautta, osattomuuden katkerat fiilikset pyrkivät pintaan, ja kysymys miksi minä olen tuon ulkopuolella. Miksi olen oikeasta elämästä karkotettu? Miksi olen lainkaan olemassa? Jos ei ole saanut osakseen rakkautta, rakastaminen on lähinnä näyttelemistä ja rakastamisen yrittämistä. Kun kyky rakastaa omaa minuutta ja olemassaoloa puuttuu, on mahdottomuus rakasta ketään muutakaan. Pystymme rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiä juuri sen verran kuin itseämme rakastamme. Elämä ilman kykyä rakastaa, on tympeää ja kipeää elämää. Aito ilo on tällöin tuntematon tunne. Koska Jumala on katsonut hyväksi meidän syntyä tänä aikana, tähän kulttuuriin, juuri tähän perheeseen ja näiden perinnäissääntöjen kahleisiin, on Hän Sanansa mukaan valmistanut myös pääsyn vapauteen hallitsevista ahdingoista. Tämä ympäristö, nämä ilot ja elämän kipeydet tuovat sinulle sen elämän haasteen, joka on juuri sinulle tarkoitettu. Olet itse ollut hyväksymässä ja hyväksi toteamassa ne olosuhteet johon olet syntynyt. Niistä haasteista jotka nyt kohtaat, olet itse ollut päättämässä edellisen elämäsi jälkeen. Meidän tehtävämme ei ole löhöillä katsellen saippuasarjaa suklaata napostellen, vaikka sekin voi kyllä olla aivan terveellistä, kun sen oikein oivaltaa, vaan alkaa etsiä elämäämme. Jumala lupaa toistuvasti etsivän löytävän. Etsikää ensin Jumalaa ja Hänen hyvää tahtoaan, niin rakkaus annetaan, ja kaikki mitä etsinnässänne janoatte. Rakkaus on se jota Jumala varmasti mieluiten jakaa, koska se on Hänen olemuksensa eikä lopu milloinkaan, vaan lisääntyy jaettaessa. Rakkaus täyttää kaikkeuden ja pitää kaiken koossa. Nyt kun asioiden laita on todettu, olisi hyvä lopettaa tämä saarna, ja jättää kuulijat pohtimaan omaa kurjuuttaan ja syntisyyttään. En voi enkä tahdo toimia näin. Jumala on kuljettanut minua elämäni polulla pimeyden ja

rakkaudettomuuden lävitse kivun laakson kautta rakkauden kukkulalle, Golgatalle, jossa sielutason maallisesta elämästä luopuminen ja ääretön rakkaus yhdistyi Jeesuksessa, tarjoten meille kahleista vapautumisen ilon ja hurmion. Minä olen tarvinnut tämän minun polkuni. Sinun polkusikaan ei ole virhe, vaan juuri sinua varten tarkoitettu. Jotta pääsemme alkuun matkalla identiteettimme juurille, meidän tulee kartoittaa ja hyväksyä oleva tilanteemme, jotta voimme alkaa löytöretken minuuteemme. Hyväksyä ajatus, että en ole vielä elämäni ytimessä, ja tahdon luopua vääriksi näkemistäni ajatustottumuksista, ja ymmärtää että en ole oikeassa oikeastaan missään, eikä kukaan muukaan ole. Olemme löytöretkellä elämään, ja odotamme mielenkiinnolla ja nöyrällä asenteella mitä tuleman pitää. Sitten alkaa purkutyö. Mitä se tarkoittaa? Kun puretaan jotakin, vaikkapa rakennusta, tulee olla paikka johon purettavat levyt ja laudat heitetään. Esimerkiksi siirtolava, jolla viedään purkutuotteet kaatopaikalle. Kun päätös purkutyöstä on saanut sydämessä sijan ja varmuuden, työ voi alkaa. Roskalavana on Jeesus, jonka edustajana toimii Hänen sinulle valitsemansa kuuntelija, joka pystyy ottamaan vastaan elämäsi tarinan ja kuuntelemaan rakkaudella. Hän on parhaimmillaan lähimmäinen joka on saanut elämänkokemuksensa ahjossa koeteltuna, ja omistaa rakkauden ja viisauden, jossa on tilaa elämälle. Jos olet saanut kutsun kuuntelijan paikalle, älä emmi, vaan asetu kuuntelijaksi miettimättä oletko sopiva tehtävään. Kyllä olet, koska olet tehtävän saanut. Tärkeintä on muistaa, että sinua ei ole valittu neuvonantajaksi, vaan kuuntelijaksi ja vastaanottajaksi. Jokaisessa ihmisessä on ratkaisu itsessään. kaikki on jo hänessä. Hän löytää juuri hänelle sopivan ratkaisun saatuaan purkaa kuormansa rakkauden läsnäolossa. Tämä on ihmeellinen viisaus, jota olen saanut katsella itsessäni ja lähimmäisissäni. Kaikki on jo minussa ja sinussa valmiina. Kun ne saavat tilan astua esiin purkutyön edistyessä, niin pro aktiivinen elämä syttyy, ja alkaa ”minä elän” elämän ensiaskeleet. Mikä riemu. Olen sen itsekin kokenut. Suunnaton riemu. Elämäänhän meidät on tänne kutsuttu. Kun elämänpainoa on saatu purettua roskalavalle jo muutaman tonnin verran, tulee hetki jolloin saamme ensi kosketuksen ja maistiaisen rakkauden, oikean ja todellisen rakkauden elämänköynnöksen tuoksusta. Rakastaa. Ihmeellistä. Pidän

itsestäni, ja uskallanko oikeasti sanoa, että rakastan itseäni. En olekaan se kammotus, jona olin aina itseäni pitänyt. Olen ihminen, jolle Jumala sanoo, että vuoret järkkykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty. Ystävät. Jumalan rakkausapparaatti toimii alati ihmisten ja kaikkeuden keskellä.

Noustaan tunnustamaan uskomme Häneen.

15. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Joh. 5: 1–15

Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika a näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa. Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’” Silloin juutalaiset kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei

kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.

Saarna 21.9.2014

Jumala kanssamme ystävät

Sielutason ihmisluonto tarvitsee syntipukin voidakseen hyvin. Kulttuurit tarvitsevat syntisensä ja köyhänsä. Ei kukaan juuri näin ajattele, tai tarkoituksellisesti toimi, vaan ihmisen ”sielun automatiikka” tuottaa sen salaisesti. Ihminen voi sitä paremmin mitä enemmän hänellä on lähipiirissään hieman huonommin pärjääviä henkilöitä. Sillä tavalla sopivasti, että voi hyvällä omalla tunnolla voida paremmin, ja kokea lievää ylemmyyttä ja oletettua arvostusta. Tämä on maailman malli ja sielutason foorumi. Minulla ei ole ketään, kuului lause Betesdan lammikolta. Silloisen kulttuurin uskonnollissa käsityksissä ajateltiin synnin olevan syynä henkilön terveydelliseen kohtaloon, ja myös mahdolliseen sairastumiseen. Koska käsitykset olivat tällaisia, vallalla oli myös hylkäämisen ja hylkimisen hyväksyvä sosiaalinen kulttuuri. Mitäpä sitä ihminen voi, jos Jumala katsoo oikeaksi tällaisen kohtalon tai rangaistuksen. Ei siihen ihmisen kuulu mennä kohtaloa koputtelemaan. Maatkoon sairaat vaikkapa Betesdan altaan pylväikössä. On helppo arvioida ja hieman moralisoida kun kohde on sopivan kaukana historiassa tai maantieteellisesti etäällä. Kun tilanne jossa hyljeksitty lähimmäinen on näköetäisyydellä, tai soittaa ovikelloa, tilanne muuttuu ratkaisevasti. Asetammeko me lähimmäisestä välittämiselle pikku ehdot, sellaiset vaan, ihan pikkuiset, jotka minun pirtaani sopivat. Jeesus ei katsonut karsaasti kenenkään luomansa henkilön sen hetkistä tilaa,

vaikka hän olisi ollut sairas tai muutoin syrjäytynyt. Tavan takaa Hän toisti viestin, josta kävi ilmi niiden ihmisten ulkokultaisuus, jotka olivat mielestään oppineita ja hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa. Usein Jeesus mollasi heidän sosiaalihurskasta elämäänsä ja kiiltävää kilpeänsä. Syrjäytetyt henkilöt, jotka pitivät itseään muita halvempina, olivat Hänelle rakkaimpia. Näin on tänäänkin. Hän kulkee niiden rinnalla jotka ovat avoimia Hänen läsnäololleen. Fariseukset eivät meidänkään aikana todellisuudessa tarvitse Häntä, paitsi ehkä kilven kiillotus säämiskäksi. Ota elämäsi ja käy, sanoo Jeesus meille tänään. Olemme sielullisesti vajavaisia syntyessämme tänne. Uskallan sanoa sen, koska muutoin emme olisi syntyneet ihmisruumiiseen lainkaan. Jeesus oli ainut joka syntyi eheänä sielunsa ja Henkensä puolesta. Rampaannumme syntymän ja aikuisuuden välillä enemmän tai vähemmän. Maailma on rikkinäisten ihmisten maailma. Kuta eheämpi kasvuympäristömme on, sitä eheämmän ja pro aktiivisemman sielullisen minuuden saamme. Haavoittunut minuus, kohtaamaton lapsuus ja nuoruus, jossa kehittyvä persoona ei ole saanut ehjää peiliä, eikä turvallista vanhemmuutta, ohjaavat salaisesti tai avoimesti elämää koko taipaleen ajan. Herramme on etenkin haavoitettujen ystävä ja parantaja. Me ihmiset tavallisimmin arvotamme elämää maallisen hyvinvoinnin perusteella. Näin varmaan kuuluu ollakin. Jos emme tavoittelisi hyvää elämää, se olisi varmaan hieman epätervettä suhtautumista. Se mitä se hyvä elämä itse kullekin tarkoittaa, on sitten taas aivan eri juttu. Kun naapuri on ”ottanut vuoteensa”, ja käynyt omaan elämäänsä, se saattaa tuoda monia mietteitä, kun hän ei kuljekaan tavallisten maallisten arvojen lieassa. Ota ”elämäsi” ja käy. Tartu elämääsi. Jeesus kulkee mukanasi ja avaa sinulle elämääsi jonka on sinulle antanut. Hän saattaa sinut havaitsemaan leiviskäsi, ja rohkaisee sinua ottamaan ne käyttöösi. Tämä on havahtumista elämään, ja perinnäissääntöjen kahleista vapautumista. Ne vievät sinut, ainakin aluksi, ristiriitaan ympäristösi kanssa. Älä säikähdä. Näin kuuluu ollakin. Ihmiset läheisyydessäsi alkavat usein kadehtia sinua saavuttamasi riippumattomuuden ja vapauden tähden, koska menetelmät, salaiset kahleet, joilla olit heidän läheisyydessään, ovat kirvonneet, ja olet ottanut vapauden olla riippumaton ihmiskunniasta. Tämä tuli joka palaa Hengessäsi ja sielussasi, kun poltat kuonat elämäsi

tantereelta, on Pyhää Tulta, Jumalan tulta, joka virtaa Jumalasta Henkesi kautta elämäsi ilmoille. Jumalan tuli, Jeesuksen tuli, nostaa sinut ”Betesdasi lammikolta” täysien leivisköjen elämään. Pyri etenemään vapaustaistelussasi, jos mahdollista, vähillä ihmissuhderikoilla. Tämän on mahdollista Jumalan rakkauden suojassa, vaikka käytännössä usein tapahtuu myös ylilyöntejä. Tämän voi sanoa kuuluvan kahleiden katkomisen roiskeisiin. Jos tulee tehtyä tarpeettomia loukkauksia, on viisautta pyytää ne anteeksi. Kun elämme sielullisella tasolla hengellisenä pitämäämme elämää, pyrimme korjaamaan ja kaunistelemaan ”vankilamme” oloja. Perinnäissääntöjen mukaisesti koristelemme elämäämme muurien sisällä, ja elämme hyvää kilttiä elämää. Jeesus kutsuu meidät murtautumaan ulos vankilastamme, ja ottamaan oma elämämme pro aktiiviseen käyttöömme kaikkine leivisköineen. Elämään tulee oikea ja väkevä elämisen maku vasta ”muurien” ulkopuolella. Jumalan tuuli puhaltaa Henkemme kautta elämää meihin ja ympärillemme, ja sieluparka koettaa rimpuilla siinä mukana, ja mukautua tilanteeseen, kun ei muutakaan voi. Meillä jokaisella on halu tulla onnelliseksi ja olla terve. Usein onnenetsintämatkallamme sotkeudumme nautintoihin, jotka eivät tuo onnea lainkaan. Silmäin pyynnöt ja elämän korskeus kuuluvat maanpiirin ilakointiin ja hetken nautintoihin, jotka eivät tuo onnea. Jos olen onnellinen yltäkylläisyydessäni, vaikka lähimmäiseni elää puutteessa, on aika havahtua kysymään, mikä tai kuka on elämäni puikoissa. Onnellinen elämä ei löydy etsimällä onnea. Onnellinen elämä tulee osaksemme oikeasta suhteesta elämään. Se ei voi olla osanamme, jos emme tavoita omaa elämäämme. Oman elämämme saavutamme, kun ponnahdamme ”Betesdan lammikoltamme” Jeesuksen seuraan, kun Hän meitä pyytää matkakumppanikseen. Vain yhteys omaan todelliseen identiteettiimme ja luojaamme, Häneen joka on meidät muovannut, voi antaa meille elämän syvyyden ja ilon.

Noustaan tunnustamaan uskomme.

16. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Luuk. 10: 38–42

Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”

Saarna 28.9.2014

Hei Ystävät. Kirkkovuosi alkaa olla lopuillaan, ja luonnonvalot himmentyneet täällä pohjolassa. Tuomiosunnuntai lähestyy myös ”uhkaavasti” tuoden monia kysymyksiä elämämme foorumille. Tänään tutkailemme meidän touhuilukulttuuria Martan kera, ja mietimme löytyykö meiltä kutsumusta Marian kaltaiseen kuuntelevaan ja avoimeen asenteeseen suhteessa lähimmäisiin ja taivaallisiin. Useimmissa kulttuureissa eletään edelleen pseudofilosofista uskonnollista

maakeskeistä ihmiskäsitystä. Tänne Jumala luo meidät, ja kerran synnytään, ja sitten katsotaan minne matka johtaa elämän jälkeen. Jumala on näille karseille keksinnöille nähnyt rakentavan tarkoituksen, koska Hän on edelleen sallinut niiden olla voimissaan etenkin länsimaissa. Maakeskeinen ihmisen ja uskonnontulkinta sai tilaa ja vakiintui ensimmäisen vuosituhannen ensimmäisellä puoliskolla, koska oli helpompi hallita lukutaidotonta kansaa, kun vakuutettiin tämän elämän jälkeen tulevan vain yhden ja ainoan tsekkauksen tulevasta sijoituspaikasta. Pelkoa oli helppo ylläpitää ja kansaa hallita, kun hallitsijat ja uskonnolliset johtajat yhteistuumin sopivat ihmistä koskevista Raamatun tulkinnoista, sekä mitä jätetään kokonaan pois. Näitä menetelmiä on edelleenkin jokapäiväisessä käytössä kirkon ja myös muun julistuksen ytimessä. Omaa ajattelua ja itsenäistä Jumalan kohtaamista kirkkobyrokraatit mieluusti myös vähättelevät, vaikka tilanne on samankaltainen kuin Jeesuksen aikanakin. He ovat piilottaneet ymmärryksen avaimen, koska eivät itse ymmärrä, eivätkä tahdo muidenkaan astuvan Jumalan valtakunnan aarteiden äärelle. Kun valhe on riittävän suuri ja jämäkän oloinen, ja tulee auktoriteettien taholta, niin epäilijöitä on vähän. Raamattu-uskollisina itseään mainostavat julistajat ja lahkot ovat todellisuudessa uskollisia sille saatanalliselle tulkinnalle, jonka he ovat esivanhemmiltaan perineet tai oman armottoman sielunsa läpi siivilöineet. Jumalasta on rakennettu omien tulkintojen pelle ja ihmeiden tekijä, joilla pyritään pönkittämään valherakennusta. Jos tämän näyn päästää tunteen tasolle, niin kivet alkavat huutaa, kuten Jeesus sanoi silloisille kuulijoilleen. Ystävät, ihmeitä ei ole olemassakaan koko maailmankaikkeudessa. On vain asioita ja tapahtumia joita ihminen ei tiedä eikä saata käsittää, ja niitä on todella paljon. Kunnes viljamme tuleentuu ja vainiomme vaalenee korjuukypsyyteen, me maanpäällä vaan tallaamme ja touhuamme kuten Martta evankeliumitekstissämme. Näin kaiken kuuluu ollakin tiettyyn vaiheeseen saakka. Sielulliset ja ruumiilliset ihmiset rakentavat itseään ja ympäristöään tiili tiileltä ja korsi korrelta kohden parempaa tulevaisuutta.

Helposti ajattelemme maanpäällisestä toimeliaisuudesta negatiivisesti näin hengellisten näkökulmien valossa. Jossain kohdin käytämme tietysti touhuilua tärkeiden asioiden välttelyyn ja pakenemiseen, kun pelottaa tai emme osaa muutoinkaan suhtautua olevaan tilanteeseen. Työn tekemiseen ja muuhunkin toimeliaisuuteen Jumala on ihmisen kuitenkin tarkoittanut. Jos kuvittelemme tilanteen jossa olisimme kaikki kokoaikaisesti vain Marian osassa, niin hyvin ymmärrämme, että perunat jäisivät keittämättä, koska asuisimme taivasalla tai luolissa. Kun Jeesus kutsuu meidät Marian osaan, niin silloin olemme omassa elämässämme kypsyneet sadonkorjuun lähenevään hiljaiseen kutsuun. Asetu jalkojeni juureen, ja avaa sielusi hengen syvyyksiin asti, kutsuu Jeesus. Tahdon aterioida ja seurustella kanssasi. Tahdon avata sinulle valtakunnan aarteet ja salaisuudetkin. Tiedän sinusta kaiken, ja olen iloinen ja ylpeä sinusta. Olen luonut sinut hamassa menneessä iankaikkisuudessa, ja astuttuasi maaelämään, olen kulkenut rinnallasi monien elämien matkalla. Vaikka olet välillä poikennut kauas minusta, olen ollut jo ennalta tietoinen paluusi hetkestä, enkä ole ollut lainkaan huolestunut. Kuten tiedätkin, maanpiirin valta on murrettu ja kuolema on voitettu, kertaa Jeesus. Tämä tarkoittaa, että taivaalliset viestit ja taivaallinen ymmärrys on vapaana kaikille halukkaille sieluille. Maanpiirin vallan kehä oli juuri niin väkevä, kuin Isä oli sen tarkoittanutkin. Se vaati syntymiseni maan kamaralle teidän veljeksenne käsikirjoituksen mukaisesti. Tiesin melko varhain tehtäväni veljieni keskellä, vaikka lihallinen olemukseni rajoittikin etenkin nuorena ymmärryksen avautumista. Sielulliseen maalliseen elämään oli tehtävä aukko, ja se oli mahdollista, kun pidin kiinni Isän rakkaudesta, enkä langennut taivaallisesta tehtävästäni. Koska olin myös ihminen, oli minulla todella runsaasti kiusauksia päästää irti fokuksestani, ja alkaa elämään ilman tätä päämäärätietoisuutta. Kuten ymmärrämme, oli kuitenkin mahdottomuus, että menettäisin majakkani. Niin selkeää oli kaikki joka tilanteessa, vaikka ristinkuoleman kivut olivat hurjat. Siinäkin tahdoin tulla veljieni kanssa kärsimään, koska niin paljon ihmisiä on kärsinyt tuon tuskallisen kuoleman ennen minua. Monet syystä, mutta useat ilman syytä vain vallanpitäjien oikuista. Minun kohdallani tämä oli maailmankaikkeuden käsikirjoituksessa ollut hamasta alusta alkaen, ja toteutus sovittiin meille nyt tunnettuun ajankohtaan.

Nuoremmalla veljelläni Lusiferilla on tässä maaprojektissa hyvin tärkeä, toiseksi tärkein tehtävä minun jälkeeni. Tavoitteena on maaelämässä Hengellä kirkastettu sielu. Hengen olen luonut Isän kautta, Isästä Jumalasta. Uuden henkipersoonan, joka on yhtä minun ja Isän kanssa. Kun tuli aika, aloin toteuttaa suurta maaprojektia, jonka kautta jokaisen henkipersoonan tulee kulkea. Ensimmäinen henkipersoona materialisoitui, ja näin Aatami asetti jalkansa maankamaralle. Sitten hänestä otettiin hieman ainesta, jotta Eevaksi kutsuvamme vaimo saatiin tähän meillekin näkyvään muotoon Aatamille toveriksi ja vaimoksi. Lusiferin tehtävä on kaikessa koetella jokainen maanpiirissä saavutettu sielutason edistys vastaväittelijänä tai viekoittelijana. Hyvin tärkeä tehtävä. Kaikki tulee koetella ja kestävyys punnita, ja analysoida. Jotta hän pystyy suorittamaan tehtäväänsä täydellä ”sydämellä”, on häneltä tämän projektin ajaksi salattu monia seikkoja kokonaisuudesta. Olemme todella mainio parivaljakko. Me veljekset olemme tässä tärkeässä projektityössä nimeltä maa, ja te olette meidän kumppaneitamme tässä projektissa jonka lävitse teitä kuljetamme takaisin kohden taivaallisia. Ystävät. Meillä on taipumus monesti ajatella Jumalan olevan kanssamme vain silloin, kun meillä elämä kulkee mielestämme mukavasti, ja koemme olevamme hyviä kristittyjä. Tämä on meihin rakennettu käsitys. Totta se ei ole. Jumala on kanssamme alati aamusta aamuun, eikä hylkää meitä missään tilanteessa eikä milloinkaan. Tämä Hänen kuuluisa rakkausapparaattinsa jauhaa alati hyvää hedelmää ihmisen ja Jumalan valtakunnan hyväksi.

Noustaan tunnustamaan uskomme.

Mikkelin päivä(enkelien sunnuntai)

Evankeliumi

Matt. 18: 1–6 (7–9) 10

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. (Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat! Jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan parempi, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat kädet ja jalat tallella heitetään ikuiseen tuleen. Ja jos silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä menemään. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvetin tuleen.) Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Saarna 5.10.2014

Rakkaat kuulijat. Jeesuksen puhe saattaa meidät usein hämmennyksiin. Niin tälläkin kertaa. Kuinka elän ja olen kuin lapsi, lapsenkaltaisesti. On oikeasti vaikea painaa duunia tärkeässä tehtävässä ja olla samanaikaisesti lapsenkaltainen. Ihmiselle se onkin mahdotonta, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista. Kun Hän rekrytoi ihmisen yhteyteensä, tulee hänestä suhteessa maailmaan ja maailmallisiin arvoihin ja kunnianhimoihin nähden lapsenkaltainen. Hän elää maailmassa, mutta ei maailmasta. Oma minuus ei tarvitse enää maallista pönkitystä. Kun Jumalan Henki virtaa ihmisen henkeen, ja siitä sielun lävitse kaikkialle, ihmisen ei tarvitse etsiä identiteettiään maailman keinoin. Tuntuu

helpolta, eikö totta? Käytännön elämässä nämä Hengen asiat eivät kulje aivan näin helposti. Sielumme on täyttynyt elämämme varrella monenkaltaisista kahlitsevista tiedostoista, eikä niiden korvaaminen käy aivan käden käänteessä. Vastukset ovat usein sietämättömän lujia ja kivuliaita. Jeesus tämän hyvin tiesi, kun sanoi seuraajiensa joutumaan kärsimään samankaltaiset kivut kuin Hän. Ne jotka Jumala on kutsunut yhteyteensä, eivät pääse, eivätkä tavallisimmin tahdokaan, poiketa kutsutulta tieltä, vaikka ei ole lainkaan helppoa taivaltaa tätä Jeesus tietä. Nämä kivut meillä syntyvät sielumme armottomista siteistä, jotka pitävä kiinni siitä mitä sillä on hallussaan. Perinnäiset käsitykset hengellisistä ja myös sielullisista kulttuuritottumususkoista ovat kaikista lujimmassa, koska ne sisältävät informaation, jota on pidetty oikeana ja jopa pyhänä. Niistä irtipäästäminen tarvitsee radikaalin havahtumisen elämään ja olemassaolon syvyyteen ja korkeuteen. Kun pyhä tuli syttyy, niin epätodet uskomuksen kuonat palavat maan päällisessä tietoisuuden tilassa ja avaruudessa, niin kuin ne palavat Helvetissä kehon kuoleman jälkeen, jos ne eivät ole näivettyneet jo ruumiillisen elämän aikana. Jokaisella meillä on omat erityssiteemme, joilla olemme maanpiiriin kiinnittyneet. Oma hyvyys ja hurskaus ovat vaikeimpia farisealaisia hirttosilmukoita, jotka näyttävät maallisin silmin triumfin laakeriseppeleiltä. Isä Jumalalla ja Jeesuksella on oma pettämättömän tarkka aikataulunsa meidän ihmisten, ja kaiken muunkin elämän suhteen. Me saamme parhaimmillaan ottaa elämämme vastaan lapsenkaltaisesti, jolloin voimme vailla huolia luottaa Isän pitävään otteeseen elämässämme. Kirkko edustaa tärkeää tehtävää Jumalan valtakunnan työssä. Opettaa ja parhaassa tapauksessa uskoo itse siihen mitä opettaa. Maallikkosaarnaajien ja opettajien tehtävä on olla hengen palon palje, joka loihtii uskon kipinästä tulta kylmeneviin hiiliin. Kaste ja ehtoollinen, kirkkomme sakramentit ovat tärkeät merkit tahdosta uskon yhteyteen. Kun koemme uskomme horjuvan, ovat nämä sakramentit kuin vakuus uskostamme, silloin kun emme itse koe jaksavamme uskoa, mutta voimme ripustautua lupauksiin. Sakramentit ovat ihmistä varten, Jumala ei niitä tarvitse, eikä välttämättä siis ihminenkään. On hyväksi välillä hieman pohtia ihmiskunnan kultturellisen kehityksen

kokonaismerkitystä suhteessa hengelliseen kasvuun ja valmiuteen kohdata Jumala. Historia tuntee muutamia esimerkkejä, jossa ihmislapsi ei olekaan kasvanut ja kehittynyt ihmisten parissa, vaan joutunut eläinten kasvatettavaksi. He eivät ole kasvaneet meidän kaltaisiksi ihmisiksi, vaikka myöhemmin heitä on yritetty liittää ihmisten joukkoon. Tämä kertoo kuinka herkkä ja ohjelmoitava ihminen on. Valtaisan pitkän kulttuurihistorian arvo nousee suunnattomasti kun miellämme sen todellisen merkityksen. Meidän suomalaisessa kulttuurissa kansa on osannut lukea noin sata vuotta. Tänä päivänä se on itsestään selvyys. Ennen yleistä lukutaitoa kansaa oli helppoa johdatella, kun omaa tiedonhaku oli vajavaista. Monesti hengellisissä piireissä vähätellään kulttuurikehityksen merkitystä ihmiselle ja ihmiskunnalle. Monet käsitykset ovat olleet ja menneet, ja sitten tajunnan piirin laajetessa vaihtuneet avarampaan ymmärrykseen. Tämä koskee myös Raamatun tulkintaa. Emme tänä päivänä hevin pysty kuvittelemaan Jeesuksen ajan ihmisten käsitystä maailman rakenteesta ja ihmisen osasta sen kruununa. Raamatusta ja maallisesta historiantutkimuksesta saamme jonkinlaista kuvaa sen ajan aatoksista. Tänä päivänä elämme käsityksessä, että aine ei katoa lainkaan, vaan muuttaa muotoansa tilasta toiseen, esimerkiksi puu palaessaan. Sen sijaan käsitys olioiden tajunnasta tavallisimmin on, että se katoaa, kun varsi lakastuu. Ehkä alamme lähestyä sitä ymmärryskenttää, että siihen voi rakentua tietoisuus kaiken katoamattomuudesta. Niin myös sitä, että mikään ei ole syntynyt tätä palloa ajatellen, vaan on ollut olemassa jo ennen rakasta maatamme. Habitus on tietenkin muuttunut” runsaiden” vuosien kuluessa. Käsitys ihmisen hengen saapumisesta olemassaoloon ensi kertaa, esimerkiksi meidän nyt täällä, on syytä asettaa tarkastelun alaiseksi, koska se on maakeskeisen lyhytaaltoajattelun epätosi tuote. Toisin on meidän sielumme laita. Tämä minun ja sinun sielullinen olemassaolo on ainutkertainen. Se koostuu ikuisesta Jumalan hengen osasta, sinun ja minun todellisen olemassaolon kaikkeuden ytimestä, hengestämme, hengellisestä identiteetistä, sekä menneiden elämien taivaslaatuisista osasista. Nämä osat ovat nyt meidän sielullisia aarteitamme. Rakastan Raamattua, Jumalan ilmoitusta ihmiskunnalle. Ymmärrän Raamatun

nykyisten tulkintojen olevan ”hyvässä” tarkoituksessa perusteltuja, ihmisen oman sisikunnan ajankuvauksia. Iloitsen tänä päivänä erityisesti siitä, että on tullut uskonnollista, filosofista ja käytännön elämäntason tilaa asettaa perinnäissääntöjen totuudet vakavaan tarkasteluun. Filosofi Arthur Schopenhauer muistuttaa meitä: ”Totuuden paljastumiseen on kolme askelta. Ensimmäisellä sitä pilkataan, toisella vastustetaan ja kolmannella pidetään itsestään selvänä.”. Näin on kautta aikojen asioiden avautuminen kulkenut. Elämme vaihetta jossa hengellinen elämämme rajoittuu tavallisimmin melko hataraan yhteyteen ja uskoon, joka kuljettaa meidät kohden lähempää Isä lapsi suhdetta. Tämän päivän sana on identiteetti, eikä turhaan. Emme voi olla yhteydessä isään muutoin kuin oman todellisen minuutemme kanssa. Hän ei seurustele sen minuuden kanssa, joka on lähimmäisten vaateiden määritelmiin rakennettu, tai oman minuuden ihanteiden haavekuvan kanssa, jonka olemme kehitelleet haavoittuneen minuutemme korvikkeeksi. Isä tahtoo, ja todellisuudessa voi olla läheisessä suhteessa vain sinun oikean ja alkuperäisen minuutesi kanssa. Harvoin tapaamme henkilöitä, jotka ovat sinut itsensä, Jumalan ja elämän kanssa. Heidän ei tarvitse olla oikeassa, ei arvostella eikä määritellä lähimmäisiään, eikä myöskään itseään. Kun heidän kanssaan seurustelee, kokee itsensä merkittäväksi ja arvokkaaksi. Heillä on aikaa kuunnella. Heidän seurassaan tulet oikeasti kuulluksi ja ymmärretyksi. Ystävät. Kaikki mitä me tahdomme etsiä ja löytää, on jo meissä. Emme saata etsiä mitään mitä emme jo omistaisi. Jos se ei ole vielä hallussamme, vaikka se on meissä, niin on sata tai tuhatkertaisesti vaivan arvoista keskittää elämänsä elämän löytämiseen. Kun olemme löytäneet itsemme, syvyytemme, Henkemme, olemme elämässämme jo melkein maalissa. Tämä on se rauha jonka Jeesus lupasi. Minun rauhani minä annan teille. Se on lapsena olemista Isän sylissä.

Ensi kertaan ystävät. Noustaan tunnustamaan uskomme.

18. sunnuntai helluntaista

Mark. 2: 18–22

Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Jeesukselta tultiin kysymään: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?” Jeesus vastasi: ”Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat. Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Silloinhan vanha vaate repeää uuden paikan vierestä ja reikä on entistä pahempi. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.”

Saarna 12.10.2014

Hei. Mukava nähdä jälleen. On ilo että mukana on taas uusia kasvoja. Saarnatekstimme mukaisesti aloitamme paaston pohdinnalla. Kun elämme täällä maanpiirin vaikutuspiirissä, olemme hyvin voimaperäisen ja kokonaisvaltaisen hallinnon alaisena. Useiden maaelämiemme tarkoitus ja päämäärä on rakentua sielumme osalta sellaiseen kokoon, mittaan ja valmiuteen, jossa olemme valmiita luopumaan elämästämme. Elämästämme olemme luopuneet silloin kun Jumalan Pyhä Henki saa vallata meidät. Kun maallisissa fyysisissä taistoissa toinen osapuoli pääsee voitolle, niin häviäjän tulee laskea kilpensä, antautua ja pyytää armahdusta, ja suostua sovintoon voittajan ehdoilla. Maanpäällisissä hengellisissä taisteluissa on monesti hieman samalla tavalla. Kun henkilö kutsutaan uskonkamppailuun, vastarinta nousee kuin luonnostaan. Sielumme rakenne on samoin kuin kaiken muunkin elollisen luonne on pitää kiinni ja suojella ja varjella omaa elämää tuholta. Hengellisessä kamppailussa on usein totiset paikat kriittisimmillä hetkillä. Kun hetki koittaa, kilpemme valahtaa alas, ja tie Henkemme syvyyksiin avautuu.

Se on kuolema. Voimme ajatella ihmisellä olevan kaksi identiteettiä. Hengellinen, aito, alkuperäinen Jumalasta lähtöisin oleva identiteetti, Henkemme, ja maanpäällä rakentunut sielullinen identiteetti. Ihmisen osalta koko maaelämä paketin tarkoitus ja päämäärä on tämän sielumme rakentaminen tai rakentuminen, ja sitten siitä luopuminen, kuolema. Sielumme identiteetti on pseudoidentiteetti. Todellisuudessa sitä ei ole olemassa lainkaan, vaikka luulemme sitä minuudeksemme. Kun kehomme lakastuu, sieluminä ja henkiminä eroavat kehosta samoin sidoksin yhteen liitettynä kuin kehossa olonkin aikana. Jos ihminen on kokenut heräämisen taivaallisiin, eli Jumalan Henki on saanut puhkaista sieluminän kilven, nämä kaksi minuutta ovat yhdistyneet tavalla joka kestää myös tässä siirtymävaiheessa. Henkiminä on läpäissyt ja kirkastanut sieluminän syvimmät ydinalueet, ja ylimääräiset hörsöt, jotka eivät ole taivaskelpoisia varisevat matkalla tulen lävitse, niin kuin Paavali asian ilmaisee. Näin sieluminän kelvolliset osaset ovat liittyneet henkiminään, ja persoona on yksi ja kirkastettu taivaallisen pukukoodin mukaiseen asuun. Jos sieluminä ja henkiminä eivät ole päässeet fuusioon maaelämän aikana, ne joutuvat kohta kehon kuoleman jälkeen eri poluille. Sitä ennen sielusta kiinnittyvät seuraavaa elämää varten kelvolliset osiot Henkeen, ja näin elämä ei ole suinkaan mennyt hukkaan. Sielullinen pseudoidentiteetti raukeaa, joka ei siis ole ollut yhteydessä hengelliseen identiteettiin. Se raukeaa hajoten sille kuuluvaan olotilaan, kuten keho muuttuu käyttökelpoiseksi materiaaliksi uudelle maalliselle elämälle. Hukkaan mennyttä elämää ei ole lainkaan olemassa, elämmehän suurimman viisauden maailmankaikkeudessa. Jumala ei tee virheitä, eikä askelia taaksepäin ole elollisilla olennoilla lainkaan olemassa. Meidän hengellisen kulttuurimme tulokulma elämään ja Raamatun tulkintaan on maakeskeinen. Katselemme ja tulkitsemme Raamattua ja Jeesuksen sanomaa maallisen sielullisen ymmärryksen ja filosofian käsitteistöllä. Hengellistä tulkintaa voimakkaasti ohjaa sielulliset perinnäissääntöjen kahlitsemat ajatusmallit. Tämä on johdatellut koko maailmankatsomuksemme ahdistukseen ja epäuskoon näin epäoikeudenmukaisen Jumalan ja uskon edessä.

Jeesus tahtoo tuoda sydämiimme ja kulttuuriimme Hänen tulokulmansa maalliseen ja hengelliseen ajatteluun. Olemme iankaikkisuusolentoja ennen ja jälkeen tämän elämän. Jeesuksen kaksituhatta vuotta sitten sytyttämä tuli ei ole sammunut vaan on kytenyt kuin suopalo pitäen lähes tiedostamatonta liekkiä yllä. Ystävät. Nyt on meidän aika ottaa kuokat esiin ja avata happiväylä kituvan palon ytimeen. Sieltä tuli leimahtaa polttaen poroksi sen sielullisen ja hengellisen karstan joka tukkii ihanan kipeän elämämme taivaalliset hengitystiet. Silloin saamme voiman paeta vankilastamme taivaallisessa triumfissa, kuten Paavali aikoinaan. Vankilan koristelu ja pikkusievät omavanhurskaat teot heitetään tuleen, joka on tarkoitettu kaikille valheen ja perinnäissääntökokoelman homeisille aatoksille. Paasto maallisista turhanpäiväisistä nautinnoista ohjaa meitä oleellisen luo. Paasto on erityisen tärkeä kun alamme etääntyä Jeesuksesta. Läheisyyden ja etääntymisen vaihtelu kuuluu ihmisen elämään, koska elämämme on kahden maan kansalaisen elämää. Vai onko oikeampaa sanoa kolmen maan kansalaisia, koska meillä on mennyt iankaikkisuus, tämä maaelämä ja tuleva iankaikkisuus. Kulttuurimme kehittyy askel askeleelta käsikirjoituksen mukaisesti kohden taivaallista päämäärää. Jeesus ei laske uutta viiniä jo kerran täytettyihin sieluihin, koska ne eivät pysty ottamaan sitä vastaan, vaan se valuu yli. Uudelle sukupolvelle tarjotaan uuden viinin hengenlahjaa. Tämän vastaanottaminen edellyttää vapautta vanhan viinin kahleesta. Näin Herramme on aina toiminut maanpiirissä, ja jatkaa kunnes koko luomakunta on korotettu lupauksen mukaisesti. Viimeisenä ja jälkipään valvojana saapuu maaliviivalle veli Lusifer, valonkantaja. Hän nostaa oikean kätensä tervehdykseen, ja ilmoittaa: Veljeni Jeesus Kristus, minä jälkipään valvojana ilmoitan kaikkien olevan perillä, ja näin annettu tehtävä on suoritettu.

Noustaan tunnustamaan uskomme.

Evankeliumi

Mark. 12: 28–34

Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”

Lainopettaja sanoi hänelle: ”Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.” Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.”

Saarna 19.10.2014

Ystävät rakkaat! Todellinen rakkaus antaa kaiken mitä sillä on. Itsensä. Todelliselle rakkaudelle millään muulla ei ole varsinaista merkitystä. Ei tarvitse olla, sillä rakkaus sisältää kaiken tarvittavan elämässä ja kuolemassa. Aarteemme on siellä missä ajatuksemme ja sydämemme viipyilevät. Jos sydämemme on taivaallisissa Jumalan luona, olemme osallisuudessa taivasten valtakunnasta. Jos rakastamme maallista kunniaa ja muita katoavia aarteita, meillä on rintataskussa meno-paluu lippu tämän elämän suhteen. Usko on suurin lahja jonka saatamme saada tämän elämän aikana.

Usein puhumme uskosta melko kepein lausein. Olisi melko uskaliasta kertoa ymmärtävänsä mitä usko on. Kuka tietää ja ymmärtää? Usko on meille ihmisille vaikeasti hahmotettava asia, koska se sisältää niin paljon, etten sanoisi kaiken. Usko on suhde Jumalaan. Suhde ei ole teko eikä suoritus, vaan Jumalan kutsun suoma mahdollisuus. Se on luopumista kaikesta minkä on suurella työllä koonnut. Pyhyydestä, pyhityksestä, nöyryydestä, hyveistä ja hyvän kunniallisen ihmisen maineesta, sekä maallisesta omaisuudesta. Kun olemme luopuneet kaikesta, huomaamme, ettei välttämättä tarvinnut luopua mistään. Suhde kaikkeen oli muuttunut taivaallisen tulokulman mukaiseksi näköalaksi. Hetki jolloin Jumala saa valloittaa sydämemme, on elämämme suurin mahdollinen kohokohta. Mikään ei muutu, mutta kaikki muuttuu, koska oma suhteemme kaikkeen muuttuu. Usko on taivaallisten valojen syttymistä kirkastamaan kaiken mitä kohtaamme ja näemme. Usko tuo mahdollisuuden tutustua todelliseen identiteettiimme, joka on ollut piilossa maallisen elämämme naamioiden takana. Usko on Jumalan elämää meissä. Meidän Henkemme on siru Jumalaa, joka riemuitsee isän yhteydestä. Usko tuo mahdollisuuden juuri siihen vapaaseen elämään johon meidät on tarkoitettu. Ei enempää eikä vähempää. Todellinen oma elämä tuo suurimman mahdollisen ilon ja tyydytyksen elämään ja kuolemaan. Tämä todellinen oma elämä on paljon harvinaisempaa kuin saatamme uskoakaan. Usein uudestisyntymisen jälkeenkin olemme säröilevässä Jumala yhteydessä, koska sielumme häiriökoodit ovat purkamatta. Sieluumme rakentuneet koodit ja meihin lyödyt veriset haavat tarvitsevat pitkäaikaista hoitoa, jossa ystävien rakkaus ja suuret korvat ovat suuressa merkityksessä. Ilman sielutason hoitoa Jumala kuvamme on usein niiden ehkä julmienkin auktoriteettien ominaisuuksien kaltainen, jotka ovat meitä pitäneet pelon vankeudessa. Mikä on tänään suhteemme lähimmäisiin. Tämä suhde kertoo paljon Jumala suhteestamme. Jos emme rakasta lähimmäistämme, jonka näemme ja koemme, emme voi rakastaa Jumalaa, jota emme näe näillä silmillämme. Me emme pysty puristamaan rakkautta itsestämme. Ainoastaan antautumisemme kautta saamme Jumalan rakkauden, jota voimme jakaa lähimmäisillemme. Rakkaus muuttaa asumaan sielumme, kun annamme siihen luvan.

Ihmisen humanistinen rakkaus on ehdollista maallisen kehityksen ja kulttuurin tuotosta. Se laskelmoi ja tekee vaihtokauppaa sekä useimmiten asettaa huomaamattaankin oman etunsa lähimmäisen edelle. Jumalan rakkaus ei sisällä lainkaan sellaista harkintaa tai ehtoja joita ihminen pitää luonnollisena. Jumalan rakkaus ei pidä sisällään minkäänlaisia määreitä suhteessa ihmiseen. Jumalan rakkaus on fysikaalisten tai kemiallisten lainalaisuuksien kaltainen ilman persoonan henkilökohtaisia intressejä. Kun Raamatussa Jumala puhuu rangaistuksista joita Hän jakelee, ilmaisun oli viestin silloisessa kontekstissa helpompi mennä perille, kun se oli isällisen persoonan henkilökohtainen sanoma. Se oli myös totta, koska ihminen oli astellut sellaiseen tilanteeseen, jossa pää osui kivisinään. Rankaisijana ei kuitenkaan ollut Jumala, vaan ihminen itse aiheutti itselleen eteen tulleen ei toivottavan tapahtuman. Ihmiskunnan taival maan päällä kesti huikean pitkän jakson ennen kuin sielunelämä oli rakentunut siihen valmiuteen, jota Jumala odotti alkaakseen pikku hiljaa ilmoitella omasta olemassaolostaan kaikkivaltiaana Jumalana. Hänen lähestymisensä eri tavoin alkoi vähitellen rakentaa kulttuureihin käsitystä, että on olemassa jotakin, ja jokin, jota emme näe, mutta joka on heidän (ja meidän) olemisen yläpuolella. Ihmisellä luoja ja johdattaja, vaikka Hänestä ei juuri enempää voidakaan käsittää. Sielullisen kehityksen merkitykseen yksilöissä ja kulttuureissa antaa sopivasti perspektiiviä, kun pohdimme mitkä olivat Jumalan mahdollisuudet esimerkiksi neadertalin ihmisten keskuudessa verrattuna nykyihmiseen. Mitä siitä ajattelette? Pohtikaa sitä viikolla, niin palataan ensi viikonloppuna tämänkin kysymyksen äärelle. Me kaikki tulemme hamasta iankaikkisuudesta, ja olemme matkalla tulevaan iankaikkisuuteen. Iankaikkisuudet eivät ole pysähtynyttä oloa jossakin, vaan alati muuttuvia ja rakentuvia rakkauden siteillä koossa pysyviä maailmankaikkeuden käsitteitä. Jeesus loi yhteistuumin Isän kanssa ihmisen hengen ennen mitään mitään. Tämä maapalloprojekti on kokonaisuudessaan Jeesuksen ”läänitystä”, ja Hän johtajana holhoaa ja vallitsee kaikkea täällä meidän planeetallamme. Näissä ympyröissä mittakaavat ovat sellaisia, ettei niitä juurikaan tohdi enempää pysähtyä

miettimään. Sellaista se elämä vaan on. Tämä Jumalan rakkausapparaatti joka pyörii täällä meidän galaksissamme ja meidän keskellämme, ei pudota ketään pois tästä rakkauden ympyrästä. Tämä Jumalan rakkaus on se kosminen voima joka pitää kaikkeuden kasassa, ja ulottuu valtavuudessaan jokaisen ihmisen soluelämään saakka. Se ei silti ole mikään persoonaton tuntematon voima, vaan Isä Jumala on Hän, josta kaikki alkaa ja johon kaikki päättyy. Hänen olemuksensa on aivan käsittämätön mittakaavassaan. Yhtä lailla kun Hän huolehtii kaikkeudesta, Hän on kiinnostunut sinun ja minun pikkuruisista asioista ja terveydestä. Hänen rakkaudellaan ei ole ehtoja. Me sen sijaan poukkoilemme sinne ja tänne kysellen välittääkö meistä kukaan, kun emme ymmärrä kaiken jo olevan meillä. Kuten jo ymmärrämme Jumalan sanasta, Raamatusta, voidaan tehdä ja on tehty väännöksiä suuntaan ja toiseen, ja aina ne tietenkin kuvaavat viimekädessä tulkitsijoita itseään ja heidän kulttuuriaan. On suorastaan hupaisaa, mutta myös armottomasta kokemusmaailmasta kertovaa uskotella Jumalan rankaisevan rakastamaansa pientä ihmistä. Hän kyllä rakastaa niin paljon, että jaksaa odottaa ihmisen palaavan törmäilyjensä jälkeen takaisin kotilinjalle. Kantapään kautta kulkeva opetus on laajalti käytössä Jumalan kasvatusmetodeissa. Ystävät. Elämä on ihanan kipeää kun sen oikein oivaltaa.

Noustaan tunnustamaan uskomme.

20. sunnuntai helluntaista

Evankeliumi

Joh. 9: 24–38

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on - ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies - ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos. Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

Saarna 26.10.2014

Mukava nähdä jälleen ystävät.

Kaikkina aikoina vallitsevan kulttuurin hengelliset johtajat ovat käyttäneet oppineisuutensa ja virkansa tuomaa asemaa oman etunsa ja hengellisen asemansa ja auktoriteettinsa turvaamiseen. Näiden tuomasta vallasta ja turvallisuuden tunteesta on vaikea luopua. Mieluummin vaikka eliminoidaan häiriköt, jotka tulevat kyseenalaistamaan ”selvät totuudet”, kuin asetetaan mitään olevasta vakavan tarkastelun kohteeksi. Kun uskonnolliset johtajat kiivailevan uskonsa ja oppinsa puolesta, voimme olla lähes varmoja, että he ovat syvimmiltään kiinnostuneita ainoastaan omasta asemastaan ja vallastaan. Ihmisen ja Jumalan välinen suhdekäsitys ei saa poiketa siitä ajatusmallista jota he edustavat. Heidän oppinsa ja oletettu viisautensa on heidän sielullinen naamionsa. Kun suuri painopiste on oikeassa olemisessa, on se varma merkki naamioiden ja suojauksen takana isottelevasta henkilöstä, joka ei ole löytänyt identiteettiään eikä Jumalaa. Sitoutuminen ihmisoppeihin luo valheellisen kuvan ihmisen puolella olemisesta, vaikka todellisuudessa se kertoo oman sielutason elämän pitämisestä fokuksessa. Teologia on ajatusrakennelmia Jumalasta ja ihmisistä, sekä heidän välisestä suhteesta, joita ihmiset pohtineet ja tutkineet, sekä kirjanneet muistiin. Ne ovat kuin tunteita, jotka tunnetusti eivät ole oikeita eivätkä vääriä. Ne ovat rakentuneet siltä pohjalta, siitä kontekstista, missä kuka ja milloin on, ja mitkä ovat ajattelun perusteet. Vapaata ajattelua ja kysymysten lähestymistä on todella vaikea löytää. Aina on vaikuttavana perustana jokin opittu aksiooma tai hypoteesi. Tavallisimmin opeissa vain väännellään entistä katsantoa hieman erilaiseen muotoon, ja siitä sitten iloitaan uutena löydöksenä. Jos joudumme kiihkeästi puolustelemaan näkökantaamme, se kertoo että

olemme omaksuneet itsellemme opin tai mallin joka ei ole kulkenut syvyytemme, todellisen identiteettimme kautta. Tällöin joudumme asiaamme puolustelemaan siitäkin syystä, että on salainen tarve todistella itsellemme asiamme oikeasta laidasta. Kiihkoilu on aina merkki ulkokohtaisesta suhteesta asiaan, ja kertoo löytöretken olevan vielä hieman kesken. Jos olet havahtunut elämään, luopunut sielullisen minäsi tyranniasta, ja sallinut Jumalan ohjata Hengen virran pikkuruisen sivuhaaran henkeesi ja sydämeesi, olet jo melkein kotona. Silloin ei tarvitse olla oikeassa eikä tuomita mitään eikä ketään. Ei tarvitse riippua opeissa. Se sielun ja hengentila, jota melko harvoin saamme kohdata, joka kuitenkin on meidän jokaisen jalo päämäärä, on nimeltään avoin yksinäisyys. Avoimen yksinäisyyden omistavan henkilön identiteetti on hänen todellinen hengen minänsä, jolla on hyvä ja luottavainen yhteys Jumalaan. Opit eivätkä maailman tuulet voi häntä keikuttaa. Hän elää iankaikkisuutta tässä ja nyt. Tavallisimmin sielullinen ihminen etsii todellista elämää itsensä ulkopuolelta, opeista, idoleista ja esimerkeistä. Tämä on luonnollinen suunta ja menetelmä, koska etsivä löytää, vaikka ei heti oivaltaisikaan oikeaa tietä. Kun oikeat avaimet ovat löytyneet, voimme alkaa avata aarretta, joka on meidän jokaisen syvyydessä, Hengessämme. Aarre alkaa aktivoitua kun olemme dialogissa Henkemme timantin emäkallion, Jumalan kanssa. Luomisessa Hän on antanut meihin sirun itsestään, Henkemme. Maailmankaikkeus asuu meissä jokaisessa. Löytöretkemme on kestänyt jo huikeat jaksot läpi eri vaiheiden halki tummanvaloisan historian, ja jatkuu loputtomiin ehkä ilman lopullista maalia lainkaan. Kun saavutamme tämän olevan elämän maalin, taivaselämän, olemme kotona Isän ja Jeesuksen luona. Siitä jatkuu eksistenssi toivottavasti hieman helpompana kuin tämä nykyinen elämä. Suuri askel tapahtui kun luojamme ja holhoojamme Jeesus Kristus astui elämään ihmisen elämän. Hän tuhosi Saatanan satelliitin, joka esti Henkemme simkortin yhteyden Isään. Jumalan päätöksellä tämä esto oli päällä ihmisen hyväksi sielumme kehityksen vuoksi.

Kuten tiedämme, Jumala loi ihmisen kuvakseen. Henkemme on alusta alkaen Jumalan kuva, koska se on siru Jumalaa. Nyt kysymys on sielumme rakentumisesta Jumalan kuvaksi. Ei niin, että Hän olisi printannut valmiin kuvan luomiinsa, vaan tämän maa elämän kautta rakentuvan sielumme kirkastamisen kautta saavutamme ja saamme identiteetin, joka on Jumalan kuva, mutta itsenäinen erillinen persoona. Ystävät. Elämän huikea mittaamattomuus. Todellisen elämän huikea kristallinkirkas pehmeä kauneus. Joskus loputtomalta tuntuva kamppailu oman sieluminän haavoittuneisuuden tuoman epäuskon ja pelkojen hullunmyllyssä. Voinko luottaa Isän käsien kantavan rikkinäisen elämäni taakan, kun itse en jaksa, enkä pysty oikein edes aina uskomaankaan. Elämä haastaa meidät elämään täyttä elämää. Jos emme lähde tähän haasteeseen mukaan, alamme helposti katkeroitua ja hapantua pystyyn. Tai sitten alamme tylsistyä odottamaan kuolemaa. Jos ei tee itse elämässä omia valintojaan, ne valinnat tekee maailman kuohuva kaiken nielaiseva virta, joka vie minne virta vie.

Noustaan tunnustamaan uskomme.

1.11.2014

Evankeliumi Matt. 5: 1–12 Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin: ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan. Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan. Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:

heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”

Saarna 01.11.2014

Ystävät! Siinä Hän planeetan johtaja istahti kivelle, ja alkoi opettaa tätä piskuista laumaansa. Voisimme kuvitella, että Jeesus joutui lähes kokoaikaisesti katsomaan tehtävänsä fokukseen, että Hän pysyi kasassa, ja tehtävä mielekkäänä joka tilanteessa. Tällaiset tavalliset ihmisen ajatukset saattavat olla paljonkin harhassa. Jeesuksen elämä oli mahdollisesti koko ajan niin paljon selkeämpää ja taivaallisempaa kuin tavallisten tallaajien, että emme juuri voi tavoittaa Hänen tuntojaan, emmekä liioin arvioida Hänen persoonaansa lainkaan. Nyt Hänen ympärillään olivat läheisimmät ihmiset, Hänen opetuslapsensa. Hän sanoitti polkua taivaallisiin tällä autuaaksi julistus teemallaan. Kaikkia näitä ominaisuuksia, joita Jeesus tässä mainitsee, Hän on valmis auliisti antamaan meille jokaiselle, kun suuntaamme katseemme ja avaamme sielumme Jumalan elävän veden virralle. Autuaita ovat Hengessään köyhät. Olette autuaita koska olette täällä. Jos ette olisi köyhiä ja nälkäisiä ette tulisi kuuntelemaan hengen sanomaa. Sielussaan köyhät Jeesus julisti autuaiksi. Ehkä huomasitte muuttuneen sanavalintani. Jeesus sanoi autuaita olevan hengessään köyhien, ja minä vaihdoin sen sielussaan köyhien ilmaisuun. En yleensä pidä sanoilla saivartelusta, mutta mielestäni tämä käännöstulkintavirhe on sillä tavalla oleellinen, että tahdon sen korjata. Sielussaan köyhä tarkoittaa sielun olevan tilassa, jossa maailma ei ole täyttänyt sitä katoavilla hömpötyksillään. Köyhä sielu antaa mieluusti Hengen virran itseensä ja lävitseen Henkeen asti, jolloin autuaaksi tekevä Henkien yhteys virtaa Jumalan ja ihmisen välillä. Autuaita ovat murheelliset. Sielu joka ei tahdo eikä osaa iloita maailman kanssa, näkee ohi ja yli tämän näkyvän elämän. Hän hakee elämälleen sisältöä näkyvän elämän ulkopuolelta. Hän on avoin Jumalan läsnäololle, joka ravitsee janoavan sielun.

Autuaita kärsivälliset, he perivät maan. Ihmisen osa suhteessa Jumalaan on vastaanottajan osa. Jumala antaa henkensä lahjan ja muun lohdutuksen. Syyksi miksi Jeesus sanoo kärsivällisten perivän maan, kiteytyy ainoastaan näköalasta seuraavaan elämään. Seuraavan elämän hyvä elämä seuraa kärsivällisyyden lahjan vastaanottanutta henkilöä. Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, heidät ravitaan. Vanhurskauden nälkäinen ihminen on saanut maailman sielullisesta elämästä kyllikseen. Hän kaipaa kuin peura lähteelle Jumalan läheisyyttä, ja hyvin ymmärtää Jumalan riemumielin ravitsevan hänet. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat, heidät armahdetaan Jumalan armo ei ole jotakin ihmisen tiettyä tekoa koskeva. Se on kokoaikainen tila ihmisten keskellä ja koko maailmankaikkeudessa. Kysymys on ihmisen kohdalla ainoastaan armon vastaanottamisesta. Ainoana esteenä on sieluumme rakentunut panssari, joka suojaa vihalta ja rakkaudelta. Armahtaminen, armo, on Jumalan lahjoista suurin jonka ihminen saa ottaa vastaan. Ilman armahdusta matkamme läpi tämän maaelämän ei olisi mahdollista. Ihmisen kehitysmatka läpi valtaisan historian ei olisi ollut mahdollinen ilman Jumalan jatkuvaa anteeksiantoa. Jos ihminen ei tahdo itse olla armahtavainen, ei hän voi itsekään ottaa armahdusta vastaan. Kaikki kehitys perustuu viimekädessä vapautumiseen entisestä painolastista. Jos näin ei ole, niin pian kuormaa kaataa kulkijan polvilleen, ja hän alkaa ymmärtää sitomisen ja armahduksen valtaisan merkityksen. Autuaita puhdassydämiset, he saavat nähdä Jumalan. Heräämään suostuneet Jumalan Hengen lävistämät sielut ovat puhdistuneet maallisista sielutason romppeista niin, etteivät ne enää pääse vallitsemaan persoonan elämää. Kun katson itseäni, tahi kuuntelen heränneitä lähimmäisiäni, olen kysymysmerkkinä voiko tämän elämän aikana sydän puhdistua niin kuin Jeesus tässä sanoillaan tarkoittaa. Mieluiten kääntyisin sille kannalle, että kehossa olo aikana ajatukset kiitävät ja

kulkevat myös epäpuhtailla poluilla, mutta sydän, perimmäinen eettinen ja moraalinen katsanto, joka ohjaa myös tekojamme, saattaa tulla melko puhtaaksi. Sitten seuraa vielä kysymys. Mitä ymmärrämme Jumalan näkemisellä? Tämän jätänkin pohdintaan. Autuaita rauhantekijät, he saavat Jumalan lapsen nimen. Rauhantekijä joka on Jumalan asialla, ei rakenna tekaistua sovintoa. Totuus ja armo tulee olla välittäjän aseina tässä työssä. Tai ehkä toisin päin. Armo edellä ja sitten totuus. Rakkaudessa ei ole pelkoa. Rakkaus kykenee pitämään totuuden kaiken keskiössä. Jos motivaattorina ei ole rakkaus, niin pelon tai hieman sopuisamman elämän toivossa voidaan tekaista rauha, joka ei voi kestää kun myrskytuulet alkavat puhaltaa. Jumala on ikuinen rauhanrakentaja, ja Hänen apulaisensa saavat Jumalanlapsen nimen.

Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan, heidän on taivasten valtakunta. He jotka kestävät pahat puheet ja vainot, elävät Kristuksessa. Heidän uskonsa ei ole toivetta eikä suun puhetta, vaan elävää yhteyttä ja elämää. Kerrotaan tarinaa eräästä maasta jossa oli alkamassa maanalainen hengellinen kokous. Ihmiset olivat jo kokoontuneet, kun äkisti ovi tempaistiin auki, ja aseistautuneet miehet ponnahtivat sisään. He ilmoittivat: Kaikki jotka tunnustavat uskonsa Jeesukseen, ammutaan nyt heti. Jos et usko voit poistua nyt, eikä sinulle tapahdu mitään pahaa. Puolet joukosta poistui välittömästi, ja muutama hieman empi, mutta jäi kuitenkin. Kun ovi suljettiin poistuneiden jälkeen, asemiehet laittoivat pyssynsä seinää vasten ja sanoivat: nyt voidaan aloittaa kokous. Heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.” Kaikki se mitä saamme ja näemme, on niin suunnattoman paljon ja kaiken kattavaa, että kärsiminen usein vain antaa vahvistusta ja varmuutta tien

oikeellisuudesta. Mihinkä me menisimme, sinulla Herra on iankaikkisen elämänavaimet, sanoi Pietarikin Jeesukselle. Todellakin, mihin me menisimme. Maailma ei enää anna tyydytystä sielulle eikä Hengelle. Me menemme Jeesuksen luo, siellä saamme elävää vettä ja näkymätöntä ruokaa. Autuaita olette te rakkaat kuulijat, kun janoatte Jeesuksen seuraa.

Noustaan tunnustamaan uskomme.

2.11.2014

Evankeliumi Luuk. 10: 1–12 Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä. Hän sanoi heille: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen. Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua, älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: ’Rauha tälle kodille.’ Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille. Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta toiseen. Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’ Mutta jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: ’Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut - pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!’ Minä sanon teille: Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sellainen kaupunki.”

Saarna 2.11.2014

Hyvää päivää jälleen ystävät ja tervetuloa tähän hetkeen. Kuulimme tuossa evankeliumitekstissä ensimmäisille evankeliumin lähettiläille osoitetut saatesanat. Menkää ja kertokaa, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Hieman vaille kaksituhatta vuotta sanoma ja sanaa on levitetty elämää janoaviin sydämiin, sekä myös koetettu runtata väellä, voimalla ja väkivallalla ihmiset uskomaan vallanpitäjien tahdon mukaisesti. Kun lähetit ja sanoma on otettu vastaan, on alkanut sanoman tulkinta kunkin ihmisryhmän kulttuuriin sopivaksi. Tulkinta ei tietenkään ole aktiivinen tapahtuma, vaan sanoma sulautuu kulttuurin askelmiin sopivaksi. Kun viesti lähti Jeesukselta maailmalle, se oli tietysti oikeaa ja pyhä henki varjosi myös näiden 72 lähettilään toimet. Lähtijöille oli melkoinen yllätys, kun pahat hengetkin tottelivat heitä. Ihmissato maan kamaralla oli nyt tuleentunut siihen pisteeseen, että sadonkorjuu saattoi alkaa. Jeesus oli opastanut ja kulkenut ihmisen rinnalla hamasta Aatamin materialisoitumisesta alkaen. Hän on seurannut tarkasti, näin uskon, minun ja sinun menneiden elämien kulkua ohjaten, kannustaen ja armahtaen meitä moninaisista töppäilyistämme huolimatta. Alamme olla kypsää viljaa. Oikean perspektiivin ja tulokulman saamme kun pystymme poistamaan ensin edes hetkeksi oppimamme perinnäiset käsitykset ihmisen osasta maailmankaikkeudessa. Käsitys ihmisen yhdestä ainoasta syntymästä tässä valtaisassa kierrossa on, suokaa anteeksi tämä, mutta suorastaan huvittava ja sisältää hölmöläistarinoiden kaltaista komiikkaa. Uskokaa tai älkää, minäkin olen tietysti uskonut niin, koska koko ympäröivä kulttuurini piti sitä totena lainkaan kyseenalaistamatta näitä dogmeja. Jos joku mielessään asettikin suuren kysymysmerkin, niin hän ei sitä uskaltanut tuoda julki. Kun sosiaalista mediaa ei ollut, henkilöt ajattelivat olevansa ainoita maailmassa jotka näin ajattelevat. Johtopäätös oli, että lienee viisainta pysyä

hiljaa, ja antaa asian olla. Nyt kun ensimmäisten viestinviejien startista on askellettu tähän päivään, on tullut aika päivittää kristillinen käsitys- ja opetusmaailma. Olemme hyvin hurskaalla mielellä koristelleet vankilaamme näinä vuosisatoina. Lauletaan kauniita lauluja, ja siunataan oppiimme uskomattomat lähimmäiset Helvetin tuleen, ja haudataan heidät vankilan perimmäiseen nurkkaan jäteastioiden viereen. Halleluja. Eipäs se sitten uskonut meitä. Seinät ovat puhtaaksi kalkitut, ja koristeita on ihmisillä suunnilleen saman verran, ettei kenellekään tule paha mieli. Ruokaannoksetkin on pyritty jakamaan ainakin saman osaston kesken niin, ettei kukaan jää nälkäiseksi. Vankilan elämä on ollut hyvin saatanallinen ja totalitaristinen näennäisine ilmaisun vapauksineen. Tämä mukamas hyvä on parhaan ja todellisen elämän pahin vihollinen. Vankilan koristelu kannattaa nyt lopettaa, ja etsiä keinot vankilasta murtautumiseen. Se onnistuu, koska Jumala on kanssamme. Tarkoitan siis oikeaa ja ainutta Jumalaa, maailmankaikkeuden luojaa, ja Jeesuksen Kristuksen Isää, ja meidän kaikkien Isää. Sanon tämän korostetusti, koska en todellakaan tarkoita minkään fundamentalistilahkon jumalakuvan jumalaa. Jos ihminen on syntynyt ja elänyt koko elämänsä vankilassa, kuten PohjoisKoreassa monesti on, ei tiedä muunlaista elämää olevankaan, kuin mitä siellä on opetettu. Tällaista elämä on, ja kuuluu ollakin, ajatellaan ja uskotaan. Näin on meilläkin, mutta tavallisimmin ilman fyysistä vankilaa. Pako vankilasta on mahdottomuus, jos sydämessämme ei asu ja elä Jumalan antama varmuus valosta kaltereiden tulla puolen. Ei myöskään silloin, jos varmuuteen ei sisälly kutsua muurin murtamiseen asenteella kävi miten kävi. Kamppailu omassa sielussa asuvien perinnäissääntöjen rautaisten kahleiden kanssa hiertää ranteet ja nilkat verille. Pelko viestittää verenmyrkytyksen vaarasta. Herramme kehotti tekemään laskelmat ennen kuin alkaa rakentaa uutta rakennelmaa. Viisasta puhetta. Kun olemme murtautuneet ulos vankilastamme, ja paenneet portin ulkopuolelle,

niin on aika alkaa tositoimiin. Seuraava tehtävä on alkaa koota aineksia koko vankilan purkamiseen. Se tapahtuu helpoimmin, kun saadaan piikattua ensimmäinen aukko joka osastolle, jotta vankilan asukkaat saavat valoa selleihin ja elämäänsä. Selleihin tihkuva valo, sydämissä ja hengessä asuva usko valon voittoon, antaa heille energiaa alkaa itse rapsuttaa uskomus seinään suurempaa aukkoa. Tästä saattaisi myöhemmin vaikka poistua vapaan auringon alle. Vankilan räjäyttäminen maan tasalle isolla jytkyllä, yhdellä pamauksella, ei ole viisasta. Tällöin tapahtuisi loukkaantumisia, ja muutos hämärästä kirkkaan auringon alle olisi liian nopea, eikä sydän ehtisi siihen tottua. Vapaus ja valo ovat hämärän maailmassa eläville ihmisille pelottava asia. Olen omaa elämääni tutkaillut monesti siitä perspektiivistä, kuinka lujin siten olen kahlittu siihen käsite ja käsitysmaailmaan josta olen lähtöisin. Kuinka lujasti siellä koetut purkamattomina pakatut tunteet, ja monet viheliäiset elämisen mallit tietämättäni minua pyrkivät ohjaamaan. Onko näiden nollaus mahdollista? Ei ole, eikä ole toivottavaakaan nollata kenenkään kokemuksia menneestä elämästä. Kun ne on tiedostettu ja tuotu valon valkaistavaksi, ne muuttuvat hedelmälliseksi kasvualustaksi ja voimavaraksi muurinpurkutalkoissa. Kenenkään todellinen minuus, syvin identiteetti ei ole löydettävissä muutoin kuin astumalla valon maailmaan hämärien muurien varjoista. Jumala on kaikkialla, mutta Hänet voimme todellisesti, persoonakohtaisesti, kohdata vain oman sielumme valaistuilla poluilla jotka avautuvat vankilan pääportilta, ja johtavat Henkemme syvyyteen.

Noustaan tunnustamaan uskomme.

9.11.2014

Evankeliumi Matt. 16: 1–4 Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa’, ja aamulla: ’Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.

Saarna 9.11.2014

Herramme armo ja rauha teille ystävät. Täällä ollaan jälleen. Toivon ja uskon tämän olevan ilo meille kaikille. Olemme tulleet maailmassa hetkeen, jossa viisaat neuvot ovat tarpeen. Se käyttöjärjestelmä, joka on kulttuurissamme meihin ladattu, hylkii monia ohjelmia jotka olisi sinne ladattava, jotta saataisiin tulokulma elämään oikealle tolalle. Ymmärrän ja uskon Jeesuksella olleen, myös lihassa ollessaan, selkeä tietoisuus elämän kulusta. Mistä tulemme ja minne olemme matkalla. Koska Hän oli ja on Jumalan poika, niin Hänellä oli Hengessään väkevä torjunta joka esti kulttuurimoskan tarttumisen Hänen sieluunsa. Hän eli Isän yhteydessä. Hän tuli tarjoamaan meille Pyhän Hengen antamaa ja suojaamaa käyttöjärjestelmää, johon sielullinen maailman hapatus ei tartu. Kun aika täyttyi, Hän tuli tuomaan ihmiskunnan tajuntaan Jumalan näkökulman

ihmisen osaan maailmankaikkeudessa. Monen moista uskonnollista ja filosofista sekamelskaa oli jo silloin, ja nyt ehkä enenevässä määrin. Nyt on aika alkaa koodata sielumme käyttöjärjestelmä sellaisten ohjelmien hyväksymiseen, joissa on Pyhän Koodi, ja jonka saa salasanalla käyttöönsä. Tämä käyttöjärjestelmä erottaa sielulliset tuotteet, hukkakauran, ja hengelliset puhtaan kypsän viljan tuotteet omiin laareihinsa. Kuinka sielumme käyttöjärjestelmän ohjelmien vastaanotto voidaan sitten koodata uudelleen? Kuinka voin erottaa hukkakauran ja puhtaan viljan toisistaan? Historia ja Raamatullinen opetus todistaa, että ihminen ei itsessään kykene erottamaan valheviljaa ja taivaallista ruisleipää toisistaan. Niin kuin muukin elämä kaikki, oikean ja väärän erottamisen lahja kumpuaa Jumalan lähteestä Henkeemme. Voimme ottaa sen vastaan laittamalla sivuun omat oppimme, ja päästää Hengen hetkeksi mellastamaan, ja kääntämään sisikuntamme ylösalaisin. Kun Hengenmyrsky on laantunut, ja Genesaret tyyntynyt, asettuu palikat paikoilleen ja saamme ottaa omaksemme sen mikä on pilvipalvelussa meille varattuna. Tahdommeko katsella Jumalaa? Pari viikkoa sitten luimme evankeliumitekstissä sanat: puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan. Tohtiiko meistä kukaan pitää itseään puhdassydämisenä. Ajattelemme lasten olevan puhdassydämisiä. Näin varmaan onkin. Jumala asuu meidän Hengessämme. Luomistyössä Jumala luovutti meille jokaiselle pikkiriikkisen osan Henkensä kalliosta, vai onko oikeampi sanoa vuoresta. Voimme katsella Jumalaa vain minuutemme syvyydessä olevan Henkemme kautta. Kun Jumala on lähettänyt kutsusignaalin Henkeemme, on mahdollisuus alkaa lähestymään Häntä. Jumala ei ole vain meidän ulkopuolellamme, vaan Hän asuu myös meidän syvyydessämme. Kun lähdemme matkamaan kohden itseämme ja Häntä, joudumme käymään lävitse oman sielumme ominaisuudet ja tapahtumat jotka ovat sinne tallennettuina. Siellä ei ole aina niinkään kaunista katseltavaa. Kun Jumalan valo valaisee sieluamme pala palalta, pakomatka käy monesti mielessä. Kun emme pakene, vaan suostumme sellaisiksi kuin olemme, syntisiksi, valo kuolettaa epäpuhtaat kasvustot sielustamme ja kompostoi ne rikkaaksi kasvualustaksi. Tästä

kompostista rakentuu ymmärrystä itseä ja lähimmäistä kohtaan tällä kipeällä ihanalla matkalla. Kun alamme näin lähestyä itseämme, syvintä identiteettiämme, henkeämme ja Jumalaa, puhdistumme, ja hetken tullessa alamme ymmärtää mitä Jumalan näkeminen on ja mitä se tarkoittaa. Jumala on persoona joka on kaikkialla ja kaikessa läsnä. Kun aiemmin kerroin käyttöjärjestelmämme päivitystarpeesta, niin sen käsittelypohjan merkitys jossa informaatiota käsitellään, on todella suuri. Historian saatossa hukkakaura on päässyt tiedostoihin livahtamaan, ja sitten aikojen myötä alkanut muuttaa käyttöjärjestelmän perusteita niin, että hukkakaura tukkii järjestelmän, ja kypsä tuleentunut ruis ohjautuu käsittelemättömänä roskapostiin. Kun elämän tulkinnan perusteissa on pahoja virheitä, niin kaikki tuleva informaatio käsitellään näiden perustulkintojen lävitse, eikä mikään ole enää sinänsä oikein, vaan tulokulma asioiden tutkailuun on sielullinen sammakkoperspektiivi. En tohdi ajatella kuinka suuri mullistus olisi elämämme kokonaisuuteen, jos perusteet olisivat kohdallaan. On ehkä vaikea löytää seikkaa elämässämme, johon se ei vaikuttaisi. Ystävät. En ajattele että Jumalalta olisi mennyt jotakin pieleen. Ei näin. Uskon kaikkien syrjäpolkujen kuuluvan suureen käsikirjoitukseen niin kansojen kuin yksityisen ihmisenkin onnistumisien ja epäonnistumisien kohdalla. Uskon käsikirjoitukseen kuuluvan myös tämän meidän pohdiskelumme täällä ja nyt. Jumalan valtaisa rakkausapparaatti jauhaa satoa milloinkaan pysähtymättä. Hän on pitänyt meistä ja kehitysaskelistamme huolta hamasta menneestä iankaikkisuudesta tulevaan iankaikkisuuteen. Hän hylkää eikä jätä ainoatakaan itsensä ulkopuolelle. Jätetään ihmisen sielulliset hukkakaurauskomukset elämän perusteista omaan arvoonsa ymmärtäen näiden tulkintojen kumpuavan jokaisen omasta sielunmaisemasta, ei Jumalasta. Olemme Isän kämmenen uurteissa Hänen suunnitelmansa mukaisesti. Tunnustetaan uskomme.

16.11.2014

Evankeliumi Mark. 13: 33–37 Jeesus sanoo: ”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta - varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!”

Saarna 16.11.2014

On ilo nähdä näin runsaslukuinen seurakunta jälleen koossa. Tervetuloa. Valvomisen käsite pyrkii selkeyttämään ihmisen sielutason oman yrittämisen, ja todellisen sisäisen muutoksen, Jumalasta Henkemme kautta kumpuavan elämän eron. Mitä se oma yrittäminen sitten oikein on? Mitä on sitten kun valvoo, eikä yritä? Tämä kysymys on todella vaikea sanoittaa, vaikka mielestään kuinka hyvin itse asian ymmärtäisi. Ei ole sanoja eikä käsitteitä kielessä, eikä siis myöskään ymmärryskentässä kuvaamaan näiden eroja. Kuvio on rakennettava kuin palikkatalo, jotta tärkeät seikat saavat niille kuuluvat huoneet, jotta saadaan myös ovenvartijan valvomistehtävä sanoitettua. Meille jokaiselle on annettu tehtävä, jonka me parhaimmillaan täytämme tämän elämän aikana. Se perhe mihin synnymme, se kulttuuri tai maa, mikään ei ole sattumaa. Siksi on oman elämän vastuun pakenemista katsella karsaasti oman

elämän olosuhteita, ja vierittää elämättömän elämän fiiliksiä jonkun muun tahon syyksi. Virheitä ei ole sattunut. Se vaikeus johon koemme Jumalan meidät saattaneen, on juuri meille tarkoitettu vaikeus jonka selvittämiseen Hän on sanansa mukaan antanut meille myös ratkaisun avaimet. Me emme ole syntyneet tänne pelkästään bilettämään, vaan astumaan sitä polkua joka on meille viitoitettu. Biletys ja kaikki muukin sopiva iloa tuottava elämä on todella suotavaa, koska se pitää sielun liikkeessä ja avoimena kaikelle. Koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä hyvä on, sanoo Paavalikin. Ryppyotsainen elämä tappaa Jumalan tahdon mukaisen luovan elämän, ja on oman sekä lähimmäisten elämän kutistamista ja tuomitsemista, joka Raamatun mukaan johtaa uudelle kierrokselle. Tälle elämällemme tarkoitettu tehtävä sisältää aina jokin seikan sielutasolla, joka meidän tulisi selvittää tämän jakson aikana. Tämä tehtäväkoodi on meidän hengessämme, jonka seurassa ovat edellisten elämien helminauhan kaikki upeat asiat, jotka ovat luotsaamassa meitä kohden Jumalan kuvan toteutumista meissä. Ovenvartijamme on Hengen palveluksessa, ja hänen tehtävänsä on olla valveilla sielun ja Jumalan välillä, ikään kuin sulkumestarina. Hän on kuin hyvän portieerin kuulukin, selvillä kaikista talon tapahtumista. Mitä Hengessä liikkuu, ja mitä happeningia on sielun foorumilla. On tärkeää löytää se tehtävä joka juuri minulle ja sinulle on tähän elämään tarkoitettu. Oman tehtävän löytäminen avaa myös tien oman todellisen identiteetin löytymiselle. Tämä puolestaan tuo mitä suurimman tyydytyksen ja ilon elämään. Minä elän. Jippii! Jos syystä tahi toisesta koetamme hypätä ennen aikojamme ”pyhään elämään”, leikaten sielutason kehityksen torsoksi, olemme toimineet ymmärtämättömästi. Samoin on jos olemme hakeneet pyhitystä vain tämän elämän ajaksi, kuten Paavali muistuttaa, olemme kaikkia muita surkuteltavimmat. Evankeliumitekstiämme aiemmin samassa luvussa Markus kirjoittaa runsaasti Jeesuksen puheista koskien ”niitä päiviä”, jotka on perinteisen lähestymiskulman mukaisesti käsitetty joksikin, joka tapahtuu maailman lopun ”tienoilla”. Siis joskus, joka ei ole vielä tapahtunut.

Tämä on yksi niitä tulokulman merkittäviä tarkastelutulleja, jotka ratkaisevat syvästi kaiken muunkin Raamatun tulkinnan hyvin merkittävissä kohdissa. Länsimaisen kristillisyyden tulokulma on horisontaalinen. Tässä laajakulmassa uskonfilosofiaa katsellaan sielutason ymmärryksellä. Niin paljon ja valtavasti, syvää psykologista ja filosofista viisautta rakas Raamattumme on meille antanut, että en voi, enkä tahdo, kuin kiittää Taivaallista Isää kaikesta hyvästä mitä olemme saneet. Elämä kuitenkin kulkee eteenpäin Isän aikataulussa. Tämä horisontaalinen tulokulma ihmisen elämään on tullut sellaiselle etapille, että uudet alkuperäiset Jumalan luomistyön ja elämänjuoksun kartat ovat jaossa. Vanhojen ihmisen piirtämien puhki kuluneiden topografioiden alta paljastuvat alkuperäiset Jumalan valtaisan suunnitelman originaalit, jotka on aika paljastaa omien raapustuksiemme alta. Tämä on riemullista. Kun luetaan näitä originaaleja, juuri mikään ei muutu, mutta kaikki muuttuu, kun tulokulma kääntyy Jumalan asteikolle. Ystävät. Suuresti iloitsen tästä hetkestä. Mikään ei muutu, mutta kaikki saavat uuden valaistuksen ja sisällön. Olemme ihmisiä. Jumalan luomia ihmisiä. Emme ole syntyneet tähän ainutkertaiseen elämään ensimmäistä kertaa. Me olemme luodut jo ennen maailman perustamista. Olemme tällä planeetalla eläneet jo useita ainutkertaisia elämiä. Jokainen elämämme on ollut merkittävä, tärkeä ja ainutkertainen. Nyt olemme tässä. Tämä on suuri ilo meille kaikille, näin uskon ja toivon. Olipa elämämme vakaus, kipu tai ilo, mitä luokkaa tahansa, kaikki on turvaisaa. Saamme uskoa elomme Jumalan kämmenen uurteisiin. Emme putoa minkäänlaisten töppäysten vuoksi näistä turvallisista uurteista. Emme uudestisyntymättömyyden, emmekä uudestisyntymisen jälkeisen kipeän elämämme tähden. Kuten Markus kirjoittaa kolmannessatoista luvussa, Jeesus kuvaili sitä suurta hetkeä, kun Hän palasi takaisin ristin sovituskuolemansa jälkeen. Kaikki kuvailtu siis tapahtui sen sukupolven aikana, jolle Jeesus tämän julisti. Maailma astui silloin uuteen aikaan. Milloinkaan aiemmin maailman elämän historiassa ei ollut mahdollista ihmisen saada sieluunsa taivaallista kirkastusta, mutta Jeesus ristinkuolemallaan katkaisi tuon maan kahleen, joka oli siirtymisen taivaallisiin estänyt. Siellä on jo paljon ystäviä rukoilemassa meidän puolestamme, ja he ovat sitten vastassa kun jätämme tämän kehomme ja pyrähdämme lentoon.

Jeesuksen takaisintulon odotus on todella kaunis, oikea ja hyvä asenne. Vaikka Jeesus tuli takasin silloisen sukupolven aikana, Hänen tulonsa odotus, ja evankeliumin syväluotaavan voiman lähetyskenttä omassa sielussa on taivaallisiin tien avaava asenne.

Kiitetään. Isä, Jeesus ja Pyhä Henki. Kiitos elämästä kaikesta.

Noustaan tunnustamaan uskomme.

23.11.2014

Evankeliumi Matt. 25: 31–46

Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’ Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’ Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä

vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’ Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Saarna 23.11.2014

Levollista tuomiosunnuntaita ystävät!

Evankeliumiamme edeltävät jakeet kertovat viiden, kolmen ja yhden leiviskän saaneiden palvelijoiden menettelyistä saamiensa resurssien käytössä. Kertomuksesta huomaamme pelon masinoiman asenteen johtavan elämän sulkeutumiseen, ja näin käyttämättä jättämiseen. Jeesuksen oma elämä tukee täydellisesti sitä viestiä, jonka Hän tahtoo kuulijoilleen jättää. Olette saaneet tämän ainutkertaisen elämän. Tämä elämä ei palaa. Ei ainutkaan sekunti. Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, oman elämänne korkeaa käsikirjoitusta, niin kaikki muukin teille annetaan. Korkea käsikirjoitus ei tarkoita menestystä ihmisten edessä, eikä muutakaan sellaista, vaan Jumalan Henkeemme koodaamaa elämänpolkua tälle elämälle. Tämä käsikirjoitus on aina sellainen, jossa Jumala on kaikessa mukana, ja tukee sen toteutumista. Leiviskät ovat Jumalalta, ja voima sekä taito niiden käyttöön tulee myös Häneltä. Huikeasta elämämakuisesta elämästä saamme nauttia, kun olemme löytäneet syvimmän identiteettimme, Henkemme, ja kuljemme meille valmiiksi valaistua polkua pitkin. Silloin ovat leiviskät tai leiviskä kainalossamme. Suuren ilon tuottaa jo kun saamme astua ensi askelia tällä tiellä. Sydämessään sen tietää intuitiivisesti kenen viitoittamaa väylää nyt saa purjehtia. Saattaa tosin joskus olla myös niin, että valot ovat sammuneet tältä väylältä. Silloin ei kannata panikoida, vaan pysähtyä. Usein meillä on niin paljon opittavaa tai pois pantavaa, ettemme muutoin malta pysähtyä kuuntelemaan, katselemaan ja kyselemään, jos ei välillä katkaista Hengen virtaa. Rakkaat matkakumppanit. Tänään on kirkkomme tuomiosunnuntai. Tänään

Jeesus Kristus tahtoo sanoa sinulle seuraavaa Jesaja 54 kymmenen mukaan. Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Siinä se lyhyesti on koko tieto ja ymmärryspaketti minkä Jumala meille antaa matkaevääksi. Koska meidän hengellisen kulttuurin tulokulma ihmisen elämään on, ettenkö sanoisi hitleriläinen tai stalinistinen, on tämän tuomiosunnuntaiksi valikoituneen evankeliumitekstin tulkinta myös sen mukainen. Kun katsantomme ihmisen osaan ja elämään maailmankaikkeudessa loksahtaa Jumalan tulokulmaan, evankeliumi, hyvä sanoma ei muutu, mutta kaikki muuttuu. Tuntuu, että evankeliumikin muuttuu, kun se saa todenmukaisen tulkinnan. Uskallan sanoa, Jumalan ajatusten ja käsikirjoituksen mukaisen tulkinnan. Joudun usein palaamaan tähän samaan suureen strategiseen karmeaan väärinkäsitykseen ihmisen sattumanvaraisesta, onko kondomi käytössä vai ei, luomisesta tähän yhteen ainoaan elämään. Mitä enemmän tätä tutkii, uskallan sanoa Herran edessä, sitä varmempi saa olla suuresta erehdyksestä, jonka Jumala on viisaudessaan sallinut hallita kristikuntaa. Kun kuljettaa mielessään tämän karseita juttuja aiheuttavan tulkinnan tuhatmuotoisia seurauksia, aivan kylmät väreet valtaavat hengen ja sielun. Vallalla olevan teologisen käsityksen suoma ihmislähtöinen armottomuus ja salainen tuomiomieli saavat voimaan pahoin. Näennäisen hurskauden suoma lakihenkisyyteen nojaava pyhä välinpitämättömyys, on jotakin, en sano mitä. Evankeliumitekstissämme Jeesus jakaa porukan kahteen osaan. Tämä tapahtui kun Hän astui takaisin valtaistuimelle ihmiseksi inkarnoitumisensa ja ristinkuolemansa jälkeisessä ylösnousemuksessa. Samalla tavoin kuin viime viikon saarnassa totesin Jeesuksen uuden tulemuksen tapahtuneen silloin eläneen sukupolven aikana, kysymys tuomiosunnuntain suuresta jaosta vaatii ehdottomasti armollisen Jumalan rakkausapparaatin todenmukaisen tulkinnan. Enää eivät sielutason horisontaaliset tulkinnat kelpaa, koska ne eivät ole Jumalan tulokulman mukaisia. Ei hipaise edes läheltä.

Tuomiosunnuntain teksti kertoo ensisijaisesti tapahtumasta, kun Jeesus astuttuaan takaisin taivaallisiin, lähestyi persoonia heidän maallisen elämän jälkeisessä tilassa. Ne sieluhenget, ihmispersoonat, jotka olivat tässä välitilassa, saivat kohdata Jeesuksen. Ne persoonat jotka olivat elämänsä aikana luopuneet sielutason elämästään todellisen elämän, taivaallisen elämän tähden, olivat uudestisyntyneitä taivaallisiin, vaikka eivät voineet sinne matkata ennen kuin Jeesus tuli ja avasi portin. Tämä Raamatun kuvaus kertoo koskettavasti siitä, kuinka ne jotka ovat kulkeneet Jumalan Hengen johdatuksessa, eivät tiedä tehneensä mitään mainittavaa hyvää, vaan kyselevät ihmeissään milloin ja milloin. He ovat kulkeneet sitä Jumalan heidän Henkeensä koodaamaa polkua, josta olemme jo paljon puhuneetkin. He ovat löytäneet syvimmän identiteettinsä, Jumalan luoman Hengen, ja toimineet sen johdatuksessa. He saivat tässä erottelussa matkalipun taivaallisiin. Kristus kirkasti heidän sieluruumiinsa, jolloin taivaallisiin kelpaamattomat hörsökkeet paloivat, kuin tulen läpi kulkiessa, kuten Paavali asian kuvailee. Jumalan kuva ihmisessä oli saatu heidän kohdallaan päätökseen. He matkasivat iankaikkiseen autuuteen, sanotaan tekstissämme. Jumalan luomakunnassa mitään staattista iankaikkisuutta ei kuitenkaan ole olemassa, vaikka meidän kulttuurissamme tämä usein mielletään tai tulkitaan joksikin loputtomaksi tilaksi. Kaikki mitä on, näkyvässä ja näkymättömässä, ovat kokoaikaisessa eteenpäin soljuvassa tilassa. Pysähtyneisyyttä ei luomakunta tunne lainkaan. Sama koskee myös testimme vuohia, vasemmalla puolella olevia ihmisiä, joita lienee ollut silloin ja nyt, suurin osa tuosta meidän keskeneräisestä joukosta. Mihinkään loputtomaan ei heidänkään tiensä johda. He palaavat maan kamaralle liharuumiiseen, ja jatkavat siitä mihin edellisellä kerralla jäivät. Kuvaus vuohista kertoo selkein ilmaisuin, kuinka hekin olivat yllättyneitä, kuten lampaatkin olivat. Mitä ja milloin emme ole tehneet tai toimineet? He ovat kulkeneet elämän sieluidentiteettinsä johtamina, eivätkä ole olleet Henkensä ja Jumalan Hengen ohjattavana. Tämä tuomiosunnuntain kuvaus oli välitilinpäätös, jossa ensi kertaa avautui mahdollisuus saada iin taivaallinen leima. Ei ansioista, vaan armosta. Porukkaa oli silloin koolla paljon, koska läsnä olivat kaikki, jotka sillä hetkellä eivät olleet matkalla aineellisessa kehossa.

Toissijaisesti tämä prosessi tapahtuu jokaisen ihmisen omassa tämänkertaisessa ”maailmanlopussa” sielun ja Hengen kehosta erkaantumisen jälkeen. Kun kehomme toiminta lakkaa, saavumme Mestarimme ja Vapahtajamme luo ihmeellisen rakkauden ja totuuden atmosfäärin sisään. Siellä ei ole mitään salattua, vaan kaikki on läpinäkyvää. Jeesus ohjaa elämänsä Hänelle jo luovuttaneen taivaallisten joukkojen varustarkastukseen. Ken ei ole ennen tätä hetkeä Jeesuksen sieluunsa ja Henkeensä sallinut majoittua, hänet Mestari ottaa ihmeelliseen rakkaudelliseen syliinsä, ja lähettää tällä rakkausmuistolla evästettynä uuteen ainutkertaiseen elämään maan kamaralle. Näin kirkkovuoden päätteeksi katselemme muutamia näkökulmia Raamatun ja elämän tulkintojemme perusteista ja niiden uudelleen arvioinneista. Kun alamme tarkastella käsitystemme rakentumista, hämmästystä tulee herättämään kuinka niukasti ne sisältävät mitään omakohtaisia havaintoja tai löytöjä. Tavallisimmin olemme kuulleet tai lukeneet asiasta, ja muodostaneet sitten oman mielipiteemme. Hyvä näin. Kollektiivinen mielipide, vallitseva kulttuuri, rakentuu yleisesti hyväksytyistä ja koetelluista malleista. Edelleen näin on hyvä, mutta jos mentäisiin pelkästään tällä kaavalla, niin polkupyörä ja sen satula olisi vielä keksimättä. Hengellisellä sektorilla kaikki uusi on ensin Jumalan pilkkaa. Ajan päästä uusi käsitys on hyväksi ja oikeaksi katsottu vakiintunut dogmi, ja sitten puolustetaan sitä. Tämä on oikeastaan oikein mainio kulttuurin kehityskaavio. Kaikki tulee koetella. Hengellisellä osastolla kaikki uskomukset ja genret ovat elämän varrella juurtuneet hyvin syviin osastoihin, ja niiden peukaloiminen aiheuttaa heti viha-pelkoreaktion. Voimakkaat tunnereaktiot kertovat tietysti henkilökohtaisen kosketuspinnan puuttumisesta kyseiseen asiaan. Silloin on uskottu kirjaimeen tuntematta henkilökohtaisesti kirjoittajaa. Esimerkiksi fundamentalistiuskova uskoo kirjoitettuun kirjaimeen tuntematta Jumalaa. Hän on lain alainen, eikä ole kohdannut armollista Jumalaa. Ystävät. Kaikesta kuluneen kirkkovuoden aikana tapahtuneesta teitä kaikkia ja

taivaallista Isää kiittäen, tahdon vakuuttaa meille kaikille Jumalan rakkausapparaatin olevan sellaista tekoa, ettei siitä voi kenkään pudota yli laidan. Olemme ja elämme kaikki Hänen kämmenensä uurteissa ikiaikaisen käsikirjoituksen mukaisesti. Noustaan tunnustamaan uskomme.

2015 T S Hämäläinen Kansi: T S Hämäläinen

Kustantaja BoD-Books on Demand, Helsinki, Suomi Valmistaja BoD-Books on Demand, Norderstedt, Saksa

ISBN 9789523182042